Sielun ja ruumiin paraneminen Vanhin Robert D. Hales kahdentoista apostolin koorumista Jos me etsimme totuutta, kasvatamme uskoa Häneen ja tarpeen vaatiessa teemme vilpittömän parannuksen ­ me koemme hengellisen sydämen muutoksen, jonka vain Vapahtajamme saa aikaan. Sydämemme uudistuu jälleen. Kuten monet tiedätte, niin sen jälkeen, kun kokoonnuimme viime huhtikuussa yleiskonferenssiin, sain kolmannen sydänkohtauksen ja jouduin ohitusleikkaukseen. Taitavien lääkäreiden, huolehtivan ja ammattitaitoisen hoitohenkilökunnan, vaimoni Maryn kärsivällisen, hellän ja jatkuvan hoidon sekä monien puolestani pidettyjen rukousten ansiosta minua on siunattu palautuneella terveydellä ja voimalla. Kiitän teitä huolenpidostanne ja rukouksistanne. Sanomani tänään on se, kuinka auttaa sielun parannusprosessia. Se on sanoma, joka johdattaa teidät ja minut suuren Parantajan, Herran Jeesuksen Kristuksen, tykö. Se on suunnitelma lukea pyhiä kirjoituksia päivittäin, rukoilla, pohdiskella, tehdä tarvittaessa parannusta ja toipua Hänen Henkensä rauhassa ja ilossa. Saanen kertoa ajatuksistani, kun kävin läpi paranemisprosessia. Maatessani sairaalavuoteessani ja useita viikkoja kotona voimakkaat heikentynyttä ruumistani vaivaavat tuskat rajoittivat pahoin fyysistä aktiivisuuttani, mutta opin iloitsemaan siitä, että voin vapauttaa mieleni pohtimaan elämän tarkoitusta ja ikuisuusasioita. Koska kalenterini pyyhittiin tyhjäksi kokouksista, tehtävistä ja tapaamisista, pystyin kääntämään huomioni hallinnollisista asioista iankaikkisuuden asioihin. Herra on sanonut meille: "Antakaa ikuisuuden juhlavuuden vallita mieltänne" (LK 43:34). Huomasin, että jos keskityin vain tuskiini, paranemisprosessi hidastui. Huomasin, että mietiskely oli hyvin tärkeä osa sekä sielun että ruumiin paranemisprosessia. Tuska tuo nöyryyttä, joka mahdollistaa mietiskelyn. Se on kokemus, jonka kestämisestä olen kiitollinen. Pohdin syvästi tuskan tarkoitusta ja tutkin mielessäni, mitä voisin oppia kokemuksestani, ja aloin ymmärtää tuskaa hieman paremmin. Opin, että fyysinen tuska ja ruumiin paraneminen suuresta leikkauksesta muistuttavat merkittävästi hengellistä tuskaa ja sielun paranemista parannusprosessissa. "Älkää siis huolehtiko ruumiista älkääkä ruumiin elämästä, vaan huolehtikaa sielusta ja sielun elämästä" (LK 101:37). Olen tullut ymmärtämään, kuinka hyödytöntä on märehtiä niitä miksi, mitä jos ja kunpa -kysymyksiä, joihin ei todennäköisesti anneta vastausta kuolevaisuudessa. Jotta saisimme Herran lohdutusta, meidän on harjoitettava uskoa. Kysymykset Miksi minä? Miksi meidän perheemme? Miksi nyt? jäävät yleensä vaille vastausta. Nämä kysymykset vähentävät hengellisyyttämme ja voivat tuhota uskomme. Meidän on käytettävä aikaamme ja energiaamme uskomme vahvistamiseen kääntymällä Herran puoleen ja pyytämällä voimaa voittaa tämän maailman tuskat ja koettelemukset ja kestää loppuun asti, jotta saamme enemmän ymmärrystä. Sananlaskuissa meitä kehotetaan välittämään elämän tiestä (ks. Sananl. 