Piispa ja hänen neuvonantajansa Presidentti Boyd K. Packer kahdentoista apostolin koorumin virkaa tekevä johtaja Kirkko ei ole sen suurempi kuin seurakunta. Kaikki mitä lunastukseen tarvitaan, paitsi temppeli, on siellä ­ ja temppeleitä tulee nykyään yhä lähemmäksi meitä kaikkia. Eilen illalla pappeuskokouksessa presidentti Hinckley lausui tunnustuksen, neuvon ja siunauksen sanoja piispoillemme. Kahden todistajan säännön mukaisesti, jota vanhin Oaks selitti meille eilen, seison toisena todistajana. Vuosia sitten palvelin vaarnan korkeassa neuvostossa yhdessä Emery Wightin kanssa. Emery oli palvellut kymmenen vuotta piispana maaseudulla Harperin seurakunnassa. Hänen vaimostaan Lucillesta tuli vaarnamme Apuyhdistyksen johtaja. Lucille kertoi minulle, että eräänä kevätaamuna naapuri tuli heidän ovelleen ja kysyi Emeryä. Lucille kertoi hänelle, että Emery oli kyntämässä. Sitten naapuri esitti suuren huolenaiheensa. Aiemmin sinä aamuna hän oli pellon ohi kulkiessaan huomannut Emeryn hevosvaljakon seisomassa puoleen väliin kynnetyssä vaossa, ohjakset auran päälle laskettuina. Emeryä ei näkynyt missään. Naapuri ei ihmetellyt sitä sen kummemmin, kunnes hän paljon myöhemmin kulki taas pellon ohi ja huomasi, ettei valjakko ollut siirtynyt paikaltaan. Hän kiipesi aidan yli ja kulki pellon poikki hevosten luokse. Hän ei löytänyt Emeryä mistään ja kiiruhti talolle kysymään Lucillelta. Lucille vastasi rauhallisesti, "Voi, älä huolestu. Joku on varmasti pulassa ja tullut hakemaan piispaa avukseen." Mielikuva tuosta hevosvaljakosta seisomassa tuntikausia pellolla on vertauskuva kirkon piispojen ja heidän rinnallaan palvelevien neuvonantajien omistautumisesta. Jokainen piispa ja jokainen neuvonantaja jättää, kuvaannollisessa merkityksessä, valjakkonsa seisomaan keskeneräiseen vakoon, kun joku tarvitsee apua. Olen vuosien varrella kulkenut tuon pellon ohi monta kertaa. Se muistuttaa minua siitä uhrauksesta ja palvelutyöstä, jota seurakuntien piispakuntiin kutsutut tekevät, ja heidän vaimonsa ja perheensä tuesta, jota ilman he eivät voisi palvella. Vähän aikaa sitten anivarhain sunnuntaiaamuna seisoin tuolla pellolla. Katselin taloa, jossa Emery ja Lucille kasvattivat lapsensa, ja kauempana kohoavia kukkuloita. Kerran poikana ollessani lähdin tuosta kodista muiden partiolaisten ja piispa Wightin kanssa. Me vaelsimme kukkuloille Emeryn opettaessa meitä joka askeleella. "Seurakunnan kaitsijan", Paavali kirjoitti Timoteukselle, "tulee olla moitteeton, yhden vaimon mies, raitis, harkitseva, rauhallinen, vieraanvarainen ja taitava opettamaan."1 Koko maailmassa ei ole mitään, mikä vastaisi täysin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon piispan virkaa. Vanhempia lukuun ottamatta piispalla on paras tilaisuus opettaa ja antaa opetettavaksi kaikkein tärkeimpiä asioita. Ja piispalla on myös tärkeä tilaisuus opettaa vanhemmille heidän velvollisuuksiaan; sitten hänen on suotava heille aikaa opettaa lapsiaan. Piispa on vastuussa Aaronin pappeuteen kuuluvista nuorista miehistä sekä myös nuorista naisista. Hän saa kymmenykset ja uhrilahjat ja vastaa niistä. Hän on vastuussa kirkon ajallisista asioista, köyhien etsimisestä, ja hänellä on lisäksi monia muita velvollisuuksia. Piispa tuomitsee "hänen kansaansa vanhurskaiden todistusten mukaan ja neuvonantajiensa avulla, valtakunnan lakien mukaan, jotka Jumalan profeetat ovat antaneet".2 Piispan on tuomittava heidän kelvollisuuttaan saada pyhiä toimituksia tai palvella tehtävissä. Hänen tulee neuvoa ja ojentaa, saarnata evankeliumia laumalleen, jokaiselle erikseen ja yhdessä. Kaikessa tässä hänen tulee opettaa palautusta, Jeesuksen Kristuksen evankeliumia, ristiinnaulitsemista, sovitusta, ylösnousemusta. Olen kuullut, että tätä kutsutaan vapaaehtoiseksi palveluksi, koska piispa ja hänen neuvonantajansa eivät saa palkkaa tekemästään työstä. Myös he maksavat kymmenyksensä ja uhrilahjansa ja käyttävät lukemattoman määrän tunteja tehtäväänsä hoitaessaan. Heille, samoin kuin niille, jotka palvelevat heidän alaisuudessaan, maksetaan vain siunauksina. Mutta piispan tehtävään ei varsinaisesti ilmoittauduta vapaaehtoiseksi tai pyritä. Piispan tehtävään kutsutaan, "Jumalan kutsuma[na], profetian kautta". Sitten mies asetetaan virkaan ja erotetaan tehtäväänsä "saarnatakseen evankeliumia ja suorittaakseen sen toimituksia ­ ­ niiden kätten päällepanemisella, joilla on valtuus".3 Mies asetetaan piispan virkaan, pappeuden virkaan; sitten hänet erotetaan tehtäväänsä ja hänelle annetaan avaimet seurakunnan johtavana virkamiehenä toimimista varten. Yhdessä kahden neuvonantajansa kanssa he muodostavat piispakunnan ­ eräänlaisen johtokunnan. Kun mies on asetettu piispan virkaan, hän on piispa koko loppuelämänsä ajan. Kun hänet vapautetaan seurakunnan johtavan virkamiehen toimesta, hänen asettamisensa muuttuu lepääväksi. Jos hänet kutsutaan taas johtamaan seurakuntaa, hänen aikaisempi asettamisensa aktivoituu uudestaan. Kun hänet vapautetaan tehtävästään, se muuttuu jälleen lepääväksi. Piispan asettamiseen liittyy kiinteästi sekä oikeus että velvollisuus johtaa innoituksen kautta. Piispalla on voima nähdä Hengen avulla, mitä hänen tulee tehdä. Ilmoituksen saamisoikeus on kaikilla piispoilla yhteinen. Piispat tulevat monista kulttuureista, monilta elämänaloilta. Heidän kokemuksensa, persoonallisuutensa ja ikänsä vaihtelevat, mutta heillä on kaikilla sama oikeus saada hengellistä ohjausta. Vuosia sitten eräs ystäväni meni suureen yliopistoon opiskellakseen arvostetun neuvonnan ja ohjauksen asiantuntijan johdolla. Tämä professori kiinnostui pian miellyttävästä, älykkäästä, nuoresta myöhempien aikojen pyhästä. Tämä herätti myönteistä huomiota suorittaessaan tohtorin arvoon vaadittavaa kurssia. Hän valitsi väitöskirjansa aiheeksi myöhempien aikojen pyhien piispan. Kaikki sujui hyvin, kunnes hän kuvaili piispan asettamista, erottelukykyä ja piispan oikeutta saada hengellistä ohjausta. Tutkivan komitean mielestä sellaisilla viitteillä ei ollut sijaa tieteellisessä tutkielmassa, ja se vaati niiden poistamista. Hän ajatteli, että hän voisi edes sanoa, että myöhempien aikojen pyhät uskovat piispalla olevan hengellistä ymmärtämystä. Mutta komitea kielsi häneltä tämänkin, sillä heidän mielestään tällaisen hengellisen aineiston sisällyttäminen tieteelliseen väitöskirjaan olisi hämmentävää. Hänelle kerrottiin, että vähäisin muutoksin ­ tarkemmin sanottuna jättämällä pois kaikki viittaukset ilmoitukseen ­ hänen väitöskirjansa julkaistaisiin ja hän saisi mainetta osakseen. Hän teki parhaansa. Hänen väitöskirjansa ei sisältänyt tarpeeksi hengellisyyttä tyydyttääkseen häntä, mutta sitä oli liikaa tullakseen maailmallisten professoreiden täysin hyväksymäksi. Hän suoritti silti tutkintonsa. Kysyin tältä ystävältäni mikä oli tärkeintä, mitä hän oli oppinut tästä piispoja koskevasta tutkimuksestaan. Hän vastasi "Opin, että viitta on paljon, paljon suurempi kuin äly; että pappeus on sen ohjaava voima." Älkää epäilkö, etteikö tavallinen sielu, joka kutsutaan jäsenten joukosta piispaksi, voisi saada innoitettua neuvoa ja ohjausta. Valitettavasti jotkut, joita voitaisiin auttaa paljon, eivät mielellään hae apua piispalta, kun taas toiset näyttävät tarvitsevan loputtomiin neuvoa ja lohtua ja tuntevat itsensä hyljätyiksi, jos heitä ei jatkuvasti hoivata. Piispat saavat innoitusta! Jokaisella meistä on vapaus ottaa vastaan tai hylätä johtajiemme neuvot, mutta älkää koskaan jättäkö huomiotta piispanne neuvoja, annettiinpa ne puhujankorokkeelta tai yksityisesti. Maailma voi olla kova, elämä voi olla kovaa, ja joillakin tavoilla elämä kirkossa on vielä kovempaa. Eliza R. Snow on kirjoittanut: Et Siionin porteilla vielä voi taakkaasi heittää sä pois Ja luulla, ett' rauha ja riemu sun osanas siellä vain ois. Ei, ei, siellä sua koetellaan, ja outona ties avautuu, Siell' akanat liekissä palaa, ja kulta se vain kirkastuu. Et Siionin porteilla siellä sä toisia käskeä saa, Ei sua he voi hoivailla tiellä ja murheissas sua lohduttaa. Vaan uskolliset ahkeroivat ja uhraavat siell' voimiaan, Niin että he Israelin saisi taas helmahan Vapahtajan.4 Piispa on paikalla, kun tarvitsemme apua, mutta varo, ettet käytä hänen aikaansa tarpeettomasti. Piispojen voimavarat ovat rajalliset. Piispakunnalla täytyy olla aikaa elatuksen hankkimiseen ja omalle perheelleen. Usein meiltä kysytään, kuinka suhteellisen harvat apostolit ensimmäisessä presidenttikunnassa ja kahdentoista koorumissa voivat johtaa kirkkoa, jossa on nykyään yli kymmenen miljoonaa jäsentä. Itse asiassa kirkko ei ole sen suurempi kuin seurakunta. Jokaisella piispalla on neuvonantajat. Hän kantaa yllään erityistä viittaa ja hänet on nimitetty seurakunnan johtavaksi ylipapiksi. Siellä on myös muita ylipappeja ja vanhinten johtokunta. Siellä on apujärjestöjen johtajia ja opettajia tarpeen mukaan. Kun me palvelemme kuuliaisesti, aina mielellämme, meidän palkkamme, kuten piispankin, tulee siunauksina. Vaikka kirkko kasvaisi jäsenmäärältään sataan miljoonaan (kuten varmasti tulee tapahtumaan!), se ei silti tule olemaan sen suurempi kuin seurakunta. Kaikki mitä lunastukseen tarvitaan, paitsi temppeli, on siellä ­ ja temppeleitä tulee nykyään yhä lähemmäksi meitä kaikkia. Pieni joukko seurakuntia kootaan yhteen vaarnoiksi ja lähetysseurakuntia piireiksi, joiden suojissa ne toimivat. Johtokunta ja neuvosto kouluttavat piispakuntaa ja muita johtajia kouluttamaan niitä, jotka palvelevat heidän kanssaan. Tämä järjestys kaikkialla maailmassa juontaa juurensa Jeesuksen Kristuksen evankeliumin palauttamisesta. Yksilölliset todistukset Vapahtajasta