Kestävä ja järkkymätön Mary Ellen W. Smoot Apuyhdistyksen ylijohtaja "Me emme voi hylätä uskoamme, kun tiellemme tulee haasteita. Me emme aio kääntyä poispäin; me emme aio perääntyä; me emme aio masentua." Jotkut ihmiset ja jotkin tapahtumat elämässämme tekevät vaikutuksen sydämeemme, emmekä ole enää koskaan samoja kuin ennen. Tänä iltana me johtokuntana rukoilemme, että ne sanat, jotka täällä tänä iltana puhutaan, tekevät vaikutuksen sydämeemme ja pitävät meidät Jumalan tyttäret lujina, kestävinä ja järkkymättöminä. Kun olen matkustanut maailmalla, Apuyhdistyksen uskolliset sisaret ovat tehneet vaikutuksen sydämeeni. Olen nähnyt heidän uskollisesti auttavan ja palvelevan toinen toistaan lähellä ja ympäri maailmaa. En ole enää koskaan sama kuin ennen. Pyydän teitä rukoilemaan puolestani puhuessani muutamista asioista, joiden toivon painuvan teidän sydämeenne ja johtavan teidät lähemmäksi Vapahtajaamme ja Lunastajaamme. Me haluamme olla kestäviä ja järkkymättömiä uskossamme, koska olemme saaneet lupaukset iankaikkisesta kirkkaudesta, iankaikkisesta lisääntymisestä ja perhesuhteiden jatkuvuudesta selestisessä valtakunnassa. Me rakastamme perhettämme ja tiedämme saavamme suurimman ilon ja rauhan nähdessämme jokaisen perheenjäsenen kohtaavan elämän haasteet ja tekevän vanhurskaita valintoja voittaakseen maailman. Otan silloin tällöin jonkun lapseni tai lapsenlapseni kasvot käsieni väliin heidän tehdessään jotakin, mikä aiheuttaa heille itselleen välitöntä tai pitkäaikaista vahinkoa. Katson syvälle heidän silmiinsä ja selitän heille huolellisesti, kuinka paljon heitä rakastetaan ja arvostetaan. Sitten kuvailen sitä vahinkoa, joka voi olla seurauksena siitä teosta, johon he ovat ryhtyneet. Voin kuvitella Vapahtajan pitämässä kasvojamme käsiensä välissä ja pyytämässä meitä itse kutakin henkilökohtaisesti pysymään kestävänä ja järkkymättömänä ja uskollisena Jumalalle, joka on luonut meidät. Sisaret, toivoisin voivani ottaa teidän kasvonne käsieni väliin, katsoa syvälle silmiinne ja antaa teille selkeän näkemyksen teidän tärkeästä tehtävästänne Jumalan rakastettuina tyttärinä, joiden elämällä "on merkitys, tarkoitus ja suunta". Me kirkon naiset "vahvistamme todistustamme Jeesuksesta Kristuksesta rukouksen ja pyhien kirjoitusten tutkimisen avulla" ja "etsimme hengellistä voimaa noudattamalla Pyhän Hengen johdatusta". Me "omistaudumme avioliiton, perheen ja kodin vahvistamiselle" ja "saamme ylevyyttä äitiydestä ja iloa naisena olemisesta".1Me olemme Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon Apuyhdistyksen naisia. Ennen kuin tulimme tähän kuolevaisuuden maailmaan, me elimme yhdessä rakastavan taivaallisen Isän kasvojen edessä. Voin kuvitella, että yksi suosituista keskustelujemme aiheista oli se, mitä tapahtuisi, kun kuljemme verhon läpi ja tulemme tähän maanpäälliseen olemassaoloon. Nyt olemme täällä. Vaikka meille kerrottiin siitä, että kohtaisimme vaikeuksia maan päällä, en usko, että me ymmärsimme sitä tai olisimme voineet