"Te olette minun todistajani" Vanhin Jeffrey R. Holland kahdentoista apostolin koorumista "Niille, joiden on vaikeaa aloittaa lähetystyökeskustelua – ja monien on – kirkon hiljattain tuottamat jakelukortit ovat kaunis, vaivaton tapa kertoa muille ihmisille perususkonkäsityksistämme ja siitä, mistä he voivat saada lisää tietoa." Päättäessään maanpäällisen palvelutyönsä ylösnoussut Jeesus antoi apostoleilleen ja heidän seuraajilleen tämän suuren käskyn: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen."1 "Mutta te saatte voiman – – ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka."2 Meidän velvollisuutenamme on todistaa Jeesuksesta Kristuksesta "aina kaikessa ja kaikkialla"3, julistaa kukin omalla tavallamme sitä suurta asiaa, johon Kristus on meidät kutsunut, ja meidän tulee muistaa tehdä se kohteliaalla ja soveliaalla tavalla. Te olette jo nyt suurenmoisia lähetyssaarnaajia, parempia kuin luulettekaan, ja te voitte olla vieläkin parempia! Jätämme 12-tuntiset raskaat työpäivät kokoaikaisille lähetyssaarnaajille, mutta miksi vain he saisivat nauttia kaikesta hauskasta? Meilläkin on oikeus istumapaikkaan todistuksen yltäkylläisessä pöydässä, ja onneksi siihen on varattu paikka jokaiselle kirkon jäsenelle. Yksi aikamme selviöistä todella onkin, ettei mikään lähetyskenttä eivätkä ketkään lähetyssaarnaajat voi lopulta menestyä ilman alueen jäsenten rakastavaa osallistumista ja hengellistä tukea jäsenten työskennellessä tasapainoisesti yhdessä lähetyssaarnaajien kanssa. Jos teette nyt muistiinpanoja kivitauluihin, niin veistäkää tuo syvään. Lupaan teille, ettei teidän milloinkaan tarvitse poistaa sitä. Tutkijoita voi tulla monesta eri lähteestä, mutta ne, jotka todella kastetaan ja joista tulee aktiivisia ja vahvoja kirkon jäseniä, tulevat ylivoimaisesti kirkon jäsenten ystävien ja tuttavien joukosta. Vain vähän yli kaksi vuotta sitten presidentti Gordon B. Hinckley sanoi kautta kirkon lähetetyssä ohjelmassa: "Minun sydämeni kääntyy teidän lähetyssaarnaajien puoleen. Te ette yksinkertaisesti voi tehdä työtänne yksin ja tehdä sitä hyvin. Teidän täytyy saada apua muilta. Meissä jokaisessa on tuo voima auttaa. – – Veljeni ja sisareni, voimme antaa lähetyssaarnaajien yrittää tehdä työtä yksin tai voimme auttaa heitä siinä. Jos he tekevät työtä yksin, he kolkuttelevat ovilla päivästä päivään ja sato jää niukaksi. Tai me voimme jäseninä auttaa heitä löytämään ja opettamaan tutkijoita. – – Veljet ja sisaret, te kaikki seurakunnissa ja vaarnoissa ja piireissä ja lähetysseurakunnissa, kehotan teitä tulemaan suureksi armeijaksi, jolla on innostusta tähän työhön ja suuri kaiken kattava halu auttaa lähetyssaarnaajia heidän valtavassa tehtävässään viedä evankeliumi kaikille kansanheimoille, sukukunnille, kielille ja kansoille."4 Pidän noiden sanojen soinnusta: "suureksi armeijaksi, jolla on innostusta tähän työhön" ja "suuri kaiken kattava halu auttaa lähetyssaarnaajia". Sallinette minun mainita muutamia seikkoja, joita noudattamalla me voimme vastata tuohon kutsuun. Saatte huomata, että monia niistä te jo toteutattekin. Ennen kaikkea me voimme elää evankeliumin mukaan. Emme todellakaan voi lähettää tälle maailmalle voimakkaampaa lähetystyösanomaa kuin rakastavan ja onnellisen myöhempien aikojen pyhän elämän esimerkin. Uskollisen kirkon jäsenen käytös ja esiintyminen, hymy ja ystävällisyys säteilevät