Turvallisen sataman löytäminen Vanhin Joseph B. Wirthlin kahdentoista apostolin koorumista Omissa elämän myrskyissämme Vapahtaja on lohtumme ja turvamme. Jos etsimme rauhaa, meidän täytyy tulla Hänen luokseen. Tunnen olevani etuoikeutettu saadessani olla kanssanne tässä historiallisessa tilaisuudessa. Minulle tämä suurenmoinen konferenssikeskus kestävine graniittiseinineen on vertauskuva suuresta myöhempien aikojen työstä ­ kivestä, jonka Daniel näki, joka "vuoresta lähti vierimään ­ ­ käden koskematta"1 pysyäkseen ikuisesti Jumalan valtakuntana. Olittepa te täällä paikan päällä tai muualla seuraamassa konferenssia, kiitän teitä valinnastanne olla osana tätä historiallista yleiskonferenssia ja rukoilen, että Herra siunaa teitä uskollisuudestanne. Yli 60 vuotta sitten palvelin lähetyssaarnaajana Itävallassa ja Sveitsissä. Se oli haastavaa mutta ihanaa aikaa. Opin rakastamaan tuon maailmankolkan ihmisiä, enkä olisi halunnut lähteä heidän luotaan. Mutta palvelusaikani päättyi elokuun lopulla 1939, ja valmistauduin lähtemään kotiin meriteitse. Pitkän Atlantin valtameren ylityksen jälkeen, mikä oli siihen aikaan vaarallista vallitsevan sodan vuoksi, riemuitsin nähdessäni vapauden ja demokratian suurenmoisen vertauskuvan, Vapauden patsaan. En kykene ilmaisemaan teille, kuinka helpottunut olin saapuessamme viimein tuohon turvalliseen satamaan. Luulen tunteneeni jotain siitä, mitä Jeesuksen Kristuksen opetuslapset tunsivat sinä päivänä, jona he olivat Vapahtajan kanssa. He nostivat purjeet Galileanjärvellä. Raamatussa meille kerrotaan, että Jeesus oli väsynyt ja että Hän meni veneen perään ja nukahti päänaluseen nojaten.2 Pian taivaat tummuivat, ja "nousi äkkiä ankara myrsky. Aallot löivät yli veneen."3 Myrsky raivosi. Opetuslapset olivat kauhuissaan. Näytti siltä, että vene kaatuisi kumoon, mutta silti Vapahtaja vain nukkui. Viimein he eivät malttaneet odottaa enää pitempään, vaan herättivät Jeesuksen. Heidän äänissään voi melkein kuulla hädän ja epätoivon, kun he vetosivat Mestariinsa: "Etkö näe, me hukumme!"4 Monet tuntevat nykyään ahdistusta ja huolta. Monista tuntuu siltä, että hetkenä minä hyvänsä heidän elämänsä laivat voivat kaatua kumoon tai upota. Juuri teille, jotka etsitte turvallista satamaa, haluan puhua tänään. Teille, joiden sydämet ovat murtumassa; teille, jotka olette peloissanne tai huolissanne; teille, jotka kannatte surua tai synnin taakkoja; teille, joista tuntuu, ettei kukaan kuule teidän huutoanne; teille, joiden sydämet anovat: "Opettaja, etkö näe, minä hukun!" Teille tarjoan neuvon ja lohdutuksen sanoja. Olkaa varmoja siitä, että turvallinen satama on olemassa. Voitte löytää rauhan teitä uhkaavien myrskyjen keskellä. Taivaallinen Isänne ­ joka tietää, milloin varpunenkin putoaa ­ tuntee sydämenne murheen sekä kärsimyksenne. Hän rakastaa teitä ja haluaa teidän parastanne. Älkää koskaan epäilkö sitä. Vaikka Hän sallii meidän kaikkien tekevän valintoja, jotka eivät ehkä aina ole meidän tai muidenkaan parhaaksi, ja vaikkei Hän ehkä aina puutukaan tapahtumien kulkuun, niin Hän on luvannut uskollisille rauhan jopa heidän koetustensa ja vaivojensa aikoina. Profeetta Alma kertoo meille: "Ja hän ­ ­ tulee ja kärsii kaikenlaisia kipuja, vaivoja ja kiusauksia; ja näin tapahtuu, jotta kävisi toteen sana, joka kuuluu: Hän on ottava päällensä kansansa kivut ja sairaudet."5 Jeesus lohduttaa meitä sanoessaan: "Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon."6 Lähestykää Herraa Jeesusta Kristusta. Hän tuntee erityistä rakkautta niitä kohtaan, jotka kärsivät. Hän on Jumalan Poika, iankaikkinen kuningas. Maanpäällisen palvelutyönsä aikana Hän rakasti ja siunasi kärsiviä. Nöyrille ja lannistuneille Jeesuksen Kristuksen jokainen sana oli myötätunnon ja rohkaisun sana. Sairaille Hän toi parantavaa palsamia. Ne, jotka kaipasivat toivoa, jotka kaipasivat huolehtivaa kosketusta, saivat sitä tältä kuninkaiden Kuninkaalta, tältä meren, maan ja taivaan Luojalta. Tänä päivänä Jeesus Kristus seisoo taivaallisen Isämme oikealla puolella. Luuletteko, että Hän olisi nykyään vähemmän halukas auttamaan kärsiviä, sairaita tai niitä, jotka kääntyvät Isän puoleen rukouksessa saadakseen apua? Olkaa rohkealla mielellä. Galilean mies, Luoja, elävän Jumalan Poika ei unohda eikä hylkää niitä, joiden sydämet kääntyvät Hänen puoleensa. Todistan, että Ihminen, joka kärsi ihmiskunnan puolesta ja omisti elämänsä sairaiden parantamiseen ja epätoivoisten lohduttamiseen, välittää kärsimyksistänne, epäilyistänne ja sydämenne murheista. Maailman ihmiset kysyvät: "Miksi Hän sitten nukkuu, kun myrsky pauhaa ympärilläni? Miksi Hän ei tyynnytä myrskyä, tai miksi Hän antaa minun kärsiä?" Vastauksenne saattaa löytyä tarkastelemalla perhosta. Tiukasti koteloonsa kääritty, kehittyvä toukka joutuu ponnistelemaan kaikin voimin päästäkseen vankeudestaan. Perhonen saattaisi ajatella: Miksi minun pitää kärsiä niin kovasti? Miksen voi yksinkertaisesti, silmänräpäyksessä, muuttua perhoseksi? Tällaiset ajatukset ovat vastoin Luojan suunnitelmaa. Kotelosta kuoriutumiseen liittyvä kamppailu kehittää perhosen lentokykyiseksi. Ilman tuota vastusta perhosella ei tulisi koskaan olemaan tarpeeksi voimia tarkoituksensa täyttämiseen. Se ei koskaan saisi riittäviä voimia niin että siitä tulisi jotakin erikoista. Presidentti James E. Faust on selittänyt: "Jokaisen ihmisen elämään tulee tuskallisia ja toivottomia aikoja, jolloin saa kohdata vastoinkäymisiä ja iskuja. Jokainen tuntuu saavan yllin kyllin tuskaa, murhetta ja usein musertavaa surua, myös ne jotka vilpittömästi pyrkivät tekemään oikein ja olemaan uskollisia."7 Sitten seuraa muistutus, että kokemamme vastoinkäymiset antavat sieluillemme mahdollisuuden tulla ikään kuin saveksi Mestarin käsissä. Presidentti Faust opetti: "Koettelemukset ja vastoinkäymiset voivat valmistaa meitä uudestisyntymiseen."8 Vastoinkäymiset voivat vahvistaa ja puhdistaa meitä. Kuten perhoselle, myös ihmisille vastoinkäymiset ovat tarpeellisia luonteen kasvattamiseksi. Silloinkin kun meidät kutsutaan purjehtimaan vaikeakulkuisille vesille, meidän tulee ymmärtää vastoinkäymisten asema jumalallisten mahdollisuuksiemme muokkaajana. Kunpa katsoisimme tämän hetkisiä kärsimyksiämme edemmäs ja näkisimme vaikeutemme väliaikaisena kotelona. Kunpa meillä olisi riittävästi uskoa ja luottamusta taivaalliseen Isäämme ymmärtääksemme, että pienen hetken kuluttua kykenemme nousemaan koettelemuksistamme puhdistetumpina ja loistavampina. Millainen vanhempi sanoisi lapselleen seuraavasti: "Kävelemään opettelu on niin kivulias ja vaikea kokemus, tulet kompastelemaan, todennäköisesti satuttamaan itsesi ja itkemään usein kaatuessasi. Minä varjelen sinut tuolta ponnistelulta." Olen katsellut, kun nuorin lapsenlapsistamme, Seth, opetteli kävelemään. Kerättyään siten kokemusta hän