Presidentti Thomas S. Monson
ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa
Aloitan puheeni tänä aamuna kysymällä: Oletteko koskaan olleet lomalla yhdessä koko perheenne kanssa? Ellette ole, voitte odottaa yllätyksiä, kun menette. Vaimoni ja minä menimme muutama vuosi sitten lastemme, heidän kumppaneidensa ja lastenlastemme kanssa Disneylandiin Etelä-Kaliforniaan. Kuuluisan teemapuiston sisäänkäynnin jälkeen ryhmä kiiruhti silloiselle uutuuslaitteelle nimeltä
Siinä mennään rakettisimulaattoriin, asetutaan paikoilleen ja kiinnitetään turvavyö. Yhtäkkiä koko alus alkaa täristä voimakkaasti. Kaiuttimista kuuluva mekaaninen ääni taitaa sanoa sitä "voimakkaaksi turbulenssiksi". (En ole mennyt toista kertaa siihen vekottimeen. Saan kokea aivan tarpeekseni oikeaa turbulenssia, kun lennän paikasta toiseen hoitaessani tehtäviäni.)
Toivuttuamme muutaman minuutin menimme pisimpään jonoon. Laitteen nimi on Splash Mountain. Odottava väkijoukko seisoi käärmemäisessä jonossa, joka kiemurteli ympäriinsä. Se sai kuunnella kaiuttimista tulvivaa laulua, jonka sanat menevät tähän tapaan:
Sitten olimme valmiit nousemaan veneeseen, joka sukeltaisi putoukseen, josta kuului edellisen veneen matkustajien huutoa, kun vene syöksyi kohisten alas vesiputousta ja liukui sen jälkeen alhaalla olevalle pysähdyspaikalle. Mutta juuri ennen putousta huomasin seinällä pienen kyltin, jossa julistettiin syvällistä totuutta: "Et voi päästä pakoon vaikeuksia; mikään paikka ei ole kyllin kaukana!"
Nämä muutamat sanat jäivät mieleeni. Ne eivät liity ainoastaan Splash Mountainiin, vaan myös meidän matkaamme kuolevaisuudessa.
Elämä on kokemusten koulua, koetusaikaa. Me opimme, kun kestämme ahdinkomme ja jatkamme elämäämme läpi murheiden.
Kun pohdimme, mitä meille kaikille voikaan tapahtua sairautta, onnettomuuksia, kuolema, ja monia muita haasteita voimme sanoa muinaisen Jobin tavoin: "Ihminen on syntynyt vaivaan."2 Job oli "kunnon mies, rehellinen ja jumalaapelkäävä, ja hän karttoi kaikkea pahaa".3 Hurskas ja varakas Job joutui koettelemuksiin, jotka olisivat vieneet tuhoon kenen muun tahansa. Omaisuutensa menettäneenä, ystäviensä halveksumana, kärsimystensä ahdistamana, järkyttyneenä perheensä menetyksestä häntä kehotettiin kiroamaan Jumala ja kuolemaan pois.4 Hän vastusti tätä kiusausta ja huusi ylevän sydämensä pohjasta: "Minulla on taivaassa todistaja, hän on minun puolustajani korkeudessa."5
Voitaneen turvallisesti olettaa, ettei kukaan ihminen ole milloinkaan elänyt täysin vailla kärsimystä ja ahdinkoa, eikä ihmiskunnan historiassa ole milloinkaan ollut aikaa, jolloin ei olisi ollut liikaakin kuohuntaa, tuhoa ja kurjuutta.
Kun elämän polku tekee julman käänteen, kiusauksena on kysyä: "Miksi minä?" Itsensä syyttäminen on tavallista, vaikka emme olisi voineet mitenkään vaikuttaa tapahtumien kulkuun. Toisinaan tunnelin päässä ei näy mitään valoa eikä yön pimeydessä aamun sarastusta. Tunnemme olevamme särjettyjen sydänten tuskan, pirstoutuneiden unelmien aiheuttaman pettymyksen ja haihtuneiden toiveiden aiheuttaman epätoivon piirittämiä. Toistamme muiden kanssa raamatullista vetoomusta: "Eikö edes Gileadissa ole balsamia?"7 Tunnemme itsemme hylätyiksi, onnettomiksi ja yksinäisiksi.
