Mormonin Kirja – toinen todistus Jeesuksesta Kristuksesta Presidentti Boyd K. Packer kahdentoista apostolin koorumin vt. presidentti "Mormonin Kirja – toinen todistus Jeesuksesta Kristuksesta – sisältää ravitsevan voiman, joka parantaa maailman nälkää näkevät sielut." Minulla on kädessäni Mormonin Kirjan ensimmäisen laitoksen kappale. Se painettiin vuonna 1830 käsikäyttöisellä kohopainokoneella E. B. Grandinin kirjapainossa Palmyran kylässä New Yorkin osavaltiossa. Kesäkuussa 1829 Joseph Smith, joka oli siihen aikaan 23-vuotias, meni paikallisen maanviljelijän Martin Harrisin kanssa käymään 23-vuotiaan herra Grandinin luona. Herra Grandin oli kolme kuukautta aikaisemmin tehnyt tiettäväksi aikomuksensa julkaista kirjoja. Joseph Smithillä oli mukanaan käsin kirjoitettuja sivuja. Ellei kirjan sisältö itsessään riittänyt tekemään siitä epäilyttävää, niin varmastikin kertomus sen alkuperästä. Kuvitelkaapa enkeliä ohjaamassa teini-ikäistä poikaa metsään, josta tämä löytäisi maahan haudatun kivilaatikon ja kultalevyt. Levyissä olevat kirjoitukset oli käännetty urimin ja tummimin kautta, joihin Vanhassa testamentissa viitataan monta kertaa1ja joita heprean kielen tutkijat kuvaavat välineeksi, "jonka kautta ilmoitus annettiin ja totuus julistettiin".2 Ennen kuin kirja oli edes saatu ulos painosta, sen sivuja varastettiin ja ne julkaistiin paikallisessa sanomalehdessä pilkanteon saattelemina. Vastustus kiihotti väkivaltaiset joukot surmaamaan profeetta Josephin Smithin ja ajamaan erämaahan ne, jotka uskoivat häntä. Niistä haasteellisista alkuajoista tähän päivään mennessä Mormonin Kirjaa – toista todistusta Jeesuksesta Kristuksesta – on painettu 108 936 922 kappaletta. Se on ilmestynyt 62 kielellä, valikoituja osia siitä on julkaistu 37 muulla kielellä, ja työn alla on vielä 22 uutta käännöstä. Nykyään 60 000 kokoaikaista lähetyssaarnaajaa 162 maassa maksaa itse kulunsa omistaakseen kaksi vuotta elämästään sen todistamiseen, että Mormonin Kirja on totta. Sukupolvien ajan Mormonin Kirja on innoittanut lukijoitaan. Herbert Schreiter luki oman saksankielisen Mormonin Kirjansa. Siinä sanottiin: "Ja kun te nämä saatte, minä kehoittaisin teitä kysymään Jumalalta, iankaikkiselta Isältä, Kristuksen nimessä, eikö tämä kaikki ole totta; ja jos te kysytte vilpittömällä sydämellä ja vakain mielin, Kristukseen uskoen, hän ilmoittaa teille siitä totuuden Pyhän Hengen voimalla. Ja Pyhän Hengen voimasta te saatte kaikesta tietää totuuden."3 Herbert Schreiter pani lupauksen koetukselle ja liittyi Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon. Vuonna 1946 vapauduttuaan sotavankeudesta Herbert palasi vaimonsa ja kolmen pienen tyttärensä luo Leipzigiin Saksaan. Pian sen jälkeen hän lähti lähetyssaarnaajana Bernburgiin Saksassa. Yksin, ilman toveria, hän istui eräässä huoneessa kylmissään ja nälissään ja mietti, kuinka hänen pitäisi aloittaa. Vanhin Schreiter mietti, mitä hänellä oli tarjottavana näille sodan hävityksen kokeneille ihmisille. Hän tekstasi julisteeseen: "Onko kuoleman jälkeen enää elämää?" Sitten hän kiinnitti julisteen seinälle. Samoihin aikoihin Bernburgiin tuli eräs perhe, joka oli kotoisin pienestä puolalaisesta kylästä. Manfred Schütze oli nelivuotias. Hänen isänsä oli kaatunut sodassa. Hänen äitinsä, isovanhempansa ja äitinsä sisar, joka myös oli leski, sekä tämän kaksi pientä tytärtä pakotettiin poistumaan kylästään vain puolen tunnin varoitusajalla. He haalivat mukaansa, mitä ehtivät, ja suuntasivat kulkunsa kohti länttä. Manfred ja hänen äitinsä