Pelastamaan Presidentti Thomas S. Monson ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa "Veljet, maailma tarvitsee teidän apuanne. On jalkoja, joita voi tukea; käsiä, joihin voi tarttua; mieliä, joita voi rohkaista; sydämiä, joita voi innoittaa, ja sieluja, joita voi pelastaa." Minulla on valtavan vastuullinen ja nöyräksi tekevä tehtävä puhua tänä iltana teille, rakkaat veljeni, joilla on Jumalan pappeus ja jotka olette kokoontuneet tänne konferenssikeskukseen ja kautta maailman. Toiset teistä ovat diakoneja, kenties vasta asetettuja. Toiset teistä ovat ylipappeja, jotka ovat palvelleet kauan ja uskollisesti pyhissä kutsumuksissa. Kaikki ovat tulleet koolle, jotta oppisimme velvollisuutemme paremmin. Veljet, maailma tarvitsee teidän apuanne. On jalkoja, joita voi tukea; käsiä, joihin voi tarttua; mieliä, joita voi rohkaista; sydämiä, joita voi innoittaa, ja sieluja, joita voi pelastaa. Iankaikkisuuden siunaukset odottavat teitä. Teillä on etuoikeus olla pappeuden palvelutyön näyttämöllä osanottajina eikä katselijoina. Presidentti Wilford Woodruff julisti: "Kaikilla pappeuden järjestöillä on voima. Diakonilla on voima sen pappeuden kautta, joka hänellä on. Niin on myös opettajalla. Heillä on voima mennä Herran eteen ja tulla kuulluiksi ja saada vastauksia rukouksiinsa, kuten profeetalla on. – – Tämän pappeuden kautta ihmiset saavat toimituksensa, heidän syntinsä annetaan heille anteeksi ja heidät lunastetaan. Tätä tarkoitusta varten se on ilmoitettu ja sinetöity päällemme."1 Kuulin kerran erään vasta asetetun diakonin puhuvan pian sen jälkeen kun hän oli saanut Aaronin pappeuden. Hän sanoi: "Tänään on ensimmäinen päiväni, jolloin saan jakaa sakramenttia. En malta odottaa. Tiedän, että se on erittäin pyhä toimitus, joten suhtaudun siihen huolella. Minulla on varma todistus kirkosta, ja toivon, että pääsen pian lähetystyöhön." Veljet, saanen kertoa teille tänä iltana kirjeestä, jonka sain jokin aika sitten. Sen on kirjoittanut aviomies, joka eksyi kauas pappeuden palvelemisen ja velvollisuuden polulta. Se on esimerkki liiankin monien veljiemme vetoomuksista. Hän kirjoitti: "Rakas presidentti Monson Minulla oli niin paljon, ja nyt minulla on niin vähän. Olen onneton, ja minusta tuntuu, että epäonnistun kaikessa. Evankeliumi on pysynyt koko ajan sydämessäni, vaikka se onkin poistunut elämästäni. Pyydän, että rukoilette puolestani. Pyydän, ettette unohda niitä meistä, jotka ovat täällä ulkona – eksyneitä myöhempien aikojen pyhiä. Tiedän kyllä, missä kirkko on, mutta joskus minusta tuntuu, että tarvitsen jotakuta toista näyttämään minulle tien, kannustamaan, poistamaan pelkoni ja todistamaan minulle." Tätä kirjettä lukiessani palasin ajatuksissani yhteen maailman suurista taidegallerioista – kuuluisaan Viktorian ja Albertin museoon Lontoossa Englannissa. Siellä oli hienosti kehystetty Joseph Mallord William Turnerin mestariteos vuodelta 1831. Maalaus esittää raskaita synkkiä pilviä ja myrskyävän meren raivoa, joka tietää vaaraa ja kuolemaa. Karille juuttuneesta kaukaisesta aluksesta kajastaa valoa. Etualalla kuohuvien aaltojen korkealle nostamana on suuri pelastusvene. Miehet soutavat hartiavoimin pelastusveneen puskiessa päin myrskyävää merta. Rannalla seisovat vaimo ja kaksi lasta sateen kastelemina ja tuulen