Kaikille epätoivoisille saanen tarjota Psalmeista löytämäni vakuutuksen: "Illalla on vieraana itku mutta aamulla ilo."8
Milloin vain meistä tuntuu, että taakkamme on raskas elämän vastoinkäymisten takia, muistakaamme, että muut ovat kulkeneet samaa tietä, kestäneet ja sitten voittaneet.
Jokaisella tuntuu olevan vaikeuksia loputtomiin. Ongelmanamme on, että usein me odotamme pikaisia ratkaisuja ja unohdamme, että tavallisesti vaaditaan kärsivällisyyden taivaallista hyvettä.
suuri velka
Luettelo on loputon. Nykyajan maailmassa ihmiset saattavat tuntea olevansa etäällä jopa eristyksissä kaiken hyvän Antajasta. Me murehdimme sitä, että kuljemme yksin. Kysytte: "Kuinka voimme selviytyä?" Vain evankeliumi antaa meille lopullisen lohdun.
Tuskaiselta sairasvuoteelta, kyynelten kostuttamalta pielukselta meitä kohottaa kohti taivasta jumalallinen varmuus ja kallisarvoinen lupaus: "Minä en jätä enkä hylkää sinua."9
Tällainen lohtu on kallisarvoista, kun me matkaamme kuolevaisuuden polkua, jolla on monia haaroja ja mutkia. Harvoin varmuuden tuo vilkkuva tienviitta tai kuuluva ääni. Hengen sanat ovat sen sijaan lempeitä, hiljaisia, sydäntä ylentäviä ja sielua tyynnyttäviä.
Jottemme kyselisi Herralta murheistamme, muistakaamme, että Jumalan viisaus saattaa tuntua ihmisistä mielettömyydeltä, mutta suurin yksittäinen opetus, mitä me voimme kuolevaisuudessa saada, on se, että kun Jumala puhuu ja ihminen tottelee, tuo ihminen on aina oikeassa.
Tisbeläisen Elian kertomus kuvaa tätä totuutta. Keskellä hirveää nälänhätää, kuivuutta ja nälän tuomaa epätoivoa, kärsimystä ja kenties kuolemaa hänelle tuli "tämä Herran sana: 'Lähde Sarpatiin ja asetu sinne. Minä olen käskenyt erästä leskivaimoa pitämään sinusta siellä huolta.'"10
Elia ei kysellyt Herralta. "Elia lähti Sarpatiin. Tullessaan kaupungin portille hän näki leskivaimon keräämässä polttopuita. Elia huusi hänelle: 'Toisitko minulle vähän vettä, että saisin juoda.'
Nainen lähti hakemaan vettä, ja Elia huusi hänelle vielä: 'Toisitko minulle myös palan leipää.'
Mutta nainen vastasi: 'Niin totta kuin Herra, sinun Jumalasi, elää, minulla ei ole jäljellä kuin kourallinen jauhoja ruukussa ja vähän ruokaöljyä pullossa. Kun saan kerätyksi vähän puita, menen kotiin ja teen jauhoista ja öljystä ruokaa itselleni ja pojalleni. Syömme sen ja sitten kuolemme.'
Elia sanoi hänelle: 'Älä pelkää! Mene kotiisi ja tee niin kuin sanoit. Tee kuitenkin ensin minulle pieni leipä ja tuo se tänne. Leivo vasta sitten itsellesi ja pojallesi.
Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Ei tyhjene jauhoruukku eikä ehdy öljypullo, ennen kuin Herra antaa sateen maan päälle.'"11
Nainen ei epäillyt epätodennäköistä lupausta. "Leski meni ja teki niin kuin Elia oli sanonut, ja heillä kaikilla riitti syötävää pitkät ajat. Jauhoruukku ei tyhjentynyt eikä öljypullo ehtynyt, sillä näin oli Herra sanonut Elian suulla."12
Siirtykäämme nyt nopeasti historian lehdillä eteenpäin siihen yöhön, jolloin paimenet vartioivat laumojaan ja kuulivat pyhän ilmoituksen: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra."13
Betlehemin lapsen syntymän myötä saatiin suuri lahja suurempi voima kuin aseiden voima, kestävämpi omaisuus kuin keisarin rahat. Kauan ennustettu lupaus oli täyttynyt: Kristus-lapsi oli syntynyt.
