Vanhin Robert C. Oaks
seitsemänkymmenen koorumista
"Kun ottaa huomioon sanoman tärkeyden, Hengen tarjoaman avun, lähetyssaarnaajien lukumäärän ja leikattavaksi valjenneen vainion koon, niin 300 000 uutta käännynnäistä vuotta kohden ei ole läheskään tarpeeksi."
Minua sykähdyttää kuulla, kun profeettamme tältä puhujakorokkeelta julistaa, kuinka hän näkee Herran työn vierivän eteenpäin ja täyttävän maailman niin kuin se kivi, jonka Daniel näki näyssä ja joka irtautui käden koskematta (ks. Dan. 2:3435).
Tätä työtä tehdään Herran hengen avulla ja käyttämällä ihmiselle suotua pappeuden valtuutta. Mutta se kulkee eteenpäin niiden henkilöiden tekemän lähetystyön avulla, jotka ovat vastanneet Herran kutsuun: "Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille" (Mark. 16:15).
Näinä myöhempinä aikoina Jeesuksen Kristuksen evankeliumi on palautettu maan päälle kaikessa puhtaudessaan, kauneudessaan ja yksinkertaisuudessaan tämän armotalouden suuren profeetan Joseph Smithin kautta.
Me, jotka olemme maistaneet evankeliumin suloisia hedelmiä, tiedämme sen olevan uskon, toivon ja rauhan alkulähde pysyvä ilon lähde. Evankeliumi on tosiaankin harvinaislaatuinen jalokivi vaalittavaksi ja harvinaislaatuinen jalokivi vietäväksi eteenpäin. Tässä viemistyössä on mukana 60 000 kokoaikaista lähetyssaarnaajaa. Heidän ponnistelunsa, mukaan lukien vaarnalähetyssaarnaajien ja jäsenten ponnistelut, tuottivat viime vuonna noin 300 000 uutta käännynnäistä.
Mutta tämä ei riitä. Kun ottaa huomioon sanoman tärkeyden, Hengen tarjoaman avun, lähetyssaarnaajien lukumäärän ja leikattavaksi valjenneen vainion koon, niin 300 000 uutta käännynnäistä vuotta kohden ei ole läheskään tarpeeksi.
Itse asiassa viime vuonna presidentti Hinckley antoi kirkon jäsenille haasteen lisätä käännynnäisten lukumäärää merkittävästi. Me emme ole vielä tuolla profeetallisesti innoitetulla polulla.
Tämä onkin profeettojen tehtävä he auttavat meitä tavoittelemaan uusia korkeuksia. Presidentti David O. McKay neuvoi: "Jokainen jäsen on lähetyssaarnaaja."1 Presidentti Kimball neuvoi: Pidentäkää askeleitanne2 sekä tee se nyt3. Presidentti Benson kehotti: "Täyttäkäämme maailma Mormonin Kirjoilla."4 Ja nyt presidentti Hinckley kehottaa meitä: "Lisätkää käännynnäisten määrää ja pitäkää heidät aktiivisina." Tarvitsemmeko me enää selvempiä ohjeita?
Saanen käydä läpi sen nelivaiheisen ohjeen, jonka olemme saaneet koskien jäsenlähetystyötä:
1. Miettikää rukoillen, ketkä ystävistänne ja naapureistanne olisivat vastaanottavaisimpia evankeliumin sanomalle.
2. Esitelkää kyseiset henkilöt lähetyssaarnaajille.
3. Osallistukaa evankeliumin opettamiseen, mieluiten omassa kodissanne.
4. Auttakaa ystäviänne ja kaikkia muitakin uusia jäseniä sopeutumaan kirkkoon olemalla huomaavaisia ja auttavaisia.
Tämän yksinkertaisen, tiiviin menetelmän avulla me voimme lisätä käännynnäisten määrää, ja mikä tärkeintä, me voimme auttaa uusia käännynnäisiä saavuttamaan täyden jäsenyyden. Vain siten, että jäsenet osallistuvat enemmän, me voimme kasvattaa tämänhetkistä kääntymysprosenttiamme.
Olemme kuulleet tämän kaiken monet kerrat. Miksi emme onnistu antamaan enemmän nimiviitteitä? Kysymys ei ole laiskuudesta, koska myöhempien aikojen pyhät eivät ole laiskoja. Uskon, että yleisempiä esteitä evankeliumista kertomiselle ovat torjutuksi tulemisen pelko tai pelko siitä, että se aiheuttaa vahinkoa ystävyydelle.
Mutta ovatko nämä pelot perusteltuja? Kun esitätte ystävällenne kutsun tavata lähetyssaarnaajat, ilmaisette halukkuutenne antaa hänelle jotakin sellaista, mikä on kaikkein arvokkainta ja rakkainta. Onko se loukkaavaa? Sisar Oaks ja minä emme ole huomanneet sen olevan sitä. Itse asiassa olemme huomanneet, että kun tarjoudumme kertomaan evankeliumista, niin ystävyytemme vahvistuu, vaikkei tämä ystävämme kenties otakaan evankeliumin sanomaa vastaan.
