The Christus statueMyöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko Etsi | Palaute | Sivustokartta | Ohje | Maakohtaiset sivut |
Kotisivu Gospel Library General Conference
Conferences
huhtikuu 2001
David, tuleva lähetyssaarnaaja

David, tuleva lähetyssaarnaaja

Vanhin Darwin B. Christenson
seitsemänkymmenen koorumista

"Kun nuoret veljemme ja sisaremme ovat alttiina evankeliumin vaikutukselle, heissä syntyy – – melko luonnollisesti syvä rakkaus Jeesusta ja profeettojamme kohtaan."

Vanhin Darwin B. Christenson

Rakkaat veljeni ja sisareni. Yksi kirkon jäsenyydestä koituva siunaus on etuoikeus tuntea ja lausua todistus, joka voidaan ilmaista myös teon tai esimerkin kautta.

Vaimoni ja minä, kuten muutkaan, emme tule koskaan, koskaan unohtamaan sitä nuorta veljeä, joka seisoi Recifen temppelin peruskiviseremonian aikana kovassa rankkasateessa viime joulukuussa Brasiliassa.

Kun presidentti Hinckley ja presidentti Faust tulivat temppelistä tämän pienen, noin kymmenvuotiaan pojan näkyviin – kutsun häntä nimellä David – hän kokosi voimansa välittämättä tuulesta ja sateesta. Valkoinen paitansa ja housunsa läpimärkinä hän seisoi pystypäisenä ja päättäväisenä kuin pieni sotilas ja osoitti selvästi, että hän oli todellakin Herran omien profeettojen, näkijöiden ja ilmoituksensaajien seurassa.

David edustaa niitä monia suurenmoisia nuoria, jotka ovat kirkon tulevaisuus. Rakastavat vanhemmat ovat opettaneet häntä hyvin, ja Alkeisyhdistyksen opettajat ovat lujittaneet tätä opetusta kunnioittaa, rakastaa ja seurata profeettoja. Kun nuoret veljemme ja sisaremme ovat alttiina evankeliumin vaikutukselle, heissä syntyy Davidin tavoin melko luonnollisesti syvä rakkaus Jeesusta ja profeettojamme kohtaan. Vanhempina ja opettajina meillä on velvollisuus ja mahdollisuus lujittaa tätä herkkää rakkautta ja kunnioitusta.

Tämän huolellisen ohjauksen avulla todistukset jatkuvasti kasvavat ajan mittaan, kunnes ne lopulta perustuvat henkilökohtaisesti saatuun ilmoitukseen.

Kuten David – meidän pieni veljemme sateessa – osoitti liikuttavalla tavalla, perhe on kirkon ikuinen perusyksikkö, jolta hän on oppinut hyvin paljon. Opastuksen avulla hän tulee saamaan oman henkilökohtaisen todistuksen siitä, että Jeesus on elävän Jumalan Poika ja että sovituksensa kautta Vapahtaja täytti sovituslupauksensa täydellisesti. Joseph Smith on tämän palautuksen ensimmäinen profeetta. Gordon B. Hinckley on meidän tämänhetkinen elävä ja rakastava profeettamme.

David varttuu tietäen palvelevansa lähetystyössä. Hänen isänsä puhuu usein oman lähetystyönsä siunauksista. Hän edustaa niitä Siionin isiä, jotka ovat uskollisia pappeudenhaltijoita.

Davidin äiti rakentaa ykseyttä perheessä vakiinnuttamalla tärkeitä ja kestäviä perheen perinteitä. Hän edustaa niitä äitejä, jotka ovat innokkaita näkemään lastensa kasvavan ja jotka kykenevät pyyhkimään kyyneleitä ja silittämään sekä monia kuolevaisuuden päivittäisistä rypyistä että ryppyjä paidoista ja hameista.

Recifen kauniille hiekkarannoille on pystytetty kylttejä, jotka antavat ymmärtää, että uimarit voivat turvallisesti nauttia valtamerestä, jos he vain pysyttelevät rannan ja hiekkasärkän välisellä alueella. Ne, jotka uivat tai surffaavat hiekkasärkän toiselle puolen, saattavat itsensä alttiiksi haiden hyökkäyksille. Hait ovat jatkuvana uhkana, ja ne ovat aiheuttaneet huomattavan määrän loukkaantumisia ja kuolemantapauksia.

