Seuratkaa valoa Margaret D. Nadauld Nuorten Naisten ylijohtaja Herra kehottaa meitä tulemaan pois maailmallisuuden kylmäkiskoisesta vaaravyöhykkeestä Hänen valonsa lämpimään. Oletteko koskaan pimeässä kompastuessanne satuttaneet varpaanne ja sanoneet: "Ai, se sattui!" Mitä, jos valot sammuisivat tässä rakennuksessa tänä iltana? Täällä olisi täydellinen kaaos! Pimeys voi olla vaarallista terveydellemme ­ fyysiselle ja hengelliselle terveydellemme! On suuri siunaus, että meillä on elämässämme valo ­ valo, jonka avulla näemme asiat sellaisina kuin ne todella ovat; valo, joka valaisee ymmärryksemme; valo, jota me voimme seurata uskossa ja täysin luottavaisina. Saanen kertoa teille erään tapauksen, joka kuvaa sitä mitä tarkoitan. Oli vain muutama päivä jouluun, ja olimme vastanaineita ja matkalla kotiin jouluksi. Kyseessä oli 42 tunnin automatka, mutta se ei lannistanut meitä lainkaan, koska olimme niin innoissamme siitä, että pääsisimme jälleen kotiin perheittemme pariin! Olimme olleet tien päällä koko päivän ja suurimman osan yöstä, kun alkoi kauhea lumimyrsky. Jouduimme sokaisevaan lumipyryyn, ja valtatie peittyi hetki hetkeltä yhä paksumman lumipeitteen alle. Yö oli sysipimeä, me emme nähneet, minne olimme menossa, emmekä paksun lumen tähden nähneet tiessä olevia viivoja. Se oli pelottava tilanne! Yhtäkkiä aloimme erottaa edessämme valtavan puoliperävaunuyhdistelmän, joka kulki edellä hitaasti ja tasaista vauhtia. Erotimme juuri ja juuri sen perävalot, mutta niiden näkeminen antoi meille toivoa. Mieheni, joka ajoi autoa, kiinnitti katseensa rekan valoihin, ja me ajoimme niitä raiteita pitkin, jotka ajoneuvo teki syvenevään hankeen. Paniikkimme lientyi jonkin verran, kun edellämme oli sellainen opas, koska hän tunsi tien, hän istui korkeammalla kuin me, ja hänellä oli parempi näköala. Ja varmasti hänellä oli keino tarvittaessa hälyttää apua. Rukous huulillamme ja rystyset valkoisina ohjauspyörää pidellen me seurasimme tuota valoa läpi myrskyn. Me ohitimme monia kummallekin puolen tietä suistuneita autoja, ja sitten huomasimme, että rekka hiljensi vauhtia ja ajoi pois valtatieltä. Uskossa me seurasimme sitä ja totesimme suureksi helpotukseksemme pian olevamme turvallisessa paikassa, missä olimme suojassa. Olimme todella kiitollisia! Maltoimme tuskin odottaa saavamme kertoa rekan kuljettajalle, kuinka kiitollisia olimme hänen avustaan ­ siitä, että hän näytti meille tietä. Me olemme kaikki tiellä, joka johtaa kotiin, mutta me emme yritä päästä sinne jouluksi. Me yritämme päästä sinne iankaikkisuudeksi. Me haluamme turvallisesti saapua kotiin rakastavan taivaallisen Isämme luokse. Hän haluaa meidän pääsevän sinne turvallisesti, joten Hän on lähettänyt ohjaavan valon, jota voimme seurata, Vapahtajan, Herran Jeesuksen Kristuksen, täydellisen esimerkin. Hän tuntee tien. Hän valaisee polkumme yön pimeässä, myrskyissä, tienristeyksissä ja päivänvalossa. Hän on aina valmis näyttämään tietä takaisin kotiin. Hän sanoo meille: "Ja minä olen myös oleva teidän valkeutenanne ­ ­ ja minä olen valmistava tien edellänne, jos te pidätte minun käskyni ­ ­ ja te tulette