Ole vahva lenkki Vanhin David B. Haight kahdentoista apostolin koorumista "Kun näköni jossain määrin hämärtyy, niin näkemykseni luullakseni paranee ­ näkemykseni pitkästä tiestä, näkemykseni siitä, mikä odottaa edessäpäin." Kun presidentti Gordon B. Hinckley ilmoitti, että olisin viimeinen puhuja, hän varmaan mietti, selviytyisinkö korokkeelle asti. Hän tietää, että olen juuri viettänyt 94. syntymäpäivääni. Elän siis 95. ikävuottani, joten oli syytäkin ihmetellä. Hän tietää myös, ettei näköni ole kovin hyvä, mutta kun näköni jossain määrin hämärtyy, niin näkemykseni luullakseni paranee ­ näkemykseni pitkästä tiestä, näkemykseni siitä, mikä odottaa edessäpäin. Ja siksi olen varma, että te kaikki täällä tänä aamuna olette kanssani samaa mieltä siitä, että on ihanaa olla elossa tänä aikana ja on suurenmoinen aika olla kirkon jäsen ja on ihanaa, että meillä on erilaisia vapauksia kuten vapaus kokoontua yhteen ja vapaus harjoittaa uskontoamme. Kun Rubyn kanssa polvistuimme Suolajärven temppelin alttarille 4. syyskuuta 1930 käsi kädessä ja toisiamme katsellen, vähänpä ymmärsimme siitä, mikä meitä odottaisi edessäpäin. Olimme kaksi nuorta ihmistä. Minä olin maaseudulta Etelä-Idahosta ja Ruby oli maalta Sanpete Countysta Utahista. Isämme olivat kuolleet, mutta meillä oli kaksi ihanaa leskiäitiä, ja he olivat kanssamme temppelissä. Kun polvistuimme ja solmimme liitot ja annoimme lupaukset, tiesimme niiden olevan todellisia. Nyt, kun olemme olleet naimisissa 70 vuotta, voin sanoa teille kaikille, että avioliitto vain paranee, että se paranee vuosi vuodelta, kun rakkaus ja hellyys lisääntyvät ja kun ymmärrämme joidenkin meitä odottavien iankaikkisten siunausten arvon paremmin. Ja siksi haluan sanoa kaikille teille, ja Ruby sanoisi samaa, jos hän seisoisi kanssani tässä, että elämä voi olla ihanaa ja hyvin merkityksellistä, mutta meidän on elettävä vilpittömästi. Meidän on elettävä evankeliumin periaatteiden mukaan. Sillä juuri elämässämme oleva evankeliumi on se, jolla on merkitystä, kun etsimme tietämme tässä elämässä. Olemme muuttaneet perheenä ympäri maata. Lapsemme ovat varttuneet kouluissa, joissa he olivat luokillaan ainoat kirkon jäsenet. Niin on käynyt monta kertaa, mutta se on kasvattanut heitä ja heidän ymmärrystään ja auttanut heitä vahvistamaan omaa todistustaan, kun he ovat nähneet sen, kuinka maailma toimii, mutta myös sen, kuinka evankeliumi on ollut siunauksena elämässämme. Viime sunnuntaina osallistuimme Rubyn kanssa sakramenttikokoukseen täällä eräässä Salt Lake Cityn keskustan seurakunnassa. Kokous oli hyvin kiinnostava, koska seurakunnan jäsenissä on sekä varakkaita että niitä, jotka ovat juuri vapautuneet vankilasta. Juuri ennen todistuskokousta piispan luo käveli nuori nainen, joka kantoi sylissään pientä vauvaa. Hän halusi tuoda vauvan siunattavaksi. Piispa astui alas korokkeelta ja otti pienen vauvan syliinsä, ja niin vauva siunattiin. Myöhemmin todistuskokouksen aikana pieni seitsenvuotias poika käveli korokkeelle käsi kädessä viisivuotiaan sisarensa kanssa. Hän veti viisivuotiaalle siskolleen pienen jakkaran, jolle sisko saattoi nousta seisomaan, ja hän auttoi siskoaan todistamaan. Ja kun sisko vähän takelteli puheessaan, tämä pieni rakastava seitsenvuotias veli kumartui kuiskaamaan sanat sisarensa korvaan. Siskon lopetettua poika nousi jakkaralle, ja sisko seisoi veljensä vieressä tämän todistaessa. Siskolla oli mitä suloisin ilme kasvoillaan hänen katsoessaan veljeään. Siinä oli hänen isoveljensä. Näistä kahdesta pienestä lapsesta näkyi selvästi perheen keskinäinen rakkaus ja ykseys. Poika laskeutui jakkaralta, otti