Herra, sinun Jumalasi, tarttuu sinun käteesi VANHIN W. CRAIG ZWICK seitsemänkymmenen koorumista Jos – – vaellamme käsi kädessä Hänen kanssaan Hänen polkujaan, kuljemme eteenpäin uskossa emmekä koskaan tunne olevamme yksin. Tämän päivän maailmassa monen ihmisen silmissä ja sydämessä ilmenee epäilyä, pelkoa ja toivottomuutta. Maailmassa vallitseva turvattomuus on paljolti soluttautunut koteihimme ja omaan elämäämme. Iästämme tai olosuhteistamme huolimatta meillä kaikilla on tarve tietää, että meillä on voimaa nykyhetkellä ja toivoa tulevaisuudessa. Kuunnelkaa Mormonin sanoja: ”Ettekö tiedä, että te olette Jumalan käsissä? Ettekö tiedä, että hänellä on kaikki valta?” (Morm. 5:23.) Kädet ovat yksi niistä kehon osista, joita käytetään vertauskuvallisessa ilmaisussa. Hepreassa sanaa jad, joka on yleisin kättä merkitsevä sana, käytetään myös kielikuvana tarkoittamaan valtaa, voimaa ja väkevyyttä (ks. William Wilson, Old Testament Word Studies, 1978, s. 205). Kädet merkitsevät siten valtaa ja voimaa. Elävän profeettamme presidentti Gordon B. Hinckleyn ojennettu käsi vahvistaa, kohottaa ja innoittaa ihmisiä kaikkialla maailmassa. Jumalan käsissä oleminen viittaisi siihen, ettemme ole ainoastaan Hänen tarkkaavaisessa huolenpidossaan, vaan että Hänen ihmeellinen voimansa myös varjelee ja suojelee meitä. Pyhissä kirjoituksissa viitataan kauttaaltaan Herran käteen. Hänen jumalallinen apunsa ilmenee yhä uudelleen. Hänen voimalliset kätensä loivat maailmoja, ja silti ne olivat kyllin lempeät siunaamaan pieniä lapsia. Ajatelkaa Johanneksen sanoja, jotka kuvaavat ylösnoussutta ja kirkastettua Vapahtajaa: ”Hänet nähdessäni – – hän laski oikean kätensä päälleni ja sanoi: ’Älä pelkää. – – Minä olin kuollut, mutta nyt minä elän, elän aina ja ikuisesti.’” (Ilm. 1:17-18.) Kun Hän laskee kätensä päällemme, me voimme Johanneksen tavoin olla eläviä Hänessä. Kaksikymmentäneljä vuotta sitten pienen pieni vastasyntynyt poikamme kamppaili elämästään sairaalan tehoosastolla. Hänen keuhkonsa eivät olleet täysin kehittyneet hänen ennenaikaisen syntymänsä johdosta, ja hän taisteli epätoivoisesti jokaisesta hengenvedostaan. Hän oli niin pieni, mutta niin elämänhaluinen. Nuorina ja kokemattomina vanhempina rohkea ja aina uskollinen vaimoni Jan ja minä rukoilimme, että Herra ojentaisi kätensä ja auttaisi jotenkin poikavauvaamme, niin ettei hän lakkaisi hengittämästä. Laittaessani vapisevan käteni pienestä aukosta keskoskaappiin tunsin itseni kovin riittämättömäksi ja voimattomaksi. Otin kiinni vastasyntyneen poikamme pienestä mutta täydellisestä kädestä ja tunsin voimakasta hengellistä yhteyttä, jota en voi koskaan unohtaa. Kaksi sormea kummastakin kädestäni peitti hänen pikkuruisen päänsä, kun annoin hänelle siunauksen. Halumme saada pitää hänet oli vilpitön, mutta tiesimme, että hänen maanpäällinen kokemuksensa oli Herran käsissä, ei meidän eikä hänestä huolehtivan hoitohenkilökunnan. Silloin tajusin nöyrästi, että vapisevissa käsissäni oli voima ja valtuus, joka ylitti suuresti omani. Sormeni hänen päänsä päällä olivat vertauskuvana Jumalan käsien ja voiman asettamisesta poikamme päälle. Tuota siunausta seuranneena herkkänä rauhan hetkenä iankaikkinen kumppanini ja minä katsoimme keskoskaapin yli toisiamme ja tunsimme uutta toivon ja lohdun henkeä, joka syntyi uskosta Herraan Jeesukseen Kristukseen ja Hänen sovituksensa henkilökohtaiseen vaikutukseen. Se oli voimallinen todistus Hänen rakkaudestaan poikavauvaa kohtaan, joka oli juuri lähtenyt Hänen luotaan. Olimme silloin valmiimpia hyväksymään Hänen tahtonsa poikaamme kohtaan. Tunsimme todella, että olimme laittaneet