"Jumalan lähettämä opettaja" Vanhin Jeffrey R. Holland kahdentoista apostolin koorumista Meidän tulee elvyttää ja parantaa suurenmoista opetustamme kirkossa, kotona, pitämissämme puheissa, hallinnollisissa kokouksissamme ja tietenkin luokissa. Kun Nikodemos tuli Jeesuksen luokse Vapahtajan palvelutyön alussa, hän puhui meidän kaikkien puolesta sanoessaan: "Rabbi, me tiedämme, että sinä olet Jumalan lähettämä opettaja."1 Tietenkin Kristus oli paljon muutakin kuin opettaja. Hän oli itse Jumalan Poika, iankaikkisen evankeliumisuunnitelman Pyhä, maailman Vapahtaja ja Lunastaja. Mutta Nikodemos aloitti suunnilleen samalla tavalla kuin te ja minä olemme aloittaneet, samalla tavalla kuin kuka tahansa lapsi tai nuori oppilas tai uusi käännynnäinen alkaa ­ huomaamalla innostavan opettajan, joka koskettaa sydämemme sisimpiä säikeitä, ja kuuntelemalla häntä. Muutama kuukausi sitten presidentti Gordon B. Hinckley vetosi meihin, että pitäisimme jäsenemme lähellä kirkkoa, etenkin uudet käännynnäiset. Tämän vetoomuksen esittäessään presidentti Hinckley muistutti siitä, että me kaikki tarvitsemme ainakin kolmea asiaa pysyäksemme lujina uskossa ­ ystävän, tehtävän ja ravitsemista "Jumalan hyvällä sanalla".2 Tätä ratkaisevan välttämätöntä Jumalan hyvän sanan ravintoa saadaan innoitetusta opetuksesta kotona ja kirkossa. Olemme hyvin kiitollisia kaikille, jotka opettavat. Rakastamme teitä ja arvostamme teitä enemmän kuin osaamme sanoa. Luotamme teihin suuresti. Vaikuttava opettaminen ja sellaisen tunteen saavuttaminen, että työ on menestyksellistä, on todella vaativaa. Mutta se on sen arvoista. Emme voi saada "suurempaa kutsumusta".3 Tietenkin mahdollisuuksia pitää tuo kutsumus kunniassa on kaikkialla. Sen tarve on ikuinen. Isät, äidit, sisarukset, ystävät, lähetyssaarnaajat, kotiopettajat ja kotikäyntiopettajat, pappeusjohtajat ja apujärjestöjen johtajat, luokkien opettajat ­ kaikki he ovat omalla tavallaan Jumalan lähettämiä opettajia meidän kasvuksemme ja meidän pelastukseksemme. Tässä kirkossa on käytännöllisesti katsoen mahdotonta löytää ketään, joka ei olisi jonkinlainen opas lammastarhan muille jäsenille. Eipä ihme, että Paavali sanoi kirjoituksissaan: "Jumala on seurakunnassaan asettanut ensinnäkin jotkut apostoleiksi, toiseksi jotkut profeetoiksi ja vielä jotkut opettajiksi."4 Se, että me kaikki tulisimme "Kristuksen tykö",5 pitäisimme Hänen käskynsä ja seuraisimme Hänen esimerkkiään takaisin Isän luokse, on varmastikin inhimillisen olemassaolon korkein ja pyhin tarkoitus. Se, että auttaisimme muitakin tekemään sen ­ opettamalla, vakuuttamalla ja johdattamalla rukoillen heitäkin lunastuksen polulle ­ on varmastikin toiseksi tärkein tehtävä elämässämme. Ehkä juuri siksi presidentti David. O. McKay sanoi: "Kenelläkään ihmisellä ei voi olla suurempaa tehtävää kuin opettaa Jumalan lapsia."6 Me kaikki olemme jollakin tapaa kuin se etiopialainen, jonka luokse Filippos lähetettiin. Kuten hän mekin voimme tietää riittävästi etsiäksemme uskontoa. Saatamme uppoutua pyhiin kirjoituksiin. Saatamme jopa luopua maallisesta omaisuudestamme, mutta vailla riittävää opetusta saatamme kadottaa kaiken tämän merkityksen ja ne vaatimukset, jotka yhä ovat edessämme. Niinpä huudamme tämän miehen kanssa, jolla oli suuri valtuus: "Kuinka ymmärtäisimme, kun kukaan ei meitä neuvo."7 Apostoli Paavali opetti: "'Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu.' Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen sitä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? ­ ­ Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana."8 Kun profeettamme nyt kutsuu meitä vahvistamaan uskoamme kuulemalla Jumalan sanaa, meidän tulee elvyttää ja parantaa suurenmoista opetustamme kirkossa, kotona, pitämissämme puheissa, hallinnollisissa kokouksissamme ja tietenkin luokissa. Innoitettu opetus ei saa milloinkaan hävitä taitojen joukosta kirkossa, ja meidän on varmistettava, ettei pyrkimyksemmekään siihen katoa perinteestämme. Presidentti Spencer W. Kimball esitti kerran vetoomuksen: "Vaarnanjohtajat, piispat ja seurakunnanjohtajat, kiinnittäkää erityistä huomiota kirkossa annettavan opetuksen tason parantamiseen ­ ­ . Pelkään, että liian usein kirkon jäsenet vain tulevat kirkkoon, istuvat luokkahuoneessa tai kokouksessa ja ­ ­ palaavat sitten kotiin saamatta paljoakaan [innoitusta]. On erittäin valitettavaa", hän sanoi, "kun tämä tapahtuu juuri silloin kun [heillä on elämässään] paineita, kiusauksia tai kriisi. Meidän kaikkien on tunnettava Hengen kosketus", hän sanoi, "ja saatava Häneltä ravintoa, ja tehokas opetus on yksi tärkeimmistä keinoista tämän aikaansaamiseksi. Me teemme usein voimakasta värväystyötä", sanoi presidentti Kimball lopuksi, "saadaksemme jäsenet tulemaan kirkkoon, mutta emme sitten kiinnitä riittävästi huomiota siihen, mitä he kirkkoon tullessaan sieltä saavat."9 Presidentti Hinckley on itse sanonut tästä aiheesta: "Vaikuttava johtaminen on aivan olennaisinta kirkon johtamisessa." Saanen toistaa tämän. "Vaikuttava johtaminen on aivan olennaisinta kirkon johtamisessa. Iankaikkinen elämä", presidentti Hinckley jatkaa, "saadaan ainoastaan, kun ihmisiä opetetaan niin vaikuttavasti, että he muuttavat elämäänsä ja alkavat elää kurinalaisesti. Heitä ei voida pakottaa vanhurskauteen eikä taivaaseen. Heitä täytyy johdattaa, ja se tarkoittaa opettamista."10 Vapahtajan viimeisiä sanoja opetuslapsilleen ja ensimmäisiä sanoja meille nykyaikana ovat: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni ­ ­ . Opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."11 Pietarille, apostoliselle kirkon johtajalle, ylösnoussut ja taivaaseen noussut Kristus sanoi: "Ruoki minun karitsoitani ­ ­ . Kaitse minun lampaitani ­ ­ . Seuraa minua."12 Kaikessa tässä meidän on muistettava, ettei Herra ole milloinkaan antanut kirkolle painokkaampaa neuvoa kuin sen, että meidän tulee opettaa evankeliumia "Hengen, Puolustajan, kautta, joka on lähetetty opettamaan totuutta". Opetammeko me evankeliumia "totuuden Hengessä", Hän on kysynyt. Vai opetammeko me sitä jollakin "muulla tavalla"? Tästä toisesta tavasta Hän varoittaa: "Se ei ole Jumalasta."13 Sanoin, jotka muistuttavat muita käskyjä, Hän on sanonut: "Ellette saa Henkeä, teidän ei tule opettaa."14 Mitään iankaikkista oppimista ei voi tapahtua ilman tuota taivaasta tulevaa Hengen elävöittävää vaikutusta. Vanhempina, opettajina ja johtajina meidän tulee suhtautua tehtäviimme samoin kuin Mooses suhtautui luvattuun maahan menemiseen. Tietäen, ettei hän voisi onnistua millään muulla tavalla, Mooses sanoi Jehovalle: "Älä vie meitä täältä pois, ellet itse kulje kanssamme."15 Juuri sitä jäsenemme todella haluavat, kun he tulevat yhteen kokouksiin tai luokkahuoneisiin. Useimmat ihmiset eivät tule kirkkoon ainoastaan etsimään jotakin uutta tietoa evankeliumista tai tapaamaan vanhoja ystäviä, vaikka se on kaikki tärkeätä. He tulevat saamaan hengellisiä kokemuksia. He haluavat rauhaa. He haluavat vahvistusta uskolleen ja uutta toivoa. Sanalla sanoen, he haluavat "Jumalan hyvän sanan ravintoa" ja vahvistusta taivaan voimilta. Niillä