tietää, kuinka vaativaa ja haasteellista, kuinka uuvuttavaa ja ajoittain jopa murheellista tämä olemassaolo kuolevaisuudessa olisi. Meistä kaikista on epäilemättä joskus tuntunut, että se, mitä olemme kokeneet, on ollut aivan liian vaikeata kestää. Kuitenkin profeetta Joseph Smith opetti: "Kun liityimme tähän kirkkoon, me pestauduimme Jumalan palvelukseen. Niin tehdessämme me jätimme – – puolueettoman maaperän emmekä voi koskaan palata entiseen. Mikäli hylkäisimme Mestarin, jonka palvelukseen pestauduimme, se tapahtuu pahan yllytyksestä, ja me seuraamme hänen ohjeitaan ja olemme hänen palvelijansa."2 Voin kuvitella Vapahtajamme ottavan kasvomme käsiensä väliin, katsovan syvälle silmiimme ja lupaavan sisarille, Apuyhdistykselle, että Hän auttaa meitä koettelemuksissamme. Tämän kaikille kirkon naisille tarkoitetun organisaation on määrä auttaa meitä pääsemään Vapahtajan tykö ja auttaa toinen toistamme huolehtimaan sairaista ja köyhistä. Apuyhdistyksen sisaret kietovat käsivartensa uusien jäsenten ympärille ja saavat jokaisen tuntemaan olevansa kaivattu ja ravittu, olipa kunkin elämäntilanne sillä hetkellä mikä tahansa. He toivottavat uudet nuoret naiset tervetulleiksi heidän tullessaan ja ottavat heidät kiinteästi mukaan jokaiseen toimintaan. Käyttäkää heitä. Meillä ei ole varaa menettää heitä. Jokainen saa rohkaisua ja rakkautta. Jokainen seuraa pappeusjohtajiaan heidän ohjatessaan meitä kaitaa tietä turvalliseen satamaan, puhtaaseen totuuteen ja Jumalan tyttärille sopivaan elämäntapaan. Presidentti Gordon B. Hinckley on neuvonut kirkon naisia: "Kohotkaa teissä olevien suurten mahdollisuuksien tasolle. En pyydä teitä yltämään kykyjenne yläpuolelle. Toivon, ettette vaivaa itseänne epäonnistumisen ajatuksilla. Toivon, ettette aseta tavoitteita paljon kauemmaksi kuin teillä on kykyä saavuttaa. Toivon, että teette yksinkertaisesti sen, mihin pystytte, parhaan kykynne mukaan. Jos teette niin, saatte nähdä ihmeitä tapahtuvan."3 Kun kuulen sisarten sanovan: "Kotikäyntiopetus on aivan liian vaikeaa", tai "Minulla ei yksinkertaisesti ole aikaa rukoilla ja lukea pyhiä kirjoituksia!" tai "Minulla on liian paljon kiireitä käydäkseni kodin, perheen ja henkilökohtaisen elämän kehittämiskokouksessa", haluan sanoa kuten presidentti Hinckley on neuvonut: "Kohotkaa teissä olevien suurten mahdollisuuksien tasolle." Meidän on kenties pysähdyttävä ja mietittävä, ovatko tekomme sopusoinnussa niiden asioiden kanssa, jotka merkitsevät meille eniten. Kun asetamme ensimmäiset asiat ensimmäisiksi elämässämme, me voimme elää jokaisen päivän ilman katumusta. Me menemme joka viikko Apuyhdistykseen paitsi saadaksemme hengellistä voimaa ja ravintoa ja tunteaksemme rakkautta, myös hoitaaksemme velvollisuuksiamme. Joskus tärkein velvollisuus on aivan oman kotimme seinien sisällä. Saatana tekee kaikkensa harhauttaakseen meidät siitä, mikä on tärkeintä. Yksi hänen tehokkaimmista välineistään on saada meidät vakuuttuneiksi siitä, että on mahdotonta pysyä keskittyneenä hengellisiin