Kirkon naisille PRESIDENTTI GORDON B. HINCKLEY Kiitos siitä, että olette sellaisia ihmisiä kuin olette ja teette sitä mitä teette. Suokoon taivas teille siunauksensa. Joku on sanonut: ”Olkaa ystävällisiä naisille. He muodostavat puolet väestöstä ja ovat toisen puolen äitejä.” Rakkaat sisareni, te suurenmoiset naiset, jotka olette valinneet paremman osan, minä ihailen suuresti kaikkea mitä teette. Näen kättenne jäljen kaikessa. Monet teistä ovat äitejä, ja siinä riittää puuhaa vuorokauden ympäri. Te olette kumppaneita – paras ystävä, joka miehellänne koskaan on tai tulee koskaan olemaan. Te olette kodinhoitajia. Se ei kuulosta paljon miltään, eihän? Mutta mikä työ onkaan pitää koti puhtaana ja siistinä. Te olette ostosten tekijöitä. En koskaan nuorempana osannut ajatella, miten vaativa tehtävä on pitää kaapit täynnä ruokaa, vaatteet siisteinä ja edustuskunnossa, ostaa kaikki se, mitä kodin pyörittämiseen tarvitaan. Te olette sairaanhoitajia. Aina kun joku sairastuu, te olette ensimmäisiä, joille siitä kerrotaan, ja ensimmäisiä, jotka ryhtyvät auttamaan. Vakavissa sairauksissa te olette vuoteen vierellä päivin ja öin lohduttaen, rohkaisten, palvellen, rukoillen. Te olette perheen autonkuljettajia. Viette lapsianne jakamaan lehtiä, viet-te heitä urheilutapahtumiin, viette heitä seurakunnan retkille, kuljetatte sinne ja tänne ja joka paikkaan heidän eläessään kiireistä elämäänsä. Ja voisin jatkaa samaa rataa. Omat lapseni ovat kaikki jo aikuisia. Muutamat ovat jo kuusissakymmenissä. Mutta kun he soittavat ja minä vastaan puhelimeen, he kysyvät: ”Mitä kuuluu?” Ja ennen kuin ehdin vastata, he kysyvät: ”Onko äiti kotona?” Hän on ollut heidän voimansa koko heidän elämänsä ajan. Siitä asti kun he olivat vauvoja, he ovat katsoneet häneen, ja hän on aina vastannut kiintymyksellä, opastaen, opettaen ja siunaten heidän elämäänsä joka tavalla. Nyt meillä on lastenlapsia, jotka ovat äitejä. He käyvät meillä, ja ihailen heidän kärsivällisyyttään, heidän kykyään saada lapset rauhoittumaan, tyynnyttää heidän itkunsa ja tehdä tuhat muuta asiaa – tai siltä minusta ainakin tuntuu. He ajavat autoa, he käyttävät tietokonetta, he osallistuvat lastensa harrastuksiin, he laittavat ruokaa ja ompelevat, he opettavat luokissa ja he puhuvat kirkossa. Näen heidän aviomiehensä ja tunnen halua sanoa heille: ”Herätkää. Kantakaa osanne taakasta. Arvostatteko todella vaimoanne? Tiedättekö ollenkaan, kuinka paljon hän tekee? Kehutteko häntä koskaan? Kiitättekö häntä koskaan?” No, te rakkaat naiset, minä kiitän teitä. Kiitos siitä, että olette sellaisia ihmisiä kuin olette ja teette sitä mitä teette. Suokoon taivas teille siunauksensa. Saakoot rukouksenne vastauksen ja toteutukoot toiveenne ja unelmanne. Te palvelette kirkossa niin hyvin. Teidän mielestänne se on hyvin vaativaa. Se on. Mutta jokaisen hoidetun tehtävän myötä tulee suuri palkinto. Monet teistä pitävät itseään epäonnistuneina. Teistä tuntuu, ettette onnistu, että vaikka kuinka yritätte, se ei riitä. Meistä kaikista tuntuu siltä. Minus-ta tuntuu siltä puhuessani teille tänä iltana. Kaipaan ja rukoilen voimaa ja kykyä kohottaa teitä, innoittaa