Sillanrakentaja PRESIDENTTI THOMAS S. MONSON ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa Jeesus Kristus – – on rakentanut sillat, joita pitkin meidän on kuljettava päästäksemme taivaalliseen kotiimme. Monta vuotta sitten luin David S. Lavenderin kirjoittaman kirjan The Way to the Western Sea. Siinä on kiehtova kuvaus Meriwether Lewisin ja William Clarkin historiallisesta matkasta heidän johtaessaan kuuluisaa retkikuntaansa Pohjois-Amerikan mantereen halki maareitin löytämiseksi Tyynellemerelle. Heidän matkansa oli painajaismaisen raskasta raatamista, syviä rotkoja, jotka oli ylitettävä, ja pitkiä matkoja, jotka heidän oli taivallettava jalkaisin kantaen varusteita täynnä olevia veneitä mukanaan etsiessään seuraavaa kulkukelpoista jokea. Lukiessani heidän kokemuksistaan mietiskelin usein: ”Kunpa heillä olisi nykyaikaisia siltoja, jotka ylittäisivät rotkot tai kuohuvat vedet.” Mieleeni tuli ajatuksia aikamme mahtavista silloista, jotka täyttävät tämän tehtävän helposti: kuuluisa ja kaunis Golden Gate-silta San Franciscossa, tukeva Harbour Bridge-silta Sydneyssä Australiassa ja muita eri maissa sijaitsevia siltoja. Tosiasiassa me olemme kaikki matkalaisia – tutkimusmatkalaisia kuolevaisuudessa. Meillä ei ole henkilökohtaisen kokemuksen tuomaa hyötyä. Meidän on oman maanpäällisen matkamme aikana ylitettävä jyrkkiä kuiluja ja kuohuvia vesiä. Ehkäpä senkaltainen vakava ajatus oli innoituksena runoilija Will Allen Dromgoolen klassiseen runoon ”Sillanrakentaja”. Vanha mies sattui yksin matkallaan illan kylmetessä rotkolle saapumaan. Oli rotko tuo syvä ja valtava, sen pohjalla virta pauhaava. Vanhus ylitti rotkon jo pimetessä yön, eikä pelännyt edessä rohkean työn, vaan turvassa toisella puolella sillanrakennustöihin kävi huolella. Kysyi häneltä toinen matkamies: ” Miksi turhaan ahersit otsasi hiess’? Olit matkasi päässä jo illalla, mitä virkaa on enää sillalla, jota pitkin et koskaan kulkea saa, mitä syytä ois siltaa rakentaa?” Vanhus kohotti päänsä jo harmaantuneen, ja kertoi uudelle ystävälleen: ”Jälkeeni saapuu toisia kyllä, joku nuori mies matkallaan rotkon yllä, ei laillani ehkä vois päästäkään tuota virtaa turvassa ylittämään. Nyt rotkolle saapuu hän tullessa illan ja edessään näkee valmiin sillan.”1 Runon sanoma on innoittanut ajatuksiani ja ollut lohtuna sielulleni, sillä meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus oli ylimmäinen arkkitehti ja sillanrakentaja teitä, minua, koko ihmiskuntaa varten. Hän on rakentanut sillat, joita pitkin meidän on kuljettava päästäksemme taivaalliseen kotiimme. Vapahtajan tehtävä tiedettiin ennalta. Matteus kirjoitti: ”Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.”2 Sitten seurasi Hänen syntymänsä ihme, ja paimenet kokoontuivat yh-teen kiiruhtaakseen tallin luokse, äidin luokse, lapsen luokse. Myös idästä matkaavat tietäjät seurasivat tähteä ja antoivat kallisarvoiset lahjansa pienelle lapselle. Pyhissä kirjoituksissa kerrotaan, että Jeesus ”kasvoi, vahvistui ja täyttyi viisaudella, ja Jumalan armo seurasi häntä”3 ja että Hän ”kulki ympäri maata, teki hyvää”.4 Mitä henkilökohtaisia siltoja Hän rakensi ja ylitti täällä kuolevaisuudessa, osoittaen meille tien, jota seurata? Hän tiesi, että kuolevaisuus olisi täynnä vaaroja ja vaikeuksia. Hän julisti: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.”5 Jeesus valmisti Kuuliaisuuden sillan. Hän oli järkkymätön esimerkki henkilökohtaisesta kuuliaisuudesta pitäessään Isänsä käskyt. Kun Henki kuljetti Hänet autiomaahan Paholaisen kiusattavaksi, Hän oli heikko paastoamisesta. Paholainen teki parhaansa vietelläkseen Hänet tarjoamillaan houkutuksilla. Hänen ensimmäisenä houkutuksenaan oli tyydyttää Vapahtajan fyysiset tarpeet kuten Hänen nälkänsä. Tähän Vapahtaja vastasi: ”On kirjoitettu: ’Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.’”6 Seuraavaksi Paholainen tarjosi valtaa. Vapahtaja vastasi: ”On myös kirjoitettu: ’Älä kiusaa Herraa, Jumalaasi.’”7 Lopulta Vapahtajalle tarjottiin vaurautta ja maallista kunniaa. Hänen vastauksensa: ”Mene pois, Saatana! On kirjoitettu: ’Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.’”8 Herra innoitti apostoli Paavalia julistamaan meidän aikaamme varten, samoin kuin omaa aikaansa varten: ”Teitä kohdannut kiusaus ei ole mitenkään epätavallinen. Jumalaan voi luottaa. Hän ei salli kiusauksen käydä teille ylivoimaiseksi, vaan antaessaan teidän joutua koetukseen hän samalla valmistaa pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.”9 Sanoaksemme asiat niin kuin ne ovat, mainitsen ABC:n Nightline-ohjelman Ted Koppelin kommentin: ”Mooses ei tuonut Siinainvuorelta kymmentä ehdotusta [vaan] kymmenen käskyä!”10 Kertomuksessa Mark Twainin ja erään ystävän välisestä keskustelusta kuultaa hienoinen huumori. Tuo varakas ystävä sanoi Twainille: ”Ennen kuolemaani aion tehdä pyhiinvaellusmatkan Pyhään maahan. Haluan kiivetä Siinainvuoren huipulle ja lukea ääneen kymmenen käskyä.” Twain vastasi: ”Mitäpä jos pysyisit kotona ja pitäisit ne!” Toinen silta, jonka Mestari on valmistanut meidän ylitettäväksemme, on Palvelemisen silta. Me pidämme Vapahtajaa esimerkkinämme palvelemisesta. Vaikka Hän tuli maan päälle Jumalan Poikana, Hän palveli nöyrästi ympärillään olevia ihmisiä. Hän tuli taivaasta elääkseen maan päällä kuolevaisena ihmisenä ja perustaakseen Jumalan valtakunnan. Hänen ihmeellinen evankeliuminsa muovasi uudelleen maailman ajattelutapaa. Hän siunasi sairaita, Hän sai rammat kävelemään, sokeat näkemään, kuurot kuulemaan. Hän jopa herätti kuolleita. Matteuksen evankeliumin luvussa 25 Vapahtaja kertoo meille uskollisista, jotka tulevat olemaan Hänen oikealla puolellaan Hänen voittoisan paluunsa hetkellä: ”Sitten Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’ ”Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi? Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’”11 Vanhin Richard L. Evans on kerran neuvonut: ”Emme voi tehdä kaikkea kaikille kaikkialla, mutta voimme tehdä jotakin jollekulle jossakin.”12 Haluaisin kertoa teille eräästä tilaisuudesta palvella, jonka sain yllättäen ja erikoisella tavalla. Sain puhelun erään vanhan ystävän lapsenlapselta. Tämä nainen kysyi: ”Muistatko Francis Bremsin, joka oli pyhäkoulun opettajasi?” Sanoin muistavani. Hän jatkoi: ”Hän on nyt 105-vuotias. Hän asuu pienessä palvelukeskuksessa mutta tapaa koko perheen joka sunnuntai, jolloin hän pitää pyhäkoulun oppiaiheen. Viime sunnuntaina isoisä ilmoitti meille: ’Rakkaani, minä kuolen tällä viikolla. Voisitteko ystävällisesti soittaa Tommy Monsonille ja kertoa sen hänelle. Hän kyllä tietää, mitä tehdä.’” Vierailin veli Bremsin luona heti seuraavana iltana. En voinut puhua hänelle, koska hän oli kuuro. En voinut kirjoittaa hänelle viestiä luettavaksi, koska hän oli sokea. Mitä voin siis tehdä? Minulle kerrottiin, että hänen perheensä kommunikoi hänen kanssaan pitämällä kiinni hänen oikean kätensä sormesta ja kirjoittamalla sillä hänen vasempaan käteensä vierailevan henkilön nimen ja mahdollisen viestin. Tein samoin ja tartuin hänen sormeensa ja kirjoitin hänen kämmeneensä T-O-M-M-Y M-O-N-S-O-N. Veli Brems innostui ja otti käteni käteensä ja asetti ne päänsä päälle. Tiesin, että hän halusi saada pappeuden siunauksen. Autonkuljettaja, joka oli tuonut minut palvelukeskukseen, liittyi seuraani, ja asetimme kätemme veli Bremsin pään päälle ja annoimme toivotun siunauksen. Jälkeenpäin kyyneleet vierivät hänen sokeista silmistään. Hän tarttui käsiimme ja luimme huulilta hänen sanansa. Sanoma oli: ”Kiitos oikein paljon.” Sillä samaisella viikolla veli