tyttöä kädestä, ja yhdessä he palasivat paikoilleen. Todistuskokouksen loppupuolella, kun minulle oli jätetty hieman aikaa, pyysin nuorta naista, joka oli tuonut lapsensa siunattavaksi, tulemaan viereeni seisomaan. Hän tekikin niin. Sillä aikaa, todistuskokouksen yhä jatkuessa, kysyin piispalta hänen korvaansa kuiskaten: "Missä hänen miehensä on?" Piispa vastasi: "Hän on vankilassa." Kysyin: "Mikä hänen nimensä on?" ja hän kertoi sisaren nimen. Sisar tuli viereeni seisomaan pieni vauva sylissään. Kun seisoimme korokkeella, katsoin pientä kallisarvoista vauvaa, joka oli vain muutaman päivän ikäinen, ja äitiä, pienen tyttären äitiä, joka oli tuonut lapsensa saamaan siunauksen pappeuden käsien alla. Kun katsoin äitiä ja katsoin tuota kallisarvoista pienokaista, mietin, mitä hänestä tulisi ja mitä hän voisi olla. Puhuin yleisölle ja tälle nuorelle naiselle julistuksesta, jonka ensimmäinen presidenttikunta ja kahdentoista koorumi antoivat viisi vuotta sitten, perhejulistuksesta, ja vastuustamme lapsiamme kohtaan ja lasten vastuusta vanhempiaan kohtaan ja vanhempien vastuusta toinen toistaan kohtaan. Tuo suurenmoinen asiakirja yhdistää pyhien kirjoitusten ohjeet, jotka olemme saaneet ja jotka ovat ohjanneet Jumalan lasten elämää Aadamin ja Eevan ajoista asti ja opastavat meitä edelleenkin viimeiseen loppukohtaukseen asti. Kun puhuimme siitä ja katselin tuota kaunista pientä vauvaa, ajattelin viime kesää. Piipahdimme Rubyn kanssa Idahossa ja tapasimme Mountain Homesta Idahosta kotoisin olevan Goodrichin perheen. Sisar Goodrich oli tullut katsomaan meitä ja tuonut tyttärensä Chelsean mukanaan. Keskustellessamme sisar Goodrich kertoi, että Chelsea oli opetellut ulkoa perhejulistuksen. Kysyin Chelsealta, joka on nyt 15-vuotias: "Chelsea, onko se totta?" Hän vastasi: "On." Minä kysyin: "Kuinka kauan kesti, ennen kuin opit sen ulkoa?" Hän vastasi: "Kun olimme pieniä, äiti pani perheessämme alulle tavan opetella asioita ulkomuistista. Me opettelimme ulkoa pyhien kirjoitusten kohtia ja sakramenttikokouslauluja ja kaikkea muuta hyödyllistä. Niinpä me opimme muistamaan ulkoa, ja siitä tuli helpompaa." Kysyin: "Osaatko julistuksen siis alusta loppuun?" Hän vastasi: "Kyllä minä osaan sen alusta loppuun." Sanoin: "Opit sen, kun olit 12-vuotias. Nyt olet 15. Pian alat seurustella. Kerrohan, miten perhejulistus on vaikuttanut sinuun?" Chelsea sanoi: "Kun mietin julistuksen ilmauksia ja kun ymmärrän paremmin vastuumme perheenä ja vastuumme elämäntavastamme ja käytöksestämme, julistuksesta tulee minulle uusi ohjenuora. Kun olen tekemisissä muiden kanssa ja kun alan seurustella, voin miettiä perhejulistuksen ilmauksia ja lauseita. Se tarjoaa minulle mittatikun, joka auttaa opastamaan minua. Se antaa minulle tarvitsemaani voimaa." Vähän aikaa sitten presidentti Hinckley puhui Brigham Youngin yliopiston opiskelijoille. Hän esitti, että elämä on suuri sukupolvien ketju, jonka lenkit liittyvät toisiinsa aina aikojen loppuun asti. Puhuessaan opiskelijoille hän kannusti heitä olemaan vahva lenkki perheessään heikon asemesta. Olemme kuulleet täällä konferenssissa tänä aamuna paljon ohjeita sukututkimuksesta ja perheistä, syystä liittää perheet yhteen ja vastuusta, joka meillä on tehdä temppelityötä niiden kymmenientuhansien puolesta, jotka voisivat olla omia sukulaisiamme ja jotka odottavat verhon toisella puolen saadakseen toimitukset, jotka on suoritettava verhon tällä puolen, niin että he voivat tehdä sitten sen, mitä on tehtävä toisella puolen. Ymmärrämme tämän kaiken oikein hyvin. Siksi haluan sanoa teille kaikille täällä tänä aamuna, että toivon teidän