Mukaan ottamisen oppi Vanhin M. Russell Ballard kahdentoista apostolin koorumista "Jos me olemme Herran Jeesuksen Kristuksen todellisia opetuslapsia, me osoitamme rakkautta ja ymmärtämystä kaikille lähimmäisillemme kaikkina aikoina." Silloin saattoi hyvinkin olla kaunis ja raikas syksyinen päivä kuten tänään. Vapahtaja istui opettamassa opetuslapsiaan, kun eräs mies, josta kerrotaan vain, että hän oli "muuan lainopettaja", seisoi ja kysyi Häneltä: "Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?" Jeesus tunsi miehen sydämen ja ymmärsi, että kysymys oli kehnosti peitelty yritys saada Hänet sanomaan jotakin, mikä olisi ristiriidassa Mooseksen lain kanssa. Vapahtaja vastasi kysymykseen kahdella vastakysymyksellä: "Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?" Kuten kuvitella saattaa lainopettaja osasi esittää lainkohdat: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." "Oikein vastasit", Vapahtaja sanoi. "Tee näin, niin saat elää." Mutta lainopettaja ei tyytynyt tähän. Tietoisena siitä, että juutalaisten keskuudessa oli tiukkoja sääntöjä ja uskomuksia koskien kanssakäymistä eriuskoisten kanssa, hän tivasi Herralta lisää tietoa toivoen saavansa Herran mukaan väittelyyn: "Kuka sitten on minun lähimmäiseni?" hän kysyi. Jälleen kerran oli tullut aika opettaa. Jeesus käytti yhtä mieluisaa ja kaikkein tehokkainta opetustekniikkaansa: vertausta. Tämä vertaus on kenties koko kristikunnan keskuudessa yksi rakkaimmista ja tunnetuimmista vertauksista. Te tunnette vertauksen siitä, kuinka eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon ja joutui rosvojoukon yllättämäksi ja hänet jätettiin henkihieveriin. Muuan pappi väisti ja kulki ohi. Myöskään leeviläinen ei pysähtynyt auttamaan. Silloin Jeesus opetti: "Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta." Silloin Jeesus kysyi lainopettajalta vielä yhden kysymyksen: "Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?" Lainopettaja vastasi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta." Silloin Jeesus antoi viimeisen ohjeensa lainopettajalle – ja kaikille niille, jotka ovat lukeneet vertauksen laupiaasta samarialaisesta: "Mene ja tee sinä samoin." (Ks. Luuk. 10:25–37.) Joka kerta kun luen tämän vertauksen, sen voima ja sen yksinkertaisuus tekevät minuun vaikutuksen. Mutta oletteko koskaan miettineet, miksi Vapahtaja valitsi tämän kertomuksen sankariksi samarialaisen? Kristuksen aikoina juutalaisten ja samarialaisten välillä vallitsi melkoinen antipatia. Tavallisissa oloissa nämä kaksi ryhmää karttoivat kanssakäymistä toistensa kanssa. Vaikka ryöstetyn miehen olisikin pelastanut joku toinen juutalainen, vertaus olisi silti ollut hyvä ja opettavainen. Se, että Vapahtaja käytti harkitusti kertomuksessaan juutalaisia ja samarialaisia, opettaa selvästi, että me olemme kaikki lähimmäisiä ja että meidän tulee rakastaa, arvostaa, kunnioittaa ja palvella toisiamme syvimmistäkin eroistamme huolimatta – mukaan lukien uskontoon, politiikkaan ja kulttuuriin liittyvät erot. Tämä opetus sisältyy vielä nykyäänkin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon opetuksiin. Luetellessaan palautetun kirkon tärkeimpiä oppeja Joseph Smith sanoi, että samalla kun "me väitämme, että meillä on oikeus palvella kaikkivaltiasta Jumalaa omantuntomme vaatimusten mukaisesti", me myös "sallimme kaikille ihmisille saman oikeuden, palvelivatpa he miten, missä ja mitä tahansa" (11. uskonkappale). Onneksi monet jäsenistämme ymmärtävät tämän opin ja elävät sen mukaisesti jokapäiväisessä elämässään. Luin hiljattain lehdestä artikkelin, jossa kerrottiin traagisesta kuolemantapauksesta eräässä yhteisössä täällä Utahissa. Sureva nuori leski kertoi: "Meidän saamamme tuki on