sellaista lämpöä ja välittämistä, jota ei mikään lehtinen eikä videonauha voi ilmaista. Ihmiset eivät liity kirkkoon sen vuoksi, mitä he tietävät. He liittyvät sen vuoksi, mitä he tuntevat, näkevät ja haluavat hengellisesti. Siinä suhteessa todistuksemme ja onnellisuutemme henki välittyy muille, jos me sallimme sen. Kuten Herra sanoi Almalle ja Moosian pojille: "Menkää – – näyttääksenne heille hyvää esimerkkiä minussa, ja minä teen teidät aseeksi kädessäni monien sielujen pelastukseksi."5 Eräs nuori kotiin palannut lähetyssaarnaajasisar Hongkongista kertoi minulle hiljattain, että kun hän ja hänen toverinsa kysyivät eräältä tutkijalta, uskoiko tämä Jumalaan, nainen vastasi: "En uskonut ennen kuin tapasin erään kirkkonne jäsenen ja näin, kuinka hän eli." Kuinka esimerkillistä lähetystyötä! Se, että jokaista jäsentä pyydetään olemaan lähetyssaarnaaja, ei ole likikään niin merkityksellinen asia kuin se, että jokaista jäsentä pyydetään olemaan jäsen! Kiitos siitä, että elätte evankeliumin mukaan. Kiitos myös siitä, että rukoilette lähetyssaarnaajien puolesta. Kaikki rukoilevat lähetyssaarnaajien puolesta. Olkoon niin aina. Tuossa samassa hengessä meidän pitäisi rukoilla myös niiden puolesta, jotka ottavat (tai joiden olisi tarpeen ottaa) lähetyssaarnaajat vastaan. Sarahemlassa jäseniä käskettiin "yhteisesti paastoamaan ja voimallisesti rukoilemaan"6 niiden puolesta, jotka eivät vielä olleet liittyneet Jumalan kirkkoon. Me voimme tehdä samoin. Voimme rukoilla päivittäin myös omien lähetystyökokemustemme puolesta. Rukoilkaa, että sellaisista asioista huolehtiva Jumala olisi jo valmistanut haluamanne lähetystyömahdollisuuden jonkun sellaisen sydämessä, joka kaipaa ja etsii sitä, mitä teillä on. "Maan päällä on vielä – – monia, – – [joita] pidättää totuudesta vain se, etteivät he tiedä, mistä sen löytäisivät."7 Rukoilkaa, että he löytävät teidät! Ja olkaa sitten valppaita, koska maailmassanne on lukuisia ihmisiä, joilla on elämässään nälkä, ei leivän nälkää eikä veden janoa vaan Herran sanan kuulemisen nälkä.8 Kun Herra tuo tämän henkilön näköpiiriinne, niin jutelkaa – mistä tahansa. Te ette voi epäonnistua. Teillä ei tarvitse olla valmista lähetystyösanomaa. Uskonne, onnellisuutenne, kasvojenne katsanto riittää sydämeltään vilpittömien kiinnostuksen herättämiseen. Ettekö ole milloinkaan kuulleet isoäidin puhuvan lastenlapsistaan? Sitä minä tarkoitan – valokuvia lukuun ottamatta! Evankeliumi vain pulppuaa teistä. Ette pysty pitämään sitä sisällänne! Mutta kenties vielä tärkeämpää kuin puhua on kuunnella. Nämä ihmiset eivät ole elottomia hahmoja, jotka näyttävät vain luvuilta kastetilastoissa. He ovat Jumalan lapsia, veljiämme ja sisariamme, ja he tarvitsevat sitä mitä meillä on. Olkaa aitoja. Ojentakaa auttava kätenne vilpittömästi. Kysykää näiltä ystäviltänne, mikä heille on tärkeintä. Mitä he vaalivat ja mikä heille on kallisarvoista? Ja sitten kuunnelkaa. Jos tilanne on oikeanlainen, voisitte kysyä, mitä he pelkäävät, mitä he kaipaavat tai mitä heidän mielestään heidän elämästään puuttuu. Lupaan teille, että jokin, mitä he sanovat, tähdentää aina jotakin sellaista evankeliumin totuutta, josta voitte todistaa ja josta teillä sitten on tarjottavana enemmän. Vanhin Russell M. Nelson sanoi minulle kerran, että yksi ensimmäisistä potilaan tutkimisen säännöistä on: "Kysy potilaalta, mihin häntä