Todistus Presidentti Gordon B. Hinckley Tämä, mitä me sanomme todistukseksi, on kirkon suuri voima. Se on uskon ja toiminnan lähde. Sitä on vaikea selittää. Sitä on vaikea mitata ­ ­ ja kuitenkin se on yhtä todellinen ja voimallinen kuin mikä tahansa voima maan päällä. Rakkaat ystäväni, rukoilen Pyhän Hengen johdatusta. Siitä on nyt kolme vuotta, kun te hyväksyitte minut kirkon presidentiksi. Saanen sanoa muutaman sanan jotakin henkilökohtaista. Kiitän teitä sydämeni pohjasta teidän rakkaudestanne ja tuestanne, teidän rukouksistanne ja uskostanne. En ole enää nuori, tarmokas ja elinvoimainen mies. Olen vanha mies ja yritän pysyä veli Haightin rinnalla! Olen taipuvainen mietiskelyyn ja rukoukseen. Istuisin mielelläni keinutuolissa nauttien reseptilääkkeitä, kuunnellen hiljaista musiikkia ja miettien maailmankaikkeuden asioita. Mutta sellainen toiminta ei anna mitään haasteita eikä hyödytä ketään. Haluan olla jalkeilla ja toimia. Haluan kohdata jokaisen päivän päättäväisenä ja määrätietoisena. Haluan käyttää jokaisen valveillaoloni tunnin antaakseni rohkaisua, siunatakseni niitä, joiden taakka on raskas, vahvistaakseni uskoa ja todistuksen voimaa. Erään jalon ystävän suuren ystävällisyyden ansiosta minun on sallittu näiden kolmen vuoden aikana matkustaa ympäri maapalloa vieraillen kirkon jäsenten luona lukuisissa maissa. Heitä on ollut koolla tuhansittain ja kymmenintuhansin. Eräässä paikassa oli yli 200 linja-autoa, jotka olivat tuoneet heidät stadionille. Olen ollut hyväosaisten keskuudessa, mutta enemmän köyhien ­ maailman köyhien ja kirkon köyhien. Heidän joidenkin silmät ovat hieman eri lailla vinossa kuin minun ja heidän ihonsa on erivärinen, mutta kaikki tämä häviää ja käy merkityksettömäksi ollessani heidän joukossaan. Kaikista heistä tulee Isämme poikia ja tyttäriä, lapsia, joilla on jumalallinen perintöoikeus. Me puhumme eri kieliä, mutta me ymmärrämme kaikki veljeyden yleistä kieltä. On uuvuttavaa matkustaa kauas tavatakseen heidät. Mutta on vaikeata jättää heidät oltuaan heidän kanssaan. Joka paikassa, missä käymme, on ainoastaan lyhyt vierailu, kokous, joka on sovitettu muiden kokousten mukaan. Toivon, että voisimme viipyä kauemmin. Kokouksen lopuksi me laulamme spontaanisti "Herra olkoon tiellä kanssasi" (MAP-lauluja, 94). Nenäliinat ilmestyvät kuivaamaan kyyneleitä, ja sitten niitä heilutetaan jätettäessä hellät jäähyväiset. Viimeksi pidimme yksitoista suurta kokousta Meksikon eri kaupungeissa seitsemän päivän aikana. Suurenmoisten ihmisten läsnäolo virkistää minua. Heidän silmistään säteilevä rakkaus antaa minulle voimaa. Voisin viettää kaiken aikani toimistossani ja tehdä niin vuodesta toiseen hoidellen kasoittain ongelmia, joista monet ovat merkitykseltään vähäpätöisiä. Vietänkin melko paljon aikaa siellä. Mutta koen suurempana tehtävänä, tärkeämpänä vastuuna sen, että olen ulkona ihmisten joukossa. Näillä tuhansilla, sadoillatuhansilla, nyt jopa miljoonilla, on kaikilla yksi asia yhteisenä. Heillä on oma henkilökohtainen todistus siitä, että tämä on Kaikkivaltiaan, meidän taivaallisen Isämme, työtä; että Jeesus, Herra, joka kuoli Golgatan ristillä ja nousi ylös, elää ja on erillinen ja todellinen ja yksilöllinen persoona; että tämä on heidän työtään, palautettu tässä viimeisessä ihmeellisessä ajan armotaloudessa; että muinainen pappeus on palautettu kaikkine avaimineen ja voimineen; että Mormonin Kirja on puhunut tomusta todistuksena maailman Lunastajasta. Tämä, mitä me sanomme