ollut häkellyttävää. Emme ole mormoneja, mutta paikallinen seurakunta on auttanut meitä kaikin tavoin tuomalla aterioita sekä tarjoamalla apua ja lohdun sanoja. Tämä kaikki on ollut yhtä rakkauden vuodatusta, ja arvostamme sitä suuresti." (Lainattu julkaisussa Dick Harmon, "Former Ute's Death Leaves Wife Coping, Wondering",Daily Herald, Provo, Utah, 11. elokuuta 2001, s. A3.) Juuri näin pitäisi ollakin. Jos me olemme Herran Jeesuksen Kristuksen todellisia opetuslapsia, me osoitamme rakkautta ja ymmärtämystä kaikille lähimmäisillemme kaikkina aikoina, varsinkin hädän hetkinä.Church Newsissäilmestyi hiljattain artikkeli, jossa kerrottiin kahdesta naisesta, jotka olivat läheisiä ystäviä – "New Yorkista kotoisin oleva juutalainen lääkäri ja Utahista kotoisin oleva [myöhempien aikojen pyhä ja] kuuden lapsen kotiäiti, jotka kumpikin asuivat Dallasissa [Texasissa], kaukana kotoa". Jäsenemme kertoi: "Jos meidän yhteensopivuutemme ystävinä olisi testattu tietokoneella, epäilen olisimmeko selviytyneet edes testin ensimmäisestä vaiheesta. – – Olin olettanut, että naisella, jolla on kiireinen lääkärivastaanotto, olisi tuskin mitään halua pohtia vanhempainiltaan tarvittavien lautasliinojen värejä. Olettamukset ovat hassuja – ne voivat katkaista juuret joltakin sellaiselta, mikä olisi voinut kasvaa ja kukoistaa, jos sille vain olisi annettu tilaisuus. Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että heitimme olettamukset syrjään." (Shauna Erickson, "Unlikely Friends Sharing a Lifetime",Church News, 18. elokuuta 2001, s. 10.) Käsitykset ja olettamukset voivat olla hyvin vaarallisia ja epäoikeudenmukaisia. Jotkut jäsenistämme eivät kenties osoita huomiota kaikille lähimmäisilleen ystävällisen hymyn, lämpimän kädenpuristuksen ja rakastavan palvelun muodossa. Samanaikaisesti saattaa olla niitä, jotka muuttavat naapurustoomme ja jotka eivät ole kanssamme samaa uskoa ja joilla on kielteisiä ennakkoluuloja kirkkoa ja sen jäseniä kohtaan. Varmastikin hyvien naapurien pitäisi pyrkiä kaikin keinoin ymmärtämään toisiaan ja olemaan ystävällisiä toisiaan kohtaan uskonnosta, kansallisuudesta, rodusta tai kulttuurista riippumatta. Silloin tällöin kuulen jäsenistä, jotka loukkaavat muihin uskontokuntiin kuuluvia olemalla välittämättä heistä ja jättämällä heidät pois kanssakäymisistään. Tällaista voi tapahtua varsinkin sellaisilla alueilla, joilla jäsenemme muodostavat enemmistön. Olen kuullut ahdasmielisistä vanhemmista, jotka sanovat lapsilleen, etteivät nämä saa leikkiä jonkun tietyn naapurissa asuvan lapsen kanssa vain siksi, ettei tämän perhe kuulu kirkkoomme. Tämänkaltainen käytös ei ole sopusoinnussa Herran Jeesuksen Kristuksen opetusten kanssa. En pysty ymmärtämään, miksi kukaan kirkkomme jäsenistä sallisi tämänkaltaisten asioiden tapahtua. Olen ollut tämän kirkon jäsen koko elämäni ajan. Olen ollut kokoaikaisena lähetyssaarnaajana, kahdesti piispana, lähetysjohtajana, seitsenkymmenenä ja nyt apostolina. En ole koskaan opettanut – enkä ole myöskään koskaan kuullut opetettavan – pois sulkemisen oppia. En ole koskaan kuullut, että tämän kirkon jäseniä kehotettaisiin olemaan mitään muuta kuin rakastavia, ystävällisiä, suvaitsevaisia ja hyväntahtoisia muita uskontoja edustavia ystäviämme ja naapureitamme kohtaan. Herra odottaa meiltä paljon. Vanhemmat, pyydän, että opetatte lapsillenne ja noudatatte itse toisten mukaan ottamisen oppia eikä pois sulkemisen oppia uskonnollisten, poliittisten tai kulttuuriin liittyvien erojen vuoksi. Vaikka onkin totta, että julistamme maailmalle, että Jeesuksen Kristuksen evankeliumin täyteys on palautettu maan päälle profeetta Joseph Smithin kautta, ja että kehotamme jäseniämme kertomaan uskostaan ja todistuksestaan