Aikojen huipulla Presidentti Gordon B. Hinckley Jumala siunatkoon meitä käsityksellä asemastamme historiassa, ja ­ ­ sellaisella rohkeudella ja päättäväisyydellä, joka sopii Korkeimman pyhille. Kuinka jännittävää ja ihmeellistä onkaan astua vuosisatain kynnyksen yli. Tämän saamme ennen pitkää kokea. Vieläkin jännittävämpi on tilaisuutemme jättää taakse päättyvä vuosituhat ja ottaa vastaan uusi. Tätä ajankohtaa ajatellessani minusta on aivan häkellyttävää, kuinka suuri ja juhlava historiallinen merkitys sillä on. On kulunut vain kaksi vuosituhatta siitä, kun Vapahtaja kulki maan päällä. Se, että lähes koko maailmassa käytössä olevan kalenterin mukaan Hänen syntymäänsä pidetään ajanlaskun lähtökohtana, on suurenmoinen tunnustus Hänen asemalleen historiassa. Kaikki siihen mennessä tapahtunut lasketaan siitä ajankohdasta taaksepäin. Kaikki sen jälkeen tapahtunut mitataan siitä ajankohdasta eteenpäin. Aina kun joku merkitsee päiväyksen, hän joko tietoisesti tai tietämättään tunnustaa Jumalan Pojan maan päälle tulemisen. Vapahtajan syntymän ajankohta, niin kuin se on yleisesti määritetty, on merkkinä aikakausien keskikohdasta, kaikkialla maailmassa tunnustetusta ajanlaskun lähtökohdasta. Käyttäessämme näitä päiväyksiä emme kiinnitä niihin mitään huomiota. Mutta jos pysähdymme hetkeksi ajattelemaan, meidän on tunnustettava, että Hän on kaikkein ylivertaisin henkilö koko sen maailman historiassa, johon ajanlaskumme perustuu. Vapahtajan tulemisesta profetoitiin Hänen maan päälle tuloaan edeltävinä vuosisatoina. Jesaja julisti:"Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas." (Jes. 9:5.) Yli sata vuotta ennen Vapahtajan syntymää kuningas Benjamin sanoi kansalleen: "Sillä katso, tulee aika ­ eikä se ole kaukana ­ jolloin Herra Kaikkivaltias, joka hallitsee, joka oli ja joka on kaikesta iankaikkisesta kaikkeen iankaikkiseen, tulee voimalla alas taivaasta ihmislasten keskuuteen, ottaen savimajan asunnoksensa ja menee ihmisten keskuuteen ja tekee voimallisia ihmetekoja sairaita parantaen, kuolleita herättäen, saaden rammat kävelemään, sokeat näkeviksi ja kuurot kuuleviksi, sekä kaikenlaisia sairauksia karkoittaen. ­ ­ Ja hänen nimensä on oleva Jeesus Kristus, Jumalan Poika, taivaan ja maan Isä, kaiken Luoja alusta asti; ja hänen äitinsä nimi on oleva Maria." (Moosia 3:5, 8.) Ei mikään ihme, että enkelit lauloivat Vapahtajan syntymän aikaan ja idän tietäjät saapuivat kaukaa osoittaakseen Hänelle kunnioitustaan. Vapahtaja oli ainoa täydellinen ihminen, joka on kulkenut maan päällä. Hän täytti Mooseksen lain ja toi maailmalle uuden rakkauden periaatteen. Vapahtajan äiti oli kuolevainen, ja hänen kauttaan Vapahtaja sai lihan perinnön. Hänen Isänsä oli kuolematon, maailmankaikkeuden suuri Jumala, jonka kautta Hän sai jumalallisen luonteensa. Vapahtajan kuolema ilmaisi suurenmoisella tavalla Hänen rakkautensa, kun Hän antoi henkensä uhriksi kaikkien ihmisten puolesta. Tuo sovitus, joka aikaansaatiin sanomatonta tuskaa kärsien, muodostui historian suurimmaksi tapahtumaksi, armon osoitukseksi, josta ihmiset eivät maksaneet mitään mutta joka toi ylösnousemuksen varmuuden kaikille, jotka ovat kulkeneet tai vielä kulkisivat maan päällä. Mikään toinen teko koko ihmiskunnan historiassa ei ole sen vertainen. Mikään, mitä koskaan on tapahtunut, ei vedä sille vertoja. Täysin epäitsekkäänä ja rajatonta