vetivät ja työnsivät pieniä rattaita. Sairaalloinen isoisä matkasi toisinaan rattaiden kyydissä. Eräs puolalainen virkailija katsoi säälittävää pientä Manfredia ja puhkesi kyyneliin. Rajalla sotilaat penkoivat läpi heidän tavaransa ja heittivät heidän vuodevaatteensa jokeen. Sitten Manfred ja hänen äitinsä joutuivat eroon muusta perheestä. Äiti mietti, olisivatko muut menneet Bernburgiin, jossa hänen oma isoäitinsä oli syntynyt, ja siellä kenties joidenkin sukulaisten luo. Viikkokausia kestäneiden uskomattomien kärsimysten jälkeen he saapuivat Bernburgiin ja löysivät muun perheen. Nämä seitsemän asuivat kaikki yhdessä pienessä huoneessa. Mutta heidän huolensa eivät olleet vielä ohi. Kahden pienen tytön äiti kuoli. Sureva isoäiti huudahti saarnaajalle ja kysyi: "Näenkö vielä perhettäni?" Saarnaaja vastasi: "Hyvä rouva, ei ole olemassa mitään ylösnousemusta. Kuolleet ovat kuolleita!" Ruumis käärittiin paperisäkkiin haudattavaksi. Heidän ollessaan tulossa pois haudalta isoisä ehdotti, että he päättäisivät itse päivänsä, kuten monet muut olivat tehneet. Juuri silloin he näkivät julisteen, jonka vanhin Schreiter oli kiinnittänyt rakennuksen seinään – "Onko kuoleman jälkeen enää elämää?" – sekä kutsun Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon. Kokouksessa he saivat kuulla Mormonin Kirjasta – toisesta todistuksesta Jeesuksesta Kristuksesta. Kirja selittää: kuolevaisen elämän ja kuoleman tarkoituksen4 varmuuden kuoleman jälkeisestä elämästä5 mitä tapahtuu, kun henki lähtee ruumiista6 kuvauksen ylösnousemuksesta7 kuinka saada ja säilyttää syntien anteeksianto8 mikä vaikutus oikeudenmukaisuudella tai armolla saattaa olla sinuun9 mitä pitää rukoilla10 pappeuden11 liitot ja toimitukset12 enkelien palvelutehtävän13 mitä on henkilökohtaisen ilmoituksen hiljainen ääni14 ja ennen kaikkea, Jeesuksen Kristuksen tehtävän15 sekä monia muita helmiä, jotka muodostavat Jeesuksen Kristuksen evankeliumin täyteyden. Perhe liittyi kirkkoon. Pian heidän elämänsä muuttui. Isoisä löysi työtä leipurina, ja hän pystyi hankkimaan leipää perheelleen ja myös vanhin Schreiterille, joka oli antanut heille "elämän leipää".16 Sitten tuli apua kirkolta Yhdysvalloista. Manfred varttui syöden viljaa, jota oli pienissä säkeissä, joissa oli mehiläispesän kuva, sekä kalifornialaisia persikoita. Hän käytti vaatteita, jotka olivat peräisin kirkon huoltotyövarastoista. Pian sen jälkeen kun minut oli vapautettu ilmavoimista, menin Utahin Kaysvillessä sijaitsevalle huoltotyömyllylle auttamaan vehnäsäkkien täyttämisessä. Säkit toimitettiin nälkää näkeville Eurooppaan. Minusta on mukava kuvitella, että jokin minun täyttämistäni vehnäsäkeistä meni Manfred Schützelle ja hänen äidilleen. Ellei, niin se meni jollekulle muulle yhtä suureen tarpeeseen. Vanhin Dieter Uchtdorf, joka istuu tänään kanssamme täällä edessä yhtenä seitsenkymmenistä, muistaa vielä tänäkin päivänä sen, miltä tuo vilja tuoksui ja miltä se tuntui hänen pikkupojan käsissään. Ehkä jokin täyttämistäni säkeistä saavutti hänen perheensä. Ollessani suunnilleen 10-vuotias yritin ensimmäistä kertaa lukea Mormonin Kirjan. Alkuosa oli helposti luettavaa kieltä, kuten Uudessa testamentissa. Sitten pääsin Vanhan testamentin profeetta Jesajan kirjoituksiin. En ymmärtänyt niitä; minusta niitä oli vaikea lukea. Jätin kirjan kesken. Tein muitakin yrityksiä lukea Mormonin Kirjaa. En kuitenkaan saanut luettua sitä kokonaan ennen kuin vasta silloin, kun olin joukkojenkuljetusaluksella muun pommikonemiehistön kanssa matkalla kohti sotaa