Opettakaa heille Jumalan sanaa kaikella ahkeruudella Vanhin L. Tom Perry kahdentoista apostolin koorumista Opettamisemme on tehokasta, jos suhtaudumme siihen nöyrästi, rukoillen ja tutkien. Sunnuntaiaamuna 9. joulukuuta 1849 klo 8 noin 30 lasta iältään 8­13-vuotiaita astui eräässä kodissa järjestettyyn pieneen luokkahuoneeseen. He tömistelivät kynnyksellä jalkansa, pudistelivat lumen takeistaan ja hatuistaan ja kävivät sitten istumaan omille paikoilleen yksinkertaisille penkeille. He odottivat innokkaasti tunnin alkua. Ulkona oli kylmä ja luminen päivä, mutta sisällä takka loimotti lämmintä ja ystävällistä hehkuaan. Richard Ballantynen silmät loistivat kirkkaina hänen aloittaessaan pyhäkoulun. Hän johti poikia ja tyttöjä laulamaan erään laulun, ja sitten hän lausui hiljaisen mutta palavan rukouksen pyhittäen samalla tuon kodissaan olevan huoneen Jeesuksen Kristuksen evankeliumin opettamiseen lapsille. Hänen äänensä oli syvä, ja hänen sanansa kumpusivat täynnä kunnioitusta ja tunnetta. Näin perustettiin Suolajärven laaksoon ensimmäinen pyhäkoulu. Pyhäkoulun järjestäminen ei ollut veli Ballantynelle mitään uutta. Synnyinmaassaan Skotlannissa hän oli järjestänyt pyhäkoulun Relief Presbyterian Church -kirkossa, jonka aktiivinen jäsen hän oli. Hänelle oli luonnollista suuri halu opettaa nuorille evankeliumin tietoa. Hän oli kasvanut kodissa, jossa hänen isänsä toisti mielellään ulkoa kokonaisia lukuja Raamatusta ja teki niistä sitten selkoa lapsilleen. Heidän kodissaan ei kukaan nauttinut edes siemausta vettä ottamatta ensin päästään hattua ja lausumatta rukousta, kuten tehtiin myös aina ennen aterialle käymistä. Skottilaisen kodin ympärillä alkoi levitä huhuja siitä, että Amerikasta oli noussut esiin uusi profeetta. Aluksi Richard kiinnitti näihin huhuihin tuskin mitään huomiota, mutta kun hänen uskonnolliset kysymyksensä muuttuivat hämmentävämmiksi, etsi hän avoimesti lisää valkeutta ja tietoa. Vuonna 1841 ilmestyi Skotlannin Edinburghiin vanhin Orson Pratt. Richard kuunteli tämän sanomaa ja tutki kirkkoa vuoden ajan. Vihdoin hän kääntyi ja hänet kastettiin Pohjanmeressä. Hän kertoi: "Olin niin vakuuttunut siitä, että Joseph Smith oli profeetta ja että Mormonin Kirja oli Jumalan sanaa, että jollen ottaisi sitä vastaan, minut kirottaisiin." Kuten monet kirkon varhaisista käännynnäisistä Richard myi liikeyrityksensä ja muutti Amerikkaan ottaen mukaan äitinsä ja joitakin veljistään ja sisaristaan. He saapuivat Nauvooseen marraskuun 11. päivänä 1843, jolloin kaupunki oli suuren kiihtymyksen vallassa. He lähtivät lopulta Illinoisista ja matkasivat Winter Quartersiin. Siellä ollessaan Richard solmi avioliiton ja valmistautui pian lähtemään pitkälle matkalle länteen. He saapuivat Suolajärven laaksoon syyskuussa 1848 ja alkoivat heti rakentaa kotia. Juuri siinä kodissa pidettiin laakson ensimmäinen pyhäkoulu. Kun 14. seurakunnan vanha kappeli valmistui, siirtyi pyhäkoulu uuteen kokouspaikkaan. Veli Ballantynellä oli koko elämänsä ajan palava halu opettaa nuorille Herramme ja Vapahtajamme evankeliumia. Ilmaisen kiitokseni serkulleni, edesmenneelle Conway Ballantyne Sonnelle tästä ensimmäisen pyhäkoulun historiasta (ks. Conway B. Sonne, Knight of the Kingdom: The Story of Richard Ballantyne [1949], s. 7­48). Kun valmistaudumme viettämään pyhäkoulun perustamisen 150-vuotisjuhlaa, tulisi tämän ajan merkitä sitä, että meissä herää uudelleen