"Sitä varten minä olen ­ ­ tullut ­ ­ maailmaan" Vanhin Alexander B. Morrison seitsemänkymmenen koorumista Merkkinä Jeesuksesta ja Hänen sijastaan sydämessämme täytyy olla elämä täynnä Hänen palvelemistaan, rakkautta ja huolenpitoa. Kun Jeesus vietiin Pilatuksen eteen pimeän yön jälkeen, jolloin Hän oli saanut kokea vihaa, loukkauksia ja pahoinpitelyä, ylimielinen Rooman maaherra näki heti, ettei tämä ollut mikään tavallinen kuolevainen. Jeesus ei osoittanut mitään orjamaista nöyristelyä eikä turhaa uhmakkuutta kuten muut, jotka vetosivat henkensä edestä Rooman keisarikunnan valtaan. Hän seisoi hiljaa ylpeän roomalaisen edessä, pystypäin, majesteetillisena, hillityn kuninkaallisena. "Sinä siis kuitenkin olet kuningas?" Pilatus kysyi. (Joh. 18:37.) Jeesus, kuningasten Kuningas, jonka Isä olisi pyynnöstä antanut "kaksitoista legioonaa enkeleitä ja enemmänkin" (Matt. 26:53) ja jonka kirkkaus ja majesteetillisuus ylittivät kaiken sen, mitä Pilatus ­ tai kukaan muukaan kuolevainen ihminen ­ pystyi edes käsittämään, vastasi yksinkertaisesti: "Itse sinä sanot, että olen kuningas. Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten tullut tähän maailmaan, että todistaisin totuuden puolesta." (Joh. 18:37.) Pilatus, heikko ja ailahtelevainen mies vailla vilpittömyyttä ja periaatteiden liiallista rasitusta, kysyi pilkallisesti: "Mitä on totuus?" (Joh. 18:38.) Sitten, vaikkei hän havainnut Jeesuksessa mitään syytä ja tiesi varmasti, ettei Hän ollut mikään poliittinen kiihottaja eikä uhka Rooman vallalle eikä asemalle, hän myöntyi väkijoukon verenhimoisiin vaatimuksiin ja luovutti Kristuksen Hänen ristiinnaulitsijoilleen. "Sitä varten minä olen ­ ­ tullut ­ ­ maailmaan." Mikä oli syy? Miksi Jeesus, Herra Jumala Kaikkivaltias, joka istuu Isän oikealla puolella, lukemattomien maailmojen Luoja, Lainantaja ja Tuomari, alentui tulemaan maan päälle, syntymään seimeen, elämään suurimman osan kuolevaisesta olemassaolostaan tuntemattomuudessa, vaeltamaan Juudean tomuisia teitä ja julistamaan sanomaa, jota monet ankarasti vastustivat, ja lopulta kuoli yhden lähimmistä työtovereistaan kavaltamana kahden rikollisen välissä synkällä Golgatan kukkulalla? Nefi, joka kerskasi Jeesuksesta, "sillä hän on lunastanut minun sieluni helvetistä" (2. Ne. 33:6), ymmärsi Kristuksen vaikuttimet: "Mitään hän ei tee, mikä ei olisi maailman hyväksi, sillä hän rakastaa maailmaa, jopa niin, että hän antaa oman henkensä saadakseen kaikki ihmiset vedetyksi tykönsä" (2. Ne. 26:24). Juuri rakkaus kaikkia Jumalan lapsia kohtaan sai Jeesuksen, joka oli ainut synnittömässä täydellisyydessään, uhraamaan itsensä muiden tekemien syntien lunnaiksi. Rakkaan laulun sanoin "niin kuoli Hän Golgatalla Lunastaaksensa maailman" ("Oi laula Hänen rakkauttaan", MAP-lauluja, 105). Tämä siis oli täydellinen syy, joka toi Jeesuksen maan päälle kärsimään, vuotamaan verta ja kuolemaan ihmisen puolesta. Hän tuli kuin virheetön ja tahraton karitsa (ks. 1. Piet. 1:19) sovittamaan meidän syntimme, niin että Hän ristille ylennettynä vetäisi kaikki ihmiset luokseen (ks. 3. Ne. 27:14). Paavalin osuvin sanoin "niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi" (1. Kor. 15:22). Tyhjä hauta kuvaa Hänen kuolemasta saavuttamaansa voittoa. Hän, jonka Jumala herätti "kolmantena päivänä" (Ap. t. 10:40), irrotti "ajallisen kuoleman kahleet, joten kaikki herätetään" (Al. 11:42, kursivointi lisätty) ja saavutti "voiton haudasta" (Morm. 7:5). Hänessä "kuoleman ota menettää voimansa" (Moosia 16:8). Kuitenkaan Jeesus ei tullut tuomaan ainoastaan kuolemattomuutta vaan myös iankaikkisen elämän Isämme lapsille. Vaikka Kristuksen sovitus tarjoaa ylösnousemuksen kaikille ansioista riippumatta, iankaikkisen elämän lahja ­ elämä täydellisen Isän ja Pojan luona, heidän kasvojensa edessä ­ on varattu uskollisille, niille, jotka osoittavat rakkautta Kristusta kohtaan olemalla halukkaita noudattamaan