Tyynellämerellä. Päätin, että lukisin Mormonin Kirjan ja ottaisin itse selvää, oliko se totta vai ei. Luin kirjaa tarkasti yhä uudelleen, kunnes olin lukenut sen kokonaan. Panin sen sisältämän lupauksen koetukselle. Se oli elämää mullistava tapahtuma. Sen jälkeen en ole koskaan pannut kirjaa syrjään. Monet nuoret ovat onnistuneet paremmin kuin minä. Erään lähetysjohtajan 15-vuotias poika kävi koulua, jossa oli hyvin vähän kirkon jäseniä. Eräänä päivänä luokalle annettiin koe, jossa vastaukseksi piti valita aina joko "oikein" tai "väärin". Matthew oli varma siitä, että hän tiesi vastaukset kaikkiin muihin kysymyksiin paitsi kysymykseen 15. Siinä luki: "Mormoniprofeetaksi väitetty Joseph Smith kirjoitti Mormonin Kirjan. Oikein vai väärin?" Matthew ei pystynyt valitsemaan kumpaakaan vaihtoehtoa, joten nokkelana teini-ikäisenä hän kirjoitti kysymyksen uuteen muotoon. Hän viivasi yli sananväitettyja korvasi sanankirjoittisanallakäänsi. Kysymys kuului sen jälkeen: "Mormoniprofeetta Joseph Smith käänsi Mormonin Kirjan." Hän merkitsi kohdan oikeaksi ja palautti kokeen opettajalle. Seuraavana päivänä opettaja kysyi ankarana, miksi Matthew oli muuttanut kysymystä. Matthew hymyili ja vastasi: "Koska Joseph Smith eikirjoittanutMormonin Kirjaa, hänkäänsisen, eikä häntä vainväitettyprofeetaksi, hänoliprofeetta." Sitten Matthew'tä pyydettiin kertomaan luokalle, kuinka hän tiesi tämän.17 Englannissa vaimoni ja minä tutustuimme Dorothy Jamesiin, papin leskeen, jonka koti sijaitsi Winchesterin katedraalin piha-alueella. Hän näytti meille perheraamattua, joka oli ollut kadoksissa monia vuosia. Vuosia aikaisemmin suvun erään jäsenen omaisuus oli myyty. Uusi omistaja löysi tämän Raamatun pienen kirjoituspöydän laatikosta, joka oli ollut suljettuna yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Siellä oli myös joitakin Beaumont James -nimisen lapsen kirjoittamia kirjeitä. Omistaja onnistui löytämään Jamesin perheen ja palauttamaan kauan kadoksissa olleen perheraamatun. Kirjan nimisivulta vaimoni luki seuraavan käsin kirjoitetun merkinnän: "Tämä Raamattu on ollut suvussamme Thomas Jamesin ajoista vuodesta 1683 lähtien. Hän oli Oxfordin yliopiston pääkirjaston ensimmäisen kirjastonhoitajan Thomas Jamesin suoranainen jälkeläinen. Tämä Thomas James haudattiin New Collegen kappeliin elokuussa 1629. [Allekirjoitus] C. T. C. James, 1880." Kirjan marginaalit ja sivut olivat aivan täynnä englanninkielisiä, latinankielisiä, kreikankielisiä ja hepreankielisiä merkintöjä. Varsinkin yksi merkintä kosketti vaimoani. Nimisivun alaosassa luki: "Parhain vaikutus Raamatulla on silloin, kun se on kirjoitettu syvälle lukijan sydämeen." Ja sitten tämä lainaus pyhästä kirjasta: "Te itse olette meidän suosituskirjeemme, joka on kirjoitettu meidän sydämiimme kaikkien ihmisten nähtäväksi ja luettavaksi. Olettehan te selvästi Kristuksen kirje, jonka kirjoittamisen hän uskoi meille. Tätä kirjettä ei ole kirjoitettu musteella vaan elävän Jumalan Hengellä, ei kivitauluihin vaan ihmissydämiin. 