muille, niin kirkon toimintaperiaatteisiin ei ole koskaan kuulunut se, että niitä, jotka eivät halua kuunnella tai ottaa vastaan sanomaamme, pitäisi karttaa tai ettei heistä tule välittää. Todellakin, asia on juuri päinvastoin. Presidentti Gordon B. Hinckley on toistuvasti muistuttanut meitä tästä erityisestä velvollisuudesta, joka meillä on Herran Jeesuksen Kristuksen seuraajina. Lainaan eräitä hänen sanojaan: "Jokainen meistä on yksilö. Jokainen meistä on erilainen. Tuota erilaisuutta kohtaan täytyy osoittaa kunnioitusta. – – Meidän tulee ponnistella lujemmin kasvattaaksemme keskinäistä kunnioitusta, kärsivällisyyden asennetta sekä suvaitsevaisuutta toisiamme kohtaan riippumatta niistä opeista ja filosofioista, joita ehkä kannatamme. Niiden suhteen te ja minä saatamme olla eri mieltä. Mutta me voimme kohdata ne erot olemalla kunnioittavia ja kohteliaita." (Teachings of Gordon B. Hinckley, 1997, s. 661, 665.) Me Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenet ymmärrämme, että jotkut pitävät meitä erikoisena kansana (ks. 1. Piet. 2:9, englanninkielinen kuningas Jaakon raamatunkäännös). Meidän oppimme ja uskonkäsityksemme ovat meille tärkeitä. Me omaksumme ne ja vaalimme niitä. En vähäisimmässäkään määrin ehdota, etteikö meidän pitäisi tehdä niin. Päinvastoin meidän erikoisuutemme ja Jeesuksen Kristuksen palautetun evankeliumin sanoman ainutlaatuisuus ovat välttämättömiä edellytyksiä sille, että voimme tarjota maailman ihmisille selkeän vaihtoehdon. En myöskään ehdota sitä, että meillä olisi sellaisia ihmissuhteita, jotka asettaisivat meidät tai perheemme hengelliseen vaaraan. Meidän täytyy kuitenkin ymmärtää, ettei suinkaan jokainen aio ottaa vastaan Jeesuksen Kristuksen palautetun evankeliumin oppiamme. Useimmiten toista uskontoa olevat naapurimme ovat hyviä, kunniallisia ihmisiä – aivan yhtä hyviä ja kunniallisia kuin me yritämme olla. He välittävät perheistään, aivan kuten mekin. He haluavat tehdä maailmasta paremman paikan, aivan kuten mekin. He ovat ystävällisiä ja rakastavia ja auliita ja uskollisia – aivan kuten mekin yritämme olla. Miltei 25 vuotta sitten ensimmäinen presidenttikunta julisti: "Meidän sanomamme – – on sanoma erityisestä rakkaudesta ja huolesta, jota tunnemme kaikkien miesten ja naisten iankaikkista hyvinvointia kohtaan uskonkäsityksistä, rodusta tai kansallisuudesta riippumatta, ja tiedämme, että me todellakin olemme veljiä ja sisaria, koska me olemme saman iankaikkisen Isän poikia ja tyttäriä" (ensimmäisen presidenttikunnan tiedonanto, 15. helmikuuta 1978). Se on meidän oppimme – mukaan ottamisen oppi. Siihen me uskomme. Sitä meille on opetettu. Tämän opin vuoksi meidän tulisi olla kaikista maailman ihmisistä rakastavimpia, ystävällisimpiä ja suvaitsevaisimpia. Saanen ehdottaa kolmea yksinkertaista asiaa, joita me kaikki voimme tehdä, jotta muut ihmiset naapurustossamme eivät tuntisi jäävänsä ulkopuolelle. Ensimmäiseksi, tutustukaa naapureihinne. Tutustukaa heidän perheeseensä, heidän työhönsä, heidän näkemyksiinsä. Viettäkää aikaa yhdessä, jos he ovat siihen halukkaita, mutta älkää olko tunkeilevia eikä teillä saa olla mitään taka-ajatuksia. Ystävyyttä ei pidä koskaan tarjota keinona jonkin päämäärän saavuttamiseksi; se voi olla ja sen tulisi olla tarkoitus sinänsä. Sain eräältä Utahiin hiljattain muuttaneelta naiselta kirjeen, josta lainaan vähän: "Minun on kerrottava teille, vanhin Ballard, että kun tervehdin naapureitani tai kun vilkutan heille, he eivät vastaa tervehdykseeni. Jos kuljen heidän ohitseen aamu- tai iltakävelylläni, tervehdykseeni ei vastata. Muutkin värilliset ihmiset kohtaavat jatkuvasti vastaavanlaisia kielteisiä vastauksia ystävällisiin eleisiinsä." Jos tämän naisen