meistä, jotka on kutsuttu puhumaan tai opettamaan tai johtamaan, on velvollisuus auttaa sen saamisessa parhaamme mukaan. Me voimme tehdä sen vain, jos me itse pyrimme tuntemaan Jumalan, jos me itse etsimme jatkuvasti Hänen ainosyntyisen Poikansa valoa. Sitten, jos sydämemme on puhdas, jos olemme niin puhtaita kuin voimme, jos olemme rukoilleet ja itkeneet ja valmistautuneet ja olleet huolissamme, kunnes emme enää tiedä, mitä muuta voisimme tehdä, Jumala voi sanoa meille, kuten Hän sanoi Almalle ja Moosian pojille: "Nosta siis pääsi ja iloitse ­ ­. Minä suon sinulle menestystä."16 Meillä on syytä huoleen uuden jäsenen suhteen, koska haluamme jokaisen heistä jäävän keskuuteemme ja pääsevän nauttimaan kirkon täysistä siunauksista. Ajattelen vain yksinkertaisesti, että jos opetamme heitä jatkuvasti ­ samassa Kristuksen kaltaisessa Hengessä, vakaumuksessa, opissa ja samaa henkilökohtaista kiinnostusta osoittaen, kuin lähetyssaarnaajat ovat heitä kohtaan osoittaneet ­ uudet käännynnäiset eivät ainoastaan jää keskuuteemme, vaan aivan kirjaimellisesti heitä ei voida pitää poissa. Tarve sellaiseen jatkuvaan opetukseen on ilmeinen. Tällaisina aikoina, joita elämme, me tarvitsemme kaikki sitä, mitä Mormon sanoi "Jumalan sanan voimaksi", koska, kuten hän sanoi, "se oli vaikuttanut ihmisten mieliin voimakkaammin kuin miekka tai mikään muu, mitä heille oli tapahtunut."17 Kun elämäämme tulee kriisejä ­ ja niitä tulee ­ ihmisopit joillakin pyhien kirjoitusten kohdilla ja runoilla höystettyinä eivät riitä. Opetammeko me todella lapsiamme ja uusia jäseniämme siten, että siitä on heille tukea, kun elämän paineet tulevat? Vai annammeko heille eräänlaista teologista kakkua hengellisesti tyhjiä kaloreita? Presidentti Taylor sanoi kerran sellaista opetusta "kermavaahdoksi", sellaiseksi, mitä voi syödä koko päivän mutta jäädä silti aivan nälkäiseksi.18 Erään ankaran talven aikana muutama vuosi sitten presidentti Boyd K. Packer mainitsi, että koko joukko peuroja oli kuollut nälkään, vaikka niiden vatsa oli täynnä heinää. Niille oli hyvässä tarkoituksessa annettu tarpeetonta, kun ne olisivat tarvinneet tarpeellista. Peuroja oli kyllä ruokittu mutta valitettavasti ei ravittu. Pidän siitä, mitä presidentti J. Reuben Clark sanoi nuoristamme reilusti yli puoli vuosisataa sitten. Samoin voidaan sanoa uusista jäsenistä. "Kirkon nuoriso janoaa hengellisiä asioita", hän sanoi, "he ovat innokkaita oppimaan evankeliumia, ja he haluavat sen selkeänä, laimentamattomana. ­ ­ Teidän ei tarvitse hiiviskellä näiden hengellisiä asioita kokeneiden nuorten perässä ja kuiskutella uskonasioita heidän korviinsa. ­ ­ Voitte esittää nämä totuudet heille avoimesti."19 Saatana ei ole suinkaan hienovarainen opetuksissaan; miksi meidänkään pitäisi olla? Kun opetamme lapsiamme kotona tai seisomme kuulijoiden edessä kirkossa, älkäämme milloinkaan piilotelko uskoamme. Muistakaa ­ me olemme Jumalan lähettämiä opettajia. Älkää milloinkaan kylväkö epäilyksen siemeniä. Välttäkää oman minänne esiin tuomista ja turhamaisuutta. Valmistakaa hyvin oppiaiheet. Pitäkää hengellisiä saarnoja. Opettakaa ilmoitettua oppia. Todistakaa sydämestänne. Rukoilkaa ja harjoitelkaa ja yrittäkää tulla paremmiksi. Kun pidämme hallinnollisia kokouksia, opettakaamme ja rakentakaamme, kuten ilmoituksissa sanotaan, niin että sekin opetus tulisi loppujen lopuksi "korkeudesta".20 Kirkosta tulee siten parempi ja niin teistäkin, sillä kuten Paavali sanoi roomalaisille: "Kun siis opetat muita, etkö opetakaan itseäsi?"21 Yksi mieleenpainuva kertomus