Brems kuoli, aivan kuten hän oli ennustanut. Sain puhelun ja tapasin perheenjäsenet hautajaisvalmistelujen yhteydessä. Kuinka kiitollinen olenkaan, etten lykännyt vastausta palvelukutsuun. Palvelemisen silta kutsuu meitä ylittämään sen säännöllisesti. Lopuksi Herra valmisti meille Rukouksen sillan. Hän ohjasi: ”Rukoile aina, niin minä vuodatan Henkeni sinun päällesi ja suuri on oleva siunauksesi.”13 Kerron teille rukoukseen liittyvän kuvauksen erään äidin kirjeestä minulle. Hän kirjoitti: ”Joskus mietin, onko minulla vaikutusta lasteni elämään. Erityisesti yksinhuoltajana, joka tekee kahta työtä, jotta saisi rahat riittämään, tulen joskus sekasortoiseen kotiin, mutta en koskaan luovu toivosta. Lapseni ja minä katsoimme televisiolähetystä yleiskonferenssista, ja sinä puhuit rukouksesta. Poikani huomautti: ’Äiti, sinä olet jo opettanut meille sen.’ Kysyin: ’Mitä tarkoitat?’ Ja hän vastasi: ’No, olet opettanut meidät rukoilemaan ja näyttänyt meille, kuinka se tehdään, kun yhtenä iltana tulin huoneeseesi kysymään jotakin ja huomasin sinut polvillasi rukoilemassa taivaallista Isää. Jos Hän on tärkeä sinulle, Hän on tärkeä minullekin.’” Kirjeessä sanottiin lopuksi: ”Äiti tai isä ei kai koskaan tiedä, millainen vaikutus hänellä on omaan lapseensa, kunnes lapsi huomaa vanhemman itse tekevän jotakin sellaista, mitä hän on yrittänyt opettaa lapselle.” Mikään kertomus rukouksesta ei kosketa minua niin syvästi kuin Jeesuksen esittämä rukous Getsemanen puutarhassa. Mielestäni Luukas kuvailee sitä parhaiten: ”Jeesus – – meni – – Öljymäelle. Opetuslapset seurasivat häntä. Tultuaan sinne Jeesus sanoi heille: ’Rukoilkaa, ettette joutuisi kiusauk-seen.’ Itse hän meni vähän edemmäs, kivenheiton päähän, polvistui ja rukoili: ’Isä, jos tahdot, niin ota tämä malja minulta pois. Mutta älköön toteutuko minun tahtoni, vaan sinun.’ Silloin taivaasta ilmestyi hänelle enkeli, joka vahvisti häntä. Suuressa tuskassaan Jeesus rukoili yhä kiihkeämmin, niin että hänen hikensä vuoti maahan veripisaroiden tavoin.”14 Aikanaan seurasi matka ristille. Mitä kärsimyksiä Hän tunsikaan raskaalla matkallaan kantaen omaa ristiään. Voitiin kuulla sanat, jotka Hän lausui ristillä: ”Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.”15 Lopulta Jeesus sanoi: ”’Se on täytetty’. Hän kallisti päänsä ja antoi henkensä.”16 Nämä tapahtumat yhdessä Hänen ihmeellisen ylösnousemuksensa kanssa saivat valmiiksi viimeisen sillan kolmiosaisessa sarjassamme: Kuuliaisuuden silta, Palvelemisen silta, Rukouksen silta. Jeesus, sillanrakentaja, rakensi sillan tuon valtavan kuilun yli, jota kutsumme kuolemaksi. ”Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi.”17 Hän teki meidän puolestamme sen, mitä emme itse voineet tehdä; sen tähden ihmiset voivat ylittää Hänen rakentamansa sillat – iankaikkiseen elämään. Lopetan runoa ”Sillanrakentaja” mukaillen: ”Olit matkasi päässä jo illalla, mitä virkaa on enää sillalla?” ”Jälkeeni saapuu toisia kyllä, monet ihmiset matkallaan rotkon yllä, ei laillani ehkä vois päästäkään tuota virtaa turvassa ylittämään. Nyt rotkolle saapuvat he tullessa illan ja edessään näkevät valmiin sillan.” Vilpitön rukoukseni on, että meillä voisi olla viisautta ja päättäväisyyttä ylittää Vapahtajan jokaista meitä varten rakentamat sillat. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. VIITTEET 1. Julkaisussa Masterpieces of Religious Verse, toim. James Dalton Morrison, 1948, s. 342. 2. Matt. 1:21. 3. Luuk. 2:40. 4. Ap. t. 10:38. 5. Matt. 11:28-30. 6. Matt. 4:4. 7. Matt. 4:7. 8. Matt. 4:10. 9. 1. Kor. 10:13. 10. Puhe Duke Universityn todistustenjakotilaisuudessa 10. toukokuuta 1987. 11. Matt. 25:34-40. 12. Richard Evans’ Quote Book, 1971, s. 51. 13. OL 19:38. 14. Luuk. 22:39-44. 15. Luuk. 23:34. 16. Joh. 19:30. 17. 1. Kor. 15:22.