VANHIN L. TOM PERRY
kahdentoista apostolin koorumista
Jumala ilmoittaa edelleen tahtonsa ihmiskunnalle, kuten Hän on tehnyt
kaikkina aikoina, jolloin Hänellä on ollut valtuutettuja palvelijoita
maan päällä.
”Me uskomme kaiken, mitä
Jumala on ilmoittanut, kaiken,
mitä hän nykyään ilmoittaa, ja
me uskomme, että hän ilmoittaa vielä
monia suuria ja tärkeitä Jumalan valtakuntaa koskevia asioita.”1
Me julistamme maailmalle, ettei taivaita ole suljettu. Jumala ilmoittaa
edelleen tahtonsa ihmiskunnalle, kuten Hän on tehnyt kaikkina aikoina,
jolloin Hänellä on ollut valtuutettuja
palvelijoita maan päällä. Kaikkien taivaallisen Isämme lasten pitäisi tuntea
tämä tosiasia, sillä pyhissä kirjoituksissa on runsaasti todisteita siitä.
Joskus me määrittelemme Jumalan
tahdon ilmoittamisen ilmoitukseksi.
Toisinaan me viittaamme tällaiseen yhteydenpitoon innoituksena. Ilmoitus
on kuitenkin merkitykseltään paljon
laajempi. Vaikka innoitusta voidaan
täysin aiheellisesti pitää ilmoituksena,
ilmoitus voi käsittää myös näkyjä,
unia, puhuttua sanaa tai muita Hengen ilmenemisiä. Vanhin Talmage on
selittänyt:
”Sana ilmoitus merkitsee jumalallisen totuuden tiedoksi saattamista taivaasta tapahtuvan yhteydenpidon
avulla. – –
Sanaa innoitus käytetään toisinaan
lähes samamerkityksisenä kuin ilmoitusta, vaikka sillä alun perin ja vanhahtavassa kielenkäytössä oli oma erityinen merkityksensä. Innoittaminen
merkitsee kirjaimellisesti hengellä
elähdyttämistä; ihminen on innoitettu,
kun hän on jonkin muun voiman
vaikutuksen alaisena kuin omansa.
Jumalallista innoitusta voitaneen pitää
vähäisempänä eli vähemmän välittömänä hengellisen vaikutuksen ilmaisuna kuin ilmoitusta. Ero niiden välillä
on siten pikemminkin laadussa kuin
luonteessa.”2
Tavassa, jolla Herra ilmaisee tahtonsa ihmiskunnalle, on järjestys.
Meillä jokaisella on oikeus rukoilla
Herraa ja saada innoitusta Hänen
Henkensä kautta omassa taloudenhoitotehtävässämme. Vanhemmat voivat
saada ilmoitusta omaa perhettään varten, piispa hänelle uskottua seurakuntaa varten, ja näin aina ensimmäiseen
presidenttikuntaan asti, joka saa ilmoitusta koko kirkkoa varten. Me emme
voi kuitenkaan saada ilmoitusta toisen
henkilön taloudenhoitotehtävää varten. Profeetta Joseph Smith on
selittänyt:
”On Jumalan järjestelmän vastaista,
että kukaan kirkon jäsen tai kukaan
muu saisi ohjeita niitä varten, jotka
ovat auktoriteettiasemassa, heidän
yläpuolellaan.”3
”[Ensimmäisen] presidenttikunnan kautta kirkolle annetaan Jumalan mieltä ja tahtoa koskevat ilmoitukset. Tämä on taivaan järjestys ja
tämän pappeuden voima ja etuoikeus. Myös tämän kirkon jokaisen
virkamiehen etuoikeutena on saada
ilmoituksia, jotka koskevat hänen
omaa erityistä kutsumustaan ja tehtäväänsä kirkossa.”4
Mitä suuremmassa sopusoinnussa
me elämme niiden ohjeiden kanssa,
jotka Herra on antanut meille ohjaamaan elämäämme, sitä suuremmassa
sopusoinnussa me olemme Hänen
Henkensä kanssa. Henkilön, joka
anoo Herralta opastusta, täytyy olla
kelvollinen saamaan sitä. Hänen elämänsä on oltava sopusoinnussa Herran lapsilleen säätämien periaatteiden
kanssa ja vastattava niitä. Hänen elämänsä täytyy olla hyvämaineista
Herran ja Hänen kansansa edessä.
