Lapset ja perhe Vanhin W. Eugene Hansen seitsemänkymmenen koorumien johtokunnasta Lujat perhesuhteet eivät synny itsestään. Tarvitaan aikaa, tarvitaan sitoutumista, tarvitaan rukousta ja tarvitaan työtä. Kun luemme pyhiä kirjoituksia, Herran rakkaus lapsiaan kohtaan on aivan ilmeistä. Ja se onkin ymmärrettävää, sillä "lapset ovat Herran lahja"(Ps. 127:3). Uudessa testamentissa Vapahtaja teki selväksi sen, miten vakavaa on vahingoittaa tai loukata näitä vähäisiä, sillä Matteuksen evankeliumissa sanotaan, että "­ ­ hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen" (Matt. 18:6). Yksi koskettavimmista tapahtumista Mormonin Kirjassa ­ joka on toinen todistus Jeesuksesta Kristuksesta ­ kertoo siitä, kuinka ylösnoussut Herra ilmestyi nefiläisille, jotka elivät läntisellä pallonpuoliskolla Vapahtajan aikaan. Ilmestymisensä aikoihin Hän palveli hyvin lempeästi pieniä lapsia. Luemme, kuinka Hän seisoessaan kansanjoukon keskellä pyysi ihmisiä tuomaan pienet lapset luokseen ja polvistui heidän keskelleen ja rukoili Isää heidän puolestaan. Hänen lausumansa sanat olivat niin pyhiä, ettei niitä voitu kirjoittaa. Hän itki, ja Hän otti lapset yhden kerrallaan ja siunasi heitä. Nostaessaan katseensa taivasta kohden kansanjoukko näki taivasten aukenevan ­ ja enkeleitä laskeutuvan taivaasta. Tuli ympäröi lapset, ja enkelit palvelivat heitä. Tunnustaessamme Herran rakkauden pieniä lapsia kohtaan ymmärrämme hyvin, että ne, jotka edustavat Herraa maan päällä tänä aikana, ovat puhuneet selkeästi ja voimallisesti vanhempien vastuusta lapsiaan kohtaan. Viittaan ensimmäisen presidenttikunnan ja kahdentoista apostolin koorumin antamaan julistukseen "Perhe ­ julistus maailmalle". Tässä julistuksessa sanotaan: "Aviomiehellä ja vaimolla on vakava velvollisuus rakastaa toinen toistaan ja huolehtia toisistaan sekä rakastaa lapsiaan ja huolehtia heistä. ­ ­ Vanhemmilla on pyhä velvollisuus kasvattaa lapsensa rakkaudessa ja vanhurskaudessa, huolehtia heidän fyysisistä ja hengellisistä tarpeistaan ja opettaa heitä rakastamaan ja palvelemaan toisiaan, noudattamaan Jumalan käskyjä ja olemaan lainkuuliaisia kansalaisia, missä tahansa he asuvatkin. Aviomiehiä ja vaimoja ­ äitejä ja isiä ­ pidetään Jumalan edessä tilivelvollisina näiden velvollisuuksien täyttämisestä." (Valkeus, kesäkuu 1996, s. 10­11) Nämä ovat vakavia sanoja etenkin kun näemme, kuinka vastustaja jatkuvasti hyökkää perinteisiä arvoja vastaan ja millainen vaikutus sillä on perheeseen. On ilmeistä, että on tehtävä paljon, jotta voimme muuttaa perhettä uhkaavan kehityssuunnan. Epätoivossaan yhteiskunta kääntyy maailman puoleen. Syntyy sosiaaliohjelmia. Valtionhallinnon tahot pyrkivät tarjoamaan julkista rahoitusta ja ohjelmia ja yrittävät muuttaa tuhoisan kehityssuunnan. Vaikka ajoittaista kehitystä havaitaankin, niin yleinen kehityssuunta on hälyttävä. Esitän, että jos etsimme todellista ja kestävää muutosta, se tapahtuu vain siten, että me palaamme takaisin hengellisille juurillemme. Meidän on kuunneltava profeettojemme neuvoja. Jälleen perhejulistuksesta, nykyajan ilmoituksesta: "Perhe on Jumalan säätämä. ­ ­ Lapsilla on oikeus syntyä avioliitossa ja saada