5:6). Kun me pohdimme elämän tietä, me voimme suunnata tiemme vanhurskauteen ja tuntea Hengen johtavan meitä. "Iloitkaa Kristuksen sanoista; sillä katsokaa, Kristuksen sanat ilmoittavat teille kaiken, mitä teidän on tehtävä" (2. Ne. 32:3). Jos teidän ja minun on määrä iloita Kristuksen sanoista, meidän on tutkittava pyhiä kirjoituksia ja omaksuttava Hänen sanansa pohtimalla niitä ja tekemällä niistä osa jokaista ajatusta ja tekoa. Aivan samalla tavoin kuin Kristuksen sanojen tutkiminen on osa mietiskelyä, sitä on myös uuttera, uskollinen rukous ja Hengen kuunteleminen. Ilmoituksessa, jonka olemme saaneet Joseph Smithin kautta, Herra on sanonut meille: "Minä sanon teille, ystäväni, että minä jätän nämä sanat teille, jotta tutkistelisitte niitä sydämessänne, ja tämän käskyn, jonka minä annan teille: Huutakaa minua avuksi, kun minä läsnä olen; lähestykää minua, niin minä lähestyn teitä; ahkeroikaa etsiä minua, niin te löydätte minut; anokaa, niin te saatte; kolkuttakaa, niin teille avataan" (LK 88:62­63). Tutkisteleminen vie ajatuksemme pois tämän maailman toisarvoisista asioista ja tuo meidät lähemmäs Luojamme lempeää, opastavaa kättä, kun me kuuntelemme Pyhän Hengen "hiljaista ääntä" (ks. 1. Kun. 19:12; 1. Ne. 17:45; LK 85:6). Opin ja Liittojen Kirjassa Herra sanoi David Whitmerille: "Sinun mielesi on ollut enemmän siinä, mikä on maan päällä, kuin siinä, mikä on minun, sinun Luojasi ­ ­ etkä sinä ole kuunnellut minun Henkeäni ­ ­" (LK 30:2). Kun tutkistelemme sitä, mikä on Herran ­ Hänen sanaansa, Hänen opetuksiaan, Hänen käskyjään, Hänen elämäänsä, Hänen rakkauttaan, Hänen meille antamiaan lahjoja, Hänen sovitustyötään puolestamme ­ meissä herää valtava kiitollisuudentunne Vapahtajaamme ja sitä elämää ja niitä siunauksia kohtaan, jotka Hän on antanut meille. Lähikuukaudet ovat tarjonneet joitakin herkkiä kokemuksia perheiden kanssa, jotka kärsivät perheenjäsenen rauhalliseen kuolemaan liittyvistä tuskista. Kun kuoleva valmistautuu jättämään kuolevaisuuden, perheenjäsenet kokevat rauhaa ja halua päästää irti rakkaastaan. Perheenjäsenet tuntevat eron tuskaa mutta heitä lohduttaa pappeuden siunausten, perheen rukousten ja ylösnousemuksen tiedon tuoma rauha, joka saa heidät vakuuttuneiksi siitä, että he saavat jälleen ennen pitkää olla yhdessä rakkaansa kanssa. Heidän uskonsa ja luottamuksensa Herraan auttaa heitä jättämään taakseen miksi ja jos -kysymykset ja tuntemaan Herran Hengen lohdutusta. Vapahtajamme tuntee meidän jokaisen sydämen. Hän tuntee sydämemme tuskat. Jos me etsimme totuutta, kasvatamme uskoa Häneen ja tarpeen vaatiessa teemme vilpittömän parannuksen ­ me koemme hengellisen sydämen muutoksen, jonka vain Vapahtajamme saa aikaan. Sydämemme uudistuu jälleen. Parannukseen kuuluu se, että tajuamme tehneemme väärin ja tarvitsevamme parannusta, tunnustamme syntimme asianmukaisille pappeusjohtajille, korjaamme sen mikä on korjattavissa ja päätämme totella Herraa. Parannus tuo mukanaan sielun