Valitkaa siksi Kristus, Herra ANNE C. PINGREE toinen neuvonantaja Apuyhdistyksen ylimmässä johtokunnassa Kun nainen tekee sellaisen valinnan, että Kristus on hänen oman sydämensä ytimessä, – – hän tuo Herran kotinsa ja perheensä ytimeen. Sisaret, minusta on suurenmoinen oppi, että me voimme tehdä sellaisen valinnan, että annamme koko sydämemme Kristukselle – että voimme tehdä sellaisen valinnan, että panemme Vapahtajamme ja Lunastajamme sydämemme keskipisteeseen. Jeesuksen Kristuksen palautettu evankeliumi voidaan kirjoittaa, ei ”musteella vaan elävän Jumalan Hengellä, ei kivitauluihin vaan ihmissydämiin”,1 meidän jokaisen sydämeen. Me teimme ensimmäisessä asemassamme sellaisen valinnan, että seuraamme Kristusta. Mikä ilouutinen se onkaan, että me voimme valita Hänet jokaisena päivänä vaeltaessamme maan päällä. Meille monien kansojen keskuudessa eläville liittoja tehneille naisille on välttämätöntä, että Kristus on elämämme keskipisteenä. Oi kuinka tarvitsemmekaan Häntä näinä ”vaarallisina aikoina”!2 Hän on voiman ja turvan lähde. Hän on valo. Hän on elämä. Hänen rauhansa ”ylittää kaiken ymmärryksen”.3 Meidän henkilökohtaisena Vapahtajanamme ja Lunastajanamme Hän kutsuu meitä yksitellen ojennetuin käsin mitä henkilökohtaisimmalla tavalla tulemaan luoksensa.4 Sisaret, kun nainen ottaa vastaan Vapahtajan kutsun, hän itse vahvistuu ja muut tulevat siunatuiksi hänen vanhurskaan vaikutuksensa ansiosta. Uskon, että kun nainen tekee sellaisen valinnan, että Kristus on hänen oman sydämensä ytimessä, hänen oman maailmansa keskipisteessä, hän tuo Herran kotinsa ja perheensä ytimeen, olipa tuossa perheessä yksi tai monta jäsentä. Se, mitä kunkin naisen-kodin ja perheen sydämen -omassa sydämessä on, heijastuu hänen kotinsa ympäristöön ja henkeen, asuipa hän missä tahansa ja millaisissa olosuhteissa tahansa. Ollessamme suorittamassa erästä tehtävää Japanissa yksi kirkon johtaja kutsui meidät kotiinsa. Annoimme arvoa tälle mahdollisuudelle mutta ihmettelimme, mitä hänen vaimonsa ajattelisi miehensä viime hetken kutsusta ja siitä, että hänen kotiinsa tulisi vieraita Salt Lake Citystä. Mies soitti vaimolleen matkan aikana ja antoi hänelle suunnilleen 15 minuuttia aikaa valmistautua tähän odottamattomaan vierailuun. Siitä hetkestä lähtien, jolloin astuimme ulko-ovesta sisään, riisuimme kenkämme ja meitä tervehtimään tuli nuori, lempeä-ääninen Apuyhdistyksen sisar, tunsin järjestyksen, rauhan ja rakkauden hengen. Pienet lapset kipaisivat leluineen yläkertaan. Tässä kahdeksanhenkisessä perheessä, jossa seitsemän henkilöä asui vielä kotona, oli selvää, mitä perheessä arvostettiin. Kaikkialla oli merkkejä Herrasta – Vapahtajan kuvia seinällä, perhekuva ja temppelin kuva näkyvällä paikalla, käytetyn näköisiä pyhiä kirjoituksia ja kirkon kuvanauhoja siistissä pinossa läheisellä hyllyllä. ”Rakkaus, ilo, rauha, – – ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus”5 Hengen hedelminä näyttivät täyttävän tuon kodin. Kuvittelin pienen huoneen täynnä kaikenikäisiä lapsia ja vanhemmat istumassa matalan pöydän ääressä puhumassa Kristuksesta, riemuitsemassa Kristuksesta, saarnaamassa Kristuksesta, profetoimassa Kristuksesta, jotta heidän lapsensa ”tietäisivät, mistä lähteestä he voivat odottaa syntiensä anteeksiantoa”.6 Tunsin vastauksen, jonka tämän kodin lapset antaisivat vanhin Jeffrey R. Hollandin kysymykseen: ”Tietävätkö lapsemme, että me rakastamme Jumalaa koko sydämestämme ja että me haluamme nähdä Hänen ainosyntyisen Poikansa kasvot – ja langeta Hänen jalkoihinsa?”7 Uskon, että tässä japanilaisessa kodissa vastaus tuohon kysymykseen olisi kaikuva kyllä! Kun nainen tekee sellaisen valinnan, että hänen sydämensä ytimessä on Kristus, hän päättää myös käyttäytyä Kristuksen tavoin joka päivä ja opettaa perhettään tekemään samoin. Ja kuten tiedätte, rakkaat sisaret, juuri Kristuksen kaltaisessa käyttäytymisessämme, kun teemme päivittäin työtämme, me kohtaamme suurimpia haasteitamme. Eräs äiti teki parhaansa opettaak-seen kodissaan parannuksen askeleita. Kun hänen