Vaeltaminen Herran valkeudessa Presidentti Gordon B. Hinckley Viestini teille, haasteeni teille, rukoukseni on, että omistaudutte uudelleen kotienne vahvistamiselle. Rakkaat sisareni, puheeni aluksi haluan kertoa teille, kuinka paljon me arvostamme teitä, tämän kirkon naisia. Te olette olennainen osa sitä, mitä tärkein osa sitä. Emme voisi toimia kunnolla ilman teitä. Te innoitatte. Te tasapainotatte. Te olette valtava uskon ja hyvien töiden varasto. Te olette omistautumisen, uskollisuuden ja saavutusten ankkuri. Kukaan ei voi kieltää sitä suurta osaa, joka teillä on tämän työn edistymisessä yli maan. Te opetatte järjestöissä, ja teette sen erittäin hyvin. Teidän valmistautumisenne on esimerkki meille kaikille. Jokainen teistä on osa tätä valtavaa hanketta, Apuyhdistystä, suurta sisarten perhettä, jossa on yli neljä miljoonaa jäsentä. Teidän maailmanlaajuisessa jäsenistössänne on voima saavuttaa määrättömästi hyvää. Te olette kotien vartijoita. Te kannustatte aviomiehiänne. Te opetatte ja hoivaatte lapsianne uskoen. Joillekin teistä elämä on vaikeaa ja jopa katkeraa. Mutta te valitatte niin vähän ja teette niin paljon. Kuinka syvässä kiitollisuudenvelassa olemmekaan teille! Puhuessaan Apuyhdistyksestä presidentti Joseph F. Smith sanoi kerran: "Tämä järjestö on jumalallisesti perustettu, jumalallisesti valtuutensa saanut, jumalallisesti alulle pantu, jumalallisesti Jumalan asettama palvelemaan naisten ja miesten sielujen pelastamiseksi. Siksi ei ole mitään muuta järjestöä, johon sitä voisi verrata ­ ­ jolla voisi koskaan olla sama asema ja toimintaohjelma kuin tällä. ­ ­ Tehkää [Apuyhdistyksestä] ensimmäinen, tehkää siitä etumainen, tehkää siitä korkein, paras ja syvällisin kaikista maailmassa olevista järjestöistä. Teidät on kutsuttu Jumalan profeetan äänellä tekemään se, olemaan korkeimpana, suurimpana ja parhaana, puhtaimpana ja omistautuneimpana oikealle asialle." (Minutes of the General Board of the Relief Society, 17. maaliskuuta 1914, kirkon historia-arkistot, s. 54­56.) Mikä suuri haaste! Kun tyttäremme ja heidän tyttärensä ovat menneet naimisiin, vaimoni on antanut kullekin heistä erityisen lahjan. Se ei ole pölynimuri eikä astioita eikä mitään käytännöllistä. Se on kauniisti kehystetty seitsemän polven perhehistoriataulu heidän äitinsä puoleisesta suvusta. Sinä on valokuvat vaimoni äidinpuoleisen isoäidin isoäidistä, isoäidin äidistä, isoäidistä, äidistä, hänestä itsestään, hänen tyttärestään sekä tämän vasta avioituneesta tyttärestä. Jokainen tuon taulun naisista seitsemässä sukupolvessa on ollut tai on Apuyhdistyksen virkailija. Tästä kauniista perhehistoriataulusta tulee aina läsnä oleva muistuttaja tämän sukupolven nuoremmille siitä suuresta vastuusta, joka heillä on, siitä suuresta velvollisuudesta jatkaa äitiensä ja isoäitiensä perinnettä palvella Apuyhdistyksen organisaatiossa. Te ja teidän edeltäjänne olette vaeltaneet Herran valkeudessa. Alusta alkaen teidän tärkein velvollisuutenne on ollut pitää huolta siitä, ettei kukaan vaella nälkäisenä, ettei kukaan vaella ilman riittävää vaatetusta, ettei kukaan ole ilman majapaikkaa. Teidän velvollisuutenne on ollut ja on käydä sisartenne luona, missä tahansa he ovatkin, antamassa rohkaisua sen mukaan kuin he sitä tarvitsevat sekä vakuuttamassa heille rakkautta ja huolenpitoa ja kiinnostusta. Teillä on ja on ollut mahdollisuus repiä pois pimeyden verho, joka peittää lukutaidottomia, ja tuoda heidän elämäänsä ymmärryksen