PRESIDENTTI GORDON B. HINCKLEY
Tämä on vasta alkua. Olemme vielä tuskin raapaisseet pintaa.
Olemme mukana työssä ihmissielujen hyväksi kaikkialla.
Rakkaat veljeni ja sisareni kautta
maailman, lähetämme terveisiä
Lunastajamme nimessä. Lähetämme teille rakkautemme ja siunauksemme. Kiitän teitä mitä lämpimimmin siitä, mitä teette edistääksenne
Herran työtä.
Mietiskelen aina silloin tällöin mielessäni tämän työn kasvua ja vaikutusta. Mietiskelen sitä kokousta, joka pidettiin muutaman henkilön läsnä ollessa Peter Whitmerin maalaistalossa
6. huhtikuuta 1830. Siellä kirkko perustettiin, ja sieltä alkoi pitkä marssi,
joka on tuonut sen nykyiseen arvostettuun asemaansa.
Kansamme on kokenut sortoa ja
vainoa; se on kärsinyt karkotuksia ja
kaikkea kuviteltavissa olevaa pahuutta. Ja kaikesta siitä on tullut jotakin,
mitä on nyt ihanaa katsella.
Herra julisti tämän työn alussa:
”Kuule, oi sinä minun kirkkoni
kansa, sanoo hänen äänensä, hänen,
joka asuu korkeudessa ja jonka silmät
katsovat kaikkia ihmisiä; niin, totisesti
minä sanon: Kuulkaa, te kaukaiset
kansat, ja te, jotka olette meren saarilla, kuunnelkaa yhdessä!
Sillä totisesti Herran ääni kuuluu
kaikille ihmisille, eikä kukaan välty siltä, eikä ole silmää, joka ei näe, eikä
korvaa, joka ei kuule, eikä sydäntä, johon ei tunkeuduta. – –
Ja varoituksen ääni kuuluu kaikille
ihmisille niiden minun opetuslasteni
suusta, jotka minä olen valinnut näinä
viimeisinä aikoina.
Ja he lähtevät maailmaan, eikä kukaan estä heitä, sillä minä, Herra, olen
käskenyt heitä.” (OL 1:1-2, 4-5.)
Velvollisuudestamme maailman
kansoja kohtaan ei voi olla epäilystäkään. Ei voi olla epäilystäkään siitä,
että menemme eteenpäin tuon vastuun mukaisesti.
Kun puhun teille tänään, useimmat
kirkon jäsenet voivat kuulla minua,
asuivatpa he missä tahansa. Se on
ihme. Kukapa varhempina aikoina olisi voinut uneksiakaan tästä mahdollisuuksien ajasta, jota me elämme?
Meillä on nyt vahvoja seurakuntia
kaikissa Yhdysvaltain osavaltioissa ja
jokaisessa Kanadan provinssissa.
Meillä on niitä kaikissa Meksikon
osavaltioissa, kaikissa Keski-Amerikan maissa ja kaikkialla Etelä-Amerikan
maissa. Meillä on vahvoja seurakuntia Australiassa ja Uudessa-Seelannissa
ja Tyynenmeren saarilla.
Olemme juurtuneet hyvin Itä-Aasian
maihin. Olemme kaikissa Länsi-Euroopan maissa ja suuressa osassa
Itä-Eurooppaa, ja olemme juurtuneet lujasti Afrikkaan.
Alamme saada tunnustusta ohjelmiemme valtavasta voimasta ja niiden
aikaansaamasta paljosta hyvästä.
Eräs kalifornialainen lehti kommentoi hiljattain: ”Valkoiset paidat,
selkäreput ja polkupyörät paljastavat
heidät jo ennen kuin huomaa Mormonin kirjan.
He ovat kuin samasta muotista, hyvän syyn vuoksi.
Nämä nuorten miesten armeijat-Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon lähetyssaarnaajat – ovat hyvin järjestäytyneet
palvellessaan lähetystyössä kautta
maapallon.
Kahden vuoden ajan he käyttävät
60 tuntia viikossa kirkolliseen työhön,
rukoilemiseen, opiskeluun ja siihen,
että kertovat muille ihmisille evankeliumista, jonka takia he ovat lähteneet
perheensä ja ystäviensä luota ja muka-vista kodeistaan.
Yhteydenpito rakkaisiin on rajoitettu kirjeisiin ja kahteen puheluun vuodessa.
He elävät säästeliäästi yksityiskodeissa ja asunnoissa lähetyssaarnaajatoveriensa kanssa, nousevat kello 6
aamulla opiskelemaan ja rukoilemaan johdatusta työlle, jota he tekevät pitkään vielä auringonlaskun
jälkeenkin. – –
He sanovat, että tällainen elämä on
uhraus ja ’hauskinta’, mitä he voivat
kuvitella.” (Priscilla Nordyke Roden,
”Answering the Call”, San Bernardino
County Sun, 25. elokuuta 2003, s. B1.)