Sen on oltava sopusoinnussa pyhien
kirjoitusten ja profeettojen opetusten
sekä kirkon järjestyksen kanssa.
Joku voisi sanoa saaneensa taloudellisen tilanteensa parantamiseksi ilmoituksen, jossa kehotettiin epärehellisyyteen. Tai joku saattaa sanoa
saaneensa ohjeita, että kirkon pitäisi
kulkea eri suuntaan kuin mihin profeetta sitä johtaa. Me tietäisimme välittömästi, ettei tällainen väite olisi
Jumalasta.
Siinä, että miljoonilla kautta maailman on sama todistus Jumalasta, Vapahtajasta ja profeetta Joseph Smithin
kutsumuksesta, on suuri vahvuus ja
voima. Meitä ei ole koskaan kannustettu olemaan sokeasti kuuliaisia; kirkon jäsenille on ominaista älykäs kuuliaisuus.
Brigham Youngin on kerrottu sanoneen, että hänen suurin pelkonsa oli,
että kirkon jäsenet pitäisivät sitä, mitä
hän sanoi, Jumalan mielenä ja tahtona
rukoilematta ja saamatta itselleen ensin todistusta siitä.5
Kun Herra perusti valtakuntansa
maan päälle, Hän ilmoitti erittäin merkittäviä periaatteita ja lakeja ohjatak-seen lapsiaan täällä. Kuuliaisuus näille
laeille ja periaatteille tuo siunauksia,
joita Hän on sitoutunut antamaan
meille. Rikkomukset saattavat alttiiksi
Hänen rangaistuksilleen.
Ihmiskunnan historian tarkastelu
paljastaa esimerkkejä kuuliaisuudesta,
josta koituu siunauksia, ja tottelemattomuudesta, josta koituu murhetta ja
tuhoa. Suunta, jota meidän on määrä
noudattaa, on ilmoitettu Hänen pyhien profeettojensa kautta, jotka
opastavat meitä olemaan kuuliaisia
Herran neuvoille.
Yksi esimerkki ovat Herran ohjeet
Israelin lapsille näiden vaeltaessa erämaassa. Jotta heillä olisi ollut jumalanpalvelukselleen ja toiminnalleen keskipiste, Herra antoi Moosekselle määräyksen rakentaa telttamaja. Telttamaja oli temppelin edeltäjä, ja se oli kannettava, jotta sitä voitiin kuljettaa helposti mukana.
”Herra sanoi Moosekselle:
Pane leeviläiset huolehtimaan liitonarkun asumuksesta, sen kalustosta
ja kaikesta muusta siihen kuuluvasta.
Heidän tehtävänään on telttamajan ja
kaikkien sen varusteiden kuljetus.
Heidän tulee palvella pyhäkössä ja
asua leirissä sen ympärillä.
Kun telttamaja siirretään uuteen
leiripaikkaan, leeviläisten on purettava
maja, ja kun pyhäkkö on saapunut perille, heidän tulee pystyttää se. – –
Israelilaisten tulee asettua leiriin
heimoittain, kunkin heimon joukkoineen oman tunnuksensa ympärille.
Leeviläisten on leiriydyttävä telttamajan ympärille, ettei Herran viha
kohtaisi Israelin kansaa. Leeviläisten
tulee huolehtia liitonarkun majasta ja
siellä suoritettavasta palveluksesta.”6
Tästä telttamajasta tuli leirin keskus
heidän matkatessaan luvattuun maahan. Telttamajassa voitiin suorittaa
pyhiä toimituksia. Sinä päivänä, jona
telttamaja oli valmis, pilvi peitti sen.
Pilvi nousi sen päältä, kun heidän oli
määrä jatkaa matkaansa. Kun pilvi verhosi telttamajan, heidän ei pitänyt kulkea eteenpäin.
