VANHIN RICHARD G. SCOTT
kahdentoista apostolin koorumista
Kaikella kyvylläni kannustan teitä ottamaan selville, keitä
te todella olette. – – Pyydän teitä ottamaan Hengen avulla
selville Jumalalta saamanne kyvyt.
Katselin äskettäin, kuinka yli
20 000 nuorta myöhempien aikojen pyhiin kuuluvaa miestä ja
naista kuunteli hengellistä sanomaa.
He tekivät muistiinpanoja ja keskittyivät puhujaan innokkaina oppimaan.
Heistä säteili voimakas puhtauden,
vanhurskauden ja omistautumisen
henki. Kukaan ei ollut pakottanut heitä tulemaan paikalle. He halusivat olla
siellä.
Myöhemmin tapasin yli 2 000 kokoaikaista lähetyssaarnaajaa, jotka valmistautuivat palvelemaan. Huone oli
täynnä Henkeä. Esitin heille vaikeita
kysymyksiä. He vastasivat poikkeuksellisen hyvin lainaten usein vastausta
tukevia pyhien kirjoitusten kohtia.
Kun kättelin lähetyssaarnaajia ja katsoin heitä silmiin, tunsin puhtauden ja
omistautumisen hengen. Se oli innoittava kokemus. Kukin oli siirtänyt syrjään omat suunnitelmansa ottaakseen
vastaan kutsun liittyä joukkoon, josta
voi tulla suurenmoisin lähetyssaarnaajien sukupolvemme.
Minulla on ollut samanlaisia kokemuksia nuorten kanssa eri puolilla
maapalloa. Henkilökunta kolmessa yliopistossamme on pannut merkille,
että opiskelijoiden kyvyt ja hengellinen herkkyys ovat lisääntyneet merkittävästi. On tapahtumassa jotakin
poikkeuksellista. Aistitteko sen? Tosiaankin kuuliaisuuden ja moraalin
rappeutuessa maailmassa Herra lähettää lisää poikkeuksellisia henkiä maan
päälle. Joukkona he ovat keskimäärin
kyvykkäämpiä kuin esivanhempansa.
Heidän mahdollisuutensa henkilökohtaiseen kasvuun ja myönteiseen
vaikutukseen ovat valtavat. Kuinka te
vanhempina ja johtajina vaalitte noita
mahdollisuuksia? Mitä te tämän sukupolven nuoret miehet ja naiset teette
toteuttaaksenne poikkeukselliset
mahdollisuutenne? Käytättekö niitä
niin, että yllätte poikkeuksellisiin saavutusten ja onnen korkeuksiin? Kuinka vältätte Saatanan yritykset heikentää mahdollisuuksianne syntiä tekemällä? Vain te voitte vastata näihin
kriittisiin kysymyksiin.
Kaikella kyvylläni kannustan teitä
ottamaan selville, keitä te todella olette. Kehotan teitä katsomaan elämän
päivittäistä rutiinia kauemmas. Pyydän
teitä ottamaan Hengen avulla selville
Jumalalta saamanne kyvyt. Kehotan
teitä tekemään rukoillen hyviä valintoja, jotka johtavat teitä toteuttamaan
täydet mahdollisuutenne.
Kerron teille yhdestä varmasta tavasta, jonka avulla sellaisen kasvun
saavuttaminen voi alkaa. Olen nähnyt
uskollisten lähetyssaarnaajien kestävän hyytävän kylmiä tuulia, pitävän
puoliaan rankkasateita vastaan, kahlaavan pitkin liukkaita, liejuisia katuja
ja voittavan pelon. He todistavat usein
voimallisesti, mutta heidät torjutaan ja
heitä arvostellaan sumeilematta. Olen
nähnyt heidän yrittävän kaikkensa voidakseen välittää totuutta uudella kielellä. Joskus kuuntelija tuijottaa heitä
hämmentyneen hiljaisuuden vallitessa. Sitten alkaa valjeta musertava totuus: sanomaa ei ole ymmärretty. Mutta en muuttaisi siitä mitään, en edes
vaikka voisin, koska sitten ovat ne kultaiset onnistumisen hetket, jotka ovat
kaikkien vaikeuksien arvoisia. Sellaiset
palkinnot tulevat, kun Henki koskettaa sydäntä iankaikkiseksi hyväksi,
koska joku teidän kaltaisenne oli paikalla. Totuudesta kertominen vaikeissa tilanteissa opettaa arvostamaan sitä
enemmän. Kun laajennatte kokemuspiiriänne kohti tuntemattoman hämärää, Herra vahvistaa teitä. Alatte päästä
selville iankaikkisen sielunne erinomaisuudesta.