teitä, kiittää teitä, ylistää teitä ja tuoda jonkin verran iloa sydämeenne. Me kaikki olemme huolissamme suoriutumisestamme. Me kaikki toivoisimme onnistuvamme paremmin. Mutta valitettavasti me emme ymmärrä, emme useinkaan näe tuloksia, jotka tekemisistämme koituvat. Muistan kun kävin monia vuosia sitten vaarnakonferenssissa Yhdysvaltain itäosissa. Paluumatkalla lentokoneessa minusta tuntui, että olin epäonnistunut täydellisesti. Tuntui, etten ollut koskettanut ketään. Riittämättömyyden tunne masensi minut täysin. Sitten joitakin vuosia myöhemmin olin toisessa konferenssissa Kaliforniassa. Kokouksen päätyttyä eräs mies tuli luokseni ja sanoi: ”Olit konferenssissa muutama vuosi sitten siinä ja siinä paikassa.” ”Niin”, vastasin, ”niin olin, ja muistan sen tilaisuuden.” Mies sanoi: ”Kosketit sydäntäni. Olin tullut siihen kokoukseen uteliaisuudesta. Minulla ei todellakaan ollut muuta syytä. Olin jättämäisilläni kirkon. Mutta kun sitten ilmoitettiin, että paikalla olisi yksi kahdestatoista, päätin tulla. Sanoit jotakin, mikä sai minut miettimään. Se kosketti minua ja jäi mieleeni ja liikutti minua. Päätin muuttaa kurssiani. Tein elämässäni täyskäännöksen. Asun nyt täällä Kaliforniassa. Minulla on hyvä työpaikka, josta olen kiitollinen. Olen toivoakseni hyvä aviomies ja isä. Ja palvelen nyt neuvonantajana seurakuntani piispakunnassa. Olen onnellisempi kuin olen koskaan aiemmin elämässäni ollut.” Kiitin häntä ja kun erosimme, sanoin itselleni päätäni pudistaen: ”Koskaan ei tiedä. Koskaan ei tiedä, tekeekö mitään hyvää. Koskaan ei tiedä, kuinka paljon hyvää tekee.” Ja rakkaat sisareni, samoin on teidän laitanne. Teette parhaanne, ja tuo paras johtaa hyvään omalla kohdallanne ja muiden kohdalla. Älkää kiusatko itseänne epäonnistumisen tunteella. Polvistukaa ja pyytäkää Herran siunauksia. Nouskaa ja tehkää, mitä teitä pyydetään tekemään. Jättäkää sitten asia Herran käsiin. Tulette huomaamaan, että olette saaneet aikaan jotakin korvaamatonta. Tämä ryhmä, jolle puhun, on hyvin kirjava. Joukossanne on nuoria naisia, jotka ovat vielä koulussa tai käyvät työssä. Olette naimattomia. Toivotte jonakin päivänä nappaavanne täydellisen miehen. Itse en ole vielä sellaista tavannut. Tähdätkää korkealle, mutta älkää tähdätkö niin korkealle, ettette osu maaliin ollenkaan. Todella tärkeää on, että hän rakastaa teitä, että hän arvostaa teitä, että hän kunnioittaa teitä, että hän on teille ehdottoman uskollinen, että hän antaa teidän vapaasti ilmaista itseänne ja antaa teille vapauden kehittää omia kykyjänne. Hän ei ole täydellinen, mutta jos hän on ystävällinen ja huomaavainen, jos hän osaa tehdä työtä ja ansaita elatuksen, jos hän on rehellinen ja täynnä uskoa, niin on mahdollista, ettette osu harhaan, että teistä tulee suunnattoman onnellisia. Jotkut teistä eivät valitettavasti mene koskaan naimisiin tämän elämän aikana. Tilanne näyttää olevan joskus sellainen. Jos niin käy, älkää tuhlatko elämäänne sen suremiseen. Maailma tarvitsee edelleenkin teidän kykyjänne. Se tarvitsee teidän panostanne. Kirkko tarvitsee uskoanne. Se tarvitsee vahvaa, auttavaa kättänne. Elämä ei ole koskaan epäonnistunut, ellemme