"Jotakin suurta" Presidentti James E. Faust toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa "Olkaamme kaikki uskollisia tehdessämme jokapäiväisiä, tavallisia asioita, jotka osoittavat kelvollisuutemme, sillä ne johtavat meidät suuriin asioihin ja tekevät meidät niihin kelvollisiksi." Rakkaat veljeni Jumalan pappeudessa kautta maailman, minulla on kunnia olla yksi teistä. Tänä iltana haluaisin antaa kirkon pappeudenhaltijoille haasteen sitoutua lujemmin tekemään sitä, mikä vahvistaa uskoa, luonnetta ja hengellisyyttä. Nämä ovat niitä tavanomaisia pappeuden velvollisuuksia, joita meidän pitää tehdä päivittäin, viikoittain, kuukausittain – vuosi toisensa jälkeen. Kirkon työ on riippuvainen sellaisista perusasioista kuin kymmenysten maksaminen, perheen ja pappeuden velvollisuuksista huolehtiminen, köyhistä ja puutteenalaisista huolehtiminen, päivittäinen rukoileminen, pyhien kirjoitusten tutkiminen ja perheillat, kotiopetukset, osallistuminen koorumin toimintaan ja temppelissä käyminen. Jos kirkon presidentti kutsuisi meidät tekemään jotakin suurta, kuten rakentamaan Nauvoon temppeliä, me olisimme valmiita, pystyviä ja halukkaita, mutta monet eivät ole niinkään innokkaita tekemään näitä perusasioita. Tunnemme kaikki Vanhan testamentin kertomuksen Naamanista, Syyrian kuninkaan sotapäälliköstä, joka sairasti spitaalia. Eräs pieni israelilainen palvelijatyttö kertoi Naamanin vaimolle, että Israelissa oli profeetta, joka voisi parantaa Naamanin. Naaman meni hevosineen ja vaunuineen Elisan talon eteen. Elisa lähetti sananviejän antamaan ohjeet Naamanille: "Mene Jordanille ja peseydy siellä seitsemästi. Silloin ihosi palaa entiselleen, ja olet taas puhdas ja terve."1 Te nuoremmat pojat tiedätte, mitä tapahtuu, kun menette näyttämään kätenne äidille: hän käskee teidän mennä pesemään ne! Mutta Naaman ei ollut enää mikään nuori poika. Hän oli Syyrian kuninkaan sotapäällikkö, ja häntä loukkasi Elisan antama ohje mennä Jordanille peseytymään. Niinpä hän "kääntyi vihoissaan takaisin ja lähti pois".2Yksi Naamanin palvelijoista, joka oli viisas, nuhteli Naamania ja sanoi: "Jos profeetta olisi määrännyt sinulle jonkin vaikean tehtävän, etkö olisi täyttänyt sitä? Saati sitten, kun hän sanoo, että sinun on puhdistuaksesi vain peseydyttävä!"3Silloin Naaman teki parannuksen ja noudatti profeetan neuvoa. Spitaali hävisi, ja "– – hänen ihonsa tuli lapsen ihon kaltaiseksi, ja hän oli taas puhdas".4Tässä tilanteessa "jokin vaikea tehtävä" oli harvinaisen yksinkertainen ja helppo asia. Kirkon nykyhistoriassa meillä on keskenään vastakkaisia esimerkkejä miehistä, joille Herra oli sangen armollinen. Yksi heistä, Hyrum Smith, pysyi täysin uskollisena ja sitoutuneena, jopa siinä määrin että antoi henkensä, kun taas toinen, Oliver Cowdery, vaikka olikin saanut nähdä suuria asioita palautuksen historiassa, jäi oman henkilökohtaisen kunnianhimonsa sokaisemaksi ja menetti korotetun paikkansa kirkon johtajien joukossa. Oliver Cowdery sai yhdessä profeetta Joseph Smithin kanssa kokea monia palautuksen syvällisiä tapahtumia, kuten heidän kasteensa