koskee." Hän sanoi: "Potilas on paras opas oikeaan diagnoosiin ja lopulta paranemiseen." Jos kuuntelemme rakastavasti, meidän ei tarvitse miettiä mitä sanoa. Sen antavat meille Henki ja ystävämme. Niille, joiden on vaikeaa aloittaa lähetystyökeskustelua – ja monien on – kirkon hiljattain tuottamat jakelukortit ovat kaunis, vaivaton tapa kertoa muille ihmisille perususkonkäsityksistämme ja siitä, mistä he voivat saada lisää tietoa. Tämä on esimerkiksi minulle henkilökohtaisesti helpoin tähän mennessä löytämäni tapa tarjota ihmisille Mormonin Kirjaa, ilman että minun tarvitsisi kantaa täyttä kirjalaukkua mukanani matkoillani. Sallinette minun nyt vähän lisätä tämän sanoman vauhtia. Paljon useammat meistä voivat valmistautua palvelemaan lähetyssaarnaajana vanhemmalla iällä, kun se aika koittaa elämässämme. Kuten vanhempi lähetyssaarnaaja-aviopari on sanonut lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksessa Provossa olevassa julisteessa: "Pidentäkäämme laahustavia askeleitamme!" Palasin juuri pitkältä matkalta, joka vei minut puolelle tusinaa lähetyskenttiä. Kaikkialla, minne menin noiden viikkojen aikana, havaitsin vanhempien avioparien toimivan mitä merkittävimmällä ja antoisimmalla tavalla johtajina tarjoten johtamisessaan vakautta, kypsyyttä ja kokemusta, jollaista kenenkään 19- tai 21-vuotiaan ei mitenkään voida odottaa tarjoavan. Tapasin kaikenlaisia aviopareja, mukaan luettuina muutama entinen lähetysjohtaja ja temppelin esimies vaimoineen, jotka olivat lähteneet heille täysin tuntemattomiin maailman kolkkiin palvellakseen kaikessa hiljaisuudessa ja epäitsekkäästi lähetystyössä toisen tai kolmannen tai neljännen kerran. He kaikki tekivät minuun syvällisen vaikutuksen. Olin hiljattain lounaalla vanhin ja sisar John Hessin kanssa, jotka ovat Ashtonista Idahosta. "Olemme vain vanhoja perunanviljelijöitä", John kertoi minulle, mutta juuri sitä Moskovan lähetyskenttään kuuluva Valko-Venäjän kansa tarvitsi. Kaikkein paras perunasato valtion pelloilla oli ollut vuosikausia 50 säkkiä hehtaarilta. Kun ottaa huomioon, että hehtaarin istuttamiseen tarvitaan 22 säkkiä siemenperunaa, tulos oli tosiaankin huono. He tarvitsivat apua. Veli Hess pyysi maata vain metrin päästä valtion pellosta, kääri hihansa ja ryhtyi työhön käyttäen samaa siemenperunaa, samoja työkaluja ja samaa lannoitetta, jota Valko-Venäjällä oli saatavilla. Sadonkorjuuajan koitettua he alkoivat nostaa perunaa, pyysivät sitten muitakin nostamaan ja kutsuivat lopulta kaikkia nostamaan. Samalla sademäärällä ja samassa maaperässä mutta ylimääräisellä annoksella idaholaista ahkeruutta, kokemusta ja rukousta Hessien istuttamat pellot tuottivat valtavan 550 säkin sadon hehtaarilta – 11 kertaa suuremman kuin mikään aiempi sato siitä maasta. Aluksi kukaan ei uskonut eroa. He aprikoivat, oliko työssä ollut öisin salaa lisää työläisiä tai oliko käytetty jotakin ihmeainetta. Mutta kyse ei ollut mistään sellaisesta. Veli Hess sanoi: "Tarvitsimme ihmettä, joten pyysimme sitä." Nyt vain vähän toista vuotta myöhemmin tuolla paikkakunnalla nuoret käännytystyötä tekevät lähetyssaarnaajat ovat menestyksekkäämpiä vain siksi, että "vanha perunanviljelijä" Idahosta vastasi kirkkonsa kutsuun. Useimmat lähetyssaarnaaja-avioparit palvelevat paljon tavanomaisemmalla tavalla käyttäen johtamiskokemustaan vaarna- ja lähetysseurakunnissa, mutta oleellista