tietämään, että minä olen teidän johdattajanne" (1. Ne. 17:13). Eräs nuori nainen kirjoitti minulle tiestä, jota hän kulki. Hän sanoi: "Katselin erästä videota ystävieni kanssa. Se oli sellainen, että tiesin, ettei minun pitäisi katsoa sitä. Henki kehotti minua lähtemään pois. Jaksoin kuunnella ja nousta ja lähteä. Tunsin Hengen hyvin voimakkaana. Tiedän, että se johtui tekemästäni valinnasta." (Nuorten Naisten toimistossa oleva kirje.) Hän seurasi valoa, joka johti turvaan. Tuo sama valo näytti kahdelle nuorelle sisarukselle tietä eräänä hyvin pelottavana päivänä vuonna 1833. Vihainen väkijoukko mellakoi Independencen hiljaisilla kaduilla Missourissa, missä viisitoistavuotias Mary Elizabeth Rollins ja hänen kolmetoistavuotias sisarensa Caroline asuivat. Pelottava mellakkajoukko tuhosi ja poltti ihmisten omaisuutta ja metelöi. Jotkut mellakoitsijat murtautuivat veli William Phelpsin kotiin, missä painokoneet sijaitsivat. Veli Phelps oli ollut painamassa profeetta Joseph Smithin saamia ilmoituksia. He hajottivat painokoneen ja heittivät sen kadulle. He kantoivat korvaamattoman arvokkaat painetut sivut ulos rakennuksesta ja heittivät ne pihalle kasaan poltettaviksi. Mary Elizabeth ja hänen sisarensa Caroline olivat piilossa aidan takana ja katselivat vavisten tuhotyötä. Mary tiesi aivan hyvin, kuinka vaarallisia vihaiset väkijoukot olivat, mutta siitä huolimatta hän piti tärkeänä pelastaa kiireesti nuo kallisarvoiset sivut. Nuoret sisarukset juoksivat kadulle, kaappasivat sylillisen pyhiä kirjoituksia ja pakenivat. Jotkut mellakoitsijoista näkivät tämän ja käskivät heitä pysähtymään ajaessaan urhoollisia sisaruksia takaa. Tytöt juoksivat suureen maissipeltoon, missä he hengästyneinä kaatuivat maahan. He levittivät maissivarsien välissä ilmoitukset maahan ja levittäytyivät sitten itse niiden päälle. Miehet etsivät kuumeisesti tyttöjä pitkien maissinvarsien seasta ja tulivat ajoittain ihan lähelle, mutta he eivät löytäneet tyttöjä ja luovuttivat viimein ja lähtivät kaupunkiin lopettamaan tuhotyötään. Herran valo näytti noille nuorille naisille, mitä tehdä ja minne mennä turvaan. Se sama valo loistaa teille. Se pystyy varjelemaan teidät kuten se varjeli heidätkin. Meillä on Nuorten naisten toimistossa noita sisaruksia esittävä veistos muistuttamassa meitä nuorten naisten rohkeudesta silloin ja nyt. Jane Allgood Bailey ei aikonut luopua uuden uskontonsa valosta. Hän ei antanut pakkasen, nälkiintymisen ja sairauden nujertaa itseään Wyomingin tasangoilla. Hän piti lujasti kiinni muiden naisten käsistä kahlatessaan jääkylmien virtojen poikki. He pääsivät toiselle rannalle vaatteet jäässä, mutta he jatkoivat eteenpäin. Hänen 18-vuotias poikansa Langley sairastui matkalla ja oli niin heikko, että häntä oli vedettävä käsikärryissä suuren osan matkaa. Eräänä aamuna hän nousi kärryissä olevasta vuoteestaan, joka oli jäätynyttä telttakangasta, ja meni komppanian edelle ja asettui makuulle erään marunapensaan juurelle kuolemaan, sillä hänestä tuntui, että hän oli liian suurena taakkana. Kun hänen uskollinen äitinsä löysi hänet, hän torui poikaa ja sanoi