Johannes Kastajan antamalla valtuudella, Aaronin pappeuden antaminen, ihmeelliset ilmestymiset Kirtlandin temppelissä ja se, että Oliver sai omalla kynällään kirjoittaa "koko Mormonin Kirjan (muutamia sivuja lukuun ottamatta) sellaisena kuin se tuli profeetta [Joseph Smithin] huulilta".5Profeetta Josephia lukuun ottamatta kukaan muu ei saanut kokea yhtä paljon enkelien palvelua kuin Oliver Cowdery. Mutta kun profeetta Joseph joutui kohtaamaan vaikeita aikoja, Oliver arvosteli häntä ja loittoni hänestä. Vaikka profeetta yritti ojentaa Oliverille toveruuden käden, Oliver muuttui profeettaa ja kirkkoa kohtaan vihamieliseksi, ja hänet erotettiin kirkosta 12. huhtikuuta 1838. Muutama vuosi profeetan kuoleman jälkeen Oliver teki parannuksen ja ilmaisi olevansa kiinnostunut palaamaan kirkkoon. Vastauksena Brigham Young kirjoitti hänelle 22. marraskuuta 1847 ja esitti hänelle kutsun "palata Isämme huoneeseen, josta olet harhaillut pois, – – ja uudistaa todistuksesi Mormonin Kirjan totuudesta".6Oliver tuli ylipappien koorumin eteen ja sanoi: "Veljet, olen monta vuotta ollut teistä erossa. Nyt haluan tulla takaisin. Haluan tulla nöyränä ja olla yksi teistä. En tavoittele mitään asemaa. Haluan vain tulla luetuksi teidän joukkoonne. En kuulu kirkkoon, en ole kirkon jäsen, mutta haluan jälleen tulla kirkon jäseneksi. Haluan tulla sisään ovesta. Minä tunnen oven. En ole tullut tänne tavoitellakseni etuoikeutettua asemaa. Tulen nöyränä ja jättäydyn kaikkien yhteisen päätöksen varaan tietäen, että se päätös on oikea ja sitä tulee noudattaa."7 Oliver lausui myös todistuksensa näillä sanoin: "Ystävät ja veljet, nimeni on Cowdery – Oliver Cowdery. Kirkon varhaisen historian aikana minut luettiin teidän joukkoonne. – – Koskettelin omin käsin kultalevyjä, joista [Mormonin Kirja] käännettiin. Näin myös tulkitsijat. Se kirja on tosi. Sidney Rigdon ei kirjoittanut sitä. Herra Spaulding ei kirjoittanut sitä. Kirjoitin sen itse sellaisena kuin se tuli profeetan huulilta."8Vaikka Oliver tuli takaisin, hän menetti korotetun paikkansa kirkossa. Sitä vastoin Hyrum Smithistä presidentti Heber J. Grant sanoi näin: "Vanhemman veljen rakkaudesta ei ole olemassa parempaa esimerkkiä kuin se rakkaus, jota Hyrum Smith osoitti profeetta Joseph Smithiä kohtaan omalla elämällään. – – He olivat niin yksimielisiä ja niin helliä ja niin rakastavia kuin kuolevaiset ihmiset voivat olla. – – Hyrum Smithin sydämessä – – ei ollut milloinkaan rahtuakaan – – kateutta. Yksikään kuolevainen ei olisi voinut olla luotettavampi, uskollisempi elämässä tai kuolemassa kuin Hyrum Smith oli elävän Jumalan profeetalle."9 Hyrum Smith vastasi nuoremman veljensä Josephin – joka johti kirkkoa ja sai ne ilmoitukset, joita meillä on tänä päivänä – jokaiseen tarpeeseen ja pyyntöön. Hyrum oli uskollinen päivästä päivään, kuukaudesta toiseen, vuodesta vuoteen. Veljensä Alvinin kuoleman jälkeen Hyrum rakensi valkoisen puurunkoisen talon valmiiksi vanhempiaan varten. Kun Joseph oli saanut kultalevyt, Hyrum teki puisen laatikon, jossa levyjä voitiin säilyttää ja pitää suojassa. Kun levyt oli