viisivuotias poikansa oli varastanut kaupasta suklaapatukan ja he menivät selvittämään asiaa, silloin koitti päivä, jolloin hän opetti poikaansa sisäistämään periaatteet. Se on sellainen kokemus, jota poika ei milloinkaan unohda. Hän oppi kantapään kautta ottamaan vastuun teoistaan. Pelosta pamppailevin sydämin hän palautti suklaapatukan, pyysi anteeksi myymäläpäälliköltä ja lupasi, ettei enää ikinä varastaisi. Minulla on ilo ilmoittaa, että hän on pitänyt tuon lupauksen. Minä tiedän – koska minä olin tuo äiti ja koska tuo viisivuotias oli minun poikani. Tuollaisia tapauksia sattuu joka perheessä, vaikka teemme kovaa työtä juurruttaaksemme rakkaat lapsemme, lastenlapsemme ja sisarustemme lapset evankeliumiin. ”Kuin Jeesus mä olla tahdon”8 – se vaatii harjoitusta, josta tulee sitten tapa. Kun päätämme tehdä Kristuksesta sydämemme keskipisteen, meidän on hyvin monin tavoin helpompaa pyrkiä opettamaan muita ottamaan Herra omaan sydämeensä. Toisinaan meistä tuntuu, että emme edisty paljonkaan, mutta sellaisina masentavina päivinä minä muistan Vapahtajan lohdulliset sanat: ”Älkää väsykö tekemään hyvää, sillä te laskette suuren työn perustusta.”9 Kun me valitsemme tuon hyvän osan ja annamme Vapahtajalle keskeisen sijan elämässämme rukoilemalla päivittäin Hänen opastustaan ja apuaan, Jumala antaa meille ”voimaa ja viisautta”.10 Meitä siunataan hengellisillä oivalluksilla, jotka voivat vahvistaa perhettämme. Kun Doug, kolmen pienen lapsen isä, odottamatta menetti työpaikkansa, hänen perheensä eli työttömyysavustuksilla ja perheen vähäisillä säästöillä sekä jossain määrin sukulaisten avulla. Hänen vaimonsa Lori yritti olla myönteinen, kun he molemmat ottivat vastaan satunnaista työtä kulujen kattamiseksi. He tekivät yhä kaiken oikein – rukoilivat, lukivat pyhiä kirjoituksia, kävivät temppelissä ja maksoivat kymmenykset. Mutta sadoista hakemuksista ja tiedusteluista huolimatta työhönottohaastatteluja oli vähän, eikä työtarjouksia ollut odotettavissa. Eräänä päivänä, lähes puolen vuoden työnhaun jälkeen, Lori soitti äidilleen. Kyynelsilmin ja hieman katkeruutta äänessään hän sanoi: ”Taivaallinen Isä ei taida kuunnella meitä. En jaksa enää rukoilla. Siitä ei ole mitään hyötyä.” Lorin äiti sai tuon puhelinkeskustelun aikana innoitettuja sanoja ja ajatuksia ja todisti tyttärelleen muistuttaen tätä siitä, minkä tämä jo tiesi. ”Lori, tiedäthän sinä. Tiedät, että taivaallinen Isä rakastaa sinua ja tietää, mitä tarvitset. Joskus sinun on vain odotettava. Ehkäpä tämä on sinulle metallipuhdistajan tulta. En tiedä. Mutta tämän minä tiedän: Sinun pitää mennä makuuhuoneeseesi nyt heti ja polvistua rukoilemaan ja pyytää Herraa lohduttamaan sinua ja antamaan sinulle rauha. Kyllä Doug saa työtä, mutta se voi kestää vielä jonkin aikaa. Muista kaikkia, jotka rakastavat sinua ja jotka rukoilevat puolestasi ja auttavat sinua. Sinulla on paljon siunauksia.” Lori käsitti, että kun hän polvistui rukoilemaan – koska hän kohdisti ajatuksensa Herraan – hänen ajatustensa suunta muuttui. Hän toi Vapahtajan rakkautta omaan elämäänsä ja kotiinsa. Rakkaat sisaret, minä olen tuntenut Herran rakkautta usein elämässäni. Hyvinä päivinä ja sellaisina päivinä, jolloin olen tuntenut kyvyttömyyttä selviytyä edessäni olevista haasteista, olen kääntynyt Herran puoleen ja pyytänyt apua. Todistan, että Hän on aina kuulemassa – armolliset, rakastavat käsivartensa ojennettuina minua ja teitä kohti. Julistan koko sydämestäni, että Jeesus Kristus on voimani. Hän on toivoni. Hän on minun Vapahtajani ja Lunastajani. Teidän kanssanne sanon: ”Minä ja minun perheeni palvelemme Herraa.”11 Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. VIITTEET 1. 2. Kor. 3:3. 2. Gordon B. Hinckley, ”Aika, jota elämme”, Liahona, tammikuu 2002, s. 86. 3. Fil. 4:7. 4. Ks. Omni 26. 5. Gal. 5:22. 6. 2. Nefi 25:26. 7. Jeffrey R. Holland, ”Rukous lasten puolesta”, Liahona, toukokuu 2003, s. 87. 8. ”Kuin Jeesus mä olla tahdon”, Lasten laulukirja, s. 40. 9. OL 64:33. 10. Alma 31:35. 11. Joos. 24:15, kursivointi lisätty.