pidä sitä sellaisena. On hyvin monia, jotka tarvitsevat auttavia käsiänne, hellää hymyänne, lempeää huomaavaisuuttanne. Näen monia kyvykkäitä, viehättäviä, ihania naisia, jotka romanssi on sivuuttanut. En ymmärrä sitä, mutta tiedän, että Kaikkivaltiaan suunnitelmassa, iankaikkisessa suunnitelmassa, jota kutsumme Jumalan onnensuunnitelmaksi, on mahdollisuus ja palkinto kaikille, jotka niitä tavoittelevat. Teillä nuorilla naisilla, joilla on pieniä lapsia, on valtava haaste. Hyvin usein rahaa on liian vähän. Teidän on pihisteltävä ja säästettävä. Teidän on oltava viisaita ja tarkkoja menoissanne. Teidän on oltava vahvoja ja rohkeita ja urheita ja marssittava eteenpäin ilo silmissänne ja rakkaus sydämessänne. Kuinka siunattuja olettekaan, te rakkaat nuoret äidit. Teillä on lapsia, jotka ovat teidän ikuisesti. Toivon, että teidät on sinetöity Herran huoneessa ja että perheenne voi olla ikuinen perhe Isämme valtakunnassa. Toivon teidän saavan voimaa kantaa raskas taakkanne, selviytyä jokaisesta velvoitteesta, kulkea hyvän ja uskollisen ja rakastavan miehen rinnalla ja yhdessä hänen kanssaan kasvattaa ja hoivata ja elättää lapsianne vanhurskaudessa ja totuudessa. Mikään muu, mitä ikinä omistatte, mikään maailmallinen, mitä ikinä hankitte, ei ole yhtä arvokasta kuin lastenne rakkaus. Jumala siunatkoon teitä, te rakkaat, rakkaat nuoret äitini. Sitten joukossamme on teitä vanhempia naisia, jotka ette ole nuoria ettekä vanhoja. Te olette elämänne ihanimmassa vaiheessa. Lapsenne ovat teini-iässä. Ehkä muutama heistä on naimisissa. Toiset ovat lähetystyössä, ja teette uhrauksia pitääksenne heidät kentällä. Toivotte ja rukoilette heidän menestystään ja onneaan. Teille, rakkaat naiset, minulla on joitakin erityisiä neuvoja. Siunaukses laske jokainen. Te ette tarvitse asunnoksenne suurta kartanoa kaikennielevine, ikuisine lainoineen. Tarvitsette mukavan ja viihtyisän kodin, jossa rakkaus asustaa. Joku on sanonut, ettei ole olemassa kauniimpaa kuvaa kuin hyvä nainen, joka valmistaa ateriaa rakkailleen. Punnitkaa tarkoin, mitä teette. Ette tarvitse joitakin ylellisyyksiä, joita työ kodin ulkopuolella saattaisi tuoda. Punnitkaa tarkoin sitä, miten tärkeää teidän on olla kotona, kun lapsenne tulevat koulusta. Äidit, pitäkää hyvää huolta tyttäristänne. Olkaa heitä lähellä. Kuunnelkaa heitä. Puhukaa heidän kanssaan. Johtakaa heitä pois typeryyksien tekemisestä. Ohjatkaa heitä toimimaan oikein. Huolehtikaa siitä, että he pukeutuvat kauniisti ja säädyllisesti. Varjelkaa heitä hirvittävältä pahuudelta, jota on kaikkialla heidän ympärillään. Ravitkaa poikianne rakkaudella ja neuvoilla. Opettakaa heille henkilökohtaisen hygienian ja siistin pukeutumisen merkitys. Sottaiset tavat johtavat sottaiseen elämään. Juurruttakaa heihin kurinalaisuutta. Pitäkää heidät kelvollisina palvelemaan kirkkoa lähetyssaarnaajina. Antakaa heille tekemistä, niin että he voivat oppia tekemään työtä. Opettakaa heitä olemaan säästäväisiä. Työnteko ja säästäväisyys johtavat hyvinvointiin. Opettakaa heille, ettei mitään hyvää todellakaan tapahdu yhdentoista jälkeen illalla. Älkääkä hemmotelko heitä piloille. Jos he lähtevät