Vanhin Keith K. Hilbig
seitsemänkymmenen koorumista
"Kun me palvelemme vanhurskaasti – –, niin me vahvistamme omaa pappeuden lenkkiämme ja me yhdistämme sen yhä lujemmin niihin, jotka ovat olleet ennen meitä ja jotka tulevat meidän jälkeemme."
Tässä laajassa pappeudenhaltijoiden joukossa, joka on kokoontunut tänne ja ympäri maailmaa, istuu useita sukupolvia – kymmeniä tuhansia poikia, isiä, isoisiä ja jopa isoisoisiä – jotka kaikki uskovat Kristukseen, pyrkivät pitämään Hänen käskynsä ja haluavat palvella Häntä.
Toiset kuuluvat pitkään pappeudenhaltijoiden perinteeseen, joka ulottuu kauas taaksepäin. Toiset taas ovat omissa perheissään aivan ensimmäisiä miehiä, joilla on Jumalan pappeus. Mutta kaikilla on tilaisuus – ja velvollisuus – joko luoda tai jatkaa niiden kelvollisten miesten ketjua, jotka pitävät pappeutensa kunniassa ja palvelevat valtakunnassa yhdistäen näin perheet toisiinsa sukupolvesta toiseen. Tänään haluan puhua juuriteidänomasta lenkistänne tässä pappeuden ketjussa.
Jokaisessa armotaloudessa on annettu uskollisille miehille pappeus edistämään Herran tarkoituksia. Pyhissä kirjoituksissa kerrotaan, kuinka pappeus on siirtynyt profeetalta toiselle aina Adamista alkaen.
Olemme kuvaannollisesti osa pappeuden ketjua, joka ulottuu aina maailman alkuun asti. Jokaisella meistä on kuitenkin nyt kirjaimellisesti ratkaiseva tehtävä luoda oma vahva pappeuden lenkkimme, niin että voimme liittyä omiin esivanhempiimme ja omiin jälkeläisiimme.
Jos mies ei saa Melkisedekin pappeutta tai ei kunnioita sitä, hänen lenkkinsä puuttuu, eikä hän voi saada iankaikkista elämää (ks. LK 76:79; 84:41–42). Siksi suuri pyrkimyksemme kirkossa onkin opettaa palautuksen sanomaa kaikille, jotka ovat halukkaita kuuntelemaan, ja valmistaa kaikkia halukkaita pappeuden ja temppelin siunauksia varten.
Etuoikeutemme olla Jumalan pappeuden haltijoita tänään on saanut alkunsa kuolevaisuutta edeltäneessä olemassaolossamme. Profeetta Alma selitti, että miehet, jotka maan päällä saavat Melkisedekin pappeuden, on "maailman perustamisesta asti – – Jumalan edeltätietämisen mukaan kutsuttu ja valmistettu heidän suuren uskonsa ja hyvien tekojensa tähden; ensiksi heidän annettiin valita hyvän ja pahan välillä; kun he siis ovat valinneet hyvän, mitä suurinta uskoa osoittaen, heidät kutsutaan pyhällä kutsumuksella" (Al. 13:3).
Herra on jo kauan sitten tarkoittanut teidät luomaan pappeusperheenne uskollisten pappeudenhaltijoiden ketjun tai jatkamaan sitä. Juuri teidän uskonne sekä tahdonvapautenne viisaan harjoittamisen ansiosta – sekä kuolevaisuutta edeltäneessä olemassaolossa että täällä kuolevaisuudessa – te saitte pappeuden "pyhän kutsumuksen".
Profeetta Joseph Smith sanoi vuonna 1844: "Jokainen ihminen, joka on kutsuttu palvelemaan maan asukkaita, asetettiin tätä tarkoitusta varten taivaan suuressa neuvonpidossa ennen kuin maailmaa olikaan." (Profeetta Joseph Smithin opetuksia, toim. Joseph Fielding Smith, 1985, s. 361.)
Olimmepa siis ensimmäisiä perheessämme tai jo viidettä pappeudenhaltijoiden sukupolvea, meillä jokaisella oli jo maan päälle tullessamme mukanamme uskollisuuden ja ennalta asettamisen henkilökohtainen perintö. Tällainen tieto antaa meille lujan päättäväisyyden aina kunnioittaa pappeutta ja siten luoda kirkkoon ja selestiseen valtakuntaan monen sukupolven perhe tai jatkaa sitä.