asioihin, kun elämän asettamat vaatimukset ovat niin hellittämättömiä. Kun eräs lainopettaja kysyi Vapahtajalta, mikä kaikista käskyistä oli suurin, Jeesus vastasi epäröimättä: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. – – Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."4Nämä ovat suurimmat käskyt. Niiden varassa ovat laki ja profeetat. Nämä ovat asioita, joilla on eniten merkitystä. Kun pyrimme elämään näiden käskyjen mukaan, niin muut käskyt pitävät huolen itsestään. Miten suhteemme taivaallisen Isäämme voi? Rakastammeko me Häntä koko sydämestämme, väkevyydestämme, mielestämme ja voimastamme? Kuinka paljon me rakastamme perhettämme, naapureitamme, Apuyhdistyksen sisariamme, lähimmäisiämme? Nämä kysymykset auttavat meitä huomaamaan asiat, joilla on eniten merkitystä ja jotka toimivat mallina, jonka mukaan voimme järjestää päivän toimemme nähdäksemme, kuinka me täytämme mitat. Osoitammeko me rakkauttamme Herraa kohtaan, jos vietämme aikaamme katsellen kiellettyjä elokuvia, lukien pornografisia julkaisuja tai osallistuen toimintaan, joka olisi alentavaa tai sopimatonta Jumalan tyttärelle? Osoitammeko me rakkauttamme Herraa kohtaan, jos pukeudumme säädyttömästi? Hiljattain puhuin suurelle nuorten joukolle, ja kokouksen jälkeen eräs nuori mies antoi minulle seuraavan viestin: "Olkaa kiltti ja kertokaa kirkon naisille, kuinka paljon arvostan heidän säädyllisyyttään. Tiedän, että nykymaailmassa on vaikeata löytää säädyllisiä vaatteita. Mutta kertokaa heille, että minun mielestäni ja niiden kelvollisten miesten mielestä, joiden kanssa he menevät naimisiin, se on vaivan arvoista." Me emme voi hylätä uskoamme, kun tiellemme tulee haasteita. Me emme aio kääntyä poispäin; me emme aio perääntyä; me emme aio masentua. Me etenemme rohkeasti ja selkeästi ja olemme esimerkkinä kaikille muille säädyllisyydessä, nöyryydessä ja uskossa. Kestävyys ja järkkymättömyys ovat henkilökohtaisia tavoitteita, joilla on iankaikkisia palkintoja, sillä jos me saavutamme ne, "Kristus, Herra Jumala Kaikkivaltias, sinetöisi teidät omiksensa, niin että te pääsisitte taivaaseen, niin että te saisitte ikuisen pelastuksen ja iankaikkisen elämän".5 Joitakin vuosia sitten sisar Belle Spafford sanoi jäähyväispuheessaan Apuyhdistyksen sisarille: "Tavallisen nykyajan naisen olisi mielestäni hyvä arvioida kiinnostuksensa kohteet, arvottaa ne toiminnat, joissa hän on mukana, ja sitten ryhtyä toimiin ja yksinkertaistaa elämänsä asettamalla tärkeimmät asiat ensimmäiseksi ja painottamalla niitä, joissa palkinnot ovat suurimmat ja kestävimmät, ja vapauttamalla itsensä vähemmän palkitsevista toimista."6 Joskus tarvitaan jokin traumaattinen tapahtuma, ennen kuin ymmärrämme, mikä on tärkeintä. Muutama viikko sitten koimme yhden niistä dramaattisista tapahtumista, jotka muuttivat elämämme lopullisesti ja auttoivat meitä käsittämään tarpeen olla valmistautunut. Ne, joiden elämään Yhdysvaltain itärannikolla hiljattain tehty terrorihyökkäys suoranaisesti vaikutti, ilmaisivat