on, että tässä työssä on kaikenlaisia tarpeita ja että on olemassa luja lähetystyöperinne vastata kutsuun palvella joka iässä ja kaikissa olosuhteissa. Kuulin hiljattain eräältä lähetysjohtajalta, kuinka eräs hänen nuorista sisarlähetyssaarnaajistaan, jonka sangen uskollinen ja menetyksellinen lähetystyö oli lopuillaan, oli sanonut kyynelsilmin, että hänen on palattava heti kotiin. Kun lähetysjohtaja tiedusteli ongelman syytä, tämä sisar kertoi, että hänen perheensä taloudellinen tilanne oli käynyt niin vaikeaksi, että tukeakseen häntä perhe oli vuokrannut kotinsa voidakseen maksaa hänen lähetystyökulunsa. He itse olivat muuttaneet asumaan varastokoppiin. Veden he saivat naapurin ulkovesipostista ja letkusta, ja käymälää tarvitessaan he kävivät läheisellä huoltoasemalla. Tämä perhe, jonka isä oli kuollut hiljattain, oli niin ylpeä lähetyssaarnaajastaan ja hengeltään niin itsenäinen, että heidän oli onnistunut pitää tämä hiljattain tapahtunut käänne salassa useimmilta ystäviltään ja käytännöllisesti katsoen kaikilta kirkon johtajiltaan. Kun tilanne selvisi, perhe päästettiin heti takaisin kotiinsa. Heidän taloudellisiin oloihinsa etsittiin pitkäaikaiset ratkaisut, ja koko tarvittava summa heidän lähetyssaarnaajatyttärensä tukemiseksi varmistettiin yhdessä yössä. Kyynelten kuivuttua ja pelkojen hälvettyä tämä uskollinen, ahkera nuori sisar päätti lähetystyönsä voitokkaasti ja solmi hiljattain avioliiton temppelissä suurenmoisen nuoren miehen kanssa. Tänä siunattuna aikanamme me emme vaadi sellaista ankaraa uhria kuin tämän lähetyssaarnaajan perhe antoi, mutta meidän sukupolvemme on saanut hyötyä aiemmista sukupolvista, jotka todella uhrasivat erittäin paljon palvellessaan siinä lähetystyössä, jonka sanomaa me julistamme. Voimme kukin tehdä hiukkasen enemmän jatkaaksemme tätä perinnettä niille, jotka tulevat jälkeemme. Apostoli Johannes pyysi Herralta saada jäädä maan päälle yli tavanomaisen ihmisiän vain sen takia, että hän voisi tuoda useampia sieluja Jumalan luokse. Täyttäessään tuon toiveen Vapahtaja sanoi, että se oli suurempi työ ja ylevämpi halu kuin halu päästä "pian" suoraan Herran kasvojen eteen.9 Kaikkien profeettojen ja apostolien tavoin profeetta Joseph Smith ymmärsi Johanneksen pyynnön syvällisen merkityksen, kun hän sanoi: "Kaiken sen jälkeen, mitä on sanottu, suurin ja tärkein velvollisuus on saarnata evankeliumia."10 Todistan tästä evankeliumista ja Jeesuksesta Kristuksesta, jossa se ruumiillistui. Todistan, "että sielut ovat kallisarvoiset Jumalan silmissä"11 ja että näiden sielujen pelastaminen Hänen rakkaan Poikansa lunastavan sovituksen kautta on keskeisintä Hänen työssään ja Hänen kirkkaudessaan.12 Tuota työtä jatkaen todistan Jeremian kera, että tämä viimeinen suuri lähetystyöjulistus nykyajan Israelille tulee lopulta olemaan suurempi ihme kuin se, että muinainen Israel ylitti Kaislameren.13 Rukoilen, että urheasti ja innokkaina kertoisimme tämän sanoman ihmeestä. Herran Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen. VIITTEET 1. Matt. 28:19. 2. Ap. t. 1:8. 3. Moosia 18:9. 4. "Etsikää karitsoita, ruokkikaa lampaita", Liahona, heinäkuu 1999, s. 120, 121, 124. 5. Al. 17:11. 6. Al. 6:6. 7. LK 123:12. 8. Ks. Aam. 8:11. 9. Ks. LK 7. 10. Profeetta Joseph Smithin opetuksia, toim. Joseph Fielding Smith, 1985, s. 111. 11. LK 18:10. 12. Ks. KH Moos. 1:39. 13. Ks. Jer. 16:14–16.