vastuullisuus olla hyviä opettajia. Miltei kaikkiin kanssakäymisiimme ja ihmissuhteisiimme liittyy opettamista. Yksi vanhempien päävelvollisuuksista on opettaa lapsiaan. Moniin tehtäviimme työmaailmassa liittyy opettajana olemista. Jokainen kirkossa saamamme tehtävä edellyttää jonkin asteista opettamista. Herra antoi meille käskyn Opin ja Liittojen Kirjassa: "Ja minä annan teille käskyn, että opetatte toinen toisellenne valtakunnan oppia. Opettakaa ahkerasti, ja minun armoni on pysyvä teissä, niin että teille tullaan tarkemmin opettamaan evankeliumin perusoppi, periaate, oppi ja laki, kaikki, mikä kuuluu Jumalan valtakuntaan ja minkä ymmärtäminen on teille tarpeen." (LK 88:77­78.) Tammikuun 1. päivänä saimme uuden apuvälineen, joka auttaa meitä tulemaan tehokkaammiksi opettajiksi. Uudessa Kirkkokäsikirjassa on osio, jossa käsitellään evankeliumin opettamista ja johtamista. Tässä osiossa selitettyjä periaatteita voidaan soveltaa yleisesti. Tässä osiossa on kahdentyyppisiä ohjeita, jotka käsittelevät niitä erityisiä tapoja, joilla opettajat voivat valmistautua tulemaan tehtävässään tehokkaammiksi. Ensimmäiseksi meitä kannustetaan seuraamaan Vapahtajan esimerkkiä ja opettamaan kuten Hän. Jumalallisen ohjauksen kautta Herraa valmistettiin kuolevaisuuden kaikkein suurimpaan tehtävään. Luukkaan evankeliumista luemme: "Lapsi kasvoi, vahvistui ja täyttyi viisaudella, ja Jumalan armo seurasi häntä" (Luuk. 2:40). Tämän kohdan jälkeen seuraa ainoa kertomus, joka meillä on Vapahtajan varhaisilta vuosilta. Kun Jeesus tuli kahdentoista vuoden ikään, Hän seurasi vanhempiaan Jerusalemiin pääsiäisjuhlille, jonne heillä oli tapana mennä. Ollessaan juhlien jälkeen paluumatkalla kotiin Jeesuksen vanhemmat huomasivat, ettei Jeesus ollut heidän matkaseurueessaan. Palattuaan Jerusalemiin he löysivät Hänet. "Kolmen päivän kuluttua he löysivät hänet temppelistä. Hän istui opettajien keskellä, ja nämä kuuntelivat häntä ja tekivät hänelle kysymyksiä. Kaikki, jotka kuulivat, mitä hän puhui, ihmettelivät hänen ymmärrystään ja hänen antamiaan vastauksia." (JST Luke 2:46­47.) Tämä esimerkki Vapahtajan varhaisilta vuosilta osoittaa sen, miten tärkeäksi Hän koki Jumalan sanan opettamisen. Eräs profeetta, joka samalla tavoin tunsi Jumalan sanan opettamisen tärkeyden, oli Nefin nuorempi veli Jaakob. Jaakob ja hänen veljensä Joosef oli vihitty oman kansansa papeiksi ja opettajiksi. He suhtautuivat velvollisuuksiinsa hyvin vakavasti pitäen selvänä sitä, että heitä itseään pidettäisiin vastuullisina, elleivät he opettaisi kansaa kaikella ahkeruudella. Jaakobin kirjan ensimmäisen luvun 19. jakeessa Jaakob kirjoittaa: "Ja me pidimme virkaamme kunniassa Herraa palvellen, ottaen päällemme vastuun ja ottaen kansan synnit vastataksemme, mikäli emme kaikella ahkeruudella opettaneet heille Jumalan sanaa; ahertamalla siis kykymme mukaan emme saa heidän vertansa vaatteillemme; muuten heidän verensä tulisi meidän vaatteillemme, eikä meitä havaittaisi tahrattomiksi viimeisenä päivänä." (MK Jaak. 1:19.) Vapahtajan tavoin opettajien tulisi tuntea, kuinka tärkeää on Jumalan sanan oppiminen. Opin ja Liittojen Kirjan luvusta 93 saamme tietää, ettei Vapahtaja "saanut täyteydestä aluksi, vaan sai armoa armon päälle" (jae 12). Kehotuksessaan Hyrum Smithille Herra julisti viisaan neuvon kaikille opettajille. Hän sanoi: "Älä pyri julistamaan sanaani, vaan pyri ensin saamaan itsellesi minun