The Christus statueMyöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko Etsi | Palaute | Sivustokartta | Ohje | Maakohtaiset sivut |
Kotisivu Gospel Library General Conference
Conferences
lokakuu 2001
Evankeliumin periaatteiden kirjoittaminen sydämeemme

Evankeliumin periaatteiden kirjoittaminen sydämeemme

Vanhin Walter F. González
seitsemänkymmenen koorumist

"Tieto yksin ei riitä. Meidän täytyy käyttää aikaa periaatteiden soveltamiseen omassa elämässämme."

Elder Walter F. González

Englanti on palautuksen kieli, ja tässä kokouksessa murtaen puhuttu englanti on vertauskuvana kirkon kasvusta kautta maailman. Olen Etelä-Amerikasta, missä kirkko on kasvanut valtavasti. Kun liityin kirkkoon 30 vuotta sitten, meillä oli 108 000 jäsentä ja 6 vaarnaa. Siihen aikaan mantereellamme ei ollut temppeliä. Nyt meillä on 2,6 miljoonaa jäsentä ja 557 vaarnaa. Käytössä on 11 temppeliä, ja 2 on rakenteilla. Lehin poika Nefi sanoi: "Mutta minä, Nefi, olen kirjoittanut sen, mitä olen kirjoittanut, ja minä pidän sitä erittäin suuriarvoisena ja varsinkin omalle kansalleni. Sillä minä rukoilen alati heidän puolestaan päivällä, ja minun kyyneleeni kostuttavat päänaluseni yöllä heidän tähtensä." (2. Ne. 33:3.) Tämä sydämestä kumpuava huuto saa meidän aikanamme vastauksen Mormonin Kirjan kautta. Nefi rukoili, että hänen heikkoudessaan kirjoittamat sanansa muuttuisivat meihin nähden väkeviksi, "sillä ne kehoittavat heitä tekemään hyvää; ne kertovat heille heidän isistään, ja ne puhuvat Jeesuksesta ja kehoittavat heitä uskomaan häneen ja kestämään loppuun saakka, mikä on iankaikkinen elämä" (2. Ne. 33:4).

Olen nähnyt, kuinka oppi ja evankeliumin periaatteet opastavat yhä useampia jäseniä Etelä-Amerikassa. Tehtävänämme niin Etelä-Amerikassa kuin kaikkialla muuallakin on edelleenkin etsiä niitä periaatteita, jotka ovat pyhissä kirjoituksissa ja profeettojen opetuksissa, ja kirjoittaa ne, ei "musteella vaan elävän Jumalan Hengellä, ei kivitauluihin vaan ihmissydämiin" (2. Kor. 3:3). Sellainen evankeliumin periaatteiden vakiinnuttaminen vaatii aikaa. Aikaa vaaditaan niin evankeliumin totuuksien kuulemiseen kuin myös niiden soveltamiseen omaan elämäämme.

Useimpien eteläamerikkalaisten jäsenten kohdalla evankeliumin periaatteiden kuuleminen alkoi siitä, kun he omistivat aikaa lähetystyökeskustelujen ja lähetyssaarnaajien todistuksen kuuntelemiseen. Käytimme aikaa kuuntelemiseen, ja nyt emme voi muuta kuin tuntea syvää kiitollisuutta niitä lähetyssaarnaajia kohtaan, jotka ovat palvelleet maissamme. Emmekä ole syvästi kiitollisia ainoastaan lähetyssaarnaajille vaan myös niille perheille, joista he ovat tulleet. (Nykyään tuhannet eteläamerikkalaiset lähettävät omia lapsiaan lähetystyöhön kertomaan palautetun evankeliumin ilosanomasta.) Ne meistä, jotka ovat ensimmäisen sukupolven jäseniä kirkossa, tuntevat suurta kiitollisuutta myös kirkkoon kuulumattomia vanhempiaan kohtaan, jotka käyttivät aikaa opettaakseen meille vanhurskaita periaatteita, jotka valmistivat meitä tuntemaan evankeliumin sanoman ja hyväksymään sen.