kasvatuksensa sellaiselta isältä ja äidiltä, jotka pitävät avioliittolupaukset kunniassa olemalla täysin uskollisia. Perhe-elämän onni saavutetaan todennäköisimmin silloin, kun sen perustana ovat Herran Jeesuksen Kristuksen opetukset. Onnistuneet avioliitot ja perheet perustuvat uskon, rukouksen, parannuksen, anteeksiannon, kunnioituksen, rakkauden, myötätunnon, työn ja tervehenkisen virkistystoiminnan periaatteille ja säilyvät näitä periaatteita noudattamalla. Jumalallisen suunnitelman mukaan isän on määrä johtaa perhettään rakkaudessa ja vanhurskaudessa, ja hän on velvollinen suojelemaan perhettään ja huolehtimaan sen toimeentulosta. Äiti on ensisijaisesti vastuussa lastensa hoivaamisesta. Näissä pyhissä tehtävissä isillä ja äideillä on velvollisuus auttaa toisiaan tasavertaisina kumppaneina. Vamma, kuolema tai muut olosuhteet saattavat vaatia yksilöllisiä sovellutuksia. Sukulaisten tulisi tarvittaessa antaa tukeaan." ("Perhe ­ julistus maailmalle", s. 10­11) Kun pohdimme näitä innoitettuja nykyajan ilmoituksen sanoja, tunnustan saaneeni siunauksen varttua hyvässä kodissa ­ kodissa, jossa vanhemmat välittävät enemmän Jumalalta saamistaan lapsista kuin maallisen kunnian tai omaisuuden hankkimisesta. Olin toiseksi vanhin kahdeksanlapsisessa perheessä. Asuimme pienellä maatilalla Utahin pohjoisosassa. Rahaa oli niukalti, joten siunauksekseni jouduin oppimaan työnteon jo nuorella iällä. Itse asiassa meillä oli tuloja niin vähän, että kaikkien lasten oli opittava säästäväisyyttä ja osallistuttava perheen talouden kohentamiseen heti kun he olivat tarpeeksi vanhoja. Joutenolosta isällä oli eräs lempiajatus: "Ei ole mitään niin tylsää kuin joutilaisuus, koska ei voi pysähtyä ja levähtää." Vaikka ajat ovat muuttuneet, periaatteet ovat pysyneet samoina. Tämän päivän vanhempien täytyy antaa jokaiselle lapselleen mahdollisuuksia auttaa perheen hyvinvoinnissa. Sellaisessa perheessä lapset ovat onnellisempia, ja kodissa on rakkauden henki ja ykseys. Opin tuolla pienellä maatilalla, että raha ja maallinen omaisuus eivät ole avaimia onneen ja menestykseen. Tietysti niitä tarvitaan riittävästi perustarpeiden tyydyttämiseen, mutta raha itsessään ja sinällään harvoin, jos koskaan, johtaa onneen. Maatilallamme tarjoutui myös tilaisuus oppia nöyryyttä. Näyttää siltä, että jos meillä oli hyvä sato ja hinnat olivat korkealla, niin aikainen halla tai raekuuro onnistui karsimaan tulot niin vähiin, että tulimme hädin tuskin toimeen. Kuulin isäni huomauttavan useammin kuin kerran: "Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että saan opiskella kovien iskujen koulussa ­ nämä jatkuvat kertauskurssit sen sijaan ovat todellinen koettelemus." Vaikka meillä oli jatkuvia taloudellisia haasteita, meidän oli silti hyvä elää. Kotona oli rakkautta. Koti oli paikka, jossa halusimme olla. Ja meille oli hyväksi, että jouduimme luopumaan jostakin, mitä halusimme, että muut perheenjäsenet olisivat saaneet tarvitsemansa. Olohuoneemme huonekalut eivät olisi koskaan kelvanneet House Beautiful -lehden kanteen, mutta meillä oli kaksi hyvin tärkeää esinettä: meillä oli piano ja meillä oli kirjahylly. Miten merkittäviä nämä