Hänen käskyjään ja solmimaan ja pitämään pyhiä liittoja. "Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä", Jeesus muistuttaa meitä, "se rakastaa minua" (Joh. 14:21). Kuten profeetat kautta aikain ovat julistaneet, ainoastaan solmimalla pyhiä liittoja ­ Jumalan ja ihmisen välisiä pyhiä selestisiä sopimuksia ­ ja pitämällä ne meistä voi tulla jumalallisesta luonnosta osallisia ja me voimme välttyä maailmassa olevalta turmelukselta (ks. 2. Piet. 1:4). Jeesus tuli maan päälle ennen kaikkea sovittavana Vapahtajana, joka kuoli, jotta kaikki saisivat "rauhan tässä maailmassa ja iankaikkisen elämän tulevassa" (LK 59:23). Mutta Hänen tulolleen oli vielä yksi syy ­ antaa kaikille ihmisille esimerkki jumalallisista mahdollisuuksista, mittapuu, jolla kaikkien täytyy mitata elämäänsä. Hän, joka julisti jumalallisuuttaan samarialaiselle naiselle Jaakobin kaivolla (ks. Joh. 4), kutsuu meitä tulemaan sellaisiksi kuin Hän on (ks. 3. Ne. 27:27), tulemaan täydellisiksi "samoin kuin minä olen tai kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen" (3. Ne. 12:48). Tuon sanoin kuvaamattoman täydellisyyden syvyyksistä Hän kutsuu meitä huolehtimaan sairaista, köyhistä ja ahdistetuista sekä rukoilemaan ja osoittamaan laupeutta kaikkia Jumalan lapsia kohtaan, sillä Jumala ei "erottele ihmisiä" (Ap. t. 10:34). Hänelle ei ole olemassa mitään rodun, sukupuolen eikä kielen muodostamia esteitä. Kuten Nefi selitti, Hän ei "kiellä ketään, joka tulee hänen tykönsä, olipa tämä musta tai valkoinen, orja tai vapaa, miehen- taikka naisenpuoli; ja hän muistaa pakanan, ja kaikki ovat Jumalalle yhdenvertaiset" (2. Ne. 26:33). Niille meidän keskuudessamme, jotka kysyvät, kuka on lähimmäisemme, Hän puhui laupiaasta samarialaisesta, paimenesta, joka jätti 99 lammasta mennäkseen etsimään yhtä kadonnutta, ja miehestä, joka järjesti suuret pidot, joihin kutsuttiin "köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat" (Luuk. 14:16, 21). Jeesus, mestariopettaja, opetti toistuvasti iankaikkisia totuuksia arkisten elämänkokemusten avulla. Yksi sellainen opetus koskee anteliaisuutta ­ antamista uhrauksen hengessä ja vakain aikomuksin siunata sellaisia, jotka ovat meitä huonompiosaisia. Luukas kirjoittaa, että kun Jeesus istui temppelissä, Hän kiinnitti huomiota niihin, jotka panivat lahjoituksensa siellä olleeseen arkkuun. Toiset antoivat lahjansa hartaina ja vilpittömin aikein, mutta toiset antaessaan suuriakin summia hopeaa ja kultaa tekivät sen huomiota herättävästi, ensi sijassa jotta muut sen näkisivät. Pitkässä lahjoittajien jonossa oli köyhä leski, joka pani arkkuun kaiken, mitä hänellä oli, kaksi pientä kuparilanttia eli ropoa. Yhdessäkään niiden arvo ei ollut edes puolta Amerikan senttiä. Kiinnittäen huomiota hänen antinsa ja joidenkuiden muiden paljon suurempien lahjoitusten väliseen eroon Jeesus sanoi: "Totisesti: tämä köyhä leski antoi enemmän kuin yksikään toinen." Kun rikkaat olivat antaneet liiastaan, "hän antoi vähästään, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi". (Luuk. 21:1­4.) Jeesus tiesi, että ratkaisevaa ei ole se, paljonko me annamme. Taivaan laskuopissa arvo määräytyy laadun, ei määrän, mukaan. Jumala pitää arvossa antajan hyvää tahtoa. (Ks. 2. Kor. 8:12.) Jeesus rakasti erityisesti lapsia. Sekä vanhassa että uudessa maailmassa Hän kutsui heitä luokseen (ks. Luuk. 18:16; 3. Ne. 17:21­24). Nefiläisten aikakirjassa on kaunis todistus Kristuksen lempeästä rakkaudesta pienokaisia kohtaan: "Hän otti heidän pienet lapsensa yhden kerrallaan ja siunasi niitä ja rukoili Isää niiden puolesta. Ja kun hän oli tehnyt tämän, hän jälleen itki." (3. Ne. 17:21­22.) Jeesus tiesi, että pienet lapset ovat puhtaita ja synnittömiä. "Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi", Hän sanoi, "te ette pääse taivasten valtakuntaan" (Matt. 18:3). Kuningas Benjamin, suuri nefiläinen profeetta, selitti, mitä merkitsee