Minä, joka olin sokea, nyt näen Presidentti Thomas S. Monson ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa Jos haluaa antaa toisille valoa, on loistettava itse. Kun Jeesus vaelsi ja opetti ihmisten keskuudessa, Hän puhui helposti ymmärrettävää kieltä. Matkasipa Hän pölyistä tietä Pereasta Jerusalemiin, saarnasi väkijoukolle Galileanjärven rannalla tai seisahtui Jaakobin kaivolla Samariassa, Hän opetti vertauksin. Jeesus puhui usein siitä, että jollakulla on sydän, joka voi tietää ja tuntea, korvat, jotka voivat kuulla, ja silmät, jotka todella näkevät. Yksi, jota ei ollut niin siunattu näkemisen lahjalla, oli sokea mies, joka yrittäen elättää itsensä istui päivästä päivään tavanomaisella paikallaan vilkkaan jalkakäytävän reunalla eräässä suuressa kaupungissamme. Hänellä oli toisessa kädessään vanha huopahattu, joka oli täynnä lyijykyniä. Toisessa kädessään hänellä oli peltikuppi. Hänen koruton vetoomuksensa ohikulkijalle oli lyhyt ja osuva. Siinä oli tiettyä lopullisuutta, milteipä epätoivoinen sävy. Sanoma oli pienessä kyltissä, joka riippui narussa hänen kaulastaan. Siinä luki: "Minä olen sokea." Useimmat eivät pysähtyneet ostamaan hänen kyniään tai laittamaan kolikkoa peltikuppiin. He olivat liian kiireisiä, liiaksi omien ongelmiensa askarruttamia. Tuo peltikuppi ei ollut koskaan ollut täynnä tai edes puolillaan. Sitten eräänä kauniina kevätpäivänä eräs mies pysähtyi ja lisäsi tussikynällä muutamia uusia sanoja rähjäiseen kylttiin. Siinä ei lukenut enää: "Minä olen sokea." Nyt viesti kuului: "On kevät, ja minä olen sokea." Kuppi täyttyi pian kukkuroilleen. Ehkäpä kiireisiä ihmisiä liikutti Charles L. O'Donnelin huudahdus: "En ole koskaan saanut totutella silmiäni nuoren huhtikuun siniseen yllätykseen." Kolikot olivat kuitenkin surkea korvike jokaisen kaipaamalle kyvylle todella antaa näkö takaisin. Me kaikki tunnemme ihmisiä, joilla ei ole näköä. Tunnemme myös monia muita, joilla on näkö, mutta jotka vaeltavat pimeydessä sydänpäivällä. Nämä jälkimmäiseen ryhmään kuuluvat eivät ehkä koskaan käytä tavanomaista valkoista keppiä eivätkä suuntaa varovasti kulkuaan tutun koputuksen mukaan. Heillä ei ole ehkä vierellään uskollista opaskoiraa, eivätkä he kanna kaulassaan kylttiä, jossa lukee: "Minä olen sokea." Mutta sokeita he totisesti ovat. Jotkut on sokaissut suuttumus, jotkut välinpitämättömyys, kosto, viha, ennakkoluulo, tietämättömyys tai kallisarvoisten tilaisuuksien laiminlyöminen. Herra on sanonut sellaisista: "Vain vaivoin he kuulevat korvillaan ja silmänsä he ovat ummistaneet, jotta he eivät silmillään näkisi, eivät korvillaan kuulisi eivätkä sydämellään ymmärtäisi, jotta he eivät kääntyisi enkä minä parantaisi heitä."1 Sellaiset voisivat hyvin valittaa: "On kevät, Jeesuksen Kristuksen evankeliumi on palautettu, ja minä olen silti sokea." Jotkut, kuten entisaikojen Filippoksen ystävä, huudahtavat: "Kuinka [löytäisin tieni], kun kukaan ei minua neuvo."2 Huomasin monta vuotta sitten eräässä vaarnakonferenssissa vieraillessani, että vaarnan johtokunnan neuvonantaja oli sokea. Hän toimi hienosti suorittaen tehtävänsä ikään kuin hän näkisi. Oli myrskyinen ilta, kun pidimme kokousta rakennuksen toisessa kerroksessa sijaitsevassa vaarnan toimistossa. Äkkiä ukkonen jyrähti kovaa. Rakennuksen valot sammuivat miltei välittömästi. Menin vaistomaisesti sokean johtajamme luo ja sanoin: "Kas tässä, tartu käteeni, niin autan sinut portaita alas." Olen varma, että