Matkan aikana Herra käski israeli-laisia leiriytymään Siinainvuoren juurelle. Siellä Moosesta kehotettiin nousemaan vuorelle ja olemaan yhteydessä Herran kanssa. Vuorella hän sai ohjeita Israelin lasten johdattamiseksi
erämaassa. Moosekselle annettiin
myös ”kaksi kivistä liitontaulua, jotka
hän [Jumala] oli omalla kädellään kirjoittanut”.7
Mooses oli poissa kansan luota pitkän aikaa. ”Kun Mooses viipyi eikä tullut takaisin vuorelta, israelilaiset kerääntyivät Aaronin luo ja sanoivat hänelle: ’Tee meille jumala, joka johtaa
meitä matkallamme. Me emme tiedä,
mitä on tapahtunut Moosekselle, tuolle miehelle, joka toi meidät pois
Egyptistä.’”8
Aaron taipui kansan tahtoon ja
käski heidän koota kaiken kultansa,
hopeansa ja kaikki kalleutensa, ja hän
sulatti ne ja valoi niistä muotissa kultaisen sonnin – epäjumalankuvan,
jota he voisivat palvella ja kuljettaa
mukanaan matkatessaan. Sillä välin
Mooses oli saamassa kahta liitontaulua, jotka sisälsivät Jumalan käskyt
kansalleen. Mooses laskeutui vuorelta
tauluja kantaen.
”Kun Mooses saapui leiriin ja näki
sonnin ja villin karkeloinnin, hänen vihansa syttyi ja hän paiskasi taulut
murskaksi vuoren juurelle.”9
Israelin lasten tottelemattomuuden
tähden ”Mooses pystytti teltan leirin
ulkopuolelle”.10
Nyt heillä ei enää ollut keskipistettään, telttamajaa. Sen läheisyys ei enää
voinut ohjata ja suojella heitä. Nyt pyhäkkötelttaan pääsivät ainoastaan uskolliset. Herra ei suvainnut muiden jumalien palvelemista. Koska Israelin
lapset olivat olleet vuosikaudet orjuudessa Egyptissä, tämä oli heille haaste.
Anottuaan aikansa anteeksiantoa
Herralta Mooses sai ohjeet tehdä
”kaksi entisten kaltaista kivitaulua”11 ja
nousta vuorelle. Mooses viipyi Siinainvuorella neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä syömättä ja juomatta, ja Herra neuvoi häntä:
”’Kirjoita muistiin nämä käskyt, sillä
ne ovat sinun ja Israelin kanssa tekemäni liiton ehdot.’
– – Ja hän kirjoitti tauluihin liiton
ehdot, nuo kymmenen käskyä.”12
Tällä tavalla kymmenen käskyä annettiin ihmiskunnalle noudatettavaksi
ja käytettäväksi läpi koko elämän. Israelin lapset saivat Herran lain viimein
kuuliaisuuden kautta. Tottelemattomuus vain viivytti Israelin lasten kulkua kohti heille luvattua maata. Heidän täytyi olla kelvollisia Herran lain
saamiseksi.
Huomatkaa, että Herra antoi sanansa Moosekselle, profeetalleen.
Herra tietää, mikä on siunaukseksi
Hänen lapsilleen, ja sen tähden Hän
antaa ihmisille lakeja profeettojensa
kautta. Kuuliaisuus näille laeille johtaa
meidät takaisin Jumalan luokse. Me
emme päätä itse, mitä nämä lait ovat.
Jumala antaa ne ihmisille.
Vapahtaja täytti Mooseksen lain,13 ja samanlaisia jumalallisia opetuksia
on ilmoitettu meidän aikanamme
profeetta Joseph Smithin kautta, kuten Herra käski Opin ja liittojen luvussa 59:
”Sen tähden minä annan heille käskyn sanoen näin: Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko väkevyydestäsi, mielestäsi ja voimastasi; ja
palvele häntä Jeesuksen Kristuksen nimessä.
Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Älä varasta; äläkä tee aviorikosta, älä tapa, äläkä tee mitään sen kaltaista.
Kiitä Herraa, Jumalaasi, kaikessa.
Uhraa uhri Herralle, Jumalallesi,
vanhurskaasti, nimittäin särkyneen sydämen ja murtuneen mielen uhri.