tulla pienen lapsen kaltaiseksi: "alistuvaiseksi, sävyisäksi, nöyräksi ja kärsivälliseksi", rakastavaksi ja halukkaaksi alistumaan "kaikkeen, mitä Herra katsoo hyväksi panna hänen kannettavaksensa" (Moosia 3:19). Maailmassa, jossa kohtaamme joka päivä hyvin paljon tunteetonta välinpitämättömyyttä huonompiosaisia kohtaan, Jeesus puhui tarpeesta antaa nälkäiselle ruokaa, janoiselle juotavaa, muukalaiselle majapaikka ja alastomalle vaatteita sekä tarpeesta käydä katsomassa sairaita ja vankeudessa olevia. Yhdessä kristillisen opetuslapseuden vaativimmista testeistä Hän kehotti kaikkia: "Rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta" (Matt. 5:44). Hän muistutti meitä siitä, että sikäli kuin me olemme tehneet laupeudentekoja toisille, myös sellaisille, joita jotkut pitävät "vähäisimpinä", me olemme tehneet ne Hänelle (ks. Matt. 25:35­45). Hän ei opettanut ainoastaan, että meillä on velvollisuus auttaa toisiamme ajallisesti, vaan myös sellaisten tekojen voimallisia, iankaikkisia, hengellisiä seurauksia. Kaikki Hänen käskynsä ovat todellakin loppujen lopuksi hengellisiä eivätkä pelkästään ajallisia. Niinpä pyhissä kirjoituksissa neuvotaan: "Että [m]eillä pysyisi syntie[mme] anteeksianto päivästä toiseen, jotta vaeltaisi[mme] velattomina Jumalan edessä", meidän tulee "jaka[a] omaisuudesta[mme] köyhille, kunkin sen mukaan, mitä hänellä on" (Moosia 4:26). Viime kädessä me osoitamme omistautumisemme Kristukselle ja ilmaisemme parhaiten opetuslapseutemme sillä, kuinka me elämme ja palvelemme Häntä. Merkkinä Jeesuksesta ja Hänen sijastaan sydämessämme täytyy olla elämä täynnä Hänen palvelemistaan, rakkautta ja huolenpitoa, aulista omistautumista Kristukselle ja Hänen asialleen, hengellinen uudestisyntyminen, joka saa aikaan "voimallisen muutoksen" meidän sydämessämme ja valmistaa meitä saamaan "hänen kuvansa" kasvonpiirteisiimme (Al. 5:13­14). Hänen nimensä päällemme ottaminen merkitsee auliutta tehdä, mitä Hän meiltä vaatiikin. Joku on sanonut, että kristillisen elämän hinta on nyt sama kuin aina: se on yksinkertaisesti se, että meidän tulee antaa kaikki, mitä meillä on, mitään pidättämättä, ja luopua kaikista synneistämme oppiaksemme tuntemaan Hänet (ks. Al. 22:18). Kun me emme täytä noita vaatimuksia laiskuuden, välinpitämättömyyden tai pahuuden tähden, kun olemme pahoja tai kateellisia, itsekkäitä, aistillisia tai pinnallisia, ainakin eräällä tavalla me ristiinnaulitsemme Hänet uudestaan. Ja kun me yritämme alati tehdä parhaamme, kun me huolehdimme toisista ja palvelemme heitä, kun voitamme itsekkyyden rakkaudella, kun asetamme toisten hyvinvoinnin omamme edelle, kun kannamme toistemme kuormia ja "murehdimme murehtivien kanssa", kun lohdutamme "niitä, jotka ovat lohdutuksen tarpeessa" ja olemme "Jumalan todistajina aina kaikessa ja kaikkialla" (Moosia 18:8­9), silloin me tuotamme Hänelle kunniaa ja saamme Häneltä voimaa ja tulemme yhä enemmän Hänen kaltaisikseen ja saamme valkeutta, joka "kirkastuu kirkastumistaan", ellemme hellitä, "sydänpäivään saakka" (LK 50:24). Sanat ja kieli eivät riitä ilmaisemaan Kristuksen sanomattoman esimerkin täydellisyyttä. Rakkaan Johanneksen sanoin "paljon muutakin Jeesus teki. Jos kaikki vietäisiin kohta kohdalta kirjaan, luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa" (Joh. 21:25). Päätän siihen, mistä aloitinkin, Kristuksen majesteetillisiin sanoihin Pilatukselle: "Sitä varten minä olen ­ ­ tullut ­ ­ maailmaan." Kuinka kiitollisia meidän kaikkien pitäisikään olla siitä, että Hän tuli kaksi vuosituhatta sitten sovittamaan meidän syntimme ja antamaan meidän elämällemme esimerkin. Tuota totuuksien totuutta me julistamme rohkeasti koko maailmalle. Todistan, että Hän palaa pian kuninkaiden Kuninkaana ja herrojen Herrana ja "vie suojaan siipien" vapauttaen kansansa (ks. "Kuningas kuningasten", MAP-lauluja, 28). Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.