kasvattavan omissa perheissänne ­ ja itsessänne ­ vahvan halun olla koskaan tulematta heikoksi lenkiksi perheenne ja sukunne ketjussa. Kehotan teitä myös olemaan vahva lenkki jälkeläisiänne varten. Älkää olko se heikko lenkki. Eikö se olisikin kamalaa? Kun ajattelemme sitä pitkää ketjua ja kaikkea sitä työtä, joka on tehtävä sielujen pelastamiseksi ja sitä kallisarvoista työtä, joka on tehtävä, niin eikö olisikin surullista, jos te olisitte se heikko lenkki, jonka vuoksi jälkeläisenne eivät voisi olla osana tätä vahvaa sukupolvien ketjua? Kun pyhät valmistautuivat lähtemään Nauvoosta eikä Nauvoon temppeli ollut vielä valmis, vain muutamien oli mahdollista saada temppelipyhitys. Presidentti Brigham Young, joka oli kahdentoista koorumin presidentti, oli tuohon aikaan johtava apostoli. Hän kirjoitti päiväkirjaansa siitä innosta, jota ihmiset tunsivat yrittäessään varustaa vankkurinsa matkalle länteen kohti uutta aluetta, josta he eivät tienneet mitään. He seurasivat johtajiaan ja valmistelivat matkakuntoon sen vähäisen omaisuuden, jonka he voisivat ottaa mukaansa vankkureihin. Näiden valmistelujen keskellä joidenkin oli mahdollista saada temppelipyhitys, ja ihmiset odottivat sitä innoissaan. Brigham Young jätti kaikki tavalliset rutiinityönsä. Hän pani kaiken muun syrjään, niin että hän voisi olla temppelissä johtamassa pyhitystyötä, joka oli aivan välttämätöntä. Puhuessaan tästä kokemuksesta hän sanoi haluavansa innokkaasti tehdä kaiken, mitä pyhät halusivat innokkaasti saada tehtyä. Sana innokkuus tulee kiinnostavasti esiin hänen muistiinpanoissaan. Hän kirjoittaa heidän innokkuudestaan toivoen, että tärkeä pyhitystyö voitaisiin suorittaa ennen kuin ihmiset lähtisivät matkalle länteen. Ilmaisen rakkauteni teitä kohtaan ja todistukseni ja tietoni siitä, että tämä työ on totta. Tiedän, että Jumala elää. Tiedän, että Hän rakastaa meitä. Hän rakastaa meitä aivan kuten me rakastamme lapsiamme ja jälkeläisiämme. Meillä on nyt 65 lastenlastenlasta, ja lisää on tietenkin tulossa. Me rakastamme heitä kaikkia, ja toivomme, että ketjut ja lenkit ovat vahvat perheessämme ja että lapsiamme siunataan. Olemme ylpeitä heistä kaikista ja rukoilemme, että he varttuvat saman vahvan tiedon ja tunteen turvin, joka minulla on Jumalasta, että Hän elää, että Hän on Isämme ja että kaikki tämä työ tapahtuu Hänen ohjauksessaan sekä Hänen Poikansa ohjauksessa, joka on meidän Vapahtajamme, Jeesus Kristus. Tämä on Jeesuksen Kristuksen kirkko, joka on palautettu maan päälle näinä myöhempinä aikoina. Tiedän, että kirkko on tosi. Tiedän, että meillä on tänä päivänä maan päällä elävä profeetta, ja voitte nähdä, mitä kaikkea suurenmoista tapahtuu kirkossa, kun meillä on nyt 100 toiminnassa olevaa temppeliä. Muutamat teistä täällä tulevat näkemään päivän, jolloin meillä on 200 toiminnassa olevaa temppeliä ja sitten 300 ja mihin lukumäärään viimein päädytäänkään. Mutta me elämme tänä aikana ja tänä päivänä ja aikakautena, jolloin tapahtuu ihmeellisiä asioita. Kun puhumme elävästä profeetasta, joka saa korkeudesta ilmoituksia tämän työn johtamista varten, todistan teille, että ne meistä, jotka työskentelemme ja olemme tekemisissä hänen kanssaan, voimme todistaa teille, että hän on Jumalan profeetta täällä maan päällä ja hän johtaa meitä tekemään sitä, mikä on oikein ja mikä on soveliasta. Olkoot lenkkinne vahvoja. Löytäköön jokainen teistä omakohtaisesti sen suuren ilon ja onnen, joka voi olla meidän, jos elämme evankeliumin periaatteiden mukaan. Ilmaisen teille rakkauteni ja tämän todistuksen siitä, että kirkko on tosi. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.