piekseminä. He tuijottavat huolestuneina merelle. Mielessäni lyhensin maalauksen nimen. Minulle se oli Pelastamaan. Keskellä elämän myrskyjä vaanii vaara, ja ihmiset ajautuvat laivojen tavoin karille, missä odottaa tuho. Ketkä miehittävät pelastusveneet jättäen rannalle kodin turvan ja perheen ja lähtevät pelastamaan? Presidentti John Taylor varoitti meitä: "Jos te ette pidä kunniassa kutsumustanne, Jumala pitää teitä vastuussa niistä, jotka olisitte voineet pelastaa, jos olisitte tehneet velvollisuutenne."2 Veljet, tehtävämme ei ole ylivoimainen. Olemme Herran asialla, ja siksi meillä on oikeus Herran apuun. Mutta meidän täytyy yrittää. Shenandoah-nimisestä näytelmästä on peräisin innoittavat vuorosanat: "Ellemme yritä, emme tee, ja ellemme tee, niin miksi olemme täällä?" Kun Mestari palveli ihmisten keskuudessa, Hän kehotti Galilean kalastajia jättämään verkkonsa ja kutsui heitä seuraamaan Häntä sanoen: "Minä teen teistä ihmisten kalastajia."3 Ja niin Hän myös teki. Tänään Hän kutsuu meitä jokaista: "Käy joukkohon."4 Hän antaa meille taistelusuunnitelman ja kehottaa: "Jokainen oppikoon siis nyt tuntemaan velvollisuutensa ja hoitakoon kaikella uutteruudella sitä virkaa, mihin hänet on määrätty."5 Rakastan tuota oivallista sanaa velvollisuus. Kuunnelkaamme Jaakobin kirjeen innoittavia sanoja: "Toteuttakaa sana tekoina, älkää pelkästään kuunnelko sitä – älkää pettäkö itseänne."6 On olemassa vanha laulu – samaa vuosimallia kuin minä. Sen nimi on "Toivomalla se toteutuu". Se ei pidä paikkaansa. Mikään ei toteudu toivomalla. Herra odottaa meidän ajattelevan. Hän odottaa meidän toimivan. Hän odottaa meidän tekevän työtä. Hän odottaa meidän todistavan. Hän odottaa meidän omistautuvan. Valitettavasti jotkut ovat poikenneet pappeuden toiminnan polulta. Auttakaamme heitä palaamaan polulle, joka johtaa iankaikkiseen elämään. Rakentakaamme sellainen vahva Melkisedekin pappeuden perustus, joka on kirkon toiminnan ja kasvun perustana. Se on tukirakenne, joka vahvistaa jokaista perhettä, jokaista kotia, jokaista koorumia jokaisessa maassa. Veljet, me voimme ojentaa kätemme niille, joista me olemme vastuussa, ja tuoda heidät Herran pöydän ääreen nauttimaan Hänen sanastaan ja iloitsemaan Hänen Henkensä toveruudesta, niin etteivät he enää ole "vieraita ja muukalaisia, vaan [kuuluvat] Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät".7 Ajan kuluminen ei ole muuttanut Lunastajan kykyä muuttaa ihmisten elämää – meidän elämäämme ja niiden elämää, joiden kanssa teemme työtä. Niin kuin Hän sanoi kuolleelle Lasarukselle, samoin Hän sanoo tänään: "Tule ulos."8 Tule ulos epäilyksen epätoivosta. Tule ulos synnin murheesta. Tule ulos epäuskon kuolemasta. Tule ulos uuteen elämään. Tule ulos. Tulemme huomaamaan, että ne, joita palvelemme ja jotka ovat tunteneet työmme kautta Mestarin käden kosketuksen, eivät voikaan selittää elämässään tapahtunutta muutosta. Heillä on halu palvella uskollisesti, vaeltaa nöyrästi ja elää enemmän Vapahtajan kaltaisesti. Saatuaan hengellisen näkökykynsä ja nähtyään iankaikkisuuden lupaukset vilaukselta he toistavat sen sokean sanoja, jonka näön Jeesus palautti: "Sen tiedän, että minä, joka olin sokea, nyt näen."9 Kuinka nämä ihmeet ovat mahdollisia? Miksi kauan uinuneet miehet muuttuvat aktiivisiksi? Runoilija on