Usein määrittelemmepappeudenvoimaksi ja valtuudeksi toimia Jumalan nimessä maan päällä. Mutta pappeuteemme kuuluu myös Vapahtajamme, perheemme ja lähimmäistemme palveleminen. Vapahtaja haluaa, että me harjoitamme pappeuttamme ennen kaikkea muiden hyväksi. Emme voi siunata tai kastaa itseämme emmekä tarjota temppelin siunauksia itsellemme, vaan jokaisen pappeudenhaltijan on luotettava siihen, että muut käyttävät rakkaudella pappeuden valtuuttansa ja voimaansa auttaakseen meitä jokaista edistymään hengellisesti.
Sain oppia pappeuden palvelemisen merkitystä tarkkailemalla, kuinka isoisäni, isäni ja veljeni pitivät kutsumustaan kunniassa. Myös seurakuntani veljet olivat minulle esimerkkeinä pappeudesta.
Kun minut oli juuri asetettu opettajaksi Aaronin pappeudessa, sain ensimmäiseksi kotiopetustoverikseni Henry Wilkeningin, ylipapin, joka oli minua lähes 60 vuotta vanhempi. Hän oli pienikokoinen saksalainen siirtolainen, ammatiltaan suutari, mutta hän paimensi tarmokkaasti ja uskollisesti meille määrättyjä perheitä. Minä ravasin hänen jäljessään (sillä hän näytti kävelevän ja kiipeävän portaita paljon nopeammin kuin minä kykenin) kuukausittaisilla käynneillämme, jotka veivät meidät vakavoittaviin oloihin, joita en suojattua elämää eläneenä osannut kuvitellakaan. Hän odotti minun osallistuvan jokaisen oppiaiheen esittämiseen ja sopivan kaikista käynneistä, mutta enimmäkseen minä kuuntelin ja katselin, kun hän auttoi veljiä ja sisaria heidän monenlaisissa hengellisissä ja sosiaalisissa, taloudellisissa ja emotionaalisissa tarpeissaan, joita 14-vuotiaana en ollut aiemmin joutunut kohtaamaan.
Aloin ymmärtää, kuinka paljon hyvää yksi yksittäinen uskollinen pappeudenhaltija voi tehdä. Näin veli Wilkeningin luovan itsestään vahvan pappeuden lenkin palvelemalla rakastaen näitä puutteessa olevia perheitä – ja minua nuoruudessani.
Monet pappeudenhaltijat, joita varttuessani katselin, opettivat minulle, että muiden palveleminen pappeudenhaltijana ei riipu tietystä nimikkeestä tai erityisestä tehtävästä tai muodollisesta asemasta valtakunnassa. Pikemminkin tilaisuus syntyy siitä, että on saanut Jumalan pappeuden, ja on olennainen osa sitä.
Presidentti J. Reuben Clark jr opetti viisaasti huhtikuun 1951 yleiskonferenssissa: "Herran palveluksessa ei ole väliä, missä palvelee, vaan miten. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa otetaan vastaan se paikka, johon asianmukaisesti kutsutaan. Sitä ei haeta, eikä siitä kieltäydytä." (Julkaisussa Conference Report, huhtikuu 1951, s. 154.)
Kun me palvelemme vanhurskaasti koko sydämestämme, uskottiinpa meille mikä tehtävä hyvänsä, niin me vahvistamme omaa pappeuden lenkkiämme ja me yhdistämme sen yhä lujemmin niihin, jotka ovat olleet ennen meitä ja jotka tulevat meidän jälkeemme.
Todistan vakaasti Vapahtajan jumalallisuudesta ja sovitusuhrista ja Hänen pappeutensa palautuksesta, jota meillä on etuoikeus pitää hallussamme – ja rukoilen, että jokainen tähän kokoukseen osallistuva poika ja isä tekee tänä iltana päätöksen palvella Herraa pitämällä uskollisesti pappeutensa kunniassa ja liittämällä oman lenkkinsä lujasti siihen pappeuden ketjuun, joka sitoo hänet, hänen esi-isänsä ja hänen jälkeläisensä yhteen koko iankaikkisuudeksi. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.
Edellinen