käännetty, Joseph uskoi kirjanpainajan kappaleen käsikirjoituksesta Hyrumin haltuun. Päivittäin Hyrum kuljetti sivuja latojalle ja takaisin, usein Oliver Cowderyn kanssa.10 Hyrum työskenteli maanviljelijänä ja työmiehenä elättääkseen perheensä, mutta sen jälkeen kun kirkko oli perustettu vuonna 1830, hän otti vastaan kutsun johtaa Colesvillen seurakuntaa. Hän otti mukaan vaimonsa ja perheensä ja meni asumaan Newel Knightin perheen luo ja käytti suuren osan ajastaan "saarnaten evankeliumia, missä vain saattoi löytää jonkun, joka halusi kuunnella"11. Hän oli aina hyvä lähetyssaarnaaja, eikä hän saarnannut vain kotipaikkakunnallaan vaan meni myös itärannikolle ja Yhdysvaltain eteläosiin. Vuonna 1831 hän meni John Murdockin kanssa Missouriin ja takaisin ja saarnasi matkan varrella.12 Kun Kirtlandin temppelin rakentamisesta ilmoitettiin vuonna 1833, Hyrum otti heti viikatteensa ja raivasi rikkaruohot temppelitontilta sekä alkoi kaivaa perustusta. Vuonna 1834, kun Siionin leiri järjestettiin, Hyrum auttoi Lyman Wightia värväämään miehiä leiriin ja johti ryhmän pyhiä Michiganista Missouriin. Koska Hyrum oli osoittanut uskollisuutensa pienissä asioissa, hänestä tuli kirkon presidentin apulainen joulukuussa 1834. Hän palveli nuoremman veljensä profeetta Josephin johdolla. Hän oli aina suurena voiman ja lohdun lähteenä veljelleen, tekivätpä he palvelutyötä kirkossa tai olivat Libertyn vankilassa. Kun vainot alkoivat ja Joseph pakeni väkivaltajoukkoa Nauvoossa 1844, Hyrum lähti hänen kanssaan. Kun he seisoivat joen rannalla ja miettivät, pitäisikö heidän palata, Joseph kääntyi Hyrumin puoleen ja kysyi: "Sinä olet meistä vanhempi, mitä teemme?" "Menkäämme takaisin ja antautukaamme ja hoitakaamme asia loppuun asti", Hyrum vastasi.13 Joseph ja Hyrum palasivat Nauvooseen ja heidät vietiin Carthageen, missä he kuolivat marttyyreina, Joseph muutama minuutti Hyrumin jälkeen. Hyrum oli pysynyt uskollisena luottamustehtävälleen, jopa henkensä antaen. Hän oli joka suhteessa Vapahtajan opetuslapsi. Mutta se, että hän pyrki päivästä päivään olemaan uskollinen, teki hänestä todella suuren. Sitä vastoin Oliver Cowdery oli suuri käsitellessään levyjä ja saadessaan osakseen enkelten palvelusta, mutta kun häntä pyydettiin uskollisesti kestämään päivittäisiä koettelemuksia ja haasteita, hän horjui ja luopui kirkosta. Me emme osoita rakkauttamme Vapahtajaa kohtaan vain tekemällä jotakin suurta. Jos profeetta henkilökohtaisesti pyytäisi sinua lähtemään lähetystyöhön johonkin outoon ja eksoottiseen paikkaan, lähtisitkö? Todennäköisesti tekisit kaikkesi päästäksesi lähtemään. Mutta entä kymmenysten maksaminen? Entä kotiopetuksesta huolehtiminen? Me osoitamme rakkautemme Vapahtajaa kohtaan tekemällä muille niitä monia pieniä uskon, omistautumisen ja ystävällisyyden tekoja, jotka määrittävät luonteemme. Tästä antoi elämällään hyvän esimerkin tohtori George R. Hill III, täysinpalvellut johtava auktoriteetti, joka kuoli muutama kuukausi sitten. Vanhin Hill oli maailmankuulu kivihiiliasiantuntija sekä kuuluisa tiedemies. Hän sai tieteellisistä saavutuksistaan