kirjoittanut kuolemaa tarkoittaen: "Jumala – – kosketti häntä, ja hän nukkui."10 Minä sanon tätä uudestisyntymää tarkoittaen: "Jumala kosketti heitä, ja he heräsivät." Tämä asenteiden, tapojen, tekojen muutos johtuu pääosin kahdesta perussyystä. Ensiksi, ihmisille on näytetty heidän iankaikkiset mahdollisuutensa, ja he ovat päättäneet saavuttaa ne. Ihmiset eivät todellakaan voi pitkään tyytyä keskinkertaisuuteen, kun he näkevät, että erinomaisuus on heidän tavoitettavissaan. Toiseksi, muut ihmiset ovat noudattaneet Vapahtajan kehotusta ja rakastaneet lähimmäisiään kuten itseään ja auttaneet heitä toteuttamaan unelmansa ja tavoitteensa. Katalysaattorina tässä on ollut – ja on yhä oleva – rakkauden periaate. Vielä yksi totuuden periaate, joka opastaa meitä meidän päättäväisyydessämme, on se, että pojat ja miehet voivat muuttua. Mieleeni tulevat tätä opettaneen vankilanjohtajan sanat. Arvostelija, joka tunsi vankilanjohtaja Duffyn työn miesten sopeuttamiseksi yhteiskuntaan, kysyi: "Etkö tiedä, etteivät leopardit voi muuttaa pilkkujaan?" Vankilanjohtaja Duffy vastasi: "Pitäisihän sinun tietää, etten minä tee työtäni leopardien keskuudessa. Minä teen työtä miesten keskuudessa, ja miehiä muuttuu joka päivä." Vuosia sitten, ennen lähtöäni Kanadan lähetyskentän johtajaksi Torontoon Kanadan Ontariossa, olin ystävystynyt Shelley-nimisen miehen kanssa, joka asui seurakuntani alueella muttei ollut ottanut vastaan evankeliumia, vaikka hänen vaimonsa ja lapsensa olivatkin niin tehneet. Nuorena miehenä Shelley oli tunnettu kaupungin kovimpana miehenä. Hän oli aikamoinen nyrkkisankari. Hän taisteli harvoin nyrkkeilyareenalla mutta muualla sitäkin useammin. Vaikka kuinka yritin, en saanut Shelleyn asennetta muuttumaan. Tehtävä vaikutti toivottomalta. Aikanaan Shelley ja hänen perheensä muuttivat pois seurakunnastamme. Palattuani Kanadasta ja kun minut oli kutsuttu kahdentoista koorumiin, sain puhelun Shelleyltä. Hän kysyi: "Tuletko Suolajärven temppeliin sinetöimään vaimoni ja minut ja meidän perheemme?" Vastasin epäröiden: "Shelley, ensin sinut pitää kastaa kirkon jäseneksi." Hän nauroi ja vastasi: "Huolehdin siitä sinun ollessasi Kanadassa. Kotiopettajani oli koululaisten kadunylityksen valvoja, ja joka arkipäivä kadun ylityspaikalla jutellessamme keskustelimme evankeliumista." Sinetöimiset suoritettiin, perhe yhdistettiin, ilo vallitsi. Abraham Lincoln antoi tämän viisaan neuvon, joka pätee varmasti kotiopettajiin: "Jos haluat voittaa miehen puolellesi, saa hänet ensin vakuuttuneeksi siitä, että olet hänen vilpitön ystävänsä."11 Ystävä tekee enemmän kuin kuukausittaisen velvollisuusvierailun. Ystävälle on tärkeämpää auttaa ihmisiä kuin saada kiitosta. Ystävä välittää. Ystävä rakastaa. Ystävä kuuntelee. Ja ystävä ojentaa auttavan käden. Joka seurakunnassa on veljiä, joilla tuntuu olevan erityinen taito ja kyky päästä ulkokuoren läpi sydämeen. Sellainen oli Raymond L. Egan, joka palveli neuvonantajanani piispakunnassa. Hänestä oli hienoa ystävystyä kirkossa johonkuhun perheenisään ja aktivoida hänet ja tuoda siten laumaan myös tämän rakas vaimo ja rakkaat lapset. Tämä suurenmoinen ilmiö tapahtui monta kertaa aina siihen asti, kunnes veli Egan poistui kuolevaisuudesta. On olemassa muitakin tapoja kohottaa ja palvella. Puhuin kerran eläkkeelle