Haasteet ovat nykyään suurempia
kuin koskaan. Siksi Herra tarvitsee kyvykkäämpiä, paremmin valmistautuneita lähetyssaarnaajia. Hän tarvitsee
puhtaita lähetyssaarnaajia, niin että
Henki voi johdattaa heitä ja he voivat
todistaa käännyttävällä voimalla. Tehkää itsestänne yksi noista poikkeuksellisista lähetyssaarnaajista. Se ei tule
olemaan helppoa. Mutta koskapa mikään todella arvokas olisi helppoa?
Ensimmäinen presidenttikunta on
määritellyt moraalisen kelvollisuuden
ja fyysisen, henkisen ja emotionaalisen vakauden korkeat mittapuut, joita
lähetystyössä palveleminen nykyään
edellyttää. Nuo mittapuut ovat tinkimättömät, mutta te voitte yltää niihin.
Te riemuitsette niistä rauhan ja luottamuksen tunteista, jotka tulevat niiden
mukaan elämisestä. Mittapuita on
nostettu – ei siksi, että siitä tehtäisiin
vaikeampaa – vaan siksi, että lähetyssaarnaajat palvelevat nykyään ympäristössä, jossa hengellinen opastus on
ehdottoman välttämätöntä. Myös keskustelujen esittämistapaan on tehty
tarkistuksia. Niitä ei enää opetella ulkoa, vaan perusasiat opitaan ja niitä
opetetaan siten kuin Henki ohjaa.
Henkilökohtainen kelvollisuus on sil-loin välttämätöntä (ks. ”Lähetystyötä
koskeva tiedotus”, 11. joulukuuta
2002 päivätyn ensimmäisen president-tikunnan kirjeen liite).
Te kuulutte erityiseen sukupolveen, jolla on poikkeuksellisia mahdollisuuksia. Ei ihme, että Saatana haluaa lamauttaa nuo mahdollisuudet
houkuttelemalla teitä rikkomaan Jumalan lakeja. Hän tietää, ettei hänellä
ole voimaa vanhurskaaseen ihmiseen. Mutta hän osaa mestarillisesti tehdä
synnin houkuttelevaksi päättämättömille.
Valmistautuminen lähetystyöhön ja
merkitykselliseen elämään alkaa parhaiten kotona. Vanhemmat, yksi suurimmista lahjoista, mitä voitte antaa
pojalle tai tyttärelle, on johdonmukaisesti ravita kasvavaa todistusta totuudesta. Ravitkaa jokaisen lapsen hengellisyyttä kärsivällisesti. Selittäkää tarkoin kirkon opit ja se voima, jonka ne
antavat, kun niiden mukaan eletään.
Sellaisen perustuksen turvin lapsi kykenee vastustamaan maailmassa vallitsevaa pahuutta. Kannustakaa jokaista
fyysisesti ja emotionaalisesti kyvykästä
poikaa valmistautumaan palvelemaan
kelvollisesti kokoaikaisessa lähetystyössä.
Piispat ja vaarnanjohtajat, vahvistakaa pappeusjohtajien ja apujärjestöjen
johtajien kanssa nuortenne hengellisyyttä. Tehkää niin kehottamalla heitä
osallistumaan kirkon toimintaan, joka
vahvistaa vanhempien opetuksia.
Nuoret miehet, osallistukaa aktiivisesti pappeuskooruminne toimintaan.