valo, kun te opetatte heitä lukemaan ja kirjoittamaan. Teillä on ja on ollut mahdollisuus liittyä yhteen sisarina, jotka rakastavat ja kunnioittavat ja arvostavat toisiaan, tuoda viihtyisän seuran siunauksia niiden kymmenientuhansien elämään, jotka ilman teitä olisivat jääneet kovin synkkiin ja yksinäisiin oloihin. Tässä eräänä iltana otin hyllystäni kirjan. Luin jälleen Mary Fielding Smithin, Hyrum Smithin vaimon ja Joseph Smithin kälyn sekä kahden kirkon presidentin äidin ja isoäidin, elämästä. Hän oli kirkossa käännynnäinen, kotoisin alun perin Englannista ja sitten asunut Kanadassa. Kun hän tuli Nauvooseen, hän lähenteli neljääkymmentä vuotta. Siellä hän tapasi Hyrum Smithin, joka oli jäänyt yksin kuuden lapsen kanssa hänen ensimmäisen vaimonsa kuoltua, ja meni hänen kanssaan naimisiin. Mary rakasti Hyrumia ja toi uuden ulottuvuuden tämän elämään. Mary otti elämälleen uuden suunnan, joka toi hänelle iloa ja sen jälkeen mittaamatonta surua, sillä hänelle lankesi kauhistuttava ja pelottava velvollisuus, joka vei hänet Nauvoosta Iowan poikki Winter Quartersiin ja vuonna 1848 pitkälle matkalle, joka johti Suolajärven laaksoon. 51-vuotiaana hän oli loppuun kulunut ja uupunut kamppailusta, ja hän kuoli 21. syyskuuta 1852. Hänen elämänsä on tyypillinen esimerkki tuon ajan Apuyhdistyksen naisen elämästä. Itse asiassa jotkin hänen kokemuksistaan ovat ajalta ennen yhdistyksen perustamista vuonna 1842. Maryn poika Joseph syntyi aikana, jolloin Far Westiä tuolloin terrorisoinut väkijoukko oli kaapannut hänen aviomiehensä. Hyrum ja profeetta Joseph vietiin Libertyyn Missouriin, jossa heidät vangittiin. Kuvernööri Lilburn W. Boggsin tuhoamiskäskyn vuoksi Mary joutui lähtemään Missourista lapsipuoliensa kanssa, joista hän oli ottanut vastuun, sekä oman poikansa kanssa. Maryn sisar Mercy teki vakavasti sairaalle Marylle vuoteen vankkureiden lavalle ja nosti hänen pienen poikansa tuuditettavaksi hänen viereensä. Helmikuussa 1839, kun oli vielä talvi, he matkustivat itään osavaltion poikki ja sitten Mississippijoen yli Illinoisin Quincyyn pomppien jousituksettomissa vankkureissa, joissa jokainen tärähdys oli kivulias. Kun Maryn aviomies ja profeetta Joseph pakenivat Libertyn vankilasta ja tulivat Quincyyn, elämä jälleen parani. Pyhät muuttivat paikkaan, josta tuli Nauvoo, ja perustivat kauniin kaupunkinsa Mississippijoen rannalle. Mutta heidän rauhansa kesti vain hetken. Maryn pieni poika ei ollut kuuttakaan vuotta vanha, kun hänen ikkunaansa koputettiin yöllä ja mies sanoi: "Sisar Smith, sinun miehesi on surmattu!" Joseph F. ei koskaan unohtanut, kuinka hänen äitinsä itki koko yön. Maryn maailma oli pirstaleina. Hän oli nyt yksin huolehtimassa suuresta perheestä. Kesällä 1846 he hyvästelivät mukavan kotinsa ja ylittivät lautalla Mississippijoen. Hän otti asiat omiin käsiinsä ja kykeni käymään kauppaa, lainaamaan ja tekemään vaihtokauppoja saadakseen härkävaljakkoja ja vankkurit. Asuessaan Winter Quartersissa hän matkasi alas Missourijokea veljensä kanssa hankkiakseen tarvikkeita ja vaatteita. Heillä on kahdet vankkurit, joista kummassakin oli kaksi härkävaljakkoa. He leiriytyivät yöksi, ja aamulla he huomasivat, että kaksi parasta härkää oli poissa. Nuori Joseph ja hänen enonsa käyttivät koko aamun kadonneiden eläimien etsimiseen. He eivät löytäneet niitä. Alakuloisena Joseph palasi kertomaan äidilleen. Heidän tilanteensa oli epätoivoinen, jopa kauhistuttava. Lähestyessään äitiään Joseph näki hänen