kaksi melko tavallista esinettä olivatkaan kehittäessämme luovia kykyjä ja harrastuksia, jotka olivat niin tärkeitä varhaisvuosinamme. Hyvän musiikin ja hyvien kirjojen vaikutus on kantanut aina seuraavaan sukupolveen asti. Ei edes televisio ole korvannut pianoa ja kirjahyllyä perheittemme elämässä. Meitä oli siunattu myös äidillä ja isällä, jotka tekivät työtä tasavertaisina kumppaneina hoitaessaan tuota ratkaisevan tärkeää tehtäväänsä, lasten kasvatusta. Opin paljon katsellessani, kuinka he opettivat lapsiaan tehokkaimmalla mahdollisella tavalla ­ esimerkillään. Isäni opetti minulle velvollisuudentuntoa ja laupeutta, kun näin hänen monta kertaa jättävän oman työnsä ja lähtevän auttamaan seurakunnan jäseniä. uskoa, kun kuuntelin hänen rukoilevan ja katselin, kuinka hän antoi pappeuden siunauksia perheenjäsenille ja muille. rakkautta, kun katselin, kuinka hän piti hellästi huolta vanhemmistaan, kun nämä olivat vanhoja. käyttäytymisnormeja, kun hän käytti kokemusta ja senhetkisiä tapahtumia opettaakseen minulle, mitä polkua hän odotti minun kulkevan. vastuuntuntoa, kun hän osti minulle herätyskellon ja antoi sitten tehtäväkseni lypsää viisi lehmää aamuin illoin niin kauan kuin kävin lukiota. Hän opetti rehellisyyttä, sillä voin vilpittömästi sanoa, etten nähnyt hänen koskaan tekevän mitään epärehellistä. Äitini opetti myös monia asioita. Hän opetti ahkeruutta eläessään pioneerien sananparren hengessä "Käytä loppuun, kuluta puhki, tyydy siihen tai ole ilman." uhrausta, kun näin hänen jäävän monta kertaa ilman, niin että hänen lapsillaan olisi. siveellistä puhtautta, kun hän teki jo varhain selväksi, että odotti lastensa olevan moraalisesti puhtaita. rakkautta, kun näin ja tunsin äidinrakkauden kodissamme. ystävällisyyttä, sillä voin rehellisesti sanoa, etten koskaan nähnyt hänen tekevän mitään epäystävällistä. Kiitän Herraa rakastavista vanhemmista, jotka opettivat niin hengellisiä kuin moraalisiakin arvoja ja jotka antoivat viisaasti ymmärtää, että oli olemassa asioita, joista ei neuvoteltu. Niihin kuuluivat osallistuminen kirkon kokouksiin, kymmenysten maksaminen, pyhien kirjoitusten lukeminen ja kunnioitus vanhempia ja kirkon johtajia kohtaan. Ja mikä tärkeintä, he opettivat teoillaan, eivät pelkästään sanoillaan. Perheiden vahvistamisessa on hyvin tärkeää, että ymmärrämme, että lujat perhesuhteet eivät synny itsestään. Tarvitaan aikaa, tarvitaan sitoutumista, tarvitaan rukousta ja tarvitaan työtä. Vanhempien täytyy ymmärtää vastuunsa ja halukkaasti ottaa se kantaakseen. Ilo ja onni, joka siitä seuraa, on sanoin kuvaamaton. Rakas profeettamme, presidenttimme Gordon B. Hinckley, on neuvonut: "Pitäkää jatkuvasti huolta lapsistanne ja rakastakaa heitä. ­ ­ Ei mikään, mitä omistatte, ole niin kallisarvoista kuin lapsenne." (lainattu julkaisussa Church News, 3. helmikuuta 1996, s. 2) Jätän teille todistukseni, että perheen julistus, johon aikaisemmin viittasin, on nykyajan pyhä kirjoitus, jonka Herra on antanut meille myöhempien aikojen profeettojensa kautta. Jumala elää, Jeesus on Kristus, tämä on Hänen kirkkonsa, jota johtaa elävä profeetta. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.