Kiitollisuus Vanhin Steven E. Snow seitsemänkymmenen koorumista "Voimme tuntea enemmän kiitollisuutta ajattelemalla jatkuvasti siunauksiamme ja kiittämällä niistä päivittäisissä rukouksissamme." Jotkut meistä, jotka ovat kasvaneet aikuisiksi Etelä-Utahissa, etsivät työtä niiltä monilta huoltoasemilta, joita oli vanhan valtatie 91:n varrella, joka kulki läpi St. Georgen kaupungin keskustan. Nuorempi veljeni Paul, joka oli siihen aikaan 18-vuotias, oli töissä Tom's Service -huoltamolla, joka sijaitsi kolmen korttelin päässä kotoamme. Eräänä kesäpäivänä huoltamolle ajoi auto, jossa oli New Yorkin rekisterikilvet, ja kuljettaja pyysi tankin täyteen. (Tiedoksi teille alle 30-vuotiaille veljille – niihin aikoihin joku tosiaankin tuli tankkaamaan autonne, pesemään ikkunat ja tarkistamaan öljyt.) Samalla kun Paul oli pesemässä tuulilasia, auton kuljettaja kysyi, kuinka pitkä matka oli Grand Canyoniin. Paul vastasi, että sinne oli matkaa noin 270 kilometriä. "Koko elämäni ajan olen odottanut näkeväni Grand Canyonin", mies huudahti. "Millaista siellä oikein on?" "En minä tiedä", Paul vastasi, "en ole koskaan käynyt siellä." "Tarkoitatko, että olet asunut kahden ja puolen tunnin matkan päässä yhdestä maailman seitsemästä ihmeestä etkä ole koskaan käynyt siellä!" mies ihmetteli. "Aivan", Paul vastasi. Hetken kuluttua mies tuumasi: "No, ehkä minä sen ymmärränkin. Vaimoni ja minä olemme asuneet Manhattanilla yli 20 vuotta emmekä ole koskaan käyneet Vapaudenpatsaalla." "Minä olen käynyt siellä", Paul sanoi. Eikö ole outoa, veljet, että matkustamme usein kilometritolkulla nähdäksemme luonnonihmeitä tai ihmisten aikaansaannoksia, mutta oman takapihamme kauneus jää meiltä kuitenkin huomaamatta. Luulenpa, että on inhimillisen luonteen mukaista etsiä onneamme muualta. Urapäämäärien, vaurauden ja aineellisten palkkioiden tavoittelu voi hämärtää näkemystämme ja usein johtaa siihen, ettemme riittävästi arvosta nykyisten olosuhteidemme runsaita siunauksia. On vaarallista miettiä jatkuvasti sitä, miksei meille ole annettu enempää. Sen sijaan on hyödyllistä ja nöyräksi tekevää miettiä sitä, miksi meille on annettu niin paljon. Vanha sanonta opettaa: "Rikas on se, joka on vähään tyytyväinen." Kirjeessään filippiläisille Paavali kirjoitti: "Tällä en tarkoita sitä, että kärsin puutetta, koska olen oppinut tulemaan toimeen sillä, mitä minulla on" (Fil. 4:11). Alma opetti poikaansa Helamania antaen tälle neuvoja, joita kaikkien isien tulisi opettaa lapsilleen: "Kaikissa toimissasi kysy Herralta neuvoa, niin hän ohjaa sinua sinun parhaaksesi; ja kun illalla laskeudut levolle, laskeudu levolle Herran huomaan, jotta hän sinun nukkuessasi vartioisi sinua, ja kun aamulla nouset, olkoon sydämesi täynnä kiitosta Jumalalle; ja jos kaiken tämän teet, sinut korotetaan viimeisenä päivänä" (Al. 37:37). Alma sanoo: "– – olkoon sydämesi täynnä kiitosta Jumalalle – –". Herra haluaa meidän kiittävän. Kirjeessä tessalonikalaisille sanotaan: "Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta." (1. Tess. 5:18.) Meidän pappeudenhaltijoiden tulee alinomaa pyrkiä tuntemaan yhä enemmän kiitollisuutta. Voimme tuntea enemmän kiitollisuutta ajattelemalla jatkuvasti siunauksiamme ja kiittämällä niistä päivittäisissä rukouksissamme. Presidentti David O. McKay on sanonut: "Nuoren miehen, joka sulkee oven takanaan, joka vetää verhot eteen ja sitten hiljaisuuden vallitessa pyytää