Vanhin Neal A. Maxwell
kahdentoista apostolin koorumista
Työ on aina hengellinen välttämättömyys, vaikka työ ei joillekuille olekaan taloudellinen välttämättömyys.
Veljet, minä olin Aaronin pappeuden vuosinani sikopaimen! Siihen aikaan työ tuli minulle tutuksi 4H-kerhon puhdasrotuisia duroc-sikoja koskevan hankkeen kautta! Todisteena siitä, että seuraavat sanani eivät ole pelkkiä suurenneltuja muistoja, saanen aivan lyhyesti vanhin Nelsonin avulla näyttää tätä huopaa, jossa on lähes 100 kunniamerkkiä, joita palkintosikani voittivat vuosien mittaan eri näyttelyissä.
Ylhäällä vanhin Nelsonin käden lähellä on vaaleanpunainen nauha, 60 vuotta sitten voitettu. Se oli aivan ensimmäinen nauha, jonka koskaan voitin. Tuomari taisi olla hellämielinen, eikä sika ollut oikeastaan kovin erinomainen, mutta hän tiesi minun tarvitsevan rohkaisua, ja näin tuli neljäs palkinto. Violetit nauhat ovat myöhemmin esiteltyjen valioyksilöiden saamia! Kiitos, vanhin Nelson!
Veljet, opin kovan kokemuksen kautta, että oli tarpeen seurata paikkakunnan lihapakkausliikkeen vaihtelevia sianlihan hintoja. Isäni avulla, joka oli ammatiltaan kirjanpitäjä, tein tarkat muistiinpanot voitoista ja tappioista. Vanhempani, aina tukea antavina kuten kaikessa muussakin, päätyivät hikoilemaan itsekin, myös rakas äitini, jonka syntymästä on tänään kulunut 95 vuotta. Hän opetti minut tekemään työtä, ja hän rakasti minua kylliksi ojentaakseen minua.
Saadakseni huokeata sianruokaa ostin säännöllisesti leipomosta tusinoittain kolmen päivän vanhoja leipiä, jotka maksoivat vain pennin kappaleelta. Ja jos olin paikalla oikeaan aikaan lähiseudun meijerissä, saatoin saada noin 70 gallonaa [noin 260 l] kuorittua maitoa ilmaiseksi! Nykyään maksan siitä 2,50 dollaria [noin 14 mk] gallonalta [noin 3,8 l] huvittavaa kohtalon ivaa. Näillä keinoin säästämällä pystyin vähäisillä käteisvaroillani ostamaan sioille tarvittavaa viljaa.
Monet kerrat sattui niin, että kantava emakko porsi puolenyön jälkeen. Kaikessa siinä ja monessa muussa mukana olemisen aiheuttama uupumus oli todellista. Ja kuitenkin kaiken sen kautta sain jonkinlaista aikaansaamisen tunnetta, pystyin muun muassa vaikuttamaan perheemme ruokalistaan. Useimmat ikäiseni nuoret miehet tekivät samankaltaista työtä. Siihen aikaan, veljet, me olimme kaikki köyhiä emmekä tienneet sitä. Työ oli itsestään selvä asia. Nykyään joillekuille on kaiken saaminen itsestään selvä asia.
Sikojen kasvattamisessa oli kuitenkin todellisia sosiaalisia varjopuolia. Olin jo muutenkin ujo ja muistan elävästi, kuinka yläasteen rehtori tuli luokkaani ja sanoi kaikkien edessä kuuluvalla äänellä: "Neal, äitisi soitti juuri. Sinun sikasi ovat karanneet." Toivoin voivani painua pulpettini alle, mutta sen sijaan juoksin kotiin ajamaan siat takaisin karsinaan.