Pyhä kirja kertoo, että poika-Jeesukselle "karttui ikää ja viisautta; Jumalan ja ihmisten suosio seurasi häntä".14 Huomaamaton merkintä kertoo myöhemmin, että "hän kulki ympäri maata, teki hyvää".15
Nasaretista ja kautta ajan sukupolvien tulevat Hänen erinomainen esimerkkinsä, Hänen tervetulleet sanansa, Hänen jumalalliset tekonsa. Ne innoittavat kärsivällisyyteen kestää ahdinkoa, antavat voimaa kestää murhetta, rohkaisevat kohtaamaan kuoleman ja antavat luottavaisuutta kohdata elämä. Tässä sekasorron, koettelemusten ja epävarmuuden maailmassa ei ole milloinkaan tarvittu kipeämmin sellaista jumalallista opastusta.
Nasaretin, Kapernaumin, Jerusalemin ja Galilean opetukset ylittävät etäisyyden, ajan ja vajavaisen ymmärryksen aiheuttamat esteet tuodessaan ahdistetulle sydämelle valoa ja näyttäessään tien. Edessä on Getsemanen puutarha ja Golgatan kukkula.
Raamattu kertoo: "Sitten Jeesus tuli opetuslasten kanssa Getsemane-nimiseen paikkaan ja sanoi heille: 'Jääkää te tähän siksi aikaa kun minä käyn tuolla rukoilemassa.'
Pietarin ja [Jaakobin ja Johanneksen] hän otti mukaansa. Murhe alkoi nyt ahdistaa häntä, ja hän joutui tuskan valtaan.
Hän sanoi heille: 'Olen tuskan vallassa, kuoleman tuskan. Odottakaa tässä ja valvokaa minun kanssani.'
Hän meni vähän kauemmaksi ja rukoili:"16
"'Isä, jos tahdot, niin ota tämä malja minulta pois. Mutta älköön toteutuko minun tahtoni, vaan sinun.'
Silloin taivaasta ilmestyi hänelle enkeli, joka vahvisti häntä. Suuressa tuskassaan Jeesus rukoili yhä kiihkeämmin, niin että hänen hikensä vuoti maahan veripisaroiden tavoin."17
Mitä kärsimystä, minkä uhrin, mitä ahdinkoa Hän kestikään sovittaakseen maailman synnit!
Runoilija on kirjoittanut meidän hyväksemme:
Kun kesämaa soi laulujaan,
sydämet nuoret riemuaan,
on poissa varjo pieninkin.
Odottaa silti jossakin
kätkössä taivaan iltaisen
puutarha, johon jokaisen
on vuorollansa käytävä,
on Getsemane nimensä.
Takana kujain varjoisten
unelmain turhain siltojen,
takana vuotten usvien
ja kyynellammen suolaisen
puutarha vartoo. Sivuuttaa
on sitä turha koettaa.
Tiet kaikki menneet, tulevat
kautt' Getsemanen kulkevat.
Maailman Vapahtajan työ kuolevaisuudessa lähestyi nopeasti loppuaan. Edessä oli Golgatan risti, Jumalan Pojan verta janoavien ihmisten julmuudet. Hänen jumalallinen vastauksensa on yksinkertainen mutta syvällisen merkittävä rukous: "Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät."19
Loppu tuli: "'Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.' Tämän sanottuaan"20 suuri Lunastaja kuoli. Hänet pantiin hautaan. Hän nousi ylös kolmannen päivän aamuna. Hänen opetuslapsensa näkivät Hänet. Tuosta kaikkien aikakausien tärkeimmästä tapahtumasta kertovat sanat välittyvät voimakkaina aikojen saatossa ja antavat vielä nytkin sielullemme lohtua ja turvaa, balsamia, varmuutta: "Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista."21 Ylösnousemuksesta tuli todellisuutta kaikille.
Sain viime viikolla uskosta todistavan kirjeen Laurence M. Hiltonilta. Saanen esittää teille kertomuksen siitä, kuinka henkilökohtaisesta murhenäytelmästä voi selviytyä uskossa, lainkaan epäilemättä.
Vuonna 1892 Thomas ja Sarah Hilton, Laurencen isovanhemmat, matkustivat Samoaan, missä Thomas heidän perille saavuttuaan erotettiin lähetysjohtajaksi. Heillä oli mukanaan tyttövauva, ja heidän siellä palvellessaan heille syntyi kaksi poikaa. Niin murheellista kuin se onkin, kaikki kolme kuolivat Samoassa, ja vuonna 1895 Hiltonit palasivat lähetystyöstään lapsettomina.