hänelle: "Mene kärryyn. Minä autan sinua, mutta sinä et saa antaa periksi!" Sitten perhe kulki eteenpäin niiden kera, jotka olivat jäljellä Martinin ja Willeyn käsikärrykomppaniasta. Saavuttaessa Suolajärven laaksoon Langley oli yhä elossa! Hän oli 18-vuotias ja painoi vain kuusikymmentä paunaa [noin 28 kiloa]. Tuo 18-vuotias poika oli isoisoisäni. Olen kiitollinen hänen nuoren elämänsä säästymisestä ja hänen jalon, rohkean äitinsä urhoollisuudesta ja sisukkuudesta. Tämä äiti oli valona perheelleen ja sai poikansa jatkamaan matkaa vastoin kaikkia odotuksia selviytyä hengissä. Sisaret, teidän ei luultavasti tarvitse vetää käsikärryjä lumimyrskyssä yli tasankojen tai paeta mellakoitsijoita, mutta teidän on ehkä vältettävä ystäviä ja muotisuuntauksia ja kutsuja, jotka vaarantaisivat teidän hyvyyden mittapuunne. Ja se kysyy rohkeutta. Te olette pian Apuyhdistyksen sisaria ja jonakin päivänä äitejä, joiden täytyy antaa tuleville sukupolville rohkeutta ja todistus. Teillä ei ole varaa sanoa näinä valmistautumisen vuosinanne: "Minä luovutan. Kirkon tasovaatimukset ovat liian korkeat. On liian vaikeata elää tarkoin henkilökohtaisen puhtauden mittapuiden mukaan. Olen liian heikko." Te pystytte siihen! Tulevaisuutenne tähden teidän täytyy tehdä niin! Te voitte elää maailmassa olematta maailmasta. Herra kehottaa meitä tulemaan pois maailmallisuuden kylmäkiskoisesta vaaravyöhykkeestä Hänen valonsa lämpimään. Tämä vaatii rehellisyyttä, luonteenlujuutta ja uskoa ­ uskoa niihin totuuksiin, joita Herra Jeesus Kristus on opettanut. Hän sanoi: "Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo." (Joh. 8:12.) Herran valo auttoi Shelly Ann Scoffieldia selviytymään nuoren elämänsä aikana pelottavasta koettelemuksesta, mutta hän kohtasi sen suuressa uskossa ja rakkaudessa taivaallista Isää kohtaan. Eräänä päivänä Shelly alkoi tuntea itsensä sairaaksi. Hän kävi lääkärillä, joka totesi, että jotakin oli pahasti vialla. Shelly sanoi: "Minua pelotti. Minulla oli valtavia kasvaimia keuhkoissani, ja lääkäri alkoi puhua syövästä ja kemoterapiasta ja sädehoidosta." Mutta hän ei antanut periksi peloilleen. Uskollisena Edistyminen-ohjelmassa saamilleen opetuksille hän alkoi ahkeroida ja laati pitkän luettelon tavoitteita, joita hän toteuttaisi sillä aikaa kun ei voinut hoitojensa tähden käydä koulua. Hän järjesti itselleen puuhaa tekemällä hyvää. Hän oli tietoinen siunauksistaan, joihin kuului isä, jolla oli pappeus ja joka oli antanut hänelle siunauksia, sekä suurenmoinen perhe, ihania ystäviä ja hyviä lääkäreitä. "Parasta kaikesta", sanoi Shelly, "on se, että minulla on todistus taivaallisesta Isästäni ja siitä, että Hän rakastaa minua ja auttaa minua kestämään tämän kamppailun." Shelly kirjoitti ajatuksensa muistiin Nuorissa Naisissa olevia ystäviään varten, ja haluan lukea teille osan siitä, mitä hän sanoi: "Haluan teidän tyttöjen tietävän, että tämä on otollista aikaa päästä lähelle taivaallista Isäänne. Tehkää kaikkenne osoittaaksenne Hänelle, että te pystytte tekemään kaiken, mitä lupasitte tehdä. Minäkin yritän. Opin parhaillaan enemmän kuin olen koskaan elämässäni