Tuo olisi voitu kirjoittaa lähetyssaarnaajistamme yli 120 maassa, joissa
heitä palvelee.
Mikä ihme onkaan, että meillä on
heitä noin 60 000, useimmat heistä
nuoria, jotka antavat aikaansa ja todistavat maailmalle.
Tapasin hiljattain ryhmän lähetyssaarnaajia, joiden oli määrä vapautua
seuraavana päivänä ja palata kotiin.
He olivat maailman eri maista
Mongoliasta Madagaskariin. He olivat
puhtaita ja loistavia ja innokkaita. He
puhuivat rakkaudesta kirkkoa, lähetysjohtajaansa ja tovereitaan kohtaan.
Kuinka ihmeellinen asia tämä ainutlaatuinen ja valtava kirkon ohjelma
onkaan.
Samanlaisia ovat muutkin
ohjelmat.
Hiljattain meitä kiiteltiin julkisessa
sanassa siitä, että olimme antaneet
kolme miljoonaa dollaria lasten rokottamiseen tuhkarokkoa vastaan Afrikassa. Tämä raha ei tullut kymmenyksistä. Se tuli uskollisten lahjoituksista kirkon humanitaariseen työhön.
Teemme yhteistyötä Amerikan Punaisen Ristin, Yhdistyneiden Kansakuntien säätiön, Centers for Disease
Control and Preventionin, Yhdistyneiden Kansakuntien lastenrahaston,
Maailman terveysjärjestön ja Pan
American Health Organizationin
kanssa 200 miljoonan lapsen rokottamiseksi ja 12 miljoonan tuhkarokon
aiheuttaman kuoleman ehkäisemiseksi viiden tulevan vuoden aikana.
Pelkästään meidän lahjoituksemme
riittää kolmen miljoonan lapsen
rokottamiseen.
Kuinka suurenmoinen ja ihmeellinen asia se onkaan. Ja niin ovat kaikki
humanitaariset ohjelmamme.
Vielä yksi asia.
Ilmoitimme maaliskuussa 2001,
että kirkko oli luomassa suunnitelmaa
kotiin palanneiden lähetyssaarnaajien
ja muiden nuorten aikuisten auttamiseksi, niin että he voivat hankkia parempiin työmahdollisuuksiin tähtäävää opetusta ja koulutusta vähemmän
yltäkylläisissä ja vähemmän mahdollisuuksia tarjoavissa maissa.
Pyysimme niitä, jotka halusivat auttaa tässä suunnitelmassa, antamaan
lahjoituksia jatkuva koulutusrahasto-nimiseen rahastoon, johon otettiin
mallia 1800-luvun jatkuvasta siirtolaisrahastosta. Kerron lyhyesti, mitä tämän suunnitelman tiimoilla tapahtuu.
Anteliaiden lahjoitustenne ansiosta
olemme pystyneet pysyttelemään kasvavan lainatarpeen tasalla. Kirkko on
myöntänyt tähän mennessä noin
10 000 lainaa nuorille miehille ja naisille latinalaisessa Amerikassa, Aasiassa, Afrikassa ja muilla kirkon vyöhykkeillä. Nämä nuoret ovat sitoutuneet
maksamaan lainansa takaisin, niin että
muut voivat saada samat mahdollisuudet kuin he.
Monet ovat valmistuneet ja nauttivat koulutuksensa tuomista eduista.
Koulutuksensa on päättänyt tähän
mennessä 600 nuorta miestä ja naista.
Suurin osa heistä on löytänyt hyvän
työpaikan. Paljon useammat valmistuvat ja liittyvät työvoimaan asuinseuduillaan tulevina kuukausina. He jättävät jälkensä maailmaan, kasvattavat
perheensä ja palvelevat kirkkoa. Monet ovat jo pitkällä näiden tavoitteiden saavuttamisessa.
Esimerkiksi Patrick valmistui Jamaikassa ensimmäisenä jatkuvan koulutusrahaston avustamista opiskelijoista.
Hänen liikkeenjohdon peruskoulutuksensa toi hänelle hyväpalkkaisen
työn maan kansallisella lentokentällä
ja avasi hänelle lupaavia tulevaisuudennäkymiä. Hän alkoi heti maksaa
takaisin lainaansa.
Flavialla, sisarella Etelä-Amerikan
köyhemmistä osista, ei juuri ollut
mahdollisuuksia eikä varoja koulutuk-seen eikä vakituiseen työpaikkaan ennen kuin hän sai apua jatkuvalta koulutusrahastolta hankkiakseen tietokonekoulutusta. Päätettyään koulutuksensa hän löysi työtä hyvästä yrityksestä MAP-työllistämispalveluiden kautta.
Hän kertoo: ”Vastaan nyt talousasioista käyttämällä [kehittynyttä] tietokonejärjestelmää yhdessä Recifen suurimmista sairaaloista. Kuuluin ryhmään, joka valmisti tämän talousjärjestelmän yhtiölle.”