monia palkintoja ja kunniamainintoja. Hän oli kaivosalan ja mineralogian oppilaitoksessa dekaanina ja Utahin yliopistossa konetekniikan professorina. Mutta ihmisenä vanhin Hill oli nöyrä, vaatimaton ja tehtävilleen täysin omistautunut. Hän palveli piispana kolmessa eri seurakunnassa sekä alue-edustajana, ennen kuin hänet kutsuttiin johtavaksi auktoriteetiksi. Sen jälkeen kun hänet oli vapautettu tehtävästään johtavana auktoriteettina, hänet kutsuttiin neuvonantajaksi erään seurakunnan piispakuntaan. Hänen viimeisinä tehtävinään aikana, jolloin hänen terveytensä horjui, oli toimia vaarnassaan säilyketehdastyötehtävistä vastaavana sekä laulaa seurakuntansa kuorossa. Hän huolehti näistä viimeisistä tehtävistään osoittaen samanlaista omistautumista kuin kaikkien muidenkin tehtävien kohdalla. Hän teki sen, mitä ikinä hänet kutsuttiin tekemään – sen ei tarvinnut olla mitään suurta. Kuten eräs ystäväni kerran sanoi minulle: "Kun uhraamme kykymme tai maallisen tai akateemisen maineemme tai yhä rajallisemman aikamme Jumalan alttarille, tämä uhraus kiinnittää sydämemme Häneen ja tunnemme rakkautemme Häntä kohtaan kasvavan. Kun palvelemme valtakunnassa millä tavoin tahansa – olipa se – – oppiaiheen opettamista tai kuivatuotteiden pakkaamista huoltotyöaukiolla – jos näemme sen vain yhtenä kohtana tehtäväluettelossamme, sen arvo on meille paljon vähäisempi. – – Mutta jos kuvittelemme mielessämme asettavamme Jumalan alttarille kykymme tai uhraamamme ajan, kuten osallistuessamme kirkon kokoukseen meille epämukavana ajankohtana, silloin uhristamme tulee henkilökohtainen ja me palvelemme Häntä."14 Rakkaan työtoverimme vanhin Henry B. Eyringin esittämä kertomus valaisee tätä sitoutumisen periaatetta vielä tarkemmin. Tämä kertomus on hänen isästään, suuresta tiedemiehestä Henry Eyringista, joka palveli Bonnevillen vaarnan korkeassa neuvostossa. Hänen vastuualueensa sisälsi huoltotyömaatilan, johon kuului sipulipelto, joka piti kitkeä. Niihin aikoihin hän oli miltei 80-vuotias ja sairasti kivuliasta luusyöpää. Hän asetti itselleen tehtävän mennä kitkemään, vaikka hänen kipunsa olivat niin kovia, että hänen täytyi maata vatsallaan ja kiskoa itseään kyynärpäidensä avulla. Kivut estivät häntä olemasta polvillaan. Kuitenkin hän hymyili, nauroi ja jutteli iloisesti muiden kanssa, joita siellä sinä päivänä oli kitkemässä sitä sipulipeltoa. Lainaan nyt vanhin Eyringin kertomusta tästä tapahtumasta: "Kun koko työ oli tehty ja sipulipelto oli kaikki kitketty, joku sanoi hänelle: 'Hyvänen aika, Henry! Et kai sinä vain kitkenytnäitä? Nuo rikkaruohot myrkytettiin pari päivää sitten, ja ne olisivat joka tapauksessa kuolleet.' Isä vain ulvoi naurusta. Hänen mielestään se oli mitä hauskin juttu. Hän oli sitä mieltä, että hänelle oli sattunut hauska kommellus. Hän oli huhkinut koko päivän väärien rikkaruohojen kimpussa. Ne oli ruiskutettu rikkaruohomyrkyllä ja ne olisivat kuolleet muutenkin. – – [Kysyin] häneltä: 'Isä, kuinka sinä voit vitsailla tuollaisesta?' – – Hän sanoi minulle jotakin, mitä en koskaan unohda. – – Hän sanoi: 'Hal, en minä ollut siellä