kävelee nykyään vakaasti. Olisinko voinut sanoa hänelle: "Sinua kohtaan tuntemani rakkauden tähden säästän sinut tältä"? Siinä tapauksessa, että en olisi kestänyt nähdä hänen aika ajoin kompastuvan, hän ei olisi ehkä koskaan oppinut kävelemään. Yhdenkään rakastavan vanhemman tai isovanhemman ei voisi edes kuvitella tekevän niin. Jos lapsi mielii ikinä kävellä, hänen täytyy käydä läpi nuo kompastelut ja usein kivulias oppimistapahtuma. Me rohkaisimme Sethiä oppimaan kokemuksestaan. Niin, vaikka tiesimme prosessin olevan vaikea, tiesimme myös, että kävelemisen vapaus ja ilo painaisivat vaa'assa enemmän kuin mikään hetkellinen kipu tai vastoinkäyminen. Veljeni ja sisareni, mikä kuolevaisuus on ellei pitkä tapahtumasarja, kuten kävelemään opettelu? Meidän täytyy oppia kulkemaan Herran teitä. Te olette voimakkaampia kuin luulette. Taivaallinen Isänne, Herra ja maailmankaikkeuden valtias, on Luojanne. Sen ajatteleminen saa sydämeni hyppäämään ilosta. Henkemme ovat iankaikkisia, ja iankaikkisilla hengillä on mittaamattomat kehitysmahdollisuudet! Taivaallinen Isämme ei halua meidän pelkäävän. Hän ei halua meidän rypevän kurjuudessamme. Hän odottaa, että me suoristamme ryhtimme, käärimme hihamme ja voitamme haasteemme. Tämän kaltainen henki ­ sekoitus uskoa ja kovaa työtä ­ on se henki, jota meidän tulisi tavoitella etsiessämme pääsyä turvalliseen satamaan elämässämme. Veljet ja sisaret, te ette ole yksin. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa miljoonat ihmiset seisovat nykyään rinnallanne. Ne, jotka seuraavat Vapahtajan opetuksia ja esimerkkiä, "[tahtovat] kantaa toinen [toisensa] kuormia, jotta ne kevenisivät; ja [tahtovat] murehtia murehtivien kanssa, ja lohduttaa niitä, jotka ovat lohdutuksen tarpeessa."9 Kysymykseen, jonka Kain esitti Herralle: "Olenko minä veljeni vartija?"10, ovat profeetat vastanneet näinä myöhempinä aikoina. "Kyllä, me olemme veljiemme vartijoita", presidentti Thomas S. Monson on sanonut. Kun työskentelemme yhdessä apua tarvitsevien hyväksi, "me poistamme yksin olevan ihmisen heikkouden ja korvaamme sen useiden yhdessä palvelevien voimalla. Vaikkemme ehkä pysty tekemään kaikkea, niin me voimme ja meidän täytyy tehdä jotakin."11 Piispat, kotiopettajat, kotikäyntiopettajat ja pappeuskoorumien, Apuyhdistyksen ja muiden apujärjestöjen jäsenet ovat kaikki valmiita auttamaan. Vapahtajan opetukset ja kirkko muodostavat turvallisimman satamamme ­ niin, varmimman pakopaikkamme myrskyltä.12 Kirkon veljienne ja sisarienne ei tietenkään ole tarkoitus ratkaista ongelmianne teidän puolestanne. Oma kokemukseni on ollut, että kun me teemme muiden puolesta sellaista, minkä he osaavat ja mikä heidän tulisi tehdä itse, me vahvistamisen sijaan usein pikemminkin heikennämme heitä. Mutta veljenne ja sisarenne ovat rinnallanne vahvistaakseen teitä, rohkaistakseen teitä ja auttaakseen teitä. Te vahvistutte voittamalla vastoinkäymisiä elämässänne. Silloin kykenette paremmin auttamaan muita ­ niitä, jotka vuorostaan ponnistelevat löytääkseen turvallisen sataman myrskyiltä, jotka pauhaavat heidän ympärillään. Niinä hetkinä, joina tunnette olevanne elämän myrskyjen heiteltävinä, kun aallot nousevat ja tuuli ulvoo, teidän olisi luonnollista huutaa sydämissänne: "Opettaja, etkö näe, minä hukun!" Kun tällaiset ajat tulevat, muistelkaa sitä päivää, jona Vapahtaja heräsi veneen perässä, nousi ja nuhteli myrskyä. Hän sanoi: "Vaikene, ole hiljaa!"13 Joskus saatamme tuntea kiusausta ajatella, ettei Vapahtaja muista koettelemuksiamme. Todellisuudessa asia on päinvastoin; juuri meidän täytyy herätä sydämessämme muistamaan Hänen opetuksiaan. Käyttäkää älykkyyttänne, vahvuuttanne ja voimaanne selvitäksenne haasteistanne. Tehkää kaikki voitavanne ja jättäkää sen jälkeen loput Herralle. Presidentti Howard W. Hunter on sanonut: "Jos elämämme ja uskomme keskittyvät Jeesukseen Kristukseen ja Hänen palautettuun evankeliumiinsa, mikään asia ei voi epäonnistua pysyvästi. Toisaalta, jos elämämme ei ole keskittynyt Vapahtajaan ja Hänen opetuksiinsa, mikään muu menestys ei voi koskaan onnistua pysyvästi."14 Evankeliumin mukainen elämä ei merkitse sitä, että elämän myrskyt kulkevat ohitsemme, vaan sitä, että olemme paremmin valmistautuneita kohtaamaan ne tyyninä ja rauhallisina. "Tutkistelkaa uutterasti, rukoilkaa alati ja uskokaa", Herra neuvoi, "niin kaikki yhdessä vaikuttaa teidän parhaaksenne, jos vaellatte nuhteettomasti."15 Lähestykää Herraa Jeesusta Kristusta. Olkaa rohkealla mielellä. Pysykää uskossa. Älkää epäilkö. Jonain päivänä myrskyt tyyntyvät. Rakas profeettamme, presidentti Gordon B. Hinckley, on sanonut: "Meillä ei ole mitään pelättävää. Jumala on peräsimessä ­ ­ [ja] Hän vuodattaa siunauksia niiden päälle, jotka vaeltavat kuuliaisina Hänen käskyilleen."16 Omissa elämän myrskyissämme Vapahtaja on lohtumme ja turvamme. Jos etsimme rauhaa, meidän täytyy tulla Hänen luokseen. Hän itse puhui tästä iankaikkisesta totuudesta sanoessaan: "Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt."17 Kun sielumme on ankkuroitu Vapahtajan turvalliseen satamaan, voimme julistaa Paavalin tavoin: "Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja."18 Profeetta Joseph Smith, joka tiesi paljon elämän myrskyistä, huudahti ahdistuksessaan yhtenä synkimmistä hetkistään: "Oi Jumala, missä olet, ja missä on maja, joka varjoaa kätköpaikkasi?"19 Jo samalla kun hän korotti äänensä, tuli Herran levollinen lohdutus: "Rauha sielullesi; kärsimyksesi ja ahdistuksesi kestävät vain lyhyen hetken, ja sitten, jos hyvin kestät, Jumala korottaa sinut korkeuksiin; sinä saat voiton kaikista vihollisistasi."20 Evankeliumi tarjoaa meille kestävän turvallisuuden ja varmuuden sataman. Elävä profeetta ja apostolit ovat tänä päivänä majakkoina myrskyssä. Suunnatkaa kulkunne kohti sitä valoa, jonka palautettu evankeliumi ja Herraa maan päällä edustavien henkilöiden innoitetut opetukset tarjoavat. Todistan juhlallisesti, että Jeesus on elävä Kristus, meidän Vapahtajamme ja Lunastajamme. Hän johtaa ja ohjaa kirkkoaan profeettamme, presidentti Gordon B. Hinckleyn, kautta. Jos me elämme Vapahtajan opetusten mukaan, tulemme varmuudella löytämään turvallisen sataman tässä elämässä ja tulevissa iankaikkisuuksissa. Todistan tästä Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. VIITTEET 1. Dan. 2:45. 2. Ks. Mark. 4:38. 3. Matt. 8:24. 4. Mark. 4:38. 5. Al. 7:11. 6. Joh.14:27. 7. "Kultasepän tuli", Valkeus, lokakuu 1979, s. 90. 8. Ibid., s. 90. 9. Moosia 18:8­9. 10. KH Moos. 5:34. 11. "Our Brothers' Keepers", Ensign, kesäkuu 1998, s. 33, 38. 12. Ks. LK 115:6. 13. Mark. 4:39. 14. The Teachings of Howard W. Hunter, toim. Clyde J. Williams, 1997, s.40. 15. LK 90:24. 16. "Tämä on Mestarin työtä", Valkeus, heinäkuu 1995, s. 72. 17. Matt. 11:30. 18. 2. Kor. 4:8­9. 19. LK 121:1. 20. LK 121:7­8.