sanani, ja sitten on kielesi kirpoava; sitten, jos niin halajat, olet saava minun Henkeni ja minun sanani, Jumalan voiman, ihmisten saamiseksi vakuuttuneiksi" (LK 11:21). Hyväksi opettajaksi tulemiseen kuuluu perusasiana se, että vakavasti tutkimme Herran sanaa, jotta pystyisimme antamaan hankkimaamme tietoa muille. Kuinka siunattuja me olemmekaan, kun meillä on pyhien profeettojen sanat, jotka ovat säilyneet läpi monien ajan armotalouksien. Koska Herra käski profeettojaan tekemään muistiinpanoja Hänen opetuksistaan, antavat Vanha ja Uusi testamentti meille kertomuksen siitä, kuinka evankeliumia on opetettu jatkuvasti aivan aikojen alusta lähtien. Sitten tuotiin esiin Mormonin Kirjan ihme toisena todistajana Herramme ja Vapahtajamme tehtävästä. Lisäksi meillä on Opin ja Liittojen Kirjan sisältämät ilmoitukset sekä Kallisarvoisen Helmen sisältämät opetukset ja ilmoitukset. Koska opettaminen on niin maailmanlaajuinen tehtävä, on tarpeen, että jokainen kirkon jäsen valmistautuu tutkimalla pyhiä kirjoituksia. Toiseksi uuden Kirkkokäsikirjan opettamista käsittelevässä osiossa korostetaan, kuinka tärkeää on opettaa Hengen avulla. Opin ja Liittojen Kirjan luvussa 42 sanotaan: "Ja he noudattakoot tarkoin liittoja ja kirkon opinkappaleita, ja nämä olkoot heidän opetuksensa, sen mukaan kuin Henki heitä johdattaa. Ja Henki annetaan teille uskon rukouksen kautta; ja ellette saa Henkeä, teidän ei tule opettaa." (LK 42:13­14.) Meidän etuoikeutenamme on saada Pyhä Henki, jumaluuden jäsen, jatkuvaksi kumppaniksemme ylentämään mieltämme ja innoittamaan meitä valmistautuessamme opettamaan. Meidän tulisi valmistautua olemalla kuuliaisia Jumalan käskyille, jotta uskalluksemme vahvistuisi pyytäessämme Herralta, että Hänen henkensä lisäisi voimavarojamme, kun opetamme. Kun meillä on Henki oppaanamme, me pystymme opettamaan suurella voimalla. Edelleen Opin ja Liittojen Kirjassa kerrotaan, kuinka tiedon kulkeminen antajalta vastaanottajalle Hengen avulla on innoitetun opettamisen varsinainen ydin: "Totisesti minä sanon teille: Saarnaako se, jonka minä olen asettanut ja lähettänyt saarnaamaan totuuden sanaa Puolustajan kautta totuuden Hengessä, sitä totuuden Hengen kautta vai muulla tavalla? Ja jos se tapahtuu jollakin muulla tavalla, niin se ei ole Jumalasta. Ja vielä, ottaako se, joka ottaa vastaan totuuden sanan, sen vastaan totuuden Hengen kautta vai muulla tavalla? Jos hän ottaa sen vastaan jollakin muulla tavalla, niin se ei ole Jumalasta. Miksi siis ette voi ymmärtää ja tietää, että se, joka ottaa vastaan sanan totuuden Hengen kautta, ottaa sen vastaan sellaisena, kuin totuuden Henki sen julistaa? Sen tähden sekä se, joka julistaa, että se, joka ottaa vastaan, ymmärtävät toisiansa, ja molemmat rakentuvat ja iloitsevat yhdessä." (LK 50:17­22.) Opettamisemme on tehokasta, jos suhtaudumme siihen nöyrästi, rukoillen ja tutkien. Silloin saamme apua Hengeltä, niin että puheemme on yhdenmukaista ja sopusoinnussa sen kanssa, mitä Herra haluaa meidän opettavan. Useimmat opettajat eivät koskaan käsitä opettamisensa koko vaikutusta. Olen varma, ettei eräs erityinen Alkeisyhdistyksen opettaja osannut koskaan aavistaa, että hänen opetustapansa tekisi minuun niin suuren vaikutuksen, että monen vuoden kuluttua jäljittelisin hänen opetusmenetelmäänsä erään hallituksen kokoushuoneessa New York Cityssä. Opettajani osasi hyvin taitavasti pitää kiinnostustamme yllä