Kuuliaisuus ­ tie vapauteen Presidentti James E. Faust toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa Kuuliaisuus johtaa todelliseen vapauteen. Mitä enemmän olemme kuuliaisia palautetulle totuudelle, sitä vapaammiksi tulemme. Rakkaat veljet, nousen tälle puhujankorokkeelle tänä iltana syvällisin rakkauden ja kunnioituksen tuntein teidän uskollisen kuuliaisuutenne tähden, kun te pidätte kunniassa pappeutta, joka teillä on. Olen rukoillut ohjausta siihen, mitä minun pitäisi sanoa, koska haluan korottaa varoituksen äänen. Tämän päivän yhteiskunnassa eroa oikean ja väärän välillä hämärtävät kovat, petolliset äänet, jotka sanovat, ettei ihmisen käyttäytymiselle pitäisi asettaa mitään rajoja. Ne kannattavat täydellistä vapautta seurauksista piittaamatta. Sanon selkeästi, että sellainen käyttäytyminen on suora tie henkilökohtaiseen tuhoon. Puhun tänään tämän kirkon pappeudenhaltijoille ja erityisesti Aaronin pappeuteen kuuluville nuorille miehille siitä, miten tulla todella vapaaksi. Kuuliaisuus johtaa todelliseen vapauteen. Mitä enemmän olemme kuuliaisia palautetulle totuudelle, sitä vapaammiksi tulemme. Presidentti David O. McKay on kertonut, kuinka hänen hevosensa Dandy halusi täydellisen vapauden ilman rajoituksia. Presidentti McKay sanoi: "Satula selässään se oli halukas, tottelevainen ja yhteistyökykyinen niin kuin vain hevonen voi olla. ­ ­ Mutta Dandy ei pitänyt rajoituksista. Se oli tyytymätön kiinni sidottuna ja nyrhi kiinnitysköyttä, kunnes pääsi irti. Se ei juossut omille teilleen, se vain halusi olla vapaa. Koska se ajatteli, että muut hevoset tunsivat samalla tavalla, se irrotti niidenkin köydet. ­ ­ Sen uteliaisuus ja halu tutkia ympäristöä saattoivat sen ja minut vaikeuksiin. Kerran se jäi valtatiellä auton alle. ­ ­ Toipuessaan siitä ja yhä tuntien pakottavaa tarvetta vaellella ympäriinsä se tutki läpikotaisin aluetta ympäröivän aidan. Se jopa havaitsi veräjän sähköistetyksi. ­ ­ Eräänä päivänä joku kuitenkin jätti kytkemättä veräjään sähkön. Kun Dandy huomasi sen, se avasi veräjän ja otti mukaansa toisen hevosen, ja yhdessä ne ­ ­ menivät vanhaan taloon, jota käytettiin varastona. Uteliaisuudessaan Dandy työnsi oven auki. ­ ­ Sisällä oli säkki viljaa. Mikä löytö! Niin, ja mikä onnettomuus. Vilja oli syöttinä jyrsijöille! Muutaman minuutin kuