"Kuin vehmas puutarha" Vanhin Jeffrey R. Holland kahdentoista apostolin koorumista "Meidän tulee maksaa [kymmenykset ja uhrit] henkilökohtaisena rakkauden ilmaisuna anteliaalle ja armolliselle taivaan Isälle." Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko etenee varmasti ja vakaasti kautta maailman. Danielin sanoin se on vuoresta käden koskematta lähtenyt kivi.1Jesaja kuvasi näkemäänsä ihmeellisiksi, hämmästyttäviksi ihmeteoiksi.2Seonihme! Jeesuksen Kristuksen evankeliumin palautus on täynnä ihmeitä, ilmoituksia, kaikenlaisia ilmestyksiä. Monia niistä on ilmennyt meidän elinaikanamme. Olin 17-vuotias ennen kuin Pohjois-Amerikan ulkopuolella oli yhtään Siionin vaarnaa. Noilla kaukaisilla mantereilla ja meren saarilla on nyt paljon yli 1 000 vaarnaa. Meillä on nyt 125 käytössä olevaa tai ilmoitettua temppeliä, joista yli puolet (64) on muualla kuin Yhdysvalloissa. Ja olin melkein 16, ennen kuin Yhdysvaltain osavaltioiden ja Kanadan provinssien ulkopuolella oli ensimmäinen temppeli. Olemme saaneet nähdä, että pappeus on ilmoituksen kautta ulotettu kaikille kelvollisille, sopivanikäisille miehille; tämä on siunaus, joka on vauhdittanut työtä monissa maailman kolkissa. Olemme saaneet nähdä pyhien kirjoitustemme julkaisemisen kokonaan tai osittain lähes 100 kielellä. Olemme saaneet nähdä seitsemänkymmenen koorumien kauan odotetun järjestämisen – näiden suurenmoisten miesten tulevan monista kansakunnista ja menevän palvelemaan moniin maihin. Aivan äskettäin presidentti Hinckley on ilmoittanut jatkuvasta koulutusrahastosta, joka voi lopulta koitua monen siunaukseksi maailman kaukaisimmillakin seuduilla. Ja näin kirkon kansainvälistyminen jatkuu. Esitän tämän lyhyen yhteenvedon korostaakseni erästä toista ihmettä, toista ilmoitusta, jos sallitte, joka kirkon jäseniltä on yleensä jäänyt huomaamatta. Tavallaan sen oli tarkoituskin jäädä vaille suurempaa julkista huomiota. Puhun johtavien veljien vähän yli kymmenen vuotta sitten tekemästä päätöksestä lakata asettamasta kirkon paikallisille jäsenille kotona ja ulkomailla mitään erityisiä maksuja tai muita taloudellisia velvoitteita. Koska tämä päätös tehtiin keskellä juuri kuvailemaani suurta kansainvälistä kasvua, kuinka se voitiin taloudellisesti toteuttaa? Kuinka saatoimme mennä yhä kaukaisemmille paikkakunnille juuri silloin, kun olimme lakkauttamassa kaikki lisämaksut jäseniltämme? Tilanteen logiikka olisi voinut johtaa aivan päinvastaiseen menettelyyn. Kuinka se tehtiin? Kerronpa teille, kuinka se tehtiin – siten, että johtavat veljet uskoivat koko sydämestään siihen, että kirkon uusimmatkin jäsenet kunnioittaisivat Herran periaatetta kymmenyksistä ja vapaaehtoisista lahjoituksista ja että tuon jumalallisen periaatteen noudattaminen auttaisi meitä selviytymään. En ollut kahdentoista koorumissa, kun tuo merkityksellinen päätös tehtiin, mutta voin kuvitella käydyt keskustelut ja sen uskon teon, joka näiltä kirkon johtavilta neuvostoilta vaadittiin. Entä jos johtavat veljet eivät enää kokoaisikaan maksuja ja pyhäteivätsitten enää maksaisikaan kymmenyksiään ja uhrejaan, mitä sitten? Sikäli