käyttämällä visuaalisia havaintovälineitä. Flanellitaulut, jollaista hän käytti omassa opetuksessaan, olivat siihen aikaan suosittuja. Siirtykäämme nyt pikaisesti noista ajoista eteenpäin työurani erääseen kriittiseen hetkeen. Vuonna 1962 New Yorkissa otin vastaan työpaikan erään suuren vähittäismyyntiyhtiön talouspäällikkönä. Yhtenä osana uusia velvollisuuksiani oli laatia budjettiesitys yhtiön hallitukselle. Viikkoja ennen esitystä minut kutsuttiin yhtiön pääjohtajan toimistoon ja minulle kerrottiin, kuinka vaativasti hallitus suhtautui siihen henkilöön, joka esitteli budjetin. Minua kehotettiin valmistamaan sellainen esitys, joka saisi hallituksen lumoihinsa ja takaisi tuen ehdottamallemme budjetille. Lähdin pääjohtajan toimistosta itseeni kohdistamieni epäilysten painamana ja lannistamana. Kävin seuraavana päivänä hallituksen kokoushuoneessa, katselin ympärilleni ja yritin keksiä jotakin tapaa, jolla voisin tehdä esityksestäni tehokkaan. Kokoushuoneessa istuessani huomasin suuren flanellikankaan, joka peitti suurimman osan yhtä seinää. Olen varma, että se oli asetettu siihen akustisten ominaisuuksiensa vuoksi. Katsoessani tuota suurta flanellikangasta mieleeni palasi Alkeisyhdistyksen opettajani ja flanellitaulun käyttö. Tilasin Suolajärven laaksosta jonkin verran flanellipintaista paperia. Saatuani tuota paperia valmistin sille kolme erilaista budjettisuunnitelmaa. Esittäessäni budjettisuunnitelmaa ja sitä seuranneen keskustelun aikana saatoin poistaa yhden budjettisuunnitelman ja korvata sen toisella aina tarpeen mukaan. Hallituksen jäsenet olivat flanellitauluesitykseni lumoissa. Joka kerta kun esittelin jonkun toissijaisen vaihtoehdon ja kerroin hallitukselle sen seurauksista, he palasivat välittömästi ensimmäisen budjettiesityksen puoleen ­ sen jonka me oikeastaan toivoimme tulevan hyväksytyksi. Esitys näytti hyvin tehokkaalta, ja kun se oli ohi, sain siitä kehuja Alkeisyhdistyksen opettajani ansiosta. En tiedä, oliko syynä tuo esitys vai ei, mutta seuraavalla viikolla minut kutsuttiin yhtiön pääjohtajan toimistoon ja minulle kerrottiin, että yhtiön hallitus oli hyväksynyt esityksen, jonka mukaan saisin ylennyksen johtoportaaseen. Tämä on vain yksinkertainen esimerkki siitä, kuinka tehokkaalla opetuksella, tapahtuipa se sitten kodissa, kirkon luokassa tai jossakin muussa paikassa, voi olla syvällinen vaikutus yksilöön ja tämän tulevaisuuteen. Suurenmoisella opettajalla voi olla suurenmoinen vaikutus monen ihmisen elämään. Presidentti David O. McKay antoi meille tämän ohjeen opettamisen tärkeydestä: "Opettaminen on maailman jaloin ammatti. Nuorten kunnollisesta kasvatuksesta riippuu kodin kestävyys ja puhtaus, kansakunnan turvallisuus ja jatkuvuus. Vanhemmat antavat lapselle mahdollisuuden elää; opettaja antaa lapselle mahdollisuuden elää hyvin." (Thomas S. Monsonin lainaamana yleiskonferenssipuheessa "Kallisarvoiset lapset ­ lahja Jumalalta", Valkeus, tammikuu 1992, s. 78; David O. McKay, Gospel Ideals, s. 436.) Siunatkoon Jumala meitä niin, että olisimme päättäväisempiä tutkiessamme ja valmistautuessamme ja kehittäessämme kykyjämme olla tehokkaita opettajia. Muistakaamme kaikki, että evankeliumin sanoma viedään maailmaan innoitetun opettamisen kautta. Nöyrä rukoukseni on, että otamme vastaan haasteen opettaa veljillemme ja sisarillemme Jumalan sanaa kaikella ahkeruudella. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.