lähetystyöhön, heidän on ehkä pakko elää olosuhteissa, joita ette heille toivoisi. Älkää olko heistä huolissanne. Rohkaiskaa heitä. Herättäkää lapsissanne halu opiskella. Se on avain menestykseen elämässä. Ja opettakaa heille samalla, että aivan kuten presidentti David O. McKay meitä muistutti: ”Mikään menestys elämässä ei voi korvata kotona tapahtunutta epäonnistumista.”1 Ja nyt puhun teille, yksinhuoltajaäidit, joiden taakat ovat hyvin raskaita, koska teidät on hylätty tai olette jääneet leskeksi. Teillä on valtava taakka. Kantakaa se hyvin. Tavoitelkaa Herran siunauksia. Olkaa kiitollisia kaikesta avusta, jota voitte saada pappeuskoorumeilta kotonanne tai muissa asioissa. Rukoilkaa hiljaa huoneessanne, ja antakaa kyynelten virrata, jos siltä tuntuu. Mutta loihtikaa hymy kasvoillenne aina, kun olette lastenne ja muiden seurassa. Nyt teille, te rakkaat isoäidit, te vanhemmat lesket ja vanhemmat yksinäiset naiset. Olette todella kauniita. Katson rakasta vaimoani, joka on pian 92-vuotias. Hänen hiuksensa ovat valkoiset, hänen ryhtinsä on kumara. Otan toisen hänen käsistään omaani ja katson sitä. Kerran se oli hyvin kaunis, iho kiinteä ja kuulas. Nyt se on ryppyinen ja vähän luiseva eikä kovin voimakas. Mutta se kertoo rakkaudesta ja sinnikkyydestä ja uskosta, kovasta työstä kautta vuosien. Hänen muistinsa ei ole sitä kuin joskus aikoinaan. Hän voi muistaa asioita, jotka tapahtuivat puoli vuosisataa sitten, mutta ei ehkä muista, mitä tapahtui puoli tuntia sitten. Minäkin olen sellainen. Mutta olen hyvin kiitollinen hänestä. Olemme kulkeneet yhdessä 66 vuotta käsi kädessä, rakastaen ja rohkaisten, arvostaen ja kunnioittaen. Ei voi kestää kovinkaan kauan, ennen kuin toinen meistä astuu väliverhon läpi. Toivon, että toinen seuraa pian perässä. En kerta kaikkiaan osaisi tulla toimeen ilman häntä edes siellä toisella puolella, ja toivoisin, ettei hänkään osaisi tulla toimeen ilman minua. Rakkaat ystäväni Apuyhdistyksessä, olipa elämäntilanteenne mikä tahansa, asuittepa missä tahansa, avautukoot taivaan ikkunat ja tulkoon teille siunauksia. Eläkää rakkaudessa toistenne kanssa. Kumartukaa nostamaan niitä, joiden taakat ovat raskaat. Tuokaa valoa ja kauneutta maailmaan ja erityisesti koteihinne ja lastenne elämään. Te tiedätte kuten minäkin, että Jumala, iankaikkinen Isämme, elää. Hän rakastaa teitä. Te tiedätte kuten minäkin, että Jeesus on Kristus, Hänen kuolematon Poikansa, meidän Lunastajamme. Te tiedätte, että evankeliumi on totta ja että taivas on lähellä, jos me vaalimme sitä elämässämme. Te olette Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon Apuyhdistys. Toista sen vertaista järjestöä ei ole. Kulkekaa ylpeinä. Pitäkää päänne pystyssä. Tehkää ahkerasti työtä. Tehkää kaikki, mitä kirkko pyytää teitä tekemään. Rukoilkaa uskoen. Ette ehkä koskaan tule tietämään, kuinka paljon hyvää saatte aikaan. Ponnistelunne siunaa jonkun elämää. Rukoilen, että tuntisitte Pyhän Hengen lohduttavan, palkitsevan syleilyn. Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen. VIITE 1. Lainattuna artikkelissa Howard W. Hunter, ”Vanhurskas aviomies ja isä”, Valkeus, tammikuu 1995, s. 49.