naapurustossa asuu kirkon jäseniä, heidän täytyy varmastikin tietää, ettei tällaista tulisi tapahtua. Kasvattakaamme merkityksellisiä, keskinäiseen luottamukseen ja ymmärrykseen perustuvia ihmissuhteita niiden ihmisten kanssa, joilla on erilainen tausta ja erilaiset uskonkäsitykset. Toiseksi, luulen, että meidän olisi paras poistaa sanavarastostamme pari ilmausta: "ei-jäsen" ja "ei-mormoni". Tämänkaltaiset ilmaukset voivat olla alentavia ja jopa halventavia. Omasta puolestani en pidä itseäni "ei-katolisena" tai "ei-juutalaisena". Olen kristitty. Olen Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsen. Sellaisena haluan itseeni suhtauduttavan – sellaisena, kuka olen ja mitä olen, enkä sellaisena, mitä en ole. Osoittakaamme samaa kohteliaisuutta keskuudessamme asuvia kohtaan. Jos tarvitsemme jotakin yhteistä nimitystä, niin sana "naapuri" tuntuu toimivan useimmissa tapauksissa ihan hyvin. Ja kolmanneksi, jos naapurit käyvät ärtyisiksi tai turhautuneiksi, koska he ovat eri mieltä Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon kanssa tai koska kannatamme jotakin lakia moraalisista syistä, pyydän, ettette ehdota heille – edes huumorimielessä – että heidän pitäisi harkita muualle muuttamista. En pysty ymmärtämään, kuinka kenellekään kirkkomme jäsenelle voi tulla sellaista edes mieleen! Tietämättömät ja suvaitsemattomat naapurit häätivät pioneeriesivanhempiamme paikasta toiseen. Pioneeriesivanhempamme kokivat tavattomasti vastoinkäymisiä ja vainoa, koska he ajattelivat, toimivat ja uskoivat eri tavalla kuin muut. Ellei meidän historiamme opeta meille mitään muuta, niin sen pitäisi opettaa meitä kunnioittamaan kaikkien ihmisten oikeutta elää rauhanomaisesti toistensa kanssa. Puhun nyt kaikille niille, jotka eivät ole uskoamme. Jos on olemassa asioita, jotka aiheuttavat huolta, puhukaamme niistä. Haluamme olla avuliaita. Pyydämme teitä kuitenkin ymmärtämään, että oppimme ja opetuksemme ovat Herran säätämiä, joten toisinaan meidän täytyy olla yhtä mieltä siitä, että olemme eri mieltä, mutta me voimme tehdä niin olematta vihamielisiä. Asuinyhteisöissämme me voimme ja meidän tulee työskennellä yhdessä ystävällisyyden, kunnioituksen ja kohteliaisuuden ilmapiirissä. Täällä Utahissa ryhmä huolestuneita asukkaita muodosti Ykseyden liiton. Tämä yritys on saanut sekä meidän kirkkomme että muiden kirkkojen ja organisaatioiden hyväksynnän. Yksi liiton tarkoituksista on "pyrkiä rakentamaan yhteisö, jossa eriävät näkökannat tunnustetaan ja niitä arvostetaan". Kenties koskaan aikaisemmin ei ole ollut tärkeämpää aikaa sille, että naapurukset kaikkialla maailmassa puolustavat yhdessä kaikkien yhteistä hyvää. Vain muutama tunti ennen kuin Vapahtaja aloitti sovituksen tuskallisen fyysisen ja hengellisen tapahtumasarjan, Hän kokoontui apostoliensa kanssa nauttimaan pääsiäisateriaa – viimeistä ateriaansa – sekä antamaan heille ne viimeiset ohjeet, joita Hän antaisi kuolevaisuudessa ollessaan. Näiden opetusten joukossa on tämä sävähdyttävä, elämää muuttava julistus: "Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne." (Joh. 13:34–35.) Tämä on se, mitä Jeesus opetti opetuslapsilleen – ja sille eräälle lainopettajalle – vertauksellaan laupiaasta samarialaisesta. Ja tämä on se, mitä Hän nykyään opettaa meille elävien profeettojensa ja apostoliensa kautta. Rakastakaa toisianne. Olkaa ystävällisiä toisillenne syvällisistä eroistamme huolimatta. Kohdelkaa toisianne kunnioittavasti ja kohteliaasti. Tiedän ja todistan, että Jeesus on Kristus, meidän Vapahtajamme ja Lunastajamme, ja tiedän, että Hän odottaa meidän kaikkien seuraavan Hänen kehotustaan olla parempia lähimmäisiä. Tästä todistan Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.