Isäni, joka oli rakastava mutta vaativa, pani merkille, että vaikka tein työtä ahkerasti, työni oli usein huolimatonta. Erinomaisuus oli minulle vierasta. Eräänä kesäpäivänä päätin olla isälle mieliksi ja löin joukon tarvittavia aidanseipäitä maahan tukevasti ja aivan suoraan riviin. Tein ahkerasti töitä koko sen päivän ja sitten silmäilin odotellen kujaa, jota pitkin isä kävelisi kotiin. Kun hän saapui, katselin malttamattomana, kun hän tutki huolellisesti aidanseipäät, vieläpä tarkastaen ne vatupassilla ennen kuin ilmoitti niiden olevan täysin hyväksyttävät. Sitten tuli kiitos, joka merkitsi hyvin paljon. Minun otsa hiessä tekemäni työ sai isän kiitoksen, joka vuorostaan lämmitti minun sydäntäni.
Suokaa anteeksi tämä lyhyt ote elämäkerrastani, jota olen käyttänyt ilmaistakseni syvän kiitollisuuteni siitä, että sain jo varhaisella iällä oppia tekemään työtä. Siitäkään huolimatta, veljet, en varmastikaan aina "riemumielin käynyt työhön vaan" mutta opin kyllä paljon työhön tarttumisesta, mistä oli apua myöhemmin elämässä, kun työ muuttui vaativammaksi. Jotkut nykypäivän muutoin hyvät nuoret miehet erehtyvät ajattelemaan, että työhön tarttuminen on sitä, että tarttuu auton ohjauspyörään!
Taivaallinen Isämme on kuvannut valtavaa suunnitelmaansa lapsiaan varten sanomalla: "Tämä on minun työni ja kirkkauteni ihmisen kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän toteuttaminen." (KH Moos. 1:39) Miettikää, mitä se merkitsee, että Herra käyttää sanaa "työ". Se, mitä Hän tekee niin rakastavasti ja lunastavasti, on yhtä kaikki työtä jopa Hänelle! Me puhumme niin ikään siitä, että me teemme "peläten ja vavisten työtä pelastuakse[mme]", me puhumme "työn evankeliumista", "sadonkorjuun laista" ja työnteosta "otsa[mme] hiessä" (ks. KH Moos. 5:1; ks. myös JSR 1. Moos. 4:1). Nämä eivät ole mitään tyhjiä sanoja. Päinvastoin ne korostavat työn tärkeyttä. Itse asiassa, veljet, työ on aina hengellinen välttämättömyys, vaikka työ ei joillekuille olekaan taloudellinen välttämättömyys.
Niinpä puhun teille hyville nuorille miehille, mukaan luettuna kuuntelevat seitsemän hienoa pojan- ja tyttärenpoikaani heidän joukossaan kaksi lähetyssaarnaajaa ja kolme äskettäin asetettua diakonia! Muistutan teitä siitä, että työn evankeliumi on osa "evankeliumin täyteyttä". Vaikka temppelityö on riemukasta, se on työtä. Tokihan jotkut saamattomista nuoristamme käyvät töissä mutta lähinnä yrittäen miellyttää itseään.
Valitettavasti osa meidän muutoin hyvistä nuoristamme on kovia kokemattomia, melkein kuin heillä olisi vapaalippu. Luontoisedut järjestetään, mukaan luettuna auto polttoaineineen ja vakuutusmaksuineen minkä kaiken maksavat vanhemmat, joista jotkut saavat kuullostella turhaan kuullakseen muutaman ystävällisen ja kiitollisen sanan.
Nuoret miehet, vaikka te itse kukin käytättekin ymmärrettävistä syistä ajankohdasta ja olosuhteista riippuen erilaisessa määrin aikaa kotitehtäviin, perheessä tehtävään työhön, kirkon työhön, osa-aikaiseen työhön ja palveluhankkeiden työhön, ja jokainen työn muoto voi täyttää aikanne ja lisätä kykyjänne, niin käyttäkää kuitenkin harkintaa ja huomatkaa varoitusvalot. Jos esimerkiksi teette osa-aikatyötä, niin käytättekö kaiken palkkanne omiin tarpeisiinne? Maksetaanko kymmenykset? Säästetäänkö lähetystyötä varten jonkin verran? Presidentti Spencer W. Kimball antoi meille tämän lyhyen neuvon:
"[Jos nuori mies] saa käyttää kaiken saamansa itseään varten, niin tuo itsekkyyden henki saattaa seurata häntä hautaan saakka." (Teachings of Spencer W. Kimball, s. 560)
Kotitehtävät koulusta ovat varmasti välttämättömiä, mutta syrjäyttääkö tuo henkinen työ hengellisen työn? Keskiarvonne on erittäin tärkeä, mutta mikä olisi keskiarvonne kristillisessä palvelutyössä?
