Kristus voi muuttaa ihmisen käyttäytymisen Vanhin Richard E. Cook seitsemänkymmenen koorumista Kun meidän käännynnäisemme alkavat "elää" ­ ja he tarvitsevat ravintoa ­ evankeliumissa, he alkavat pian "elää" opiskelijoina, vanhempina, ammattinsa edustajina ja maansa kansalaisina. Sisar Cook ja minä saimme kutsun lähetyssaarnaajiksi Mongoliaan noin vuosi ennen kuin se muodollisesti järjestettiin lähetyskentäksi. Nyt muistelemme tuota aikaa yhtenä mieleen painuvimmista, tyydytystä tuottavimmista ja siunauksellisimmista ajankohdista elämässämme. Tuo aika palkitsee meitä edelleenkin rikkain kokemuksin ja siunauksin. Herra on sanonut lähetyssaarnaajille: "Ja jos niin tapahtuisi, että te tekisitte työtä koko elinaikanne, huutaen parannusta tälle kansalle ja johdattaisitte vaikka vain yhden sielun minun tyköni, kuinka suuri teidän ilonne olisikaan hänen kanssaan minun Isäni valtakunnassa." (LK 18:15) Tämä lupaus on kuin majakka jokaiselle lähetyssaarnaajalle, mutta ikään kuin siinä ei olisi kylliksi, lähetystyö tuo muunkinlaisia siunauksia, ja niitä on monenlaisia. Jotkin niistä tulevat heti, toiset vasta aikaa myöten. Me koimme yhden tällaisen "aikaa myöten" tulleen siunauksen viime helmikuussa, kun olimme mukana pienen mongolialaistytön nimenannossa ja siunauksessa. Tästä tytöstä on lähetystyön kautta tullut aivan kuin osa meidän perhettämme. Hänen nimensä on Tungalag. Hänen äitinsä Davaajargal on nykyajan pioneeri ensimmäisenä Mongoliassa kastettuna naisena. Tungalagin isä Sanchir opiskelee liiketaloutta BYU:ssa. Tunsin Sanchirin Mongoliassa jonkin aikaa ennen kuin hänestä tuli jäsen. Tarvittiin yksi vuosi ja monia, monia keskusteluja uskollisten lähetyssaarnaajien kanssa ennen kuin hänet kastettiin. On suoranainen ihme, että tämä nuori isä, joka oli ollut vasta kaksi vuotta kirkossa, saattoi lausua tämän kauniin siunauksen sanat, jotka alkoivat: "Tungalag, siunaan sinua niin, että sinusta tulee hyvä ihminen." En koskaan unohda tuota aloitusta! Tässä siunauksessa isä sanoi asioita, joita hän ei olisi tiennyt tai edes voinut kuvitella ennen kastettaan. Se, että saimme olla todistamassa tätä siunausta ja että saimme nähdä, miten paljon evankeliumi on muuttanut tätä nuorta miestä ja tätä perhettä, oli totisesti kuin palkkapäivä meille lähetyssaarnaajille. Presidentti Hinckley on sanonut: "Tyydytystä tuottavin kokemukseni on nähdä, mitä tämä evankeliumi tekee ihmisille. Se antaa heille uuden näkemyksen elämään. Se antaa heille näkökulman, jollaista he eivät ole milloinkaan aikaisemmin tunteneet. Se nostaa heidän katseensa jaloihin ja jumalallisiin asioihin. Heille tapahtuu jotakin sellaista, mitä on ihmeellistä katsella. He katsovat Kristukseen ja alkavat elää." ("Käännynnäisiä ja nuoria miehiä", Valkeus, heinäkuu 1997, s. 48) Minun kokemukseni on ollut, että kun meidän käännynnäisemme alkavat "elää" ­ ja he tarvitsevat ravintoa ­ evankeliumissa, he alkavat pian "elää" opiskelijoina, vanhempina, ammattinsa edustajina ja maansa kansalaisina. Heidän elämänsä ja heidän jälkeläistensä elämä muuttuu ikuisesti. Vähän sen jälkeen kun sisar Cook ja minä saavuimme Mongoliaan, meitä pyydettiin lähtemään kahden nuoren vanhimman kanssa kaupunkiin, jonka nimi on Muren. Matkamme päätteeksi paluulentomme viivästyi huonon sään takia. Menimme joka päivä lentoasemalle selvittääksemme, saapuisiko lentokoneemme, niin että voisimme lentää pois. Me odotimme muiden matkustajien kanssa kunnes