hengellisen paranemisen. Puhuessaan kansalleen kuningas Benjamin sanoi: "Ellei sen tähden tällainen ihminen tee parannusta, vaan pysyy ja kuolee Jumalan vihollisena, herättävät jumalallisen oikeudenmukaisuuden vaatimukset hänen kuolemattoman sielunsa oman syyllisyytensä voimakkaaseen tuntoon, mikä saa hänet peljästyneenä pakenemaan Herran kasvojen edestä ja täyttää hänen rintansa syyllisyydellä, tuskalla ja ahdistuksella, mikä on kuin sammumaton tuli, jonka liekit leimuavat iankaikkisesta iankaikkiseen" (Moosia 2:38). Kun kärsin fyysistä tuskaa, ajattelin myös syvempää tuskaa ja sielun ahdistusta. Ajattelin tuskaa, jonka Vapahtajamme Jeesus Kristus koki, en vain sitä välitöntä ja sietämätöntä fyysistä tuskaa, kun Hänet nostettiin ristille, vaan myös sitä kroonista, kiduttavaa tuskaa, jonka ihmiskunnan tottelemattomuus aiheutti. Kuningas Benjamin profetoi Vapahtajasta: "Ja katso, hän joutuu kokemaan kiusauksia ja ruumiillisia kipuja, nälkää, janoa ja väsymystä, enemmänkin kuin ihminen jaksaa kuolematta kärsiä; sillä katso, joka huokosesta tihkuu verta, niin suuri on hänen ahdistuksensa oleva hänen kansansa jumalattomuuden ja kauhistusten tähden" (Moosia 3:7). Herran suurempi ja ankarampi kärsimys ei ollut fyysistä ­ ei oikeudenkäynti eikä pilkka, ei ruoskiminen eikä sylkeminen, ei edes se, että Hänen rakas seuralaisensa kavalsi Hänet ja Hänen rakastamansa ihmiset hylkäsivät Hänet, eikä edes fyysinen ristille naulaamisen tapahtuma. Vaikka kaikki tämä tapahtui ja jokainen näistä tapahtumista oli hyvin tuskallinen, Vapahtaja kesti suurimmat sovituksen tuskat auttaakseen synnintekijää tulemaan terveeksi: "Sillä katso, minä, Jumala, olen kärsinyt tämän kaikkien puolesta, että heidän ei tarvitse kärsiä, jos he tekevät parannuksen, mutta elleivät he tee parannusta, heidän on kärsittävä niin kuin minä kärsin. Ja tämä kärsimys sai minut, Jumalan, suurimman kaikista, vapisemaan tuskasta ja vuotamaan verta jokaisesta huokosestani ja kärsimään sekä ruumiissani että hengessäni." (LK 19:16­18.) On mielenkiintoista huomata, että Jobin kirjaa ja muutamia muita kohtia lukuun ottamatta pyhissä kirjoituksissa on hyvin vähän viittauksia fyysisiin tai kuolevaisuuden tuskiin. Se tuska, josta pyhissä kirjoituksissa useimmiten puhutaan, on Herran ja Hänen profeettojensa tuntemaa tuskaa ja ahdistusta tottelemattomien sielujen tähden. Alma nuorempi tarjoaa elävän esimerkin kääntymyskertomuksessaan. Alma oli ollut kapinallinen jopa siinä määrin, että hän ja Moosian pojat kiertelivät "koettaen vahingoittaa Jumalan kirkkoa" (Al. 36:6). Kuvitelkaa sitä tuskaa ja sydänsurua, jota Alman vanhemmat ja ennen kaikkea taivaallinen Isä ja Jeesus tunsivat, niin että he lopulta lähettivät enkelin sanomaan Almalle: "Vaikka itse tahtoisitkin tuhoutua, niin älä enää yritä tuhota Jumalan kirkkoa" (Al. 36:9). Jo se, että Alma valitsisi tottelemattomuuden, aiheutti riittävästi tuskaa, mutta hän sai myös muut kapinoimaan Jumalan sanaa vastaan. Alma kuvaili, mitä hän tunsi