todistukseksi, on kirkon suuri voima. Se on uskon ja toiminnan lähde. Sitä on vaikea selittää. Sitä on vaikea mitata. Se on vaikeasti määriteltävä ja arvoituksellinen asia, ja kuitenkin se on yhtä todellinen ja voimallinen kuin mikä tahansa voima maan päällä. Herra kuvaili sitä puhuessaan Nikodemokselle ja sanoi: "Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita." (Joh. 3:8) Tämä, mitä me sanomme todistukseksi, on vaikea määritellä, mutta sen hedelmät ovat aivan ilmeiset. Se on Pyhä Henki, joka todistaa meidän kauttamme. Henkilökohtainen todistus on se, mikä saa ihmiset muuttamaan täysin elämänsä, kun he tulevat tähän kirkkoon. Tämä on se tekijä, joka saa kirkon jäsenet hylkäämään kaiken palvellessaan Herraa. Tämä on se hiljainen, rohkaiseva ääni, joka tukee hetkestä toiseen niitä, jotka vaeltavat uskon varassa elämänsä loppuun saakka. Se on arvoituksellinen ja ihmeellinen asia, lahja Jumalalta ihmiselle. Se syrjäyttää rikkauden tai köyhyyden, kun ihminen kutsutaan palvelemaan. Tämä todistus, jota kirkkomme jäsenet kantavat sydämessään, saa tuntemaan pakottavaa tarvetta tehdä velvollisuutensa. Sitä tavataan nuorilla ja vanhoilla. Sitä tavataan seminaarioppilaalla, lähetyssaarnaajalla, piispalla ja vaarnanjohtajalla, lähetysjohtajalla, Apuyhdistyksen sisarella, jokaisella johtavalla auktoriteetilla. Sitä kuullaan niiltä, joilla ei ole mitään tehtävää paitsi jäsenyys. Se on tämän työn sisin olemus. Juuri se vie Herran työtä eteenpäin kautta maailman. Se pakottaa toimintaan. Se vaatii, että me teemme sen, mitä meitä pyydetään tekemään. Se tuo mukanaan varmuuden siitä, että elämällä on tarkoitus, että jotkin asiat ovat paljon tärkeämpiä kuin toiset, että me olemme matkalla iankaikkisuuteen, että me olemme tilivelvollisia Jumalalle. Emily Dickinson vangitsi sen olemuksen kirjoittaessaan seuraavat sanat: En nähnyt nummea, en merta milloinkaan. Vaan tunnen silti kanervan ja aallon kuohuissaan. En Luojaa tavannut, en käynyt taivaassa. Vaan tiedän paikan varmasti kuin ois se kartassa. ("Chartless" julkaisussa A Treasury of the Familiar, toim. Ralph L. Woods [1942], s. 179) Juuri tämä tekijä, vaikkakin aluksi heikko ja jonkin verran vaimea, kuljettaa jokaista tutkijaa kohti kääntymystä. Se vie jokaista käännynnäistä kohti varmuutta uskossa. Juuri tämä sai esivanhempamme lähtemään Englannista ja muista Euroopan maista, ylittämään valtameren tuskallisine kokemuksineen, kulkemaan loputtomalta tuntuvaa matkaa raskaasti laahustavien härkien tai heiveröisten käsikärryjen vierellä näiden lännessä olevien vuorten suuntaan. He ponnistelivat, he tekivät työtä, heitä kuoli tuhansittain tuolla kohtalokkaalla matkalla. Tuo todistuksen henki on periytynyt meille, jotka olemme heidän kallisarvoisen uskonsa perillisiä. Kaikkialla, missä kirkko on perustettu, tunnetaan sen voima. Me seisomme omilla jaloillamme ja sanomme, että me tiedämme. Me sanomme sen, kunnes se tuntuu miltei yksitoikkoiselta. Me sanomme sen, koska me emme tiedä, mitä muuta sanoa. Yksinkertainen tosiasia on, että me tosiaankin tiedämme, että Jumala elää, että Jeesus on Kristus ja että tämä on heidän työtään ja heidän valtakuntansa. Sanat ovat yksinkertaiset, ne tulevat sydämestä. Niillä on sama vaikutus kaikkialla, missä kirkko on järjestetty, kaikkialla, missä on lähetyssaarnaajia opettamassa evankeliumia, kaikkialla, missä on jäseniä, jotka kertovat uskostaan toisilleen. Se on jotakin, mitä ei voida kieltää. Vastustajat voivat lainata