useimmin juuri sen ajatuksen, että he eivät halunneet muuta kuin saada perheensä jälleen yhteen. Ymmärrän tämän reaktion. Aiemmin tänä vuonna minulle tehtiin vaikea leikkaus ja olin päiväkausia sairaalassa. Kun mietin elämääni ja sitä, mitä kertoisin Herralle, jos minut kutsuttaisiin kotiin, käsitin ehdottoman selkeästi, että perhe on yksi tärkeimmistä velvollisuuksista, mitä meillä on. Tiesin, että suurin iloni olisi se, että lapseni, lastenlapseni ja tulevat lastenlastenlapseni pysyisivät lujina, kestävinä ja järkkymättöminä evankeliumissa. Niinä yksinäisinä hetkinä pimeässä sairaalahuoneessa ymmärsin, että se, mitä teemme kotimme seinien sisällä, on paljon tärkeämpää kuin se, mitä teemme kodin ulkopuolella. Niin, ajoittain huolet ja tuska ja murhe saartavat meitä. Mutta me emme saa antaa periksi. Me emme saa väistyä. Eliza R. Snow, Apuyhdistyksen toinen ylijohtaja, kirjoitti seuraavat sanat: "Minä kuljen eteenpäin – –. Minä hymyilen myrskyn raivotessa ja ylitän pelottomana ja voittoisana olosuhteiden myrskyisän meren – –. Ja'Jeesuksen todistus'sytyttää valon, joka näyttää minulle tien kuolemattomuuden porttien kautta ja ilmoittaa minulle selestisen valtakunnan kirkkaudet."7 Voi kunpa voisin katsoa kasvoista kasvoihin ja silmästä silmään jokaista sisarta ja auttaa häntä tuntemaan noihin sanoihin sisältyvän innostuksen ja todella ymmärtämään, kuka hän on ja mitä hän pystyy saamaan aikaan. Kunpa julistuksemme sanat juurtuisivat meissä syvälle: "Me olemme Jumalan rakkaita – – tyttäriä. – – Me – – olemme kaikki omistautuneet Jeesukselle Kristukselle. – – Me olemme naisia, joita yhdistää usko, hyve, näkemys ja rakkaus."8 Masennus, suru, tuska ja murhe voivat saartaa meitä ja koetella meitä. Mutta rakkaat sisaret evankeliumissa, vaikka on liian myöhäistä kääntyä takaisin, me voimme seistä lujina ja kestävinä ja tehdä vaikutuksen niiden sydämeen, joiden elämää kosketamme. Me voimme hymyillä myrskyn raivotessa ja ylittää voittoisana olosuhteiden myrskyisän meren. Me voimme saada Jeesuksen Kristuksen todistuksen sytyttämän valon, joka ohjaa meidät kuolemattomuuden porttien kautta. Toivon ja rukoilen, rakkaat sisaret, että pääsisimme kunniakkaasti perille, että keskittäisimme voimamme siihen, mikä on tärkeintä, ja että saisimme kohdata vielä verhon tuolla puolen ja syleillä toisiamme siinä voitonriemuisessa tiedossa, että olemme pysyneet kestävinä ja järkkymättöminä. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. VIITTEET 1. Apuyhdistyksen julistus, artikkelissa Mary Ellen Smoot, "Riemuitkaa, Siionin tyttäret",Liahona, tammikuu 2000, s. 112. 2. Julkaisussa "Recollections of the Prophet Joseph Smith",Juvenile Instructor,15. elokuuta 1892, s. 492. 3.Motherhood: A Heritage of Faith, 1995, s. 9. 4. Matt. 22:37, 39. 5. Moosia 5:15. 6.A Woman's Reach, 1974, s. 23. 7. "The Lord Is My Trust",Poems, Religious, Historical and Political, osa 1, 1856, s. 148–149, kursivointi alkuperäisen mukainen. 8. "Riemuitkaa, Siionin tyttäret", s. 112.