hänen kasvoillaan on ollut hymy hänen vastatessaan: "Ei, veli Monson, anna sinä minulle sinun kätesi, että voin auttaa sinua." Sitten hän lisäsi: "Sinä olet nyt minun alueellani." Myrsky laantui ja valot palasivat, mutta en ikinä unohda matkaa noita portaita alas miehen johdolla, joka ei pystynyt näkemään, mutta oli silti valon täyttämä. Kauan sitten ja kaukaisella seudulla Jeesus näki ohi kulkiessaan miehen, joka oli syntymästään saakka ollut sokea. Opetuslapset kysyivät Mestarilta, miksi tämä henkilö oli sokea. Oliko hän tehnyt syntiä tai olivatko hänen vanhempansa tehneet syntiä ja aiheuttaneet siten hänelle tuon vaivan? "Jeesus vastasi: 'Ei hän eivätkä hänen vanhempansa. Niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki. ­ ­ Niin kauan kuin olen maailmassa, minä olen maailman valo.' Näin sanottuaan Jeesus sylkäisi maahan, teki syljestä tahnaa, siveli sitä miehen silmiin ja sanoi: 'Mene Siloan altaalle ja peseydy.' ­ ­ Mies meni, peseytyi ja palasi näkevänä."3 Fariseusten keskuudessa sukeutui tätä ihmettä koskeva suuri väittely. "Mies, joka oli ollut sokea, kutsuttiin nyt uudestaan kuultavaksi. Fariseukset sanoivat hänelle: 'Anna kunnia Jumalalle! Me tiedämme, että se mies [Jeesus] on syntinen.' Mies vastasi: 'Onko hän syntinen, sitä en tiedä. Mutta sen tiedän, että minä, joka olin sokea, nyt näen.'"4 Mieleen tulee kalastaja nimeltä Simon, jonka te ja minä tunnemme paremmin Pietarina, pääapostolina. Epäilevä, epäuskoinen, kiivas Pietari kielsi Mestarin kolme kertaa täyttäen Hänen profetiansa. Tönimisen, ivahuutojen ja lyöntien keskellä Herra, nöyryytyksensä tuskassa, hiljaisuutensa ylevyydessä, "kääntyi ja katsoi Pietariin"5. Eräs historiankirjoittaja kuvaili muutosta näin: "Se riitti. Pietari ei huomannut enää vaaraa, hän ei pelännyt enää kuolemaa. Hän kiirehti yöhön ja kohtasi aamunsarastuksen. Tämä katumuksentekijä, jonka sydän oli särkynyt, seisoi oman omantuntonsa tuomiolla, ja siellä hänen vanha elämänsä, hänen vanha häpeänsä, hänen vanha heikkoutensa, hänen vanha itsensä tuomittiin Jumalan mielen mukaisen murheen kuolemaan, mikä johti uuteen ja [jalompaan] syntymään."6 Apostoli Paavalilla oli samankaltainen kokemus kuin Pietarilla. Kääntymyksensä päivästä kuolinpäiväänsä asti Paavali kehotti ihmisiä hylkäämään vanhan minänsä ja pukemaan yllensä uuden ihmisen, "joka on luotu sellaiseksi kuin Jumala tahtoo, elämään oikeuden ja totuuden mukaista, pyhää elämää".7 Kalastaja Simonista oli tullut apostoli Pietari. Vainooja Saulista oli tullut käännyttäjä Paavali. Ajan kuluminen ei ole muuttanut Lunastajan kykyä muuttaa ihmisten elämää. Niin kuin Hän sanoi kuolleelle Lasarukselle, niin Hän sanoo teille ja minulle: "Tule ulos!"8 Presidentti Harold B. Lee on sanonut: "Jokainen sielu, joka vaeltaa maan päällä, asuipa hän missä tahansa, olipa hän syntynyt mihin kansaan tahansa, olipa hän rikkaudessa tai köyhyydessä, on saanut syntymälahjakseen sen ensimmäisen valon, jota sanotaan Kristuksen valkeudeksi, totuuden Hengeksi tai Jumalan Hengeksi ­ tuon yleismaailmallisen älyn valon, jolla jokaista sielua siunataan. Moroni puhui tuosta Hengestä sanoessaan: 'Sillä katso, Kristuksen Henki on jokaiselle annettu, jotta kukin osaisi erottaa hyvän pahasta; sen tähden minä ilmoitan teille, miten teidän tulee arvostella; siis kaikki, mikä kehoittaa tekemään hyvää ja saattaa uskomaan Kristukseen, tulee Kristuksen voiman ja lahjan kautta; sen tähden te voitte varmasti tietää sen