jääneen yritysjohtajan kanssa, jonka olin tuntenut pitkän aikaa. Kysyin häneltä: "Ed, mitä teet kirkossa?" Hän vastasi: "Minulla on seurakunnan paras tehtävä. Minun tehtäväni on auttaa työttömiä miehiä löytämään pysyvää työtä. Tänä vuonna olen auttanut kahtatoista työtöntä veljeäni saamaan hyvän työpaikan. En ole koskaan eläessäni ollut onnellisempi." Lyhytkasvuinen "Pikku-Ed", niin kuin häntä hellästi nimitimme, seisoi sinä iltana pystypäin silmät kyynelistä kimaltaen ja ääni väristen. Hän osoitti rakkauttaan auttamalla avun tarpeessa olevia. Hän palautti ihmisarvon. Hän avasi ovia niille, jotka eivät itse osanneet sitä tehdä. Uskon todella, että ne, joilla on kyky ojentaa auttava käsi ja kohottaa, ovat löytäneet kaavan, joka kuvaa veli Walter Stoveria – miestä, joka käytti koko elämänsä toisten palvelemiseen. Veli Stoverin hautajaisissa hänen vävynsä ylisti häntä seuraavin sanoin: "Walter Stoverilla oli kyky nähdä Kristus jokaisissa tapaamissaan kasvoissa, ja hän kohteli jokaista sen mukaisesti." Legendaarisia ovat hänet laupeudentekonsa ja hänen kykynsä kohottaa jokaista tapaamaansa ihmistä kohti taivasta. Häntä johdatti Mestarin ääni, joka sanoi: "Kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä, – – sen te olette tehneet minulle."12 Veljet, opetelkaa Hengen kieli. Sitä ei opita oppineiden kirjoittamista kirjoista eikä sitä hankita lukemalla tai ulkoa opettelemalla. Hengen kielen oppii se, joka pyrkii koko sydämestään tuntemaan Jumalan ja pitämään Hänen pyhät käskynsä. Tämän "kielen" taitaminen auttaa rikkomaan raja-aitoja, ylittämään esteitä ja koskettamaan ihmissydämiä. Vaaran päivinä tai koettelemusten aikoina tällainen tieto, tällainen toivo, tällainen ymmärrys tuo lohtua huolten painamalle mielelle ja surevalle sydämelle. Epätoivon varjot väistyvät toivon säteiden tieltä ja suru ilon tieltä, ja eksyksissä olon tunne katoaa sen varmuuden tieltä, että taivaallinen Isämme välittää meistä jokaisesta. Lopuksi palaan Turnerin maalaukseen. Hyvin todellisella tavalla nuo ihmiset, joiden alus oli ajautunut karille myrskyisellä merellä, ovat monen nuoren miehen – ja yhtä hyvin vanhemman – kaltaisia, jotka odottavat pelastajakseen jotakuta meistä, joilla olla pappeuden velvollisuus miehittää pelastusveneet. Heidän sydämensä kaipaa apua. Isät ja äidit rukoilevat poikiensa puolesta. Vaimot ja lapset esittävät pyyntönsä kohti taivasta, että isälle ja muille ojennettaisiin auttava käsi. Rukoilen tänä iltana, että me kaikki, joilla on pappeus, näemme velvollisuutemme ja seuraamme yhtenä miehenä Johtajaamme – Herraa Jeesusta Kristusta ja Hänen profeettaansa, presidentti Gordon B. Hinckleyä – pelastamaan. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. VIITTEET 1. Julkaisussa Collected Discourses Delivered by President Wilford Woodruff, His Two Counselors, the Twelve Apostles, and Others, toim. Brian H. Stuy, 5 osaa, 1987–1992, osa 2, s. 87. 2. Deseret News Semi-weekly, 6. elokuuta 1878, s. 1. 3. Matt. 4:19. 4. "Herran taistoon kaikki", MAP-lauluja, 164. 5. LK 107:99. 6. Jaak. 1:22. 7. Ef. 2:19. 8. Joh. 11:43. 9. Joh. 9:25. 10. Lordi Alfred Tennyson, In Memoriam A. H. H., 85. osa, 5. säkeistö, 4. rivi. 11. The Collected Works of Abraham Lincoln, toim. Roy P. Basler, 8 osaa, 1953, osa 1, s. 273. 12. Matt. 25:40.