Monia muitakin esimerkkejä voitaisiin mainita. Olemme iloisia voidessamme kertoa, että suunnitelma toimii hyvin ja laajenee vähitellen, kun
saamme kokemusta. Varhaiset kokemukset lainojen takaisinmaksusta
ovat rohkaisevia. Kiitämme teitä taaskin anteliaisuudestanne, kiinnostuksestanne ja rukouksistanne jatkuvan
koulutusrahaston puolesta.
Aikanaan sanottiin, että Britannian valtakunnassa aurinko ei milloinkaan laske. Tuo valtakunta on nyt
pienentynyt. Mutta on totta, ettei aurinko milloinkaan laske tässä Herran
työssä, joka koskettaa ihmisten elämää kautta maailman.
Ja tämä on vasta alkua. Olemme
vielä tuskin raapaisseet pintaa. Olemme mukana työssä ihmissielujen hyväksi kaikkialla. Työmme ei tunne rajoja. Se jatkuu Herran sallimuksen mukaan. Meiltä nyt suljetut kansakunnat
ovat jonakin päivänä avoinna. Siihen
uskon. Siihen luotan. Siitä todistan.
Se pieni kivi, joka irtosi vuoresta
käden koskematta, vierii ja täyttää
maan (ks. Dan. 2:31-45; OL 65:2).
Kokoontuessamme tähän suureen
konferenssiin sanon myöhempien aikojen pyhille kaikkialla: Jumala siunatkoon teitä. Pitäkää usko. Olkaa uskollisia liitoillenne. Vaeltakaa evankeliumin valossa. Rakentakaa Jumalan valtakuntaa maan päällä.
Kirkko on erinomaisessa tilassa ja
voi kehittyä ja kehittyy. Se kasvaa ja
vahvistuu.
Olemme tavallisia ihmisiä, jotka
ovat mukana epätavallisessa työssä.
Meillä on elävän Jumalan pappeus.
Meidän edeltäjämme ovat saaneet
aikaan ihmeitä. Meidän mahdollisuutenamme ja haasteenamme on
jatkaa tätä suurta työtä, jonka tulevaisuutta pystymme tuskin kuvittelemaankaan.
Kiitos, veljeni ja sisareni, uskostanne ja uskollisuudestanne. Kiitos rakkaudestanne, joka teillä on tätä Kaikkivaltiaan työtä kohtaan. Elämme
maailmassa. Teemme työtä maailmassa. Mutta meidän täytyy nousta maailman yläpuolelle tehdessämme Herran
työtä ja pyrkiessämme vahvistamaan
Hänen valtakuntaansa maailmassa.
Liittykäämme nyt yhteen sellaisten
miesten ja naisten suuressa maailmankonferenssissa, jotka ovat todellakin
Jumalan lapsina veljiä ja sisaria.
Kuulemme seuraavien kahden päivän aikana monien joukostamme puhuvan, eikä kenellekään heistä ole sanottu, mistä heidän pitäisi puhua,
vaan jokainen heistä on rukoillut Herraa kyetäkseen sanomaan jotakin sellaista, mikä auttaa, innoittaa ja ylentää
kaikkia kuulijoita.
Taivaan siunaukset olkoot seurananne. Olkaa uskollisia ja vilpittömiä
siinä suurenmoisessa ja loistavassa
asiassa, jonka olette omaksuneet.
Tätä rukoilen nöyrästi Lunastajamme, Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.
Nyt meillä on teille pieni makupala.
Haluaisin pyytää veli David B. Haightia
tulemaan puhujakorokkeelle. Hän on
vanha soturi. Hän on 97-vuotias. Hän
on elänyt kauemmin kuin kukaan toinen apostoli tämän taloudenhoitokauden historiassa. Jokin aika sitten hän
sairastui, ja hänellä on ollut hieman
ongelmia. Mutta hän halusi tulla tänä
aamuna vilkuttamaan teille, koska hän
tuntee teitä kohtaan kiitollisuutta ja arvonantoa ja suurta rakkautta. Ja hänelle, rakkaalle ystävälle, me sanomme:
Jumala siunatkoon sinua ja parantakoon sinut. Me rakastamme sinua, me
tuemme sinua, me rukoilemme puolestasi. Olkoot taivaan siunaukset päälläsi, rakas veli Haight. Kiitos sinulle.
Vanhin Haight: Kiitos.
Presidentti Hinckley: Haluatko vilkuttaa näille ihmisille?
Vanhin Haight: Kyllä. Minun täytyy.
Minä vilkutan. Kiitos teille, kiitos teille. Mukavaa olla kanssanne.
Presidentti Hinckley: Kiitos sinulle.
Vanhin Haight: Kiitos.
Presidentti Hinckley: Sallimme hänen nyt poistua. Hän seuraa konferenssia televisiosta. Mikä suuri soturi
hän onkaan ollut Herran armeijassa.
Suuret kiitokset sinulle, veli Haight.