Nuoret naiset, osallistukaa luokkanne
toimintaan ja suorittakaa Edistyminen-ohjelman tavoitteenne. Ottakaa
kaikki aktiivisesti osaa keskusteluihin
pyhäkoulussa, jotta muistaisitte, mitä
opetetaan. Osallistukaa seminaariin ja
instituuttiin, jotta saisitte elintärkeää
ymmärrystä totuudesta. Älkää ainoastaan kuunnelko läpäistäksenne kokeet. Omaksukaa tutkimanne asiat
elämäänne.
Tutkikaa ensimmäistä näkyä sellaisena kuin se on tallennettu Joseph
Smithin historiaan Kallisarvoisessa
helmessä. Ottakaa selvää sitä seuranneista tapahtumista, jotka toivat tullessaan täydellisen totuuden palautuksen pappeuden valtuuksineen ja korotukselle välttämättömine toimituksineen. Hankkikaa oma todistus näistä
asioista. Painakaa ne lujasti mieleenne
ja sydämeenne.
Lukekaa kokeeksi Mormonin kirja
siksi että haluatte lukea sen, ei siksi
että teidän pitää. Ottakaa itse selville,
että se on totta. Kun luette kutakin sivua, kysykää: ”Olisiko kuka tahansa
voinut kirjoittaa tämän kirjan vai tuliko se siten kuin Joseph Smith todisti?”
Käyttäkää oppimianne opetuksia. Ne
vahvistavat teitä Saatanan pahuutta
vastaan. Seuratkaa Moronin neuvoa.
Kysykää vilpittömästi Isä Jumalalta Jeesuksen Kristuksen nimessä vakain aikein, ovatko Mormonin kirjan opetukset totta (ks. Moroni 10:3-5). Kysykää
sydämessänne halu saada vahvistus
henkilökohtaisesti, mitään epäilemättä. Kirjalle, jota voitte pitää kädessänne, täytyy olla jokin selitys. Tiedän,
että voitte saada hengellisen vahvistuksen siitä, että se on totta. Silloin
tiedätte, että Jeesus Kristus elää, että
Joseph Smith oli ja on profeetta ja että
Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko on Herran kirk-ko (ks. Mormonin kirjan johdanto,
etenkin viimeinen kappale). Te vahvistatte todeksi sen, että Vapahtaja opastaa kirkkoaan elävän profeetan kautta.
Näistä totuuksista tulee antoisan elämänne perusta.
Joku saattaa sanoa: ”Minulla ei ole
kaikkia ihanteellisen perheen ja täyden kirkossakäynnin siunauksia.” Minullakaan ei ollut kaikkia noita etuja, eikä kaikilla muillakaan kahdentoista koorumin jäsenillä. Korvatkaa se
hankkimalla oma horjumaton todistus
totuudesta. Hankkikaa oma vakaumus, että Jeesuksen Kristuksen kirkko
on palautettu maan päälle ja että Hänen oppinsa ovat tosia. Tuon kallisarvoisen lahjan saamiseen on eri keinoja. Ne alkavat vilpittömästä halustanne
tietää. Uskon lepattava liekki voi sammua, ellette hoivaa sitä. Mutta tuo pienen pieni liekki voi voimistua säteileväksi, sammumattomaksi tuleksi vilpittömän rukouksen ja Mormonin kirjan ja muiden pyhien kirjoitusten jatkuvan tutkimisen myötä. Sellainen
usko vahvistuu, kun sovellatte oppimianne periaatteita.
Pysykää kelvollisina. Kun todella
ymmärrätte, keitä olette, ei ole vaikeaa vastustaa Saatanan kiusauksia.
Silloin hän ei voi estää teitä kehittymästä todellisten mahdollisuuksienne
mittaisiksi.