nähdessään ja kuullessaan enkelin. Hän sanoi, että piina, jota hän koki muistaessaan kapinallisuutensa ja kaikki syntinsä ja pahat tekonsa, tuntui helvetin tuskalta (ks. Al. 36:13). Alman tuska oli suurempaa kuin fyysinen kipu. Hänen tottelemattomuutensa ja kapinansa Jumalaa vastaan sai hänet kärsimään iankaikkista vaivaa (ks. Al. 36:12). Tajuttuaan syntiensä vakavuuden ja käännyttyään Jumalan puoleen hän sanoi: "­ ­ ettei voinut olla mitään niin tuskallista ja katkeraa kuin minun vaivani olivat ­ ­ [eikä] toisaalta voi olla mitään niin ihanaa ja suloista kuin minun iloni oli" (Al. 36:21). Hänen ilonsa oli vilpittömän parannuksen ansiota. Siitä hetkestä lähtien Alma ja ne, jotka olivat hänen kanssaan, kuten Moosian pojat, kulkivat kaikkialla yrittäen "ahkerasti korjata kaikki ne vääryydet, mitä he olivat tehneet kirkolle, tunnustaen kaikki syntinsä" (Moosia 27:35) ja tuoden sieluja Kristuksen tykö. Vain parannuksen kautta ja pyytämällä Herralta anteeksiantoa Alma pystyi jättämään tuskat taakseen ja saamaan evankeliumin ilon ja valon. Herra opetti nefiläisille, että tieto totuudesta, ahkera usko ja todellinen parannus tuovat mukanaan sydämen muutoksen. Alma koki voimallisen muutoksen sydämessään. Tässä kuolevaisessa elämässä jokainen meistä tulee kokemaan tuskaa muodossa tai toisessa. Tuska voi johtua onnettomuudesta tai kivuliaasta sairaudesta. Voimme tuntea syvää tuskaa surusta, joka liittyy luonnollisesti rakkaan menettämiseen tai jonkun rakastamamme ihmisen kiintymyksen menettämiseen. Tuska voi aiheutua yksinäisyyden tai masennuksen tunteesta. Usein se on seurausta tottelemattomuudestamme Jumalan käskyille, mutta sitä kokevat myös ne, jotka tekevät kaikkensa pitääkseen elämänsä sopusoinnussa Vapahtajan esimerkin kanssa. Pyhät kirjoitukset opettavat, että "kaikessa täytyy olla vastakohtaisuutta" (2. Ne. 2:11). Aivan kuten jokainen meistä kokee ilon ja onnen hetkiä, samoin jokainen kuolevainen kokee myös tuskaa. Kuinka me voimme ymmärtää noita fyysistä tai henkistä tuskaa sisältäviä hetkiä elämässämme? Vanhin Spencer W. Kimball sanoi: "Tiesimme jo ennen syntymäämme, että tulisimme maailmaan saamaan ruumiin ja kokemuksia ja että meillä olisi iloja ja suruja, tuskaa ja lohtua, mukavuuksia ja vaikeuksia, terveyttä ja sairautta, menestystä ja pettymyksiä; ja me tiesimme myös, että kuolisimme. Me hyväksyimme kaikki nämä mahdollisuudet iloisin sydämin ja innokkaina ottamaan vastaan sekä mieluisan että epämieluisan ­ ­. Me olimme halukkaita tulemaan tänne ja hyväksymään elämän sellaisena kuin se olisi." ("Tragedy or Destiny", Improvement Era, maaliskuu 1966, s. 217.) Vanhin Orson F. Whitney kirjoitti: "Mikään kokemamme tuska, mikään kokemamme koettelemus ei mene hukkaan. Se palvelee opettajanamme, kehittää sellaisia ominaisuuksia kuin kärsivällisyys, usko, mielenlujuus ja nöyryys. Kaikki, mitä kärsimme, ja kaikki, mitä kestämme, etenkin kun kestämme kärsivällisesti, rakentaa luonnettamme, puhdistaa sydäntämme, laajentaa