rukoilevan polvillaan palavasti ja kertovan Herralle heidän ongelmastaan. Kun äiti nousi jaloilleen, hänen kasvoillaan oli hymy. Hän käski poikaansa ja veljeään syömään aamiaisensa, sillä aikaa kun hän katselisi ympärilleen. Hän seurasi pientä vesivirtaa ja alueella olleen miehen sanoista välittämättä hän kulki suoraan pitkin joen rantaa. Hän pysähtyi ja viittilöi pojalleen ja veljelleen. Hän osoitti heidän härkiään, jotka olivat sidottuina pajukkoon, joka kasvoi syvän uoman pohjalla. Varas, joka oli yrittänyt johtaa häntä harhaan, menetti saaliinsa ja härät säästyivät. Maryn usko jätti lähtemättömän vaikutuksen hänen pienen poikansa sydämeen. Joseph ei koskaan unohtanut sitä. Hän ei koskaan epäillyt äitinsä läheisyyttä Herran kanssa. Kaikille teistä on tuttu Maryn kokemus, kun yksi hänen häristään väsyneenä ja lopen uupuneena asettui maahan kuolemaan, kun he olivat matkalla näihin lännen laaksoihin. Täydellisen epätoivon ja yksinkertaisen uskon vallassa Mary onnistui saamaan pyhitettyä öljyä ja pyysi veljeään ja yhtä matkakumppania antamaan siunauksen härälle. He tekivät niin. Härkä nousi jaloilleen uusin voimin ja kuljetti heitä koko pitkän loppumatkan. Tällainen ihana, yksinkertainen ja kaunis usko sulostutti tämän naisen elämää. Hän vaelsi Herran valkeudessa. Hän eli tuosta valkeudesta. Se ohjasi hänen kaikkia tekojaan. Siitä tuli hänen elämänsä johtotähti. Hän oli esimerkkinä tämän kirkon naisten valtavasta uskosta ­ Apuyhdistyksen naisten, jotka tänä päivänä tuhansilla rintamilla jatkavat tämän merkittävän järjestön omistautunutta työtä. Teillä tämän päivän sisarilla on nyt lisähaaste. Pahan voimat eivät ole koskaan aikaisemmin ­ ainakaan meidän sukupolvemme aikana ­ olleet niin räikeitä, niin häpeämättömiä, niin aggressiivisia kuin ne ovat tällä hetkellä. Asioita, joista emme aikaisemmin kehdanneet puhuakaan, heijastuvat nyt jatkuvasti olohuoneisiimme. Kaikenlainen hienotunteisuus sivuutetaan, kun reportterit ja kirjanoppineet puhuvat vastenmielisen suorasukaisesti asioista, jotka voivat ainoastaan herättää uteliaisuutta ja johdattaa pahuuteen. Jotkut, joita olemme pitäneet johtajinamme, ovat pettäneet meidät. Olemme pettyneitä ja harhakuvitelmamme ovat karisseet. Ja heidän toimintansa on vain jäävuoren huippu. Tuon huipun alla olevissa päällekkäisissä kerroksissa on suuret määrät törkyä ja saastaa, huikentelevaista ja epärehellistä käytöstä. Siihen on syynsä. Minun miestäni se on helppo määritellä. Uskon, että ongelmamme, miltei jokainen niistä, saa alkunsa ihmisten kodeista. Jos on määrä saada aikaan parannusta, jos on määrä saada aikaan muutosta, jos on määrä saada aikaan paluuta vanhoihin ja pyhiin arvoihin, sen täytyy alkaa kotoa. Siellä opitaan totuus, kehitetään nuhteettomuutta, juurrutetaan itsekuria ja vaalitaan rakkautta. Koti on piiritettynä. Niin monia perheitä tuhotaan. Missä ovat isät, joiden tulisi rakastaen johtaa noita koteja? Todella onnekas on se nainen, joka on naimisissa hyvän miehen kanssa; nainen, jota hänen miehensä rakastaa ja joka vuorostaan rakastaa miestään; miestä, joka rakastaa lapsiaan, pitää heistä huolta, opettaa heitä, ohjaa heitä, kasvattaa ja suojaa heitä, kun he kulkevat myrskyistä matkaansa vauvaiästä aikuisuuteen. Kotona me opimme arvot, jotka ohjaavat elämäämme. Tuo koti voi olla yksinkertainenkin. Se voi olla köyhällä alueella, mutta hyvän isän ja hyvän äidin avulla siitä voi tulla suurenmoisen kasvatuksen paikka. Vaimoni kertoo mielellään