Rannalla olevien kylttien tavoin Herra ja Hänen profeettansa tarjoavat innoitettua ohjausta maailman pojille ja tyttärille, jotta nämä kykenisivät välttämään aina vaanivia kuolevaisuuden haikaloja: pornografiaa, huumeita ja syntejä, jotka voivat heikentää tai tuhota luontaisen jumalallisen käsityskyvyn, josta Herra haluaisi lastensa nauttivan. Jumala tarjoaa tätä taivaallista ohjausta, koska Hän tuntee ehtymätöntä, henkilökohtaista rakkautta jokaista lastaan kohtaan. Rukous, pyhät kirjoitukset ja paastoaminen ovat kaikkien niiden ulottuvilla, jotka haluavat niitä käyttää.

"Perhe – Julistus maailmalle" (Valkeus, lokakuu 1998, s. 24) on arvokas lähde. Se on profeettojen tarjoama innoitettu asiakirja. Oppikaamme sen opetuksia aina uudelleen. Silloin me huolehtivina vanhempina haluamme ponnistella niin paljon kuin on tarpeen oman Davidimme hyväksi sekä häntä suojellaksemme – Davidin, joka edustaa lapsiamme, lapsenlapsiamme ja rakkaitamme.

Alma nuorempi opetti jokaista poikaansa yksittäin. Hän ilmaisee, että hän opetti Helamania tämän nuoruudessa (ks. Al. 36:3), kuten me näemme Davidin oppivan nuoruudessaan. Davidin isä voi hyvin esittää pyhien kirjoitusten kohtaa mukaillen: "Oi muista, poikani David, ja opi viisautta nuorena ollessasi; nuoruudessasi opi pitämään Jumalan käskyt" (ks. Al. 37:35).

David oppii, ettei hän koskaan tee edes yhtä pientä kokeilua elämän saastuneissa vesissä, koska hän tietää, että kuolevaisuuden hait voivat repiä pois kasvavan todistuksen herkän hengellisen lihaksen. Hän tietää myös, ettei hänen tarvitse käyttää niin kutsuttujen "toisinajattelijoiden" virkapukua ottamalla lävistyksiä ja tatuointeja.

Ennen kuin David jättää kotinsa aloittaakseen lähetystyöpalvelunsa, hänelle on siunauksena, jos hänen oma isänsä on opettanut häntä henkilökohtaisesti, kuten Alma niin kauniisti opetti poikaansa Helamania: "Ja kaikessa huuda Jumalaa avuksesi; kaikki mitä teet, tee Herralle. – – Kaikissa toimissasi kysy Herralta neuvoa."(Al. 37:36–37.)

Heti Mormonin Kirjan alussa me saamme opetuksia vanhemmuudesta. Isä Lehi tarjosi hyvän perustan antaen pojalleen Nefille syyn kirjoittaa tunnetut sanansa: "Minä, Nefi, synnyin hyvistä vanhemmista ja siksi sain oppia jonkin verran kaikesta siitä, mitä isäni tiesi ja taisi" (1. Ne. 1:1).

Laamanille ja Lemuelille isä Lehi tarjosi voimakkaassa opetuksessaan kauniin vertauksen: "Oi, jospa olisit tämän joen kaltainen, niin että alati virtaisit kaiken vanhurskauden altaaseen! – – Oi, jospa olisit tämän laakson kaltainen, luja, kestävä ja järkkymätön Herran käskyjen pitämisessä!" (1. Ne. 2:9–10.)

Lähestyessään aikuisuutta ja ollessaan metsässä metsästämässä Enos muisti ja otti varteen isänsä Jaakobin elinikäiset opetukset. Hän päätti toimia noiden opetusten pohjalta huutaen Jumalaa avuksi "koko päiväkauden" ja vielä koko yön. Lopulta tuli ääni: "Enos, syntisi ovat sinulle anteeksiannetut, ja sinä olet oleva autuas" (Enos 1:4–5). Silloin Enos muutti elämänsä tärkeysjärjestystä ja lähti opettamaan.

Voimallinen ja suuri profeetta Eenok antoi kunnian vanhemmilleen sanoessaan: "Isäni neuvoi minut kaikille Jumalan teille" (KH Moos. 6:41).

Olkoot kaikki meidän Davidimme tällä tavoin valmiita palvelemaan.

Me kaikki rakastamme palvelemista. Palvelemisen siunauksesta ja tarpeesta puhuessani sallikaa minun ilmaista arvostukseni kauniin vaimoni tuesta, lapsistamme ja heidän puolisoistaan, lastenlapsistamme, veljistämme ja sisaristamme, heidän perheistään, lähetyssaarnaajistamme, jotka ovat kestäviä esimerkkejä sitoutumisesta, ystävistä, jotka ovat jatkuvana tukena, kauniista Brasilian kansasta, johtajista, profeetoista ja erityisesti Herrastamme ja Vapahtajastamme. Kirkko on tosi.

Sanon nämä asiat Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

 
© 2009 Intellectual Reserve, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.   Tekijän- ja käyttöoikeudet.  Yksityisyyden suoja