sellaisen opetuksen voimasta on profeetta Jeremian elämässä. Tästä suuresta miehestä tuntui samalta kuin useimmista opettajista ja puhujista ja kirkon virkailijoista tuntuu, kun heidät kutsutaan ­ he pitävät itseään kokemattomina ja he tuntevat riittämättömyyttä ja pelkoa. "Voi, Herra, Jumalani," hän huudahti, "en minä osaa puhua, minä olen niin nuori!" Mutta Herra rohkaisi häntä: "Älä pelkää ketään, sillä minä, Herra, olen sinun kanssasi ­ ­ . Mutta lähde sinä, Jeremia, astu heidän eteensä ja puhu."22 Ja niin hän puhui heille, mutta ei aluksi kovinkaan menestyksellisesti. Kaikki meni vain entistä huonommin, kunnes hän lopulta joutui vankilaan ja kansa pilkkasi häntä. Vihaisena siitä, että häntä oli kohdeltu niin väärin ja herjattu, Jeremia itse asiassa vannoi, ettei enää milloinkaan opettaisi mitään, ei tutkijoille, Alkeisyhdistyksen lapsille eikä käännynnäisille, eikä ainakaan ­ taivas varjelkoon ­ 15-vuotiaille. "Enää en halua ajatella [Herraa] enkä puhua hänen nimissään", sanoi masentunut profeetta, mutta sitten tuli Jeremian elämän käännekohta. Jotakin oli tapahtunut aina kun hän oli todistanut, lukenut jonkin pyhien kirjoitusten kohdan, opettanut jonkin totuuden. Oli tapahtunut jotakin sellaista, mitä hän ei ollut huomannut. Vaikka hän vannoi sulkevansa suunsa ja lähtevänsä Herran työstä, hän ei voinut. Miksei? Koska "tuntui kuin sisimmässäni olisi palanut liekehtivä tuli ja luuni olisivat hehkuneet. Viimeiseen saakka minä yritin tätä kestää, mutta enää en jaksa."23 Juuri niin evankeliumissa tapahtuu sekä opettajalle että opetettavalle. Juuri niin tapahtui Nefille ja Lehille, niin kuin Helamanin kirjassa kerrotaan: "Jumalan Pyhä Henki laskeutui taivaasta ja asettui heidän sydämiinsä, ja he täyttyivät ikään kuin tulella, ja he saattoivat puhua ihmeellisiä sanoja."24 Se oli varmaankin samanlaista taivaallista iloa kuin se, jota Magdalan Maria koki nähdessään odottamatta rakastamansa ylösnousseen Herran ja sanoessaan tälle yksinkertaisesti: "'Rabbuuni!' ­ se on hepreaa ja merkitsee: opettajani."25 Kaikkien meidän puolesta, joita on opetettu, sanomme sydämemme pohjasta kiitos kaikille teille, jotka opetatte. Nostakaamme opettaminen uudestaan arvoonsa kotona ja kirkossa, ja yrittäkäämme yhä paremmin rakentaa ja opettaa. Kaikissa kokouksissamme ja kaikessa opetuksessamme saakaamme ravinnoksi Jumalan hyvää sanaa. Ja sanokoot lapsemme ja uudet käännynnäiset, naapurimme ja uudet ystävämme vilpittömistä ponnistuksistamme: "Sinä olet 'Jumalan lähettämä opettaja'." Mestariopettajan, Jeesuksen Kristuksen, pyhässä nimessä. Aamen. VIITTEET 1. Joh. 3:2. 2. Moro. 6:4. 3. Opettaminen ­ ei suurempaa kutsumusta (lähdeaineistoa parempaa opettamista varten); ks. Spencer W. Kimball, "No Greater Call", Pyhäkoulun konferenssi, 1. lokakuuta 1967. 4. 1. Kor. 12:28. 5. LK 20:59. 6. David O. McKay, Conference Report, lokakuu 1916, s. 57. 7. Ks. Ap. t. 8:26­31. 8. Room. 10:13­14, 17, kursivointi lisätty. 9. Teachings of Spencer W. Kimball, s. 524, kursivointi lisätty. 10. "How to Be a Teacher When Your Role as a Leader Reguires You to Teach", johtavien auktoriteettien pappeuskokous, 5. helmikuuta 1969, kursivointi lisätty. 11. Matt. 28:19­20. 12. Joh. 21:15­21. 13. LK 50:14, 17­18. 14. LK 42:14. 15. 2. Moos. 33:15. 16. Al. 8:15; 26:27. 17. Al. 31:5. 18. John Taylor, The Gospel Kingdom, toim. G. Homer Durham (1943), s. 78. 19. "Kirkon viitoitettu kurssi kasvatuksessa," s. 14, 19. 20. LK 43:8, 16. 21. Room. 2:21. 22. Jer. 1:6, 8, 17. 23. Ks. Jer. 20:7­9. 24. He. 5:45. 25. Joh. 20:16.