Kirkon työn tekeminen voi kehittää elintärkeitä valmiuksia, eikä tämänkaltaisen työn tarve lopu koskaan, mutta käyttekö te pelkästään läpi pakolliset kuviot?
Perheessä tehtävä työ on myös ensiarvoisen tärkeätä, mutta kuuluuko siihen muuta kuin oman huoneenne siistinä pitäminen ja omien vaatteittenne paneminen paikalleen?
Olipa työn kimara millainen tahansa, niin vaikeinta, mitä te ja minä tulemme koskaan tekemään, on itsekkyytemme paneminen syrjään. Se on raskas urakka.
Sopivassa tasapainossa oleva työnteko, mukaan lukien eri elämänvaiheet, on tarpeen järjestää ja pitää asianmukaisissa mitoissa, koska joillakin työn muodoilla on taipumus hallita muita, kuten isät, jotka työskentelevät liian usein myöhään toimistossa. Se kaikki muistuttaa vanhin Spencer Condien mukaelmaa Straussin ohjeista kapellimestareille: "Älä koskaan nyökkää hyväksyvästi puhallinsoittimille, muutoin et kuule jousisoittimia sen koommin!"
Isät, varokaa, ettette kohtuuttomassa määrin tavoittele lapsillenne parempaa kuin mitä itsellänne on ollut. Älkää edes tahtomattanne pahentako tilannetta poistamalla lastenne kokemusmaailmasta riittävän työn edellyttämät vaatimukset ja siten ehkäise heitä saamasta juuri sitä, mikä on auttanut teitä tulemaan sellaisiksi kuin olette!
On myönnettävä, että jotkin taktiset tilanteet ovat muuttuneet! Useimmilla nuorilla miehillä ei ole lehmiä lypsettävinä, sikoja ruokittavina jne. Ei ihme, että osa tämän päivän työstä saattaa näyttää keinotekoiselta ja keksimällä keksityltä. Nuoret miehet, olkaa kärsivällisiä vanhempianne kohtaan, kun he yrittävät järjestää teille mielekästä työtä. Me olisimme sangen siunattuja, jos useammat pojat voisivat tehdä työtä rinta rinnan isänsä kanssa. Ellei tätä vielä lainkaan tapahdu, niin mitä jos isät ja pojat seuraavien kolmen kuukauden aikana valitsisivat tehdäkseen jonkin vaativan askareen yhdessä?
Nuoret miehet, en tiedä, mitä teidän kunkin lahjat ovat, mutta teillä on niitä! Käyttäkää toki noita lahjoja ja kehittäkää kykyjänne samalla kun viette roskia ulos, haravoitte lehtiä tai lapioitte lunta jonkun lesken tai sairaan naapurin avuksi.
Se, että osaatte tehdä työtä, antaa särmää elämäänne, ja erinomaisuuden kokemukset aivan erityistä särmää. Olkaa aina kerkeitä ja avokätisiä antamaan nuorillemme tunnustusta heidän tekemästään työstä, etenkin kun he tekevät sen hyvin!