rakkautta koko ihmiskuntaa kohtaan osoittavana siitä muodostui vertaansa vailla oleva armoteko koko ihmissuvun puolesta. Ylösnousemuksen myötä tuona ensimmäisenä pääsiäisaamuna annettiin sitten voittoisa kuolemattomuuden julistus. Paavali saattoi siis julistaa: "Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi" (1. Kor. 15:22). Sen lisäksi että Vapahtaja soi ylösnousemuksen siunauksen kaikille, Hän myös avasi tien iankaikkiseen elämään kaikille niille, jotka noudattavat Hänen opetuksiaan ja käskyjään. Vapahtaja oli ja on ihmiskunnan historian suuri ja keskeinen hahmo, koko ihmiskunnan aikojen ja ajanjaksojen lakipiste. Ennen kuolemaansa Vapahtaja oli kutsunut ja asettanut apostolinsa. He jatkoivat työtä jonkin aikaa. Hänen kirkkonsa perustettiin. Vuosisadat vierivät. Synkkä pilvi laskeutui maan ylle. Jesaja kuvasi sitä: "Katso, pimeys peittää maan, yön synkkyys kansat" (Jes. 60:2). Se oli ryöstöjen ja kärsimysten aikaa, jolle olivat tunnusomaisia pitkälliset ja veriset selkkaukset. Vuonna 800 Rooman valtakunnan keisariksi kruunattiin Kaarle Suuri. Se oli toivottomuuden aikakautta, isäntien ja maaorjien aikaa. Ensimmäiset tuhat vuotta kuluivat, ja seuraava vuosituhat koitti. Sen ensimmäiset vuosisadat olivat jatkoa edellisen vuosituhannen viimeisille. Tuo aika oli täynnä pelkoa ja kärsimystä. Suuri ja tappava rutto sai alkunsa Aasiasta 1300-luvulla. Se levisi Eurooppaan ja edelleen Englantiin. Kaikkialle se kuljetti mukanaan nopeaa kuolemaa. Boccaccio kertoi sen uhreista: Nämä söivät "aamiaista omaistensa ja ystäviensä kanssa ja vielä samana päivänä illallista toisessa maailmassa esi-isiensä parissa".1 Rutto kylvi kauhua ihmisten sydämeen. Viidessä vuodessa siihen menehtyi 25 miljoonaa ihmistä, kolmannes Euroopan väestöstä. Aika ajoin rutto palasi, ja sen synkkä ja hirveä koura iski valikoimatta. Mutta tämä oli myös kasvavan valistuksen aikakautta. Samalla kun vuodet jatkoivat armotonta marssiaan, uuden päivän koitto alkoi luoda säteitään maan ylle. Se oli renessanssi, loistava taiteen, arkkitehtuurin ja kirjallisuuden kukoistusaika. Uskonpuhdistajat, varsinkin sellaiset kuin Luther, Melanchton, Hus, Zwingli ja Tyndale, tekivät työtä muuttaakseen kirkkoa. Näissä miehissä oli suurta rohkeutta, ja muutamat heistä kärsivät julman kuoleman uskonsa tähden. Protestanttisuus syntyi vaatien uskonpuhdistusta. Kun tuota uskonpuhdistusta ei toteutettu, uskonpuhdistajat perustivat omia kirkkojaan. He tekivät niin ilman pappeuden valtuutta. Heidän ainoa halunsa oli löytää sopiva paikka, jossa he voisivat palvella Jumalaa niin kuin heidän mielestään Jumalaa pitäisi palvella. Tämän suuren kuohunnan velloessa kristillisen maailman yllä olivat myös poliittiset voimat toiminnassa. Sitten syttyi Yhdysvaltain vapaussota, joka johti sellaisen kansakunnan syntymiseen, jonka perustuslaki julisti, ettei hallituksen tule pistää ahneita käsiään uskonasioihin. Uusi päivä oli koittanut, loistava päivä. Täällä ei olisi enää valtionkirkkoa. Mitään uskonlahkoa ei suosittaisi ylitse muiden. Vuosisatoja kestäneen pimeyden ja tuskan ja taistelun jälkeen aika oli kypsä evankeliumin palauttamiselle. Tästä kauan odotetusta ajasta olivat muinaiset profeetat puhuneet. Koko mennyt historia oli tähdännyt tähän aikakauteen. Vuosisadat kaikkine kärsimyksineen ja kaikkine toiveineen olivat tulleet ja menneet. Kaikkivaltias kansojen