Nuoret miehet, tässä vaiheessa te
voitte ehdottomasti eniten kasvaa ja
saada vahvistavia kokemuksia palvelemalla kelvollisesti kokoaikaisessa lähetystyössä. Vaikka lähetystyö ei olekaan
oman edun tavoittelua varten, niin
Herra siunaa runsaasti niitä, jotka palvelevat uskollisesti. Olkaa yksi tuosta
merkittävästä, hyvin valmistautuneesta, uskollisten lähetyssaarnaajien armeijasta, joka täyttää kelvollisuuden
korkeat mittapuut. Liittykää niihin, jotka ovat valinneet Herran palvelemisen, kutsuttiinpa heidät minne tahansa
ja olipa se miten haasteellista tahansa.
Lähetystyö on äärimmäisen vaativaa. Jos teillä on emotionaalisia haas-teita, joita voidaan hoitaa niin, että
selviydytte kokoaikaisen lähetystyön
vaatimuksista, teidät voidaan kutsua.
On ehdottoman tärkeää, että jatkatte
lääkityksenne käyttämistä lähetystyönne aikana tai kunnes pätevä lääketie-teen asiantuntija toisin neuvoo. Ymmärtäkää, että emotionaaliset ja fyysiset haasteet ovat samankaltaisia. Ihmisen täytyy tehdä kaikki mahdollinen
tilanteen parantamiseksi ja oppia sitten elämään loppujen kanssa. Jumala
käyttää haasteita, jotta me kasvaisimme voittamalla ne.
Teidän fyysinen tai emotionaalinen
tilanteenne voi olla sellainen, että kirkon presidentti on vapauttanut teidät
kokoaikaisesta lähetystyöpalvelusta
(ks. ”Lähetystyötä koskeva tiedotus”,
11. joulukuuta 2002 päivätyn ensimmäisen presidenttikunnan kirjeen liite). Teille on olemassa muita keinoja
palvella mielekkäästi terveydentilaanne soveltuvalla tavalla. Piispanne tai
vaarnanjohtajanne voi auttaa teitä löytämään sellaisia palvelumahdollisuuksia asuinpaikkakunnallanne. Se voi olla
kirkon sukututkimuskeskuksessa,
temppelissä, huoltotyöprojektissa,
työllistämiskeskuksessa tai paikallisessa sairaalassa, palvelukeskuksessa, kodittomien asuntolassa tai muualla. On
monia paikkoja, joissa tarvitaan apua.
Voitte asua kotona ja vaikuttaa voimallisesti. Sellainen kutsu voi tulla muutamaksi kuukaudeksi tai pidemmäksikin
aikaa. Vaarnanjohtajanne tulee saamaan tiedon, missä voitte palvella ja
kuinka pitkään. Sitten hän esittää virallisen kutsun. Olipa kutsunne mikä tahansa, tutkikaa palautuksen sanomaa
kokoaikaisten lähetyssaarnaajien käyttöönne antaman aineiston avulla. Etsikää sitten mahdollisuuksia kertoa
tuosta sanomasta. Kun tunnollisesti
teette niin, teidät johdetaan ihmisten
luo, jotka saavat halun oppia lisää.
Puhuessani lähetystyöpalvelusta
olette saattaneet ajatella: ”Se ei ole
minua varten.” Pyydän teitä rukoillen
harkitsemaan asiaa uudelleen. Kaikki
se, mitä arvostan eniten elämässä, alkoi kypsyä lähetyskentällä. Tekin voitte ansaita sellaisia siunauksia.
Jos olette tehneet huonoja valintoja, tehkää parannus nyt. Poistakaa
kaikki sellaiset edistymisenne ja onnenne esteet.
Te olette kallisarvoisia nuoria miehiä ja naisia. Toteuttakaa kaikki mahdollisuutenne. Olkaa sellaisia johtajia
ja esimerkkejä kuin Herra odottaa teidän olevan. Nuoret miehet, liittykää
suurenmoisimpaan lähetyssaarnaajien
sukupolveen. Kelvolliset nuoret, valmistautukaa saamaan temppelitoimitukset ja kasvattamaan iankaikkinen
perheenne. Jumala rakastaa teitä. Todistan, että kun etsitte Hänen apuaan,
Hän ohjaa teitä täyttämään kelvolliset
unelmanne. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.