kätemme Vapahtajan käsiin. Oli ikään kuin Vapahtajan omat kädet olisivat tarjonneet ratkaisevaa hengitysapua, jonka avulla poikamme pystyi hengittämään ja saamaan voimia. Ilmaisimme rukouksessa kiitollisuutemme jokaisesta hengenvedosta ja jokaisesta edistysaskeleesta. Tänä päivänä terve poikamme ja hänen kiitollisuudenvelassa olevat vanhempansa ovat edelleenkin hyvin kiitollisia Vapahtajan auliista käsistä. Niiden taivaallisten lupausten joukossa, että voimme tulla esiin ensimmäisen ylösnousemuksen aamuna ja periä valtaistuimia, valtakuntia, ruhtinaskuntia ja valtoja, on lisäksi lupaukset kaikkien korkeuksien ja syvyyksien perimisestä (ks. OL 132:19). Suureen onnensuunnitelmaan kuuluu vertauskuvallinen vuoristorata haasteellisine ja mitä onnellisimpine aikoineen. Meillä kaikilla on omat vaikeuden ja murheen hetkemme. Ajoittain ne tuntuvat meistä niin vaikeilta, että haluamme vain antaa periksi. On aikoja, jolloin askeleemme horjuvat, jolloin tunnemme itsemme lannistuneiksi ja etsimme jopa epätoivoisina apua. Vanhin Holland muistuttaa meitä siitä, että ”vertauskuva maljasta, joka ei voi mennä ohitse, on malja, joka tulee elämäämme aivan kuten Vapahtajankin elämään. Se tulee paljon vähäisemmällä tavalla, paljon vähäisemmässä määrin, mutta se tulee riittävän usein opettaakseen meille, että meidän täytyy olla kuuliaisia.” (Trusting Jesus, 2003, s. 42.) Meidän jokaisen on tarpeen tietää, että voimme jatkaa eteenpäin Herran voimassa. Me voimme laittaa kätemme Hänen käteensä ja tunnemme Hänen kannustavan läsnäolonsa nostavan meidät korkeuksiin, joihin emme yltäisi yksin. Kun surun murtama isä toi hirveästi vaivatun poikansa Jeesuksen luokse, Markus kertoo, että ”Jeesus tarttui häntä kädestä ja auttoi hänet jalkeille, ja hän nousi” (Mark. 9:27). Meidän täytyy turvata Herraan. Jos annamme itsemme Hänelle vapaaehtoisesti, kuormamme kevenevät ja sydämemme saa lohdun. Vanhin Scott on vastikään neuvonut: ”Turvatkaa Jumalaan – – olivatpa olosuhteet kuinka haastavia tahansa. – – Mielenrauhanne, varmuutenne vastauksista ahdistaviin ongelmiin ja lopulta saavuttamanne ilo riippuvat luottamuksestanne taivaalliseen Isään ja Hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen. (”Uskon tukea antava voima epävarmuuden ja koetusten hetkinä”, Liahona, toukokuu 2003, s. 76, 77-78.) Kuinka me opimme luottamaan? Kuinka me opimme ojentamaan kätemme ja olemaan yhteydessä Herran suomaan lohtuun? Joseph Smith sai Herralta selkeän ohjeen: ”Ota vastaan oppia minulta ja kuuntele minun sanojani; vaella minun Henkeni sävyisyydessä, niin sinulla on rauha minussa. Rukoile aina, niin minä vuodatan Henkeni sinun päällesi.” (OL 19:23, 38.) Tässä on neljä avainta: ota vastaan oppia kuuntele etsi Henkeä rukoile aina. Herra antaa voimaa ja tukea, jos me olemme halukkaita avaamaan oven ja ottamaan vastaan Hänen jumalallisen apunsa käden. Presidentti Thomas S. Monson muistuttaa meitä Vapahtajan auliista pelastavasta kädestä: ”Ihailtava on pelastava käsi – Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan – – käsi. Tuolla kädellä Hän kolkuttaa ymmärryksemme ovea”. (”Kädet”, Valkeus, maaliskuu 1991, s. 6.) Hiljattain tyttäremme ja vävymme valmistautuivat viettämään iltaa yhdessä. He ryntäilivät ympäriinsä yrittäen laittautua valmiiksi ja antaa lapsenvahdille viime hetken ohjeita. He eivät oikein huomanneet yhden lapsen surullisia kasvoja ja kyyneleitä toisen silmissä ennen kuin he olivat ovella valmiina lähtemään. He ymmärsivät lasten olevan huolissaan siitä, että heidän isänsä ja äitinsä olisivat poissa heidän luotaan. Niinpä vanhemmat kokosivat neljä kallisarvoista