Sam Levensonista. Levenson kertoo varttumisestaan ahtaassa vuokra-asunnossa New Yorkissa, jossa ympäristö oli kaikkea muuta kuin hyvä. Tässä slummissa hänen äitinsä kasvatti kahdeksaa varhaiskypsää lastaan. Sam Levenson sanoi: "Kodin moraalisen mittapuun täytyi olla korkeammalla kuin katumoraalin." Hänen äidillään oli tapana sanoa heille, kun he käyttäytyivät niin kuin kadulla käyttäydytään: "Te ette ole kadulla, te olette meidän kodissamme. Tämä ei ole kellari eikä biljardisali. Täällä me käyttäydymme kuin ihmiset." Jos kukaan pystyy muuttamaan lohduttoman tilanteen, johon olemme luisumassa, niin te pystytte siihen. Nouskaa, oi Siionin naiset, nouskaa niiden suurten haasteiden tasalle, joita kohtaatte. Seiskää kaiken ympärillänne olevan törkyn ja saastan ja kiusausten yläpuolella. Saanen lausua varoituksen sanan niille teistä naisista, jotka olette naimattomia, sekä niille joillekuille teistä, jotka ovat naimisissa ja jotka käyvät töissä kodin ulkopuolella. Te työskentelette miesten rinnalla. Saatte yhä enemmän kutsuja lounaalle, näennäisesti keskustelemaan työasioista. Te matkustatte yhdessä. Te yövytte samassa hotellissa. Te työskentelette yhdessä. Ette ehkä voi välttää joitakin näistä, mutta voitte välttää joutumasta arveluttaviin tilanteisiin. Tehkää työnne, mutta pitäkää välimatkaa. Älkää osallistuko toisen naisen kodin särkymiseen. Te olette Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäseniä. Te tiedätte, mitä teiltä odotetaan. Pysykää poissa kiusauksista. Välttäkää pahaa ­ kaikkia sen ilmenemismuotoja. Te, jotka olette vaimoja ja äitejä, olette perheen ankkureita. Te synnytätte lapset. Mikä suurenmoinen ja pyhä tehtävä se onkaan. Minulle on kerrottu, että vuosien 1972 ja 1990 välillä pelkästään Yhdysvalloissa tehtiin 27 miljoonaa aborttia. Mitä on tapahtumassa ihmiselämän pyhyyttä kohtaan tuntemallemme kunnioitukselle? Abortti on voimakas, todellinen ja vastenmielinen pahe, joka lakaisee yli maan. Minä pyydän tämän kirkon naisia välttämään sitä, seisomaan sen yläpuolella, pysyttelemään poissa noista arveluttavista tilanteista, jotka saavat abortin tuntumaan suotavalta. Saattaa olla muutamia tapauksia, joissa se voi tulla kysymykseen, mutta niitä on äärimmäisen vähän ja suurimmaksi osaksi ne ovat epätodennäköisiä. Te olette Jumalan poikien ja tyttärien äitejä, ja heidän elämänsä on pyhä. Heidän suojelemisensa on Jumalan antama tehtävä, jota ei voi sivuuttaa kevyesti. Hoivatkaa ja kehittäkää avioliittoanne. Suojelkaa sitä ja tehkää työtä pitääksenne sen vankkumattomana ja kauniina. Avioerosta on tulossa niin yleinen maanvaiva, että tutkimusten mukaan muutaman vuoden päästä puolet niistä, jotka ovat nyt naimisissa, ovat eronneet. Sitä tapahtuu valitettavasti myös joidenkin Herran huoneessa sinetöityjen keskuudessa. Avioliitto on sopimus, se on sitoumus, se on liitto miehen ja naisen välillä Kaikkivaltiaan suunnitelman mukaisesti. Se voi olla herkkä särkymään. Se vaatii hoivaa ja kovasti ponnistelua. Minua murehduttaa myöntää, että jotkut aviomiehet ovat väkivaltaisia, jotkut ovat epäystävällisiä, jotkut ovat ajattelemattomia, jotkut ovat pahoja. He antautuvat pornografiaan ja aiheuttavat tilanteita, jotka tuhoavat heidät, tuhoavat heidän perheensä ja tuhoavat pyhimmät kaikista suhteista. Säälin miestä, joka kerran katsoi kauniin nuoren naisen silmiin ja piti kiinni hänen kädestään alttarilla Herran huoneessa, kun he antoivat pyhiä ja iankaikkisia lupauksia toisilleen, mutta