2. Kor. 3:2–3."18 Minunkin Mormonin Kirjassani on monia merkintöjä marginaaleissa sekä runsaasti alleviivauksia. Olin kerran Floridassa presidentti Hinckleyn kanssa. Hän kääntyi puhujakorokkeelta ja pyysi pyhiä kirjoituksia. Ojensin hänelle omani. Hän selasi niitä muutaman sekunnin, kääntyi ja ojensi ne takaisin sanoen: "Eihän tätä voi lukea. Sinä olet viivannut kaiken yli!" Aamos profetoi maahan lähetettävästä nälästä, joka ei olisi leivän nälkää, ei veden janoa, vaan Herran sanan kuulemisen nälkää.19 Maailmassa, joka on paljon vaarallisempi kuin se maailma, jossa pieni Manfred Schütze ja Dieter Uchtdorf elivät, Mormonin Kirja – toinen todistus Jeesuksesta Kristuksesta – sisältää ravitsevan voiman, joka parantaa maailman nälkää näkevät sielut. Manfred Schütze on nykyään seitsemänkymmenen kolmannen koorumin jäsen ja johtaa seminaarejamme Itä-Euroopassa. Hänen äitinsä, nykyään 88-vuotias, käy yhä Freibergin temppelissä, jossa Herbert Schreiter palveli kerran temppelin esimiehen neuvonantajana. Uruguaysta kotoisin oleva vanhin Walter F. González, joka on seitsemänkymmenen koorumin uusi jäsen, osallistui kanssani konferenssiin Utahin Moronissa – kaupungissa, jolla on Mormonin Kirjaan liittyvä nimi. Moronissa ei ole lääkäriä eikä hammaslääkäriä. Siellä ei myöskään voi tehdä ruokaostoksia. Kaupungin koululaiset viedään linja-autolla keskuskouluun laakson toiselle puolelle. Pidimme kokouksen, jossa oli läsnä 236 henkilöä. Jottei vanhin González näkisi edessään vain tavallisia maaseudun viljelijöitä, lausuin tämän lauseen, joka sisälsi todistuksen: "Tiedän, että evankeliumi on totta ja että Jeesus on Kristus." Kysyin, osasiko joku sanoa sen espanjaksi. Useita käsiä nousi ylös. Osaisiko joku sanoa sen jollakin muulla kielellä? Se toistettiin seuraavilla kielillä: japaniksi espanjaksi saksaksi portugaliksi venäjäksi kiinaksi tongaksi italiaksi tagalogiksi hollanniksi suomeksi maoriksi puolaksi koreaksi ranskaksi yhteensä 15:llä eri kielellä Ja jälleen omalla kielelläni: Tiedän, että evankeliumi on totta ja että Jeesus on Kristus. Rakastan tätä Mormonin Kirjaa – toista todistusta Jeesuksesta Kristuksesta. Tutkikaa sitä, niin voitte ymmärtää Raamatun sekä Vanhaa että Uutta testamenttia. Tiedän, että se on totta. Tämän vuonna 1830 painetun Mormonin Kirjan, jonka 23-vuotias Egbert B. Grandin painoi 23-vuotiaalle Joseph Smith nuoremmalle, sivulla 105 lukee: "Me puhumme Kristuksesta, me iloitsemme Kristuksesta, me saarnaamme Kristuksesta, me profetoimme Kristuksesta, ja me kirjoitamme profetioidemme mukaisesti, jotta lapsemme tietäisivät, mistä lähteestä he voivat toivoa syntiensä anteeksiantoa."20 Ja vakuutan teille, että se on juuri sitä, mitä me teemme. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. VIITTEET 1. Ks. 2. Moos. 28:30; 3. Moos. 8:8; 4. Moos. 27:21; 5. Moos. 33:8; 1. Sam. 28:6; Esra 2:63; Neh. 7:65. 2. John M'Clintock ja James Strong,Cyclopaedia of Biblical, Theological, and Ecclesiastical Literature, 1867–1881, "Urim and Thummim". 3. Moro. 10:4–5. 4. Ks. 2. Ne. 2:21; 33:9; Al. 12:24; 34:32; 42:4. 5. Ks. 2. Ne. 9:3–7; Moosia 16:8; 3. Ne. 11. 6. Ks. Al. 34:34; 40:11–14, 21. 7. Ks. 2. Ne. 9:12; Al. 40:23; 41:2; 3. Ne. 11:1–16. 8. Ks. Moosia 4:1–3, 12, 26; Al. 4:14. 9. Ks. Al. 34:15–16; 41:14; 42:15–16, 22–25. 10. Ks. 2. Ne. 4:35; 32:8–9; Enos 1:9; Al. 13:28; 34:17–27; 37:36–37; 3. Ne. 18:19–21; Moro. 7:26. 11. Ks. 2. Ne. 6:2; Moosia 18:18; Al. 6:1; 13; 3. Ne. 11:21; 18:37; Moro. 2:2; 3:4. 12. Ks. 2. Ne. 11:5; Moosia 5:5; 18:13; Al. 13:8, 16. 13. Ks. 2. Ne. 32:2–3; Om. 1:25; Moro. 7:25, 37. 14. Ks. 1. Ne. 16:9; 17:44–45; Enos 1:10; Al. 32:23; He. 5:30; 3. Ne. 11:3. 15. Ks. 1. Ne. 11:13–33; 2. Ne. 2:6–10; Moosia 3:5–12; Al. 7:7–13; 3. Ne. 27:13–16. 16. Joh. 6:35. 17. Ks. George D. Durrant, "Helping Your Children Be Missionaries",Ensign, lokakuu 1977, s. 67. 18. Kuten lainattu julkaisussa Donna Smith Packer,On Footings from the Past: The Packers in England, 1988, s. 329. 19. Ks. Aam. 8:11. 20. The Book of Mormon, 1830, s. 105; ks. myös 2. Ne. 25:26.