lastaan ympärilleen. Heidän isänsä pyysi heitä laittamaan kädet eteensä. Kaikki kahdeksan pientä kättä ojennettiin. Isä ja äiti antoivat sitten suukon kullekin kädelle ja sanoivat, että kun lapsille tuli heitä ikävä tai kun heitä pelotti tai kun he halusivat tuntea vanhempiensa rakkauden, he voisivat laittaa pienet kätensä poskiansa vasten ja näin tuntea milloin tahansa isän ja äidin olevan läsnä. Lapset olivat hyvin iloisia, ja kun tyttäremme ja vävymme lähtivät, he näkivät neljä pientä lasta seisomassa ikkunan luona hymy kasvoillaan ja kädet poskillaan. He luottivat vanhempiinsa. He tiesivät, että heitä rakastettiin. Aivan kuten pienet lapset luottavat, meillä jokaisella täytyy olla samanlainen lapsenomainen, varaukseton luottamus. Meidän kaikkien täytyy muistaa, että olemme Jumalan poikia ja tyttäriä ja että Hän rakastaa meitä hyvin paljon. Jos todella ymmärrämme, keitä me olemme, meillä on pettämätön toivon ja lohdun lähde. Emme voi koskaan juosta loppuun kilpailua, joka on edessämme (ks. Hepr. 12:1), ellemme laita kättämme Herran käteen. Joitakin vuosia sitten ainoa tyttäremme päätti juosta maratonin. Hän harjoitteli ja teki kovasti töitä joidenkin ystäviensä kanssa. Kilpailu oli vaikea, ja oli hetkiä, jolloin hän halusi keskeyttää. Mutta hän jatkoi eteenpäin keskittyen vain yhteen askelee-seen kerrallaan. Kun hän lähestyi matkan puoliväliä, hän kuuli jonkun takanaan huutavan: ”Sokea mies vasemmalla puolellasi.” Hän käänsi päätään vain nähdäk-seen, että hänet ohitti sokea mies, joka piti kiinni toisen miehen kädestä. He molemmat juoksivat kilpailussa. Kun he menivät ohitse, tyttäreni saattoi nähdä, kuinka tiukasti sokea mies piti kiinni ystävänsä kädestä. Vaikka hän oli oman fyysisen tuskansa vallassa, hän ylentyi katsellessaan näiden kahden miehen juoksevan käsi kädessä. Näkevä sai innoitusta sokealta ystävältään, ja sokea mies oli riippuvainen siitä yhteydestä, joka hänellä oli ystävänsä käteen. Tyttäremme tiesi, ettei sokea mies pystyisi koskaan juoksemaan kilpailua loppuun yksin. Häntä innoittivat sokean miehen luottamus ja tämän ystävän omistautunut rakkaus. Samalla tavoin Vapahtaja on ojentanut kätensä meitä jokaista kohti, niin ettei meidän tarvitse juosta yksin. ”Niitä meistä, jotka silloin tällöin horjuvat tai kompastelevat, Hän on tukemassa ja vahvistamassa.” (Trusting Jesus, s. 43.) Kun etenemme kohti maaliviivaa, Hän on pelastamassa meitä, ja kaiken tämän vuoksi Hän antoi elämänsä. Kuvitelkaa haavoja Hänen käsissään. Hänen karaistuneet kätensä, niin, Hänen kätensä, joista liha oli repeytynyt ja jotka antoivat fyysisen uhrauksen, antavat omille käsillemme suurempaa voimaa ja ohjausta. Juuri haavoittunut Kristus johtaa meidät vaikeiden hetkiemme lävitse. Juuri Hän tukee meitä, kun me tarvitsemme enemmän ilmaa hengittääksemme, ohjausta seurataksemme tai jopa lisää rohkeutta jatkaaksemme. Jos pidämme Jumalan käskyt ja vaellamme käsi kädessä Hänen kanssaan Hänen polkujaan, kuljemme eteenpäin uskossa emmekä koskaan tunne olevamme yksin. Luottakaa Hänen lupaukseensa iankaikkisesta elämästä ja antakaa rauhan ja toivon laskeutua päällenne. Kun olemme yhteydessä rauhan lähteeseen ja Hänen täydelliseen ja lunastavaan rakkauteensa, voimme sil-loin oppia tuntemaan Herran lupauksen todellisuuden: ”Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, tartun sinun oikeaan käteesi – – ’Älä pelkää, minä autan sinua.’” (Jes. 41:13.) Todistan Jeesuksesta Kristuksesta, Lunastajastamme ja elävästä Vapahtajastamme. Todistan, että Hän elää ja ojentaa rakastavan kätensä meille jokaiselle. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.