saimme kuulla, lähtisimmekö sinä päivänä vai pitäisikö meidän palata kaupunkiin illaksi. Samalle lennolle oli pyrkimässä ryhmä ulkomaalaisia turisteja. He kertoivat meille ratsastaneensa joillakin Mongolian syrjäisimmillä ja vähiten tutkituilla alueilla. Kun odottelimme lentoasemalla, yksi näistä turisteista lähestyi yhtä vanhimmistamme ja sanoi: "Minä tiedän, keitä te olette! Mitä te täällä teette? Eivät nämä ihmiset tarvitse teitä. He ovat turmeltumattomia ihmisiä, joilla on rikkaat perinteet. Menkää vain kotiin ja jättäkää heidät rauhaan." Tämä vanhin tuli luokseni ja oli hyvin hämmentynyt, ja me keskustelimme niistä monenlaisista vastauksista, jotka hän olisi voinut antaa. Mutta vasta pari viikkoa myöhemmin luin presidentti Bensonin sanat, jotka selittivät, mikä olisi ollut täydellinen vastaus. Presidentti Benson sanoi: "Jotkut saattavat kysyä, miksi me kansana ja kirkkona pyrimme hiljaisesti mutta johdonmukaisesti muuttamaan yksilöitä, kun ympärillämme on niin suuria ongelmia. ­ ­ Mutta rappeutuvat kaupungit ovat vain viivästynyt heijastus rappeutuvista yksilöistä. ­ ­ Jumalan käskyt painottavat yksilön kehittymistä ainoana todellisena tapana todella parantaa yhteiskuntaa." (A Plea for America [1975], s. 18) "Herra vaikuttaa sisältä ulospäin. Maailma vaikuttaa ulkoa sisäänpäin. Maailma haluaa ottaa ihmiset pois kurjuudesta. Kristus ottaa kurjuuden pois ihmisistä, ja sen jälkeen he pystyvät itse nousemaan kurjuudestaan. ­ ­ Kristus muuttaa ihmisiä, jotka sitten muuttavat ympäristöään. Maailma haluaa muokata ihmisen käyttäytymistä, mutta Kristus voi muuttaa ihmisen käyttäytymisen." (Ezra Taft Benson, "Syntyneet Jumalasta", Valkeus, 1986, konferenssiraportti 155. lokakuun puolivuotiskonferenssista, s. 4­5) Presidentti Kimball kutsui kerran lähetystyötä kirkon sydänvereksi, ja sitä se todella on ­ ei pelkästään siksi, että uudet käännynnäiset tuovat kirkkoon elinvoimaa, vaan myös siksi, että lähetyssaarnaajat itse saavat aivan uudenlaista elinvoimaa, kun he ovat osallisina käännynnäisen sitoutumisessa Kristukseen. Tämä elinvoima on valtava voima, ase Jumalan käsissä, joka saa evankeliumin vierimään eteenpäin ja täyttämään koko maan, kuten Daniel näki unessaan (LK 65:2). Koska meillä on vapaa tahto, lähetystyö eri muodoissaan ei ole valinnainen ohjelma. Me puhumme lähetystyön siunauksista, mutta todellisuudessa meidän tulee tehdä lähetystyötä siksi, että se on meidän velvollisuutemme. Pyhät kirjoitukset ja kaikki profeetat Joseph Smithistä alkaen ovat muistuttaneet meitä siitä, että meidän velvollisuutenamme on mennä kaikkien kansojen keskuuteen varoittamaan lähimmäisiämme. Wilford Woodruff on ilmaissut sen selvästi sanoessaan: "Sen jälkeen kun Jumala loi maailman, ei ole koskaan ollut ihmisjoukkoa, jolla olisi ollut suurempi velvollisuus varoittaa tätä sukupolvea, korottaa äänensä öin ja päivin niin kauas kuin meillä on mahdollisuus, ja julistaa Jumalan sanoja tälle sukupolvelle. Tätä meitä vaaditaan tekemään. Tämä on meidän tehtävämme. Se on meidän velvollisuutemme. Se on meidän asiamme." (Deseret News Semi-weekly, 6. heinäkuuta 1880, s. 1) Rukoilen, että otamme lähetystyön omaksi asiaksemme emmekä anna muiden, vähemmän tärkeiden asioiden estää sitä. Me saamme siunauksia kaikkien Jumalan käskyjen pitämisestä. Harvat siunaukset ovat kuitenkaan lähetystyön siunausten kaltaisia! Kuinka suloista tämä työ onkaan. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.