sieluamme ja tekee meistä herkempiä ja rakastavampia, kelvollisempia tulla kutsutuksi Jumalan lapsiksi ­ ­ ja juuri kivun ja kärsimyksen, vaivan ja vaikeuksien kautta me saamme koulutusta, jota tulimme tänne hankkimaan." (Artikkelissa "Tragedy or Destiny", Improvement Era, maaliskuu 1966, s. 211.) Kun me koemme tuskaa, hoitaja on hyvin tärkeä osa toipumisprosessia. Huolehtivat lääkärit, sairaanhoitajat, terapeutit, rakastava aviopuoliso, vanhemmat, lapset ja ystävät lohduttavat meitä, kun olemme sairaita, ja nopeuttavat toipumistamme. Vaikka olisimme kuinka itsenäisiä, tulee hetkiä, jolloin meidän on uskottava hoitomme muille. Meidän on antauduttava heidän käsiinsä. Hoitajamme ovat niitä, jotka auttavat meitä toipumaan. Herra on suurin hoitaja. Meidän on antauduttava Herran käsiin. Kun teemme niin, me luovumme tuskiemme aiheuttajasta ja annamme kaiken Hänen haltuunsa. "Jätä taakkasi Herran käteen, hän pitää sinusta huolen" (Ps. 55:23). "Ja suokoon Jumala silloin teille, että hänen Poikansa ilo tekisi teidän kuormanne keveiksi" (Al. 33:23). Kun uskomme ja luotamme Herraan ja olemme kuuliaisia Hänen neuvoilleen, me teemme itsemme soveliaiksi pääsemään osallisiksi Jeesuksen Kristuksen sovituksesta, niin että voimme jonakin päivänä palata Hänen luokseen. Vaikka panemme uskomme ja luottamuksemme Herraan, meidän on taisteltava tuskamme kanssa päivästä toiseen ja joskus tunnista toiseen, jopa hetkestä toiseen, mutta lopulta me ymmärrämme sen suurenmoisen neuvon, jonka profeetta Joseph Smith sai tuntiessaan itsensä unohdetuksi ja eristetyksi Libertyn vankilassa ja yrittäessään selviytyä kokemastaan tuskasta: "Poikani, rauha sielullesi; kärsimyksesi ja ahdistuksesi kestävät vain lyhyen hetken, ja sitten, jos hyvin kestät, Jumala korottaa sinut korkeuksiin; sinä saat voiton kaikista vihollisistasi" (LK 121:7­8). Rakkaat veljeni ja sisareni, kun elämään tulee tuskaa, koetuksia ja koettelemuksia, kääntykää Herran puoleen. Jääkää odottamaan Herraa, pankaa Häneen toivonne (ks. Jes. 8:17; 2. Ne. 18:17). "Jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohoavat siivilleen kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy." (Jes. 40:31.) Paraneminen tulee Herran ajalla ja Herran tavalla. Olkaa kärsivällisiä. Vapahtajamme odottaa meidän tulevan luokseen tutkimalla pyhiä kirjoituksia, pohdiskelemalla ja rukoilemalla taivaallista Isäämme. Vastoinkäymisten voittamisesta koituu siunauksia ja opetuksia. Kun vahvistumme ja parannumme, voimme kohottaa ja vahvistaa toisia uskollamme. Olkaamme välikappaleina Herran kädessä ja siunauksena niille, jotka kärsivät tuskaa. Lausun teille todistukseni siitä, että Jumala elää ja että Jeesus on Kristus ja että Hän odottaa meidän tulevan luokseen antaakseen meille neuvoja ja myötätuntoista huolenpitoa. Herran siunaukset olkoot meidän jokaisen osanamme, kun kamppailemme elämän koetuksissa omakohtaisesti ja rakkaittemme puolesta. Rukoilen niin Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.