Nouseva sukupolvi päättää siitä, tulevatko myöhempien aikojen pyhät edelleenkin olemaan tunnettuja työn etiikasta. Kauan sitten presidentti Brigham Young neuvoi:
"Haluan nähdä vanhimpamme niin täynnä rehellisyyttä, että [heidät asetetaan] etusijalle. Jos me elämme uskontomme mukaan ja olemme myöhempien aikojen pyhien nimen arvoisia, me olemme juuri niitä ihmisiä, joiden haltuun kaikki tällainen liiketoiminta voidaan täysin turvallisesti uskoa; ellei sitä voida tehdä, se osoittaa, että me emme elä uskontomme mukaan." (Kirkon presidenttien opetuksia: Brigham Young, s. 24)
Nuoret miehet, tehkää uravalintanne, kun se aika koittaa. Tietäkää että se, onko ihminen neurokirurgi, metsänvartija, mekaanikko, maanviljelijä vai opettaja tms., on mieltymyskysymys eikä periaatekysymys. Vaikkakin ammatinvalinta on selvästi hyvin tärkeä asia, se ei viitoita todellista urapolkuanne. Te, veljet, olette sen sijaan matkalla olevia Jumalan poikia, jotka on kutsuttu valitsemaan kotiin johtava polku. Siellä haudankaivajat huomaavat, ettei heidän ammattinsa ole ainoa, joka on vanhentunut, mutta kyky tehdä työtä ja tehdä työtä viisaasti, ei vanhennu koskaan. Ei myöskään kyky oppia. Sitä paitsi, nuoret veljeni, en ole löytänyt minkäänlaista hietöntä oikotietä selestiseen valtakuntaan; me emme pääse sinne liukuportailla.
Aaronin pappeuden haltijat ja Melkisedekin pappeuden haltijat, teidän ei ole koskaan ollut tärkeämpää tietää, keitä te olette, kuin tämän päivän maailmassa. Jokainen teistä on ollut kauan, kauan aikaa mukana suuressa ja yhä jatkuvassa näytelmässä. Te olitte todellakin alussa Jumalan luona. (LK 93:29) Te olitte suuressa kuolevaisuutta edeltävässä neuvostossa, jolloin te Jumalan poikina huusitte ääneen iloanne tästä kuolevaisuuden kokemuksen mahdollisuudesta kannattaen taivaallisen Isän pelastussuunnitelmaa.
Näytelmää on vielä jäljellä uskollisia varten, muun muassa päivä, jolloin jokainen polvi on notkistuva ja jokainen kieli tunnustava, että Jeesus on Kristus, ja jolloin kaikki myöntävät, että Jumala on Jumala ja että Hän on täydellinen oikeudenmukaisuudessaan ja armossaan. (Ks. Moosia 27:31; 16:1; Al. 12:15.) Ne, jotka rakastavat Herraa, perivät Hänen selestisen valtakuntansa, missä Herra on valmistanut heille sellaista, mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut (ks. 1. Kor. 2:9). Jeesus on jo tehnyt työn valmistaakseen meille sellaisen suurenmoisen paikan.
Veljeni, vanhat ja nuoret, suurenmoinen on ainoa tapa kuvailla teidän hengellistä historiaanne ja teidän mahdollista tulevaisuuttanne! Ja työtä tulee aina olemaan runsaasti, etenkin niille, jotka osaavat tehdä Herran työtä! Iloitsen siitä, mitä presidentti Hinckley on sanonut nuoristamme, ja yhdyn hänen sanoihinsa. Kannatan lämpimästi presidentti Hinckleyn arviota nimittäin, että "meillä on erinomaisin sukupolvi nuoria, mitä koskaan on ollut tämän kirkon historiassa" (Teachings of Gordon B. Hinckley [1997], s. 714; ks. myös "Valittu sukupolvi", Valkeus, heinäkuu 1992, s. 65).
Uskon tuleviin mahdollisuuksiinne. Olette valittuja henkiä, jotka on lähetetty tekemään tärkeitä askareita. Näiden askareiden suuntaan olen yrittänyt antaa teille tänä iltana hyväntahtoisen tönäisyn!
Minä rakastan teitä! Siunatkoon Jumala teitä ja pitäköön teidät sillä polulla, joka vie teidät kotiin, on rukoukseni Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.
Previous