kuin tiedän, tuota ajatusta ei milloinkaan pohdittu vakavasti. He etenivät uskossa – uskossa Jumalaan, uskossa ilmoitettuun periaatteeseen, uskossa meihin. He eivät kertaakaan katsoneet taakseen. Se oli suurenmoinen (ja miltei huomaamaton) päivä Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon kasvussa. Mutta tuon päätöksen kunnioittamiseksi meidänkin täytyy olla yhtä kypsiä yksityisinä kirkon jäseninä. Saanen siksi esittää viisi syytä, miksi meidän kaikkien, rikkaitten ja köyhien, pitkäaikaisten jäsenten ja uusimpien käännynnäisten tulisi uskollisesti maksaa kymmenyksemme ja uhrimme. Ensiksi, tehkää niin lastenne ja lastenlastenne, nousevan sukupolven, tähden, jotka voivat nykyään, ellemme ole varovaisia, kasvaa kirkossa ymmärtämättä lainkaan, kuinka heidän temppelinsä, kappelinsa, seminaarinsa ja toimintansa kustannetaan. Opettakaa lapsillenne, että kirkon monet siunaukset ovat mahdollisia heille, koska te ja he annatte kymmenykset ja uhrit kirkolle. Opettakaa heille, ettei noita siunauksia voitaisi saada käytännöllisesti katsoen millään muulla tavalla. Ottakaa sitten lapsenne mukaan kymmenysselvitykseen, aivan samoin kuin presidentti Hunterin pojanpoika otettiin isänsä mukaan monta vuotta sitten. Tuossa yhteydessä piispa ilmaisi mielihyvänsä siitä, että nuori veli Hunter halusi maksaa täydet kymmenykset. Ottaessaan vastaan kolikot hän kysyi pojalta, oliko evankeliumi hänestä tosi. Kun poika ojensi hänelle täydet 14 sentin kymmenyksensä, tämä 7-vuotias sanoi arvelevansa evankeliumin olevan totta mutta että "se maksaa tosi paljon".3Niinpä niin, mainitsemani rakennukset, ohjelmat ja aineistot todellakin maksavat rahaa. Se ei ole mikään vähäpätöinen asia lastemme nuoruudessaan opittavaksi. Toiseksi, maksakaa kymmenykset lunastaaksenne oikeutetusti ne siunaukset, jotka on luvattu niin tekeville. "Koetelkaa minua tällä tavalla, sanoo Herra Sebaot. – Silloin saatte nähdä, että minä avaan taivaan ikkunat ja vuodatan teille sateen runsaan siunauksen."4Menetettyään miehensä marttyyrikuoleman kautta Nauvoossa ja matkattuaan viiden isättömän lapsen kanssa länteen Mary Fielding Smith maksoi yhä kymmenykset köyhyydessään. Kun joku kymmenystoimistossa kerran asiattomasti ehdotti, ettei hänen pitäisi maksaa kymmenesosaa ainoista perunoista, jotka hän oli saanut kasvatetuksi sinä vuonna, hän huudahti miehelle: "William, saisit hävetä. Haluaisitko sinä kieltää minulta siunauksen? Jos en maksaisi kymmenyksiäni, odottaisin Herran epäävän minulta siunauksensa. Minä en maksa kymmenyksiäni vain siksi, että kysymyksessä on Jumalan laki, vaan myös siksi, että odotan saavani siunauksen niin tekemällä. [Minätarvitsensiunauksen.] Pitämällä tämän lain ja muut lait, odotan – – voivani huolehtia perheestäni."5 En saata luetellakaikkianiitä tapoja, joilla kuuliaisuus tälle periaatteelle tuo siunauksia, mutta todistan, ettämonetniistä tulevat taloudellisia näkökohtia paljon edistyneemmillä hengellisillä tavoilla. Omassa elämässäni olen esimerkiksi nähnyt sen Jumalan lupauksen toteutuvan, että Hän karkottaa tuhoojan minun tähteni.6Tuota pahalta varjeltumisen siunausta