tuomari, elävä Jumala, määräsi, että ne ajat, joista profeetat olivat puhuneet, olivat koittaneet. Daniel oli nähnyt ennakolta kiven, joka lähti käden koskematta vierimään ja josta tuli suuri vuori, joka täytti koko maailman. "Noiden kuninkaiden aikana on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka ei ikinä tuhoudu, eikä sitä valtakuntaa anneta toiselle kansalle. Se murskaa lopullisesti kaikki nuo valtakunnat, ja se pysyy ikuisesti." (Dan. 2:44.) Jesaja ja Miika olivat puhuneet paljon aikaisemmin nähtyään profeetallisessa näyssä meidän aikamme: "Tulee vielä aika, jolloin Herran pyhäkön vuori seisoo lujana. Ylimpänä vuorista se kohoaa, korkeimpana kukkuloista, ja kansat virtaavat sinne. Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: ­ Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, nouskaamme Jaakobin Jumalan pyhäkköön! Hän opastaa meitä tiellään, ja me, me tahdomme kulkea hänen polkujaan, sillä Siionista tulee Herran sana ja Jerusalemista kaikuu Jumalan puhe." (Jes. 2:2­3; ks. myös Miika 4:2.) Paavali oli kirjoittanut koko ajansaatosta, vuosisatain kulkueesta, näin: "Älkää antako kenenkään millään tavoin johtaa itseänne harhaan. Ennen tuota päivää näet tapahtuu uskosta luopuminen ja ilmaantuu itse laittomuus ihmishahmossa, kadotuksen ihminen." (2. Tess. 2:3.) Edelleen Paavali oli sanonut tästä ajasta: "Määräajan tullessa ­ ­ hän oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaiken, mitä on taivaassa ja maan päällä" (Ef. 1:10). Pietari näki ennalta koko suurenmoisen vuosisatain panoraaman julistaessaan profeetallisen näkemyksen avulla: "Katukaa siis syntejänne, jotta ne pyyhittäisiin pois, kääntykää, jotta Herra antaisi tulla virvoituksen ajan ja lähettäisi Jeesuksen, teille ennalta valitsemansa Voidellun. 'Taivas oli oleva hänen asuinsijansa siihen aikaan saakka, jolloin kaikki pannaan kohdalleen, niin kuin Jumala ikiajoista asti on luvannut pyhien profeettojensa suulla.'" (Ap. t. 3:19­21.) Kaikki nämä ja muut ennustukset viittasivat tähän loistavaan aikakauteen, tähän ihmiskunnan historian aikakirjojen ihmeellisimpään aikakauteen, jolloin koittaisi oikean opin ja oikean uskon harjoittamisen kohdalleen asettamisen aika. Tuo loistava päivä koitti vuonna 1820, jolloin eräs poika käveli lehtoon vilpittömänä ja täynnä uskoa ja kohotti äänensä rukoukseen etsien sitä viisautta, jota hän tunsi niin kipeästi tarvitsevansa. Vastauksena tuli loistava ilmestys. Jumala, iankaikkinen Isä, ja ylösnoussut Herra Jeesus Kristus ilmestyivät ja puhuivat Josephin kanssa. Verhoa, joka oli ollut suljettuna suurimman osan kahta vuosituhatta, raotettiin, ja niin alkoi aikojen täyttymisen armotalous. Tätä seurasi pyhän pappeuden palauttaminen, ensin Aaronin pappeuden ja sitten Melkisedekin pappeuden, niiden kätten alla, joilla se oli muinoin ollut. Uusi todistus, puhuen kuin ääni maan tomusta, tuli esiin toisena todistuksena Jumalan Pojan, maailman suuren Lunastajan, todellisuudesta ja jumalallisuudesta. Jumalallisen valtuuden avaimet palautettiin, mukaan luettuina ne avaimet, jotka tarvittiin perheiden sinetöimiseksi ajaksi ja iankaikkisuudeksi liitolla, jota kuolema ei voisi murtaa. Alussa kivi oli pieni. Se oli tuskin huomattava. Mutta se on kasvanut vakaasti ja se vierii eteenpäin täyttäen koko maailman. Veljeni ja sisareni, ymmärrättekö te, mitä meillä on? Käsitättekö te