pyhien kirjoitusten kohtia ja väitellä opista loputtomasti. He voivat olla älykkäitä ja vakuuttavia. Mutta kun joku sanoo: "Minä tiedän", ei kukaan voi enää väittää vastaan. Sitä ei ehkä hyväksytä, mutta kuka voi kumota tai kieltää sielun syvyyksistä tulevan hiljaisen äänen, joka puhuu henkilökohtaisella vakaumuksella? Saanen esittää teille kertomuksen, jonka kuulin hiljattain Meksikossa. Torreónissa minua ajelutettiin hienolla autolla, jonka omisti mies, josta puhun. Hänen nimensä on David Castañeda. Kolmekymmentä vuotta sitten hän, hänen vaimonsa Tomasa ja heidän lapsensa asuivat pienellä kuivalla rappeutuneella maatilalla lähellä Torreónia. He omistivat kolmekymmentä kanaa, kaksi sikaa ja yhden laihan hevosen. Kanat munivat muutamia munia, joista he saivat toimeentulonsa ja keinon ansaita silloin tällöin jonkin peson. He elivät köyhyydessä. Sitten heidän luonaan kävi lähetyssaarnaajia. Sisar Castañeda sanoi: "Veljet ottivat laput meidän silmiltämme ja toivat elämäämme valon. Me emme tienneet mitään Jeesuksesta Kristuksesta. Me emme tienneet mitään Jumalasta, ennen kuin he tulivat." Hän oli käynyt koulua kaksi vuotta, hänen miehensä ei yhtään. Veljet opettivat heitä, ja lopulta heidät kastettiin. He muuttivat pieneen Bermejillon kaupunkiin. He joutuivat sattumalta tekemisiin romukaupan kanssa ja alkoivat ostaa romuttuneita autoja. Tämä johti kanssakäymisiin vakuutusyhtiöiden ja muiden kanssa. Vähitellen he perustivat tuottavan liikeyrityksen, jossa isä ja hänen viisi poikaansa tekivät työtä. Yksinkertaisella uskolla he maksoivat kymmenyksensä. He luottivat Herraan. He elivät evankeliumin mukaan. He palvelivat muita aina kun heitä pyydettiin niin tekemään. Neljä heidän pojistaan ja kolme heidän tyttäristään oli lähetystyössä. Nuorin poika palvelee parhaillaan Oaxacassa. He ovat nyt perustaneet huomattavan liikeyrityksen ja ovat vaurastuneet sillä. Heitä arvostelevat ovat pilkanneet heitä. Heidän vastauksensa on todistus Herran voimasta heidän elämässään. Noin 200 heidän sukulaistaan ja ystäväänsä on heidän vaikutuksestaan liittynyt kirkkoon. Noin 30 suvun ja ystävien poikaa ja tytärtä on palvellut lähetystyössä. He lahjoittivat maa-alueen, jolla on nyt kappeli. Lapset, jotka ovat nyt aikuisia, ja vanhemmat käyvät joka kuukausi vuorotellen Mexico Cityssä tehdäkseen siellä työtä temppelissä. He ovat elävänä todistuksena tämän Herran työn suuresta voimasta kohottaa ja muuttaa ihmisiä. He ovat tyypillisiä esimerkkejä niistä tuhansista ja taas tuhansista ihmisistä kautta maailman, jotka kokevat mormonismin ihmeen, kun todistus tämän työn jumalallisuudesta tulee heidän elämäänsä. Tämä todiste, tämä todistus voi olla kaikkein kallisarvoisin kaikista Jumalan lahjoista. Se on taivaallinen lahja, kun sitä tavoitellaan oikein. Jokaisella miehellä ja naisella tässä kirkossa on tilaisuus ja velvollisuus hankkia sisimpäänsä vakaumus tämän suuren myöhempien aikojen työn totuudesta ja niistä, jotka ovat sen johdossa, elävästä Jumalasta ja Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta. Jeesus osoitti, kuinka sellainen todistus saadaan, kun Hän sanoi: "Se, mitä minä opetan, ei ole minun oppiani, vaan hänen, joka on minut lähettänyt. Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani." (Joh. 7:16­17) Me kasvamme uskossa ja tiedossa, kun me palvelemme, kun me tutkimme ja kun me rukoilemme. Kun Jeesus ruokki 5 000 ihmistä, nämä tunnustivat Hänen tekemänsä ihmeen ja ihmettelivät sitä. Jotkut tulivat takaisin. Heille Hän opetti oppia jumalallisuudestaan, Hänestä itsestään elämän leipänä. Hän syytti heitä siitä, ettei heitä kiinnostanut oppi vaan pikemminkin vain ruumiinsa nälän tyydyttäminen. Jotkut sanoivat Häntä ja Hänen oppiaan kuullessaan: "Sietämätöntä puhetta. Kuka voi kuunnella tuollaista?" (Joh. 6:60) Kuka voi uskoa, mitä tämä mies opettaa? "Monet Jeesuksen opetuslapset vetäytyivät tämän jälkeen joukosta eivätkä enää kulkeneet Hänen mukanaan. Jeesus kysyi niiltä kahdeltatoista [luultavasti hieman masennusta tuntien]: 'Aiotteko tekin lähteä?' Simon Pietari vastasi hänelle: 'Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat. Me uskomme ja tiedämme, että sinä olet Jumalan Pyhä.'" (Joh. 6:66­69) Tämä on se suuri kysymys ja vastaus siihen, joka meidän kaikkien täytyy kohdata. "Kenen luo me menisimme, Herra, ellei Sinun? Sinulla on ikuisen elämän sanat, ja me uskomme ja tiedämme, että Sinä olet Jumalan Pyhä." Juuri tämä vakaumus, tämä hiljainen sisäinen varmuus elävän Jumalan todellisuudesta, Hänen rakkaan Poikansa jumalallisuudesta, heidän työnsä palauttamisesta tänä aikana ja niistä loistavista ilmestyksistä, jotka sitä ovat seuranneet, tulee perustaksi meidän jokaisen uskolle. Tästä tulee meidän todistuksemme. Kuten mainitsin aikaisemmin tässä konferenssissa, olen hiljattain käynyt New Yorkin Palmyrassa. Sillä seudulla sattuneista tapahtumista joutuu sanomaan: "Ne joko tapahtuivat tai eivät tapahtuneet. Ei ole mitään muuta vaihtoehtoa, ei mitään välimuotoa." Ja sitten uskon ääni kuiskaa: "Se kaikki tapahtui. Se tapahtui juuri niin kuin hän sanoi sen tapahtuneen." Lähellä mökkiä on Kumorankukkula. Sieltä tuli muinainen aikakirja, josta käännettiin Mormonin Kirja. Sen jumalallinen alkuperä täytyy joko hyväksyä tai hylätä. Todisteiden punnitseminen saa varmasti jokaisen miehen ja naisen, joka on lukenut kirjan uskossa, sanomaan: "Se on totta." Ja sama pitää paikkansa muissa tämän ihmeellisen asian osatekijöissä, jota me kutsumme muinaisen evankeliumin, muinaisen pappeuden ja muinaisen kirkon palauttamiseksi. Tämä todistus on nyt, kuten se on aina ollut, totuuden julistamista ja sen mutkatonta vakuuttamista sellaisena kuin me sen tunnemme. Yksinkertainen ja voimallinen on Joseph Smithin ja Sidney Rigdonin ilmoitus Herrasta, joka on tämän työn johdossa: "Ja nyt, niiden monien todistusten jälkeen, jotka hänestä on annettu, tämä on se todistus, kaikista viimeisin, jonka me hänestä annamme: että hän elää! Sillä me näimme hänet Jumalan oikealla puolella ja kuulimme äänen, joka todisti, että hän on Isän Ainosyntyinen, ­ ­ että hänen kauttaan ja hänestä maailmat luodaan ja luotiin ja että niiden asukkaat ovat Jumalalle syntyneitä poikia ja tyttäriä." (LK 76:22­24) Tässä hengessä lisään oman todistukseni. Meidän iankaikkinen Isämme elää. Hän on maailmankaikkeuden suuri Jumala, joka hallitsee majesteettiudessa ja voimassa. Ja kuitenkin Hän on minun Isäni, jonka luokse voin mennä rukouksessa luottaen siihen, että Hän kuulee, kuuntelee ja vastaa. Jeesus on Kristus, Hänen kuolematon Poikansa, joka Isänsä johdolla oli maan Luoja. Hän oli Vanhan testamentin suuri Jehova, joka alensi itsensä ja tuli maailmaan Messiaana, joka antoi henkensä Golgatan ristillä ihmeellisessä sovituksessaan, koska Hän rakasti meitä. Tämä työ, jossa olemme mukana, on heidän työtään, ja me olemme heidän palvelijoitaan, jotka ovat tilivelvollisia heille. Tästä todistan Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.