Jumalalta apua, tulisi ensin vuodattaa sieluansa kiitollisena terveydestä, ystävistä, rakkaista, evankeliumista, Jumalan olemassaolon merkeistä. Hänen tulisi ensin laskea monet siunauksensa ja luetella ne yksitellen." (Julkaisussa Conference Report, huhtikuu, 1961, s. 7–8.) Meidän tulee jatkuvasti ilmaista kiitollisuutta kaikissa rukouksissamme. Usein lausumme rukouksia saadaksemme tiettyjä siunauksia, joita me vaillinaisessa ymmärryksessämme luulemme tarvitsevamme. Vaikka Herra vastaakin rukouksiin tahtonsa mukaisesti, Hän on varmastikin mielissään, kun lausumme nöyriä kiitosrukouksia. Veljet, kun seuraavan kerran rukoilemme, niin sen sijaan että esittäisimme Herralle pyynnön toisensa jälkeen omaksi hyväksemme tapahtuvista asioista, antakaamme Hänelle syvällistä kiitosta kaikesta siitä, millä Hän on meitä siunannut. Presidentti Joseph F. Smith on opettanut meille: "Kiitollisuuden henki on aina iloa ja tyydytystä antava, koska se tuo mukanaan halun auttaa muita; se synnyttää rakkautta ja ystävyyttä ja saa aikaan jumalallista vaikutusta. Kiitollisuutta on sanottu sydämen muistiksi." (Evankeliumin oppi, 1980, s. 250.) Lokakuussa 1879 muutamasta pienestä Lounais-Utahin siirtokunnasta kutsuttiin 237 myöhempien aikojen pyhän ryhmä viitoittamaan uutta reittiä ja asuttamaan paikkaa, joka tunnetaan nykyään San Juanin piirikuntana Kaakkois-Utahissa. Matkan oli ollut määrä kestää kuusi viikkoa, mutta se venyikin miltei kuudeksi kuukaudeksi. Heidän kamppailunsa ja sankaritekonsa on vahvistettu todistein, varsinkin heidän mahdottomaksi luultu tehtävänsä ylittää Coloradojoki paikassa, jota kutsutaan nimellä Hole-in-the-Rock (Aukko kalliossa). Tällä paikalla käyneet ihmettelevät, kuinka vankkurit ja vetojuhdat saattoivat laskeutua tämän punakalliokanjonin seinämässä olevan kapean halkeaman kautta kaukana alhaalla virtaavalle Coloradojoelle. Kun Coloradojoki oli ylitetty, matkalaisia odottivat kuitenkin vielä monet muut ankarat koettelemukset heidän tiellään kohti San Juanin piirikuntaa. Väsyneinä ja aivan uuvuksissa varhain huhtikuussa 1880 he kohtasivat viimeisen esteensä, Comb Ridgen. Comb Ridge on tiiviistä hiekkakivestä koostuva vuorijono, joka muodostaa jyrkän, noin 300 metrin korkuisen harjanteen. Kirkkaana kevätpäivänä 120 vuotta myöhemmin meidän perheemme kiipesi pitkin Comb Ridgeä. Harjanne on jyrkkä ja vaarallinen. Oli vaikeata kuvitella, että vankkurit, vetojuhdat, miehet, naiset ja lapset saattoivat selviytyä senkaltaisesta noususta. Mutta jalkojemme alla näkyi vankkureiden pyörien jättämiä naarmuja todisteena heidän kamppailuistaan niin kauan sitten. Miltä heistä tuntui heidän kestettyään niin paljon? Olivatko he katkeria niin monia kuukausia kestäneen uurastuksen ja puutteesta kärsimisen jälkeen? Arvostelivatko he johtajiaan sen vuoksi, että nämä olivat lähettäneet heidät sellaiselle vaivalloiselle matkalle ja pyytäneet heitä luopumaan niin paljosta? Kysymyksemme saivat vastauksen päästessämme Comb Ridgen huipulle. Siellä punaiseen hiekkakiveen oli hyvin kauan sitten kaiverrettu sanat: "Me kiitämme sinua, oi Jumala." Veljet, rukoilen, että voisimme pitää sydämemme täynnä kiitollisuutta ja arvostusta siitä, mitä meillä on, ja ettemme jatkuvasti mietiskelisi sitä, mikä ei ole meidän. Omaksukaamme pappeudenhaltijoina kiitollisuuden asenne kaikessa, mitä teemmekin. Tämä on rukoukseni Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.