meidän paikkamme ihmiskunnan historian suuressa näytelmässä? Tämä on se aika, johon kaikki aikaisemmin tapahtunut on tähdännyt. Tämä on kohdalleen asettamisen aikakausi. Nämä ovat palauttamisen aikoja. Tämä on aikaa, jolloin ihmiset kaikkialta maan ääriltä tulevat Herran pyhäkön vuorelle etsimään ja oppimaan Hänen teitään ja kulkemaan Hänen polkujaan. Tämä on yhteenveto kaikista ajan vuosisadoista Kristuksen syntymän ja tämänhetkisen ihmeellisen ajan välillä. Nyt aamu koittaa armainen, Siionin viiri hulmuaa. Sen aamun suuren, kaunoisen ­ ­ Taivaalla rusko kajastaa. ("Nyt aamu koittaa armainen", MAP-lauluja, 1.) Vuosisadat ovat vierineet. Kaikkivaltiaan työ myöhempinä aikoina, josta muinoin puhuttiin, josta profeetat ja apostolit profetoivat, on alkanut. Se on tässä. Jostakin meille tuntemattomasta syystä mutta Jumalan viisauden mukaisesti meille on suotu etuoikeus tulla maan päälle tänä loistavana aikakautena. Tieteen alalla on tapahtunut suurta kukoistusta. Tiedon määrä on kasvanut aivan räjähdysmäisesti. Tämä on ihmisten pyrkimysten ja saavutusten suurinta aikakautta. Ja mikä tärkeintä, tämä on aikaa, jolloin Jumala on puhunut jälleen kerran, jolloin Hänen rakas Poikansa on ilmestynyt, jolloin jumalallinen pappeus on palautettu, jolloin pitelemme käsissämme toista todistusta Jumalan Pojasta. Kuinka loistava ja ihmeellinen päivä tämä onkaan. Jumalalle kiitos Hänen runsaista lahjoistaan meille. Kiitämme Häntä tästä ihmeellisestä evankeliumista, jonka voima ja valtuus ulottuvat jopa kuoleman verhon toiselle puolelle. Kun ottaa huomioon sen, mitä meillä on ja mitä me tiedämme, meidän pitäisi olla parempia ihmisiä kuin olemme. Meidän tulisi olla enemmän Kristuksen kaltaisia, anteeksiantavaisempia, avuliaampia ja huomaavaisempia kaikkia lähimmäisiämme kohtaan. Me seisomme aikojen huipulla suurten ja mahtavien historian tapahtumien merkityksen herättäessä meissä kunnioitusta. Tämä on se viimeinen ja lopullinen armotalous, johon kaikki mennyt on viitannut. Lausun todistukseni ja todistan näiden asioiden todellisuudesta ja totuudellisuudesta. Rukoilen, että jokainen meistä tuntisi kunnioitusta herättävää ihmetystä kaikesta tästä, kun katsomme pian edessämme olevaa vuosisadan poismenoa ja vuosituhannen kuolemaa. Menköön vanha vuosi. Tulkoon uusi vuosi. Päättyköön jälleen yksi vuosisata. Tulkoon sen tilalle uusi. Hyvästelkää tämä vuosituhat. Tervehtikää uutta vuosituhatta. Ja niin me kuljemme jatkuvasti eteenpäin kasvun ja kehityksen ja laajentumisen polulla vaikuttaen pysyvästi ihmisten elämään kaikkialla niin kauan kuin maa pysyy. Jossakin vaiheessa kaikkea tätä eteenpäin vierimistä Jeesus Kristus ilmestyy hallitsemaan loistossaan maan päällä. Kukaan ei tiedä, milloin se tapahtuu. Eivät edes taivaan enkelit tiedä Hänen paluunsa ajankohtaa, mutta se on tervetullut päivä. Kuningas kuningasten, Sua kauan ootimme. Vie suojaan siipien Ja hoida haavamme. Jo saavu, toivo kansojen, Vie kotiin viimein Israel. ("Kuningas kuningasten", MAP-lauluja, 28.) Jumala siunatkoon meitä käsityksellä asemastamme historiassa, ja kun saamme sen käsityksen, siunatkoon Hän meitä sellaisella rohkeudella ja päättäväisyydellä, joka sopii Korkeimman pyhille, on nöyrä rukoukseni Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. VIITE 1. Boccaccio, Decamerone, suom. Ilmari Lahti ja Vilho Hokkanen, 3. painos, 1961, s. 20.