tiennyt evankeliumista. Tiedän, että taivaallinen Isä on kanssani. Kun tunnen kipua ja surua, Hänkin tuntee niitä, ja Hän haluaa minun ja teidän jokaisen niitä tuntiessanne polvistuvan ja rukoilevan Hänen apuaan, koska Hän haluaa todella auttaa. Hän rakastaa teitä hyvin paljon. Rukoilen, että koko elämänne ajan kaikissa koettelemuksissanne oppisitte niistä ja pysyisitte lähellä Häntä ja säilyttäisitte uskon. Hankkikaa todistus ja pysykää uskollisina sille, mikä on oikein." Shelly Scoffield kuoli 3. marraskuuta 1998 vahvana uskossa. Rakkaat kallisarvoiset nuoret sisaret, meillä ei kaikilla ole sellaisia kokemuksia kuin Shellyllä tai muilla, joista olen kertonut teille tänä iltana, mutta meidän kaikkien täytyy elämän matkallamme päästä lähelle Herraa. Saanemme ehdottaa kolmea asiaa, jotka auttavat teitä näkemään valon ja seuraamaan sitä omassa elämässänne. Ensiksi, ja tämä on tärkeintä, rukoilkaa. Kun puhutte taivaalliselle Isälle ja vuodatatte sydämenne Hänelle, te pääsette lähelle Häntä. Pysähtykää sitten, pitäkää tauko ja kuunnelkaa, mitä tunnette sydämessänne. Yrittäkää ymmärtää Hengen kuiskauksia. Kun rukoilette vilpittömästi, te tulette tuntemaan taivaallisen Isän suuren rakkauden teitä kohtaan. Toiseksi, tutkikaa pyhiä kirjoituksia. Pyhät kirjoitukset opettavat meille Herran teitä. Ne vastaavat kysymyksiin siitä, kuinka meidän pitäisi elää tänä päivänä. Ne tuovat elämäämme sen valon ja sen hengen, joita emme voi saada millään muulla tavoin. Kolmanneksi, tehkää innokkaasti työtä hyvän asian puolesta. Se tarkoittaa tätä: Palvelkaa perhettänne ja ystäviänne. Olkaa aktiivisia kirkossa ja seminaarissa. Kehittäkää lahjojanne ja kykyjänne. Olkaa hyviä esimerkkejä. Olkaa Jumalan todistajia aina kaikessa ja kaikkialla. Niin tehdessänne valo kirkastuu elämässänne ja se heijastuu kasvoistanne. Nuorten Naisten toimistosta näkyy pyhä Suolajärven temppeli, ja me näemme sieltä, kun morsiamet tulevat ulos valokuvattaviksi. Nämä ihanat temppelissä avioliiton solmineet morsiamet näyttävät kaikki kauniilta, koska heidän kasvonsa säteilevät ja heidän silmänsä loistavat. Se johtuu siitä, että he ymmärtävät Vapahtajan vaikutuksen heidän elämässään. Sellainen nuori nainen, joka on valmistautunut ja on kelvollinen tekemään pyhiä liittoja ja pitämään ne ja vastaanottamaan temppelin toimitukset, on aivan erityisen kallisarvoinen. Aivan kuten me seurasimme rekan valoja eräänä myrskyisenä talviyönä, samoin Shelly ja Mary Elizabeth ja Jane seurasivat Herran valoa, ja niin voitte tekin tehdä. Ja kun kohtaatte niitä hetkiä, jotka vaativat rohkeutta ja voimaa ja uskoa, niin muistakaa tämän laulun sanat: Mun valkeuteni on Herrani ain, Kun päivin ja öin Hän on suojanain. ("Mun valkeuteni on Herrani ain", MAP-lauluja, 51) Todistan, että Herra on aina valmis auttamaan teitä. Hänen elämänsä esimerkki ja Hänen opetuksensa ovat jatkuvana ja varmana oppaana. Me voimme seurata Häntä uskossa ja täysin luottavaisina, sillä Hän on Vapahtajamme. Minä rakastan Häntä. Minä rakastan teitä ja todistan Hänen rakkaudestaan teitä kohtaan. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.