on vuodatettu minun ja rakkaitteni päälle suuremmassa määrin kuin mistä pystyn koskaan kylliksi kiittämään. Mutta uskon, että tuo jumalallinen suojelus on tullut ainakin osaksi sen tähden, että olemme yksilöinä ja perheenä päättäväisesti maksaneet kymmenykset. Kolmanneksi, maksakaa kymmenykset osoittaaksenne,etteivätaineellisen tavaran omistamineneikämaailmallisen rikkauden kerääminen ole olemassaolonne päällimmäisiä tavoitteita. Kuten eräs opiskelijabudjetilla elävä nuori aviomies ja isä sanoi minulle hiljattain: "Ehkäpä ratkaisevimmat hetkemme myöhempien aikojen pyhinä tulevat silloin, kun meidän on uitava suoraan sen kulttuurin vastavirtaan, jossa elämme. Kymmenykset ovat juuri sellainen asia. Eläessämme maailmassa, joka korostaa tavaroiden hankkimista ja joka elättää epäluottamusta ketä tahansa tai mitä tahansa sellaista kohtaan, jolla on aikeita rahojemme suhteen, me ravistamme päältämme sellaisen itsekeskeisyyden antaaksemme vapaaehtoisesti, luottavaisesti ja runsaskätisesti. Siten me osoitamme – todellakin – olevamme erilaisia, että olemme Jumalan omaa kansaa. Yhteiskunnassa, joka väittää meille, että raha on kaikki kaikessa, me julistamme painokkaasti, että niin ei ole."7 Presidentti Spencer W. Kimball puhui kerran miehestä, joka ylpeili laajalla maaomaisuudellaan ja muulla huomattavalla omaisuudellaan – metsiköillään ja hedelmätarhoillaan, karjalaumoillaan ja pelloillaan, lammikoilla ja asunnoilla ja kaikenlaisella omaisuudella. Niillä hän ylpeili, mutta elämänsä lopulla hän ei halunnut maksaa niistä kymmenyksiä tai edes myöntää, että ne olivat lahjoja Jumalalta. Presidentti Kimball puhui sitten miehen hautajaisissa ja huomautti, että tämä suurmaanomistaja sai leposijakseen pitkänomaisen maatilkun, joka oli "pitkän miehen pituinen, painavan miehen levyinen".8Olkaa varmoja siitä, että vastaus ikiaikaiseen kysymykseen "Kuinka paljon hän jätti jälkeensä?" on aina oleva: "Kaiken." Niinpä meidän on hyvä koota aarteita taivaaseen, missä sellaisten sanojen kuinomaisuus,perintöjatestamenttimerkitystä määrittävät opit – eikä verotus.9 Neljänneksi, maksakaa kymmenyksenne ja uhrinne rehellisesti ja vilpittömästi, koska ne kuuluvat oikeutetusti Jumalalle. Yksi pyhien kirjoitusten kaikkein läpitunkevimmista kohdista on Jehovan jylisevä kysymys: "Voiko ihminen riistää jotakin Jumalalta?" Me kysymme: "Mitä me sinulta riistämme?" Ja hän vastaa: "Kymmenyksiä ja uhrilahjoja!"10 Kymmenykseteivätole symbolinen lahja, joka meidän on hyvää hyvyyttämme annettava Jumalalle. Kymmenykset ovat velan lyhennystä. Vanhin James E. Talmage kuvasi kerran tätä meidän ja Herran väliseksi sopimukseksi. Hän kuvitteli Herran sanovan: "'Sinulla on paljon tarpeita tässä maailmassa – ruoka, vaatteet ja suoja perheellesi ja itsellesi – –, elämän yleiset mukavuudet. – – Sinulla tulee olemaan varaa näihin, mutta muista, että ne ovat minun, ja minä vaadin, että maksat vuokraa siitä, mitä annan käsiisi. Elämäsi ei kuitenkaan tule olemaan yhtä vaurastumista – – [joten] sen sijaan, että tekisin niin kuin kuolevaiset vuokraisännät tekevät – vaatien sinua – – maksamaan