joka itsekurin puutteesta laiminlyö paremman luontonsa kehittämisen, vajoaa karkeuteen ja pahuuteen ja tuhoaa suhteen, jonka Herra on antanut hänelle. Sisaret, suojelkaa lapsianne. He elävät pahuuden maailmassa. Sen voimat ympäröivät heidät. Olen ylpeä niistä monista teidän pojistanne ja tyttäristänne, jotka elävät hyvää elämää. Mutta olen suuresti huolissani monista muista, jotka vähitellen lähtevät maailmallisille teille. Mikään ei ole kallisarvoisempaa teille äiteinä, ei mikään. Teidän lapsenne ovat arvokkainta, mitä teillä on ajassa tai koko iankaikkisuudessa. Te olette todella onnekkaita, jos ikääntyessänne ja katsellessanne niitä, jotka olette saattaneet maailmaan, huomaatte heidän olevan elämässään suoraselkäisiä ja hyveellisiä ja käytökseltään nuhteettomia. Minun mielestäni lasten hoivaaminen ja kasvattaminen on enemmän kuin osa-aikainen velvollisuus. Minä ymmärrän sen, että joidenkin naisten on käytävä töissä, mutta pelkäänpä, että aivan liian monet käyvät töissä ainoastaan saadakseen varoja joitakin ylellisyystuotteita ja upeampia leikkikaluja varten. Jos teidän täytyy käydä töissä, kannettavananne on suurempi taakka. Teillä ei ole varaa laiminlyödä lapsianne. He tarvitsevat teidän valvontaanne opinnoissaan sekä töissään kotona ja kodin ulkopuolella, huolenpitoa, jota vain te voitte antaa oikealla tavalla, rakkautta, siunausta, rohkaisua ja äidin läheisyyttä. Kaikkialla maailmassa perheitä revitään rikki. Perhesuhteet kiristyvät, koska naiset yrittävät tasapainotella kahden kokopäivätyön kovuudessa. Minulla on paljon mahdollisuuksia puhua johtajien kanssa, jotka tuomitsevat sen, mitä on meneillään: jengit kaupunkiemme kaduilla, lapset tappamassa toisiaan ja kuluttamassa aikaansa toimissa, jotka voivat johtaa vain vankilaan tai kuolemaan. Edessämme on suunnattoman suuri tulva lapsia, jotka syntyvät äideille, joilla ei ole aviomiestä. Näiden lasten tulevaisuus on miltei vääjäämättä pilalla siitä päivästä lähtien kun he ovat syntyneet. Jokainen koti tarvitsee hyvän isän ja hyvän äidin. Me emme voi rakentaa tässä maassa vankiloita tarpeeksi nopeasti tarpeiden täyttämiseksi. En epäröi sanoa, että te, jotka olette äitejä, voitte tehdä enemmän kuin mikään muu ryhmä tämän tilanteen muuttamiseksi. Kaikkien näiden ongelmien juuret ovat ihmisten kodeissa. Särkyneet kodit johtavat yhteiskunnan hajoamiseen. Niinpä tänä iltana, rakkaat sisareni, viestini teille, haasteeni teille, rukoukseni on, että omistaudutte uudelleen kotienne vahvistamiselle. Kolme vuotta sitten luin tässä samassa kokouksessa ensimmäistä kertaa julkisesti ensimmäisen presidenttikunnan ja kahdentoista apostolin neuvoston antaman perhejulistuksen. Toivon, että jokaisella teistä on siitä kappale ja että luette sen aika ajoin huolellisesti ja rukoillen. Se tuo julki suuret ajatuksemme avioliitosta ja perheestä, miehestä ja naisesta, jotka ovat pyhässä liitossa Kaikkivaltiaan iankaikkisen suunnitelman mukaisesti. Nyt lopuksi haluan uudelleen korostaa sitä, kuinka syvästi olen kiitollinen ja kuinka syvällisesti arvostan tämän kirkon naisia ja niitä suurenmoisia poikia ja tyttäriä, joita te opetatte, opastatte ja autatte löytämään paikkansa tässä maailmassa. Mutta tehtävä ei ole koskaan lopussa. Se ei koskaan valmistu. Loistakoon Herran valo teidän päällenne. Siunatkoon Herra teitä suuressa ja pyhässä työssänne. Jätän teille siunaukseni, todistukseni ja rakkauteni Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.