rikkaruohojen takia.'"15 Pienissä asioissa voi piillä suuria mahdollisuuksia. Television, joka on suuri siunaus ihmiskunnalle, keksi eräs Idahossa asuva teini-ikäinen ollessaan äestämässä isänsä peltoa lautasäkeellä. Hän näki mielessään, kuinka hän voisi lähettää suoria viivoja yhdestä kuvadissektorista toisinnettaviksi toiseen.16Me emme useinkaan pysty näkemään niitä mahdollisuuksia, joita piilee näennäisesti pienten asioiden tekemisessä. Tämä 14-vuotias poika oli tekemässä tavallista jokapäiväistä työtä, kun hänen mieleensä juolahti tämä epätavallinen idea. Kuten Nefi sanoi: "Ja siten me näemme, että vähäisin keinoin Herra voi tehdä suuria."17 Te nuoret miehet olette valittu sukupolvi, jota varten tulevaisuudella on varattuna suuria lupauksia. Tulevaisuus saattaa edellyttää teidän kilpailevan maailmanlaajuisilla markkinoilla. Te tarvitsette erityistä koulutusta. Teitä ei kenties valita koulutukseen sen vuoksi, että olisitte saavuttaneet jotakin epätavallista tai suurta vaan koska olette ansainneet Kotka-partiolaisen kunniamerkin, Uskollisuus Jumalalle -kunniakirjan, suorittaneet seminaarin tai palvelleet lähetystyössä. Vertauksessa palvelijoille uskotuista rahoista sille, joka oli kasvattanut talenttiensa määrää, sanottiin: "Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan!"18Olkaamme kaikki uskollisia tehdessämme jokapäiväisiä, tavallisia asioita, jotka osoittavat kelvollisuutemme, sillä ne johtavat meidät suuriin asioihin ja tekevät meidät niihin kelvollisiksi. Todistan tästä Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. VIITTEET 1. 2. Kun 5:10. 2. 2. Kun. 5:12. 3. 2. Kun. 5:13. 4. 2. Kun. 5:14. 5. Reuben Miller, päiväkirja, 1848–1849, kirkon historia- ja sukututkimusosaston arkistot, 21. lokakuuta 1848, välimerkit ja oikeinkirjoitus ajanmukaistettu; ks. myös Gordon B. Hinckleyn lainaamana artikkelissa "Kuinka suurennamme kutsumustamme",Valkeus, heinäkuu 1989, s. 41. 6. Brigham Youngin kirje Oliver Cowderylle, 22. marraskuuta 1847, Susan Easton Blackin lainaamana julkaisussaWho's Who in the Doctrine & Covenants, 1997, s. 76. 7. Miller, päiväkirja, marraskuu 1848; ks. myös "Kuinka suurennamme kutsumustamme", s. 41. 8. Miller, päiväkirja, 21. lokakuuta 1848; ks. myös "Kuinka suurennamme kutsumustamme", s. 41. 9. Heber J. Grant, "Hyrum Smith and His Distinguished Posterity",Improvement Era, elokuu 1918, s. 854–855. 10. Ronald K. Esplin, "Hyrum Smith: The Mildness of a Lamb, the Integrity of Job",Ensign, helmikuu 2000, s. 32. 11. "Newel Knight's Journal", julkaisussa "Scraps of Biography",Classic Experiences and Adventures, 1969, s. 65. 12. Ks. LK 52:8–10. 13. Ks.Hyrum Smith – Patriarch, kuten lainattu julkaisussaEnsign, helmikuu 2000, s. 36. 14. James S. Jardine, "Consecration and Learning",On Becoming a Disciple- Scholar, 1995, s. 80. 15. Ks. vanhin Henry B. Eyring, "Waiting Upon the Lord",Brigham Young University 1990–1991 Devotional and Fireside Speeches, s. 22. 16. Kertomus Philo Farnsworthista, "Dr. X's Instant Images",U.S. News & World Report, 17. elokuuta 1998, s. 44. 17. 1. Ne. 16:29. 18. Matt. 25:23.