etukäteen, olivatpa omaisuutesi tai – – näkymäsi mitkä tahansa – minulle sinun tulee maksaa [ainoastaan] kun olet saanut; ja minulle sinun tulee maksaa sen mukaan, mitä saat. Jos tapahtuu niin, että jonakin vuonna tulosi ovat runsaat, silloin [sinun 10 prosenttiasi on] hieman enemmän; ja jos käy niin, että seuraava vuosi on ahdingon vuosi eivätkä tulosi ole entisellään, silloin [sinun 10 prosenttiasi on] vähemmän. – – [Olkoot olosuhteesi millaiset tahansa, niin kymmenyksesi ovat oikeudenmukaiset.]' Oletteko milloinkaan tavanneet vuokraisäntää, joka olisi ollut halukas tekemään tuollaisen [kohtuudenmukaisen] sopimuksen kanssanne?" vanhin Talmage kysyy. "Kun ajattelen sopimuksen anteliaisuutta", hän sanoo, "minusta tuntuu sydämessäni, että pystyisin tuskin kohottamaan katsettani – – taivaaseen – – mikäli yrittäisin ottaa petoksella [Jumalalta] sen, [mikä on oikeutetusti Hänen]."11 Tämä johtaa viidenteen syyhyn maksaa kymmenyksemme ja uhrimme. Meidän tulee maksaa ne henkilökohtaisena rakkauden ilmaisuna anteliaalle ja armolliselle taivaan Isälle. Armossaan Jumala on murtanut leipää nälkäisille ja antanut vaatteita köyhille. Jossain vaiheessa elämäämme se koskee meitä kaikkia, joko ajallisessa tai hengellisessä mielessä. Evankeliumi on ollut jokaiselle meistä kuin aamun valo ja hälventänyt tietämättömyyden, murheen, pelon ja epätoivon pimeyden. Herran lapset ovat huutaneet monien kansakuntien keskuudessa, ja Hän on vastannut. Viemällä evankeliumiaan kaikkialle maailmaan Jumala nostaa väsyneiden kuormia ja vapauttaa niitä, joita sorretaan. Hänen rakastava hyvyytensä on tehnyt elämästämme, niin rikkaiden kuin köyhien, niin lähellä kuin kaukana, kuin vehmaan puutarhan, kuin lähteen, "jonka vesi ei ehdy".12 Lausun syvimmän kiitollisuuteni jokaisesta Jeesuksen Kristuksen evankeliumin siunauksesta, erityisesti lahjoista suurimmasta, Jumalan ainoan Pojan esikuvallisesta elämästä ja sovituskuolemasta. Tiedän, etten voi milloinkaan maksaa taivaalle takaisin yhtään tätä hyvyyttä, mutta on monia tapoja, joiden avulla minun tuleeyrittääosoittaa kiitollisuuttani. Yksi näistä tavoista on kymmenysten ja vapaaehtoisten uhrien maksaminen.Haluanantaa jotakin takaisin, mutta en koskaan halua sen olevan (kuningas Daavidin sanoin) "ilmaiseksi saatuja polttouhreja".13 Todistan, että kymmenysten periaate on Jumalasta, että sitä opetetaan meille sellaisella pyhien kirjoitusten yksinkertaisuudella, ettemme voi epäillä sen jumalallisuutta. Lunastakaamme kaikki sen siunaukset ikuisesti, on rukoukseni Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. VIITTEET 1. Ks. Dan. 2:45. 2. Ks. Jes. 29:14. 3. David B. Haightin lainaamana julkaisussa Conference Report, huhtikuu 1981, s. 57; taiEnsign, toukokuu 1981, s. 42. 4. Mal. 3:10. 5. Julkaisussa Conference Report, huhtikuu 1900, s. 48. 6. Ks. Mal. 3:11, englanninkielinen kuningas Jaakon raamatunkäännös. 7. Henkilökohtainen kirjeenvaihto. 8. Julkaisussa Conference Report, huhtikuu 1968, s. 74. 9. Ks. Matt. 6:19–21. 10. Mal. 3:8. 11.The Lord's Tenth-lehtinen, 1968, s. 10–11. 12. Jes. 58:11; ks. myös Jes. 58:6–10. 13. 2. Sam. 24:24.