David O. McKay oli perheen ystävä, ja heidän menetyksensä liikutti häntä syvästi. Vuonna 1921 vanhin McKay teki maailmanympärysmatkan ja kävi tapaamassa kirkon pyhiä monissa maissa, myös Samoassa, yhdessä vanhin Hugh J. Cannonin kanssa. Ennen lähtöään hän oli luvannut leskeksi jääneelle sisar Hiltonille, että hän kävisi henkilökohtaisesti tämän kolmen lapsen haudoilla. Luen, mitä David O. McKay kirjoitti sisar Hiltonille Samoasta:
"Rakas sisar Hilton,
Juuri kun laskevan auringon säteet myöhään iltapäivällä koskettivat suurten kookospalmujen latvoja keskiviikkona 18. toukokuuta 1921, viiden hengen ryhmä seisoi alas painetuin päin pienen Fagali'i'in hautausmaan edustalla . Olimme siellä, kuten muistanet, sinulle ennen kotoa lähtöäni antamani lupauksen vuoksi.
Haudat ja kivet ovat hyvässä kunnossa ja hyvin säilyneet . Jäljennän tähän, mitä merkitsin muistiin seistessäni paikkaa ympäröivän kivimuurin ulkopuolella.
Janette Hilton
s. 10. syyskuuta, 1891
k. 4. kesäkuuta, 1892
'Lepää, rakas Jennie'
George Emmett Hilton
s. 12. lokakuuta, 1894
k. 19. lokakuuta, 1894
'Rauhaisa olkoon unesi'
Thomas Harold Hilton
s. 21. syyskuuta, 1892
k. 17. maaliskuuta, 1894
'Lepää kukkulan rinteellä, lepää'
Katsellessani noita kolmea pientä hautaa yritin kuvitella, mitä jouduit kokemaan nuorena äitinä täällä vanhassa Samoassa. Silloin pienistä hautakivistä tuli enemmän kuin vain niiden alla uinuvien pienokaisten hautakiviä. Ne muistuttavat myös äidin uskosta ja omistautumisesta totuuden ja elämän iankaikkisille periaatteille. Kolme pienokaistasi, sisar Hilton, ovat hiljaisuudessa mitä kaunopuheisimmin ja tehokkaimmin jatkaneet ylevää lähetystyötäsi, jonka aloitit lähes 30 vuotta sitten, ja niin tapahtuu edelleenkin, niin kauan kuin on lempeitä käsiä, jotka pitävät huolta heidän viimeisestä maanpäällisestä leposijastaan.
Rakastavin käsin silmät suljettiin,
rakastaen pienet raajat oiottiin.
Vieraat kädet haudat pienet kaunisti,
vieraat kunnioitti, vieraat murehti.
Tofa Soifua,
David O. McKay"
Tämä liikuttava kertomus tuo murheelliseen sieluun rauhaa, "joka ylittää kaiken ymmärryksen".22 Taivaallinen Isämme elää. Jeesus Kristus Herra on Vapahtajamme ja Lunastajamme. Hän opasti profeetta Josephia. Hän opastaa tämänhetkistäkin profeettaansa, presidentti Gordon B. Hinckleyä. Todistan henkilökohtaisesti, että se on totta.
Rukoilen, että kestäisimme murheemme, kantaisimme kuormamme ja kohtaisimme pelkomme, niin kuin Vapahtajamme teki. Tiedän, että Hän elää. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.
VIITTEET
1. Ray Gilbert, ©1945 Walt Disney Music Company.
2. Job 5:7.
3. Job 1:1.
4. Job 2:9.
5. Job 16:19.
6. Job 19:25.
7. Jer. 8:22.
8. Ps. 30:6.
9. Joos. 1:5.
10. 1. Kun. 17:8, 9.
11. 1. Kun. 17:1014.
12. 1. Kun. 17:1516.
13. Luuk. 2:1011.
14. Luuk. 2:52.
15. Ap. t. 10:38.
16. Matt. 26:3639.
17. Luuk. 22:4344.
18. Ella Wheeler Wilcox, "Gethsemane", julkaisussa Sourcebook of Poetry, toim. Al Bryant (1968), s. 435.
19. Luuk. 23:34.
20. Luuk. 23:46.
21. Matt. 28:6.
22. Fil. 4:7.
Previous