Lähetyssaarnaajat panivat tämän opin ja evankeliumin periaatteiden oppimisen alulle, mutta evankeliumin säilyttäminen sydämessämme on jatkuva tehtävä, joka vaatii aikaa. Tieto yksin ei riitä. Meidän täytyy käyttää aikaa periaatteiden soveltamiseen omassa elämässämme. Esimerkiksi Nefi tiesi, että Herra vastaa rukouksiimme. Hän sovelsi tietoaan satoja vuosia sitten ja soi siten meille nykyajan ihmisille iankaikkisia siunauksia. Jos luemme huolellisesti, huomaamme, että Nefi rukoili uskoen suuresti Jumalaan, koska hän tiesi, että Jumala tulisi kuulemaan hänen "huutonsa" (ks. 2. Ne. 33:3). Kuinka kiitollisia olemmekaan siitä, että Nefi käytti aikaa soveltaakseen tietoaan. Kuinka kiitollisia olemmekaan siitä, että Nefi kirjoitti tämän tiedon sydämeensä, ei "musteella vaan elävän Jumalan Hengellä".

Oppimisen lailla opetuslapseuskin vaatii aikaa. Joskus kyllä käsitämme, että jokin periaate on totta, mutta emme muuta asioiden tärkeysjärjestystä niin että meille jäisi aikaa elää tuon periaatteen mukaan. Niin toimiessamme me menetämme arvokkaita mahdollisuuksia saada aikaan sydämen muutosta siten kuin Pyhä Henki meitä opettaa. Ajatelkaapa hetki Enoksen esimerkkiä. Hän viivytti isältään saamansa tiedon soveltamista. Lopulta hän käytti aikaa elääkseen tuon tiedon mukaan, ja koska hän teki niin, meille on virrannut monia siunauksia. Enos kertoo meille, että mennessään metsään metsästämään eläimiä hänen isänsä opetukset iankaikkisesta elämästä ja pyhien ilosta koskettivat syvällisesti hänen sydäntään, niin että hän päätti omistaa aikaa rukoilemiseen (ks. Enos 3–4). Jumalallisessa vastauksessaan Enoksen rukoukseen Herra teki tämän kanssa liiton, että Hän antaisi aikakirjat laamanilaisille omana sopivaksi katsomanansa aikana (ks. Enos 16). Jumala vastaa rukouksiimme. Enos otti tämän periaatteen kivitauluista ja kirjoitti sen sydämeensä ja saavutti siten korkeamman tiedon tason. Tämä toi siunauksia sekä hänelle itselleen että meille tässä armotaloudessa.

Koko joukko asioita on esteenä hyville aikeillemme omistaa aikaa oppimiselle ja etenkin jonkin evankeliumin periaatteen noudattamiselle elämässämme. Esimerkiksi se tiedon runsaus, jonka jostakin asiasta voi eri tiedotusvälineistä saada, voi olla häkellyttävää. Sellainen tiedon runsaus voi aiheuttaa sen, että jotkut "ovat aina alttiita uusille opetuksille mutta eivät voi koskaan päästä selville totuudesta" (2. Tim. 3:7).

Me kaikki voimme arvioida itseämme, määrittää, mitkä seikat estävät meitä käyttämästä aikaa siihen että eläisimme jonkin evankeliumin periaatteen mukaan, tehdä sitten parannuksen ja tehdä ne välttämättömät muutokset, jotta meillä voisi olla aikaa soveltaa sitä evankeliumin periaatetta elämäämme. Jos teemme niin, Herra on luvannut, että ymmärrämme paremmin Hänen totuuksiaan, kuten Enoskin ymmärsi. Vapahtaja on julistanut: "Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani" (Joh. 7:15–17).

Kun käytämme elämässämme aikaa oppiaksemme evankeliumin periaatteita, pohtiaksemme niitä ja etenkin noudattaaksemme niitä, saamme Hengeltä iloa ja rauhaa. Kirkko jatkaa kukoistustaan Etelä-Amerikassa ja muualla maailmassa, koska yhä useammat jäsenet kirjoittavat evankeliumin periaatteita, eivät musteella vaan Pyhällä Hengellä, eivät kivitauluihin vaan sydämeensä. Todistan, että pyhien kirjoitusten totuudet voivat kehittyä älyllisestä arvostuksesta siihen, että meistä tulee Kristuksen kaltaisia, kun käytämme aikaa siihen, että sovellamme näitä totuuksia elämäämme. Tiedän, että Vapahtaja on elävä Kristus. Todistan näistä asioista Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

 
© 2009 Intellectual Reserve, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.   Tekijän- ja käyttöoikeudet.  Yksityisyyden suoja