Kuvitelkaa, että eräs ystävänne kutsuu teidät luokseen aamupalalle. Pöydällä näette ison kannun, jossa on vastapuristettua appelsiinituoremehua, josta ystävänne kaataa mehua omaan lasiinsa. Mutta hän ei ollenkaan tarjoa mehua teille. Viimein pyydätte: "Saisinko lasillisen appelsiinimehua?"
Ystävänne vastaa: "Voi, suo anteeksi. Pelkäsin, ettet ehkä pitäisi appelsiinimehusta, enkä halunnut loukata sinua tarjoamalla sinulle sellaista, mitä et haluaisi."
Tämä kuulostaa naurettavalta, mutta se ei kovinkaan paljon eroa siitä, kuinka me epäröimme tarjota jotakin paljon ihanampaa kuin appelsiinimehu. Olen usein huolissani miettinyt, kuinka selittäisin epäröintini jollekulle ystävälleni tavatessani hänet verhon tuolla puolen.
Nämä huolenaiheeni palasivat uudelleen mieleeni, kun kuulin Etelä-Afrikassa asuvan vanhin Christoffel Goldenin esittämän kertomuksen. Hän oli hiljattain Lusakassa Zambiassa ja osallistui uusien käännynnäisten kokoukseen. Sisään käveli kauniisti puhuva ja siististi pukeutunut muukalainen, jolla oli kädessään Mormonin Kirja. Hän ilmoitti, että hän oli ajanut kappelin ohi monia kertoja ja miettinyt, mikä kirkko täällä kokoontui ja mitä oppia täällä opetettiin.
Kokouksen päättyessä tämä mies nousi seisomaan, kohotti Mormonin Kirjansa korkealle ilmaan ja kysyi: "Miksi te olette pitäneet tämän kirjan piilossa Lusakan asukkailta? Miksi te olette pitäneet sen salaisuutena?"
Kuullessani tämän kertomuksen tunsin väristystä ajatellessani, että jonakin päivänä joku ystävistäni saattaisi kysyä minulta: "Miksi olet pitänyt tämän Mormonin Kirjan ja sen sanoman totuudesta ja pelastuksesta salaisuutena?"
Vastaukseni: "Pelkäsin, että vahingoittaisin ystävyyttämme" ei tyydyttäisi sen paremmin minua kuin ystäväänikään.
Veljet ja sisaret, rukoukseni on, että voisimme siirtää pelkomme ja epäröintimme taaksemme emmekä enää pitäisi meillä olevaa suurenmoista aarretta salaisuutena.
Vielä yksi ajatus koskien lähetystyötä: Lyhyen vierailuni aikana Kaakkois-Afrikassa minut on saattanut ymmälle se ainutlaatuinen palvelutyö, jota vanhemmat lähetyssaarnaaja-avioparit tekevät. Päivittäin he antavat merkittävän panoksen vahvistaen jäseniä ja vierittäen sitä kiveä, joka irtosi käden koskematta, eteenpäin sen iankaikkisessa suunnassa. Kuinka mahtavan vanhurskauden joukkueen he muodostavatkaan yhdessä nuorempien lähetyssaarnaajien ja paikallisten jäsenten kanssa.
Palvelivatpa nämä kokeneet, muille todistavat sielut johtotehtävissä, käännytystyössä, temppelissä, humanitaarisessa työssä, huoltotyössä tai kirkon koululaitoksen tehtävissä, niin heidän panoksensa on mittaamaton. Ja poikkeuksetta huomaan heidän saavan palvelutyöstään suurta henkilökohtaista tyydytystä.
Jos olette eläkkeellä tai voisitte jäädä eläkkeelle ja mietitte, mitä hyödyllistä te voisitte tehdä loppuelämänne aikana, menkää käymään piispanne luona. Antakaa hänen kertoa teille, mitä hänen mielenkiintoinen lähetystyömahdollisuuksien luettelonsa sisältää.
Ottakaa tänään puolisoanne kädestä ja todetkaa, ettekö olekin samaa mieltä siitä, että parasta kaikille osapuolille, mukaan lukien lastenlapsenne, olisi se, että te ottaisitte vastaan kutsun palvella Herraa lähetyssaarnaajina. Tämä on Hänen työtään ja Hän kehottaa meitä liittymään mukaansa tähän työhön.
Todistan, että Jumala, iankaikkinen Isämme, ja Hänen ainoa Poikansa Jeesus Kristus elävät. Kristus tuli maan päälle ja täytti tehtävänsä koko ihmiskunnan Lunastajana. Todistan, että Hänen evankeliuminsa on palautettu täyteydessään ja että maan päällä on elävä profeetta Gordon B. Hinckley, joka johtaa tätä työtä Isän ja Pojan johdolla. Ja tämän teen Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.
VIITTEET
1. David B. Haightin lainaamana yleiskonferenssipuheessa "Kutsu palvella", Valkeus, tammikuu 1989, s. 71.
2. Ks. "Kutsu palvella", s. 71.
3. Robert L. Simpsonin lainaamana yleiskonferenssipuheessa "Tee se!", Valkeus, huhtikuu 1976, s. 5; ks. myös H. David Burton, "Sankareita", Valkeus, heinäkuu 1993, s. 45.
4. "Täyttäkäämme maailma Mormonin Kirjoilla", Valkeus, tammikuu 1989, s. 3.
Edellinen