Ja jotta voisit varjella itsesi täydellisemmin, niin ettei maailma saastuta,
mene rukoushuoneeseen antamaan
uhriksi sakramenttisi minun pyhänä
päivänäni; sillä totisesti tämä on päivä,
joka on
määrätty sinulle levätäksesi töistäsi ja
omistaaksesi hartautesi Korkeimmalle;
kuitenkin sinun tulee antaa valasi
uhriksi vanhurskaasti kaikkina päivinä
ja kaikkina aikoina;
mutta muista, että tänä Herran päivänä sinun tulee antaa uhrilahjasi ja
sakramenttisi uhriksi Korkeimmalle
tunnustaen syntisi veljillesi ja Herran
edessä.
Äläkä tee tänä päivänä muuta; valmista vain ruokasi vilpittömin sydämin, jotta paastosi olisi täydellinen, eli
toisin sanoen, jotta ilosi olisi täysi.”14
Huomatkaa, että tämän yhteydenpitokanavan suunta on Herralta meille. Niin monesti ihmiskunnan historian aikana me olemme itseämme
puolustaaksemme yrittäneet vaihtaa
tuon kanavan suuntaa ja muuttaa Jumalan lakeja. Emme löydä merkintöjä
siitä, että se olisi koskaan onnistunut.
Havaitsemme kuitenkin, että aina
kun Jumalan lapset toimivat vastoin
Hänen lakiaan, tottelemattomuus ja
turmio katkaisevat jumalallisen johdonmukaisuuden ja järjestyksen. Herran järjestelmä toimii. Uskollisuus Hänen laeilleen ja käskyilleen tuo aina
mukanaan Hänen lupaamansa
siunaukset.
Herra käski Nefiä hankkimaan
pronssilevyt, kun he matkasivat erämaahan. Laban vastusti heidän kaikkia
yrityksiään levyjen saamiseksi. Silloin
Herra antoi Labanin Nefin käsiin.
Nefille opetettiin Labanin surmaamisesta: ”On parempi, että yksi mies
menehtyy kuin että kansakunta vaipuu ja menehtyy epäuskoon.”15
Tämä ilmoitus auttoi Nefiä muistamaan Herran hänelle aiemmin erämaassa antaman lupauksen: ”Sikäli
kuin sinun jälkeläisesi pitävät minun
käskyni, he menestyvät lupauksen
maassa.”16
Silloin Nefi päätteli:
”Niin, ja minä ajattelin myös, etteivät he voisi pitää Herran käskyjä Mooseksen lain mukaan, ellei heillä olisi
lakia. Ja minä tiesin myös, että laki oli
kaiverrettuna pronssilevyissä.”17
Pyhät kirjoitukset julistavat yhä uudelleen, että Herra antaa käskynsä ihmislapsille elävien profeettojen kautta. Millään komiteoilla, kokouksilla tai
muilla auktoriteeteilla ei ole oikeutta
sanella Hänelle oppia, joka on vastoin
Hänen lakiaan. Jumalan iankaikkiset
siunaukset riippuvat meidän kuuliaisuudestamme ja uskollisuudestamme
Herran sanalle, joka ilmoitetaan meille Hänen pyhien profeettojensa
kautta.
Suokoon Jumala, että meillä olisi
aina tahto ja rohkeus olla kuuliaisia
Hänelle, joka on meidän iankaikkinen
Isämme, ja Hänen valitulle Pojalleen,
Herrallemme ja Vapahtajallemme, niin
että me voimme nauttia Heidän siunauksistaan täällä ja tulevissa iankaikkisuuksissa. Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen nimessä.
Aamen.
VIITTEET
1. UK 9.
2. James E. Talmage, Uskonkappaleet, 1985,
s. 329-330.
3. Profeetta Joseph Smithin opetuksia, toim.
Joseph Fielding Smith, 1985, s. 22.
4. Profeetta Joseph Smithin opetuksia, s.
109.
5. Ks. Journal of Discourses, osa 6, s. 100; osa
9, s. 149-150.
6. 4. Moos. 1:48, 50-53.
7. 2. Moos. 31:18.
8. 2. Moos. 32:1.
9. 2. Moos. 32:19.
10. 2. Moos. 33:7.
11. 2. Moos. 34:1.
12. 2. Moos. 34:27-28.
13. Ks. 3. Nefi 15:5.
14. OL 59:5-13.
15. 1. Nefi 4:13.
16. 1. Nefi 4:14.
17. 1. Nefi 4:15-16.