olevan Jumalasta.'"9 Te ja minä tunnemme niitä, jotka ovat tämän määritelmän mukaisesti kelvollisia Vapahtajan siunauksiin. Walter Stover Salt Lake Citystä oli sellainen. Saksassa syntynyt Walter omaksui evankeliumin sanoman ja tuli Amerikkaan. Hän perusti oman liikeyrityksen. Hän antoi auliisti aikaansa ja varojaan. Toisen maailmansodan jälkeen Walter kutsuttiin palaamaan syntymämaahansa. Hän johti kirkkoa tuon kansan keskuudessa ja siunasi kaikkien niiden elämää, joita hän tapasi ja joita hän palveli. Hän rakennutti omilla varoillaan kaksi kappelia Berliiniin ­ kauniiseen kaupunkiin, jota sota oli niin suuresti hävittänyt. Hän suunnitteli kaikille tuohon kansakuntaan kuuluville kirkon jäsenille kokouksen Dresdeniin ja tilasi sitten junan, joka toisi heidät kaikkialta maasta, niin että he voisivat kokoontua yhteen, nauttia sakramenttia ja todistaa Jumalan hyvyydestä heitä kohtaan. Walter Stoverin hautajaisissa hänen vävynsä Thomas C. LeDuc sanoi hänestä: "Hänellä oli kyky nähdä Kristus jokaisissa tapaamissaan kasvoissa, ja hän toimi sen mukaisesti." Runoilija kirjoitti: Sammui lamppu muukalaisen, jonka yössä kohtasin. Seisahduin, ja liekilläni lamppunsa taas sytytin. Sitten nousi myrsky, ja se koko maata myllersi, tuulen tyynnyttyä näin mä sammuneeksi lamppuni. Muukalainen saapui jälleen. Lamppu loisti kirkkaasti. Liekillä sen suloisella sytytti hän lamppuni.10 Tämän runon opetus on ehkä yksinkertaisesti se, että jos haluaa antaa toisille valoa, on loistettava itse. Kun profeetta Joseph Smith meni lehtoon, josta tuli pyhä sen vuoksi, mitä siellä tapahtui, hän kuvasi tapahtumaa: "Näin tapahtui kauniin, kirkkaan päivän aamuna, aikaisin keväällä kahdeksantoistasataa kaksikymmentä. Ja ensimmäisen kerran elämässäni tapahtui, että tällaista yritin, sillä kaiken hätäni keskellä en milloinkaan ollut vielä tähän mennessä yrittänyt rukoilla ääneen."11 Kestettyään näkymättömän voiman aiheuttaman pelottavan kokemuksen Joseph jatkoi: "Näin valopatsaan juuri pääni yläpuolella, hohtavamman aurinkoa, ja se laskeutui vähitellen, kunnes se lankesi minuun. ­ ­ Valon levätessä päälläni minä näin kahden Persoonan, joiden hohdetta ja kirkkautta on mahdoton kuvata, seisovan yläpuolellani ilmassa. Toinen heistä puhutteli minua, kutsuen minua nimeltä, ja sanoi, toista osoittaen: Tämä on minun rakas Poikani. Kuule häntä!"12 Joseph kuunteli. Joseph oppi. Minulta kysytään aina joskus: "Veli Monson, jos Vapahtaja ilmestyisi sinulle, niin mitä kysyisit Häneltä?" Vastaukseni on aina sama: "En kysyisi Häneltä mitään. Sen sijaan kuuntelisin." Myöhään eräänä iltana Tyynenmeren saarella pieni vene lipui hiljaa paikalleen karkeatekoisen laiturin luo. Kaksi polynesialaisnaista auttoi Meli Mulipolan veneestä ja ohjasi hänet tallatulle polulle, joka johti kylänraitille. Naiset ihailivat keskiöisellä taivaalla tuikkivia kirkkaita tähtiä. Ystävällinen kuutamo opasti heitä heidän matkallaan. Meli Mulipola ei voinut kuitenkaan ihailla näitä luonnon ihanuuksia ­ kuuta, tähtiä, taivasta ­ sillä hän oli sokea. Hänen näkönsä oli ollut normaali siihen kohtalokkaaseen päivään asti, jolloin hänen työskennellessään ananasviljelmällä valo äkkiä muuttui pimeydeksi ja päivästä tuli loppumaton yö. Hän oli saanut kuulla evankeliumin palautuksesta ja Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon opetuksista. Hän oli suunnannut elämänsä näiden opetusten mukaiseksi. Hän ja hänen rakkaansa olivat tehneet tämän pitkän matkan saatuaan kuulla, että henkilö, jolla oli Jumalan pappeus, oli käymässä saarilla. Hän etsi siunausta niiden kätten alta, joilla oli pyhä pappeus. Hänen toivomukseensa suostuttiin. Kyyneleet valuivat hänen sokeista silmistään, vierivät alas hänen ruskeita poskiaan ja tipahtelivat lopuksi hänen kansallispuvulleen. Hän lankesi polvilleen ja rukoili: "Oi Jumala, sinä tiedät, että olen sokea. Sinun palvelijasi ovat siunanneet minut, niin että jos se on sinun tahtosi, voi näköni palata. Näinpä sinun viisaudessasi valon tai näinpä kaikki elämäni päivät pimeyttä, niin olen iankaikkisesti kiitollinen evankeliumisi totuudesta, jonka nyt näen ja joka antaa minulle elämän valoa." Hän nousi seisomaan, kiitti meitä siitä, että olimme antaneet siunauksen, ja katosi yön pimeyteen. Hän saapui hiljaa, hän lähti hiljaa. Mutta en milloinkaan unohda hänen läsnäoloaan. Mietiskelin Mestarin sanoja: "Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo."13 Tämä päivä on temppelien rakentamisen aikaa. Koskaan aikaisemmin ei ole pystytetty ja vihitty yhtä monta temppeliä. Presidentti Gordon B. Hinckleyllä, Jumalan profeetalla tässä maailmassa, on näkemys elintärkeistä toimituksista, joita suoritetaan sellaisissa Herran huoneissa. Temppelit siunaavat kaikkia niitä, jotka niissä käyvät ja jotka tekevät uhrauksia niiden valmistumiseksi. Kristuksen valo loistaa kaikille ­ niillekin, jotka ovat siirtyneet pois. Presidentti Joseph F. Smith julisti puhuessaan työstä kuolleiden puolesta: "Heidän puolestaan tekemiemme ponnistusten kautta heidän kahleensa putoavat heidän yltään, ja heitä ympäröivä pimeys hälvenee, niin että heille voi loistaa valo, ja he kuulevat henkimaailmassa työstä, jonka heidän lapsensa ovat täällä tehneet heidän puolestaan, ja he riemuitsevat teidän kanssanne siitä, että olette suorittaneet nämä velvollisuudet."14 Apostoli Paavali kehotti: "Näytä sinä uskoville hyvää esimerkkiä."15 Ja Jaakob opetti: "Toteuttakaa sana tekoina, älkää pelkästään kuunnelko sitä ­ älkää pettäkö itseänne."16 Päätän runoilija Minnie Louise Haskinsin sanoihin: Sanoin miehelle, joka seisoi vuoden portilla: "Anna minulle lyhty, jotta voin astua turvallisesti pimeään." Ja hän vastasi: "Astu pimeään ja tartu Jumalan käteen. Se on sinulle parempi kuin lyhty ja turvallisempi kuin tuttu tie." Niin tein, ja Jumalan käden löydettyäni astuin iloisena yöhön, ja Hän talutti minua kukkuloita ja yksinäisessä idässä nousevaa aamua kohden.17 Tänä pääsiäisaamuna ja aina loistakoon meidän valomme niin, että olisimme ylistykseksi taivaalliselle Isällemme ja Hänen Pojalleen, Jeesukselle Kristukselle, jonka nimi on ainoa taivaan alla annettava nimi, jossa voimme pelastua. Nöyrä rukoukseni on, että vaeltaisimme alati Jeesuksen Kristuksen jalanjäljissä. Hänen pyhässä nimessään. Aamen. VITTEET 1. Matt. 13:15. 2. Ap. t. 8:31. 3. Joh. 9:3­7. 4. Joh. 9:24, 25. 5. Frederic W. Farrar, The Life of Christ, 1874, s. 580; Luuk. 22:61. 6. Farrar, s. 581. 7. Ef. 4:22, 24. 8. Joh. 11:43. 9. Harold B. Lee, Stand Ye in Holy Places, Salt Lake City: Deseret Book Co., 1974, s. 115; Moro. 7:16. 10. Tekijä tuntematon. 11. KH J. S. Hist. 14. 12. KH J. S. Hist. 16, 17, kursivointi alkuperäisessä tekstissä. 13. Joh. 8:12. 14. Joseph F. Smith julkaisussa Conference Report, lokakuu 1916, s. 6. 15. 1. Tim. 4:12. 16. Jaak. 1:22. 17. James Dalton Morrisonin (toim.) julkaisusta Masterpieces of Religious Verse, "The Gate of the Year", 1948, s. 92.