mahdollistavat tämän auliin palvelemisen ihmeen. Ilmoitus, joka oli jo olemassa kun tämä järjestelmä sai alkunsa, ei päättynyt siihen, koska sen kaiken tarkoituksena on suojata perheitä. Perheet kootaan yhteen seurakunniksi tai lähetysseurakunniksi. Piispan velvollisuutena on katsoa, että jokainen perhe sidotaan yhteen kestävin liitoin, ja että jokainen perheenjäsen on turvassa ja onnellinen. Järjestelmä toimii parhaiten kun piispa tunnustaa vanhempien ylivoimaisen vastuun. Vaikka piispaa joskus kutsutaan "seurakunnan isäksi", häntä ei ole kutsuttu kasvattamaan seurakuntansa lapsia. Käsikirjoissamme sanotaan: "Vanhemmilla on ensisijainen vastuu lastensa hyvinvoinnista. Piispakunta ja muut seurakunnan johtohenkilöt tukevat mutta eivät syrjäytä vanhempia tässä vastuussa."6 "Kirkon koorumien, apujärjestöjen, ohjelmien ja toimintojen tulee vahvistaa ja tukea perhettä. Niiden tulee tehostaa evankeliumikeskeisiä perheen toimintoja, ei kilpailla niiden kanssa."7 Ensimmäinen presidenttikunta kirjoitti äskettäin kirkolle: "Koti on vanhurskaan elämän perusta eikä mikään muu taho voi ottaa sen paikkaa tai täyttää sen perustehtäviä tämän Jumalan antaman vastuun täyttämisessä. ­ ­ Olivatpa muut pyyteet tai toiminnat miten kelvollisia ja asiallisia tahansa, niiden ei saa sallia syrjäyttää Jumalan antamia velvollisuuksia, jotka vain vanhemmat ja perheet voivat asianmukaisesti täyttää."8 Perheet, kuten seurakunnatkin, ovat erikokoisia ja erimuotoisia. Aika kulkee kulkuaan, uusi sukupolvi nousee toisen tilalle. Vauvoja syntyy ja niistä varttuu vanhempia ja sitten isovanhempia. Yksi perhe jakautuu useammaksi. Seurakunnat kasvavat ja niitä jaetaan. Missä ennen oli yksi, on nyt muitakin. Mitä tahansa maailmalla tapahtuukaan ­ ilmeneepä yhteiskunnassa kohteliaisuuksien korkeuksia tai turmeltuneisuuden syvyyksiä ­ suunnitelma pysyy muuttumattomana. Kirkko kasvaa kunnes se täyttää koko maan. Silti se ei ole sen suurempi kuin seurakunta. Kirkko tarjoaa toimintoja ja yhteistoimintaa, toimituksia ja asettamisia, liittoja ja sopimuksia ja ojentamista, jotka valmistavat meitä kaikkia korotusta varten. Se seuraa taivaissa tehtyä suunnitelmaa, sillä yksikään kuolevainen mieli ei olisi voinut suunnitella sitä. Nyt ja ikuisesti tavalliset miehet jättävät valjakkonsa seisomaan kesken jääneeseen vakoon, ohjakset auran päälle laskettuina, kun joku tarvitsee apua. Naiset ja lapset palvelevat heidän kanssaan ja tukevat heitä varustettuina sillä totuudella, joka tulee ilmoituksen kirjoista. Arvokkaimpana niistä kaikista on Mormonin Kirja, joka todistaa Kristuksesta, sovitustyöstä, Hänen ylösnousemuksestaan, ja minä todistan Hänestä. Hänen ilmoittamansa suunnitelman suojissa seurakunnassa me ja meidän perheemme olemme turvassa. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. VIITTEET 1. 1. Tim. 3:2. 2. LK 58:18, kursivointi lisätty. 3. 5. uskonkappale. 4. "Et Siionin porteilla vielä", MAP-lauluja, 1982, 17, säkeistöt 1, 3. 5. Ks. LK 68:25­28. 6. Church Handbook of Instructions, Book 2: Priesthood and Auxiliary Leaders, 1998, s. 178. 7. Church Handbook of Instructions, Book 2, s. 299. 8. Ensimmäisen presidenttikunnan kirje, 11. helmikuuta, 1999.