The Christus statueMyöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko Etsi | Palaute | Sivustokartta | Ohje | Maakohtaiset sivut |
Kotisivu Gospel Library General Conference
Conferences
huhtikuu 1999
Kuin sammumaton liekki

Kuin sammumaton liekki

Vanhin M. Russell Ballard
kahdentoista apostolin koorumista

Yksi asia on varma: käskyt eivät ole muuttuneet. ­ ­ Oikein on yhä oikein. Väärin on yhä väärin, olipa se verhottu miten ovelasti tahansa kunniallisuuden tai poliittisen moitteettomuuden kaapuun.

Vanhin M. Russell Ballard

Veljet ja sisaret, meillä on ollut kaksi innoittavaa päivää, ja toivon, että minunkin puheeni tuo lisänsä ohjeisiin ja tämän yleiskonferenssin henkeen.

Minulla on toisinaan etuoikeus suorittaa palvelusta temppelissä, kun kaksi kelvollista nuorta menee naimisiin ja heidät sinetöidään Herran huoneessa. Ne ovat aina suurenmoisia tilaisuuksia perheelle ja ystäville. Tunne on sellaisina hetkinä suloinen ja tyydytystä tuottava yhdistelmä maanpäällistä onnea ja iankaikkista iloa, joka kuvastuu äitien kyyneleisistä silmistä heidän rukoiltuaan kaikesta sydämestään tuon päivän koittamista. Sen näkee isien silmistä, kun he ensimmäistä kertaa kuukausiin ajattelevat muutakin kuin millä maksaa kaikki kustannukset. Mutta ennen muuta sen näkee hyveellisen morsiamen ja sulhasen silmistä, koska he ovat eläneet evankeliumin opetusten mukaan ja torjuneet maailman kiusaukset. Ne, jotka ovat pysyneet puhtaina ja siveellisinä, voivat kokea tuon erityisen, kiistämättömän tunteen.

Liian monet nuorista miehistämme ja naisistamme antavat periksi maailman paineille, maailman, joka on kyllästetty pahoilla puheilla ja moraalittomalla käyttäytymisellä. Lusifer käy ankaraa sotaa niin nuorten kuin vanhojenkin sydämistä ja sieluista, ja menetykset vain kasvavat. Maailman käyttäytymissäännöt ovat muuttuneet kuin hiekkadyynit tuulen pieksemässä autiomaassa. Se, mikä oli aiemmin ennenkuulumatonta tai kelvotonta, on nyt tavallista. Maailman näkökulma on muuttunut niin voimakkaasti, että niitä, jotka haluavat pitää kiinni perinteisistä moraalisen käyttäytymisen säännöistä, pidetään eriskummallisina, melkein kuin heidän täytyisi perustella haluaan pitää Jumalan käskyt.

Mutta yksi asia on varma: käskyt eivät ole muuttuneet. Siitä älköön erehdyttäkö. Oikein on yhä oikein. Väärin on yhä väärin, olipa se verhottu miten ovelasti tahansa kunniallisuuden tai poliittisen moitteettomuuden kaapuun. Me uskomme siveyteen ennen avioliiton solmimista ja uskollisuuteen sen jälkeen. Tuo tasovaatimus on ehdottoman tosi tasovaatimus. Siihen eivät vaikuta mielipidekyselyt, eikä se riipu tilanteesta eikä olosuhteista. Siitä eikä muistakaan evankeliumin tasovaatimuksista ei tarvitse keskustella.

Mutta tarvitaan kipeästi sellaisia vanhempia, johtajia ja opettajia, jotka auttavat nuoriamme, niin että he oppivat ymmärtämään, rakastamaan ja arvostamaan evankeliumin tasovaatimuksia ja elämään niiden mukaan. Vanhempien ja nuorten täytyy yhdessä puolustautua viekasta ja petollista vastustajaa vastaan. Meidän täytyy olla yhtä omistautuneita, voimakkaita ja päättäväisiä pyrkimyksissämme elää evankeliumin mukaan kuin hän on pyrkimyksissään tuhota sen ­ ja meidät.

Edessämme on suuri haaste. Vaarassa ovat rakkaittemme kuolemattomat sielut. Saanen ehdottaa neljää keinoa vahvistaa uskon linnakettamme kodeissamme ja erityisesti auttaa nuoriamme valmistautumaan siihen, että he ovat puhtaita ja siveellisiä, täysin kelvollisia astumaan temppeliin.

Ensimmäinen keino on tieto evankeliumista. Tärkein, elämää muuttava tieto, josta minä tiedän, on tieto siitä, että me olemme todella Jumalan, iankaikkisen Isämme, lapsia. Se ei ole ainoastaan opillisesti oikein vaan myös hengellisesti välttämätöntä. Vapahtaja sanoi voimallisessa esirukouksessaan: "Ja ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen" (Joh. 17:3). Se, että tunnemme taivaallisen Isän ja ymmärrämme suhteemme Häneen Isänämme ja Jumalanamme, merkitsee sitä, että löydämme merkityksen tälle elämälle ja toivon tulevasta elämästä. Perheidemme tarvitsee tietää, että Hän on todellinen, että me todella olemme Hänen poikiaan ja tyttäriään ja että me perimme kaiken, mitä Hänellä on ­ nyt ja ikuisuudessa. Kun perheenjäsenillä on siitä varma tieto, he eivät kovin todennäköisesti etsi perkeleellisiä vääristelyjä vaan pikemminkin katsovat Jumalaan ja elävät (ks. 4. Moos. 21:8).

Meidän tarvitsee jotenkin juurruttaa sydämiimme voimakas todistus Jeesuksen Kristuksen evankeliumista pioneeriesi-isiemme tapaan. Muistatteko Nauvoon tuhon syyskuussa 1846 ja pyhien kestämättömät olot köyhien leireissä? Kun Winter Quartersiin saatiin sana, Brigham Young kutsui heti veljet koolle. Selitettyään tilanteen ja muistutettuaan heitä Nauvoon temppelissä tehdystä liitosta, ettei ketään, joka haluaisi mukaan, olipa hän miten köyhä tahansa, jätettäisi jälkeen, hän antoi heille tämän merkittävän haasteen:

"Nyt on työnteon aika", hän sanoi, "Herran huoneessa tekemänne liiton tuli palakoon sydämissänne kuin sammumaton liekki" (Journal History of The Church of Jesus Christ of Latter-day Saints, 28. syyskuuta 1846, s. 5, kursivointi lisätty). Muutaman päivän kuluttua, huolimatta Winter Quartersin onnettomista oloista, monet vankkurit vierivät itään päin pelastamaan pyhiä köyhien leireistä Mississipin rannoilta.

Kuulemme usein noiden varhaisten pyhien kärsimyksistä ja uhreista ja kysymme itseltämme: "Kuinka he selviytyivät kaikesta? Mistä he saivat sellaisen voiman?" Osittainen vastaus piilee presidentti Youngin voimallisissa sanoissa. Nuo varhaiset pyhät olivat tehneet Herran kanssa liittoja, ja nuo liitot paloivat kuin sammumaton tuli heidän sydämissään.

Toisinaan meillä on kiusaus antaa enemmän mukavuudenhalun kuin liittojen hallita elämäämme. Aina ei ole mukavaa elää evankeliumin tasovaatimusten mukaan ja puolustaa totuutta ja todistaa palautuksesta. Yleensä ei ole mukavaa kertoa evankeliumista muille ihmisille. Aina ei ole mukavaa ottaa vastaan kutsumusta kirkossa, etenkään sellaista, joka kehittää kykyjämme. Mahdollisuudet palvella muita ihmisiä mielekkäillä tavoilla, kuten olemme liitossa luvanneet, eivät useinkaan tule sopivina aikoina. Mutta mukavuudenhaluisessa elämässä ei ole hengellistä voimaa. Me saamme voimaa pitämällä liittomme. Kun tarkastelemme noiden varhaisten pyhien elämää, näemme, että heidän liittonsa olivat heidän elämänsä ensisijainen voima. Heidän esimerkkinsä ja todistuksensa olivat kyllin voimakkaita vaikuttamaan polvesta polveen heidän lastensa keskuudessa.

Kun lapsemme kasvavat, vanhempien on tarpeen opettaa heille yhä suoremmin ja selvemmin tietoa siitä, mikä on soveliasta ja mikä ei ole. Vanhempien on tarpeen opettaa lapsiaan välttämään pornografisia valokuvia ja kertomuksia. Lasten ja nuorten on tarpeen kuulla vanhemmiltaan, että pornografia kaikissa muodoissaan on perkeleen työkalu ja että jos joku leikittelee sillä, sillä on voima tehdä riippuvaiseksi, turruttaa ja jopa tuhota ihmisen henki. Heille on tarpeellista opettaa, etteivät he saa käyttää alhaista kieltä eivätkä milloinkaan käyttää Herran nimeä turhaan. Sattumalta kuultuja karkeita vitsejä ei pidä milloinkaan toistaa. Opettakaa perheenjäseniä olemaan kuuntelematta sellaista musiikkia, joka palvoo aistillisuutta. Puhukaa heille selkeästi sukupuoliasioista ja siveellisyyttä koskevista evankeliumin opetuksista. Tämä tieto tulkoon vanhemmilta kotona soveliaalla tavalla. Kaikkien perheenjäsenten on tarpeellista tuntea säännöt ja saada hengellistä vahvistusta voidakseen pitää ne. Ja kun tehdään virheitä, Herran Jeesuksen Kristuksen ihmeellinen sovitus täytyy ymmärtää ja hyväksyä, niin että anteeksianto ja jatkuva tulevaisuuden toivo voidaan saavuttaa täyden ja joskus vaikeankin parannuksenteon kautta. Emme saa milloinkaan luopua henkilökohtaisesta ja perheemme pyrkimyksestä saavuttaa iankaikkinen elämä.

Valitettavasti aivan liian monet vanhemmat nykyajan maailmassa ovat väistäneet velvollisuuden opettaa näitä arvoja ja muita kirkon oppeja perheelleen uskoen, että muut tekevät sen: vertaisryhmä, koulu, kirkon johtajat ja opettajat tai jopa tiedotusvälineet. Lapsemme oppivat joka päivä, täyttävät mielensä ja sydämensä kokemuksilla ja havainnoilla, jotka vaikuttavat syvällisesti heidän henkilökohtaiseen arvojärjestelmäänsä.

Veljet ja sisaret, meidän on tarpeen opettaa toisiamme ja juurruttaa syvällisempi usko sydämiimme vahvistaaksemme itseämme rohkeudella pitää käskyt yhä lisääntyvän jumalattomuuden maailmassa. Meidän on tarpeen tulla niin syvällisesti kääntyneiksi Kristuksen evankeliumiin, että liiton tuli palaa sydämissämme kuin sammumaton liekki. Ja kun meillä on sellainen usko, me teemme, mitä on tarpeen, pysyäksemme tosina ja kelvollisina.

Toinen keino on keskustelu. Mikään ei ole tärkeämpää perheenjäsenten välisissä suhteissa kuin avoin, rehellinen keskustelu. Tämä koskee erityisesti niitä vanhempia, jotka yrittävät opettaa evankeliumin periaatteita ja tasovaatimuksia lapsilleen. Kyky neuvotella nuortemme kanssa ­ ja mikä on ehkä sitäkin tärkeämpää, todella kuunnella heidän huoliaan ­ on perusta, jonka varaan menestykselliset suhteet rakennetaan. Usein se, mitä näemme silmissä ja mitä tunnemme sydämessä, kertoo paljon enemmän kuin se, mitä kuulemme tai sanomme. Sananen lapsille: Älkää milloinkaan olko epäkunnioittavia vanhempianne kohtaan. Teidänkin täytyy oppia kuuntelemaan, erityisesti äitinne ja isänne neuvoa ja Hengen kuiskauksia. Meidän on tarpeen etsiä ja käyttää hyväksi erityisiä opetustuokioita, joita syntyy jatkuvasti perhesuhteissamme, ja meidän on tarpeen päättää nyt, että pidämme perheillan joka maanantai-ilta.

Vaikuttavia keskustelutuokioita syntyy säännöllisesti pidettyjen perherukousten ja pyhien kirjoitusten tutkimisen kautta. Pyhät kirjoitukset auttavat määrittämään perheen arvoja ja tavoitteita, ja yhteinen keskustelu niistä auttaa perheenjäseniä tulemaan henkilökohtaisesti varmoiksi, hengellisesti väkeviksi ja omavaraisiksi. Se vaatii aikaa, ja niinpä meidän on neuvoteltava yhdessä siitä, kuinka paljon sallitaan television, elokuvien ja videonauhojen katselemista, videopelejä, Internetin käyttöä tai kodin ulkopuolista toimintaa.

Kolmas keino on tapahtumien kulkuun puuttuminen. Vanhempien velvollisuutena on puuttua tapahtumien kulkuun, kun he näkevät, että tehdään vääriä valintoja. Se ei merkitse sitä, että vanhemmat ottaisivat lapsiltaan pois kallisarvoisen tahdonvapauden lahjan. Koska tahdonvapaus on Jumalan antama lahja, valinta, mitä he tekevät, kuinka he käyttäytyvät ja mihin he uskovat, on loppujen lopuksi aina heidän. Mutta meidän vanhempien on tarpeellista varmistaa, että he ymmärtävät, millainen käyttäytyminen on soveliasta, ja mitä seuraa, jos he jatkavat väärällä tiellään. Muistakaa, ettei kotona ole mitään sellaista kuin laiton sensuuri. Elokuvat, lehdet, televisio, videonauhat, Internet ja muut tiedotusvälineet ovat kotonamme vieraina, ja ne tulisi toivottaa tervetulleiksi vain silloin, kun ne ovat soveliasta huvia perheelle. Tehkää kodistanne rauhan ja vanhurskauden satama. Älkää salliko pahojen vaikutusten saastuttaa omaa erityistä hengellistä ympäristöänne. Olkaa ystävällisiä, huomaavaisia, lempeitä ja harkitsevaisia sanoissanne ja siinä, kuinka kohtelette toisianne. Silloin perheen tavoitteet, jotka pohjautuvat evankeliumin tasovaatimuksiin, helpottavat hyvien päätösten tekemistä.

Sama periaate soveltuu teihin piispoihin, opettajiin ja muihin johtajiin kirkossa, kun teette työtä perheiden auttamiseksi. Teidän ei tarvitse seistä toimettomina vieressä, kun henkilöt, joita huoneenhallitustehtävänne koskee, tekevät huonoja moraalisia valintoja. Kun joku nuoristanne on elämänsä moraalisessa tienristeyksessä, miltei aina on joku ­ vanhempi, johtaja, opettaja ­ joka voisi vaikuttaa puuttumalla tapahtumien kulkuun rakastavasti ja ystävällisesti.

Neljäs keino on esimerkki. Samoin kuin uupuneen merimiehen on vaikeaa löytää tiensä tuntemattomilla merillä ilman kompassia, samoin on lasten ja nuorten miltei mahdotonta löytää tiensä elämän merillä ilman hyvän esimerkin opastavaa valoa. Emme voi odottaa heidän välttävän kaikkea sopimatonta, jos he näkevät vanhempiensa tinkivän periaatteista ja epäonnistuvan evankeliumin mukaisessa elämässä.

Vanhempina, opettajina ja johtajina meidän vakaa velvollisuutemme on näyttää voimallista henkilökohtaista esimerkkiä vanhurskaasta voimasta, rohkeudesta, uhrauksesta, epäitsekkäästä palvelemisesta ja itsehillinnästä. Nämä ovat piirteitä, jotka auttavat nuoriamme pitämään kiinni evankeliumin rautakaiteesta ja pysymään suoralla ja kaidalla polulla.

Toivon, että voisin sanoa teille, että keskittyminen tietoon, keskustelemiseen, tapahtumien kulkuun puuttumiseen ja esimerkkiin johtaa aina täydelliseen perheeseen, jossa on täydelliset lapset, jotka eivät milloinkaan hairahdu evankeliumin tasovaatimuksista. Niin ei valitettavasti ole. Mutta perheissä, joissa tunnetaan evankeliumin periaatteet ja tasovaatimukset, opetetaan niitä ja eletään niiden mukaan, säästytään todennäköisemmin vakavien virheiden tuottamalta tuskalta. Kun perheessä vallitsee kauan sitten opittu myönteisen keskustelun ja uskollisen esimerkin käytäntö, on paljon helpompaa neuvotella yhdessä henkilökohtaisista ongelmista ja viedä läpi ne välttämättömät muutokset, jotka koituvat jokaisen perheenjäsenen siunaukseksi.

Lähellä Moosian kirjaan kirjoitetun suurenmoisen saarnansa loppua kuningas Benjamin antaa tämän merkittävän neuvon: "En voi mainita teille kaikkea, millä voitte tehdä syntiä, sillä on olemassa monia tapoja ja keinoja, niin monia, etten voi niitä luetella.

Mutta sen verran minä voin teille sanoa, että ellette te pidä vaaria itsestänne ja ajatuksistanne, sanoistanne ja teoistanne ja noudata Jumalan käskyjä ja säilytä uskoanne siihen, mitä olette kuulleet meidän Herramme tulemisesta, aina elämänne loppuun saakka, teidän täytyy hukkua. Ja nyt, oi ihminen, muista, ettet hukkuisi." (Moosia 4:29­30.)

Veljeni ja sisareni, Jumala siunatkoon jokaista meistä, niin että liittojemme tuli palaa sydämessämme kuin sammumaton liekki. Valmistautukaamme hengellisesti uudistamaan pyhät liittomme joka viikko nauttiessamme sakramentin. Että kunnioitamme Herraa ja teemme innokkaasti oman osamme näinä erittäin jännittävinä ja suurenmoisina aikoina Hänen kirkkonsa rakentamiseksi vahvistamalla perhettämme, on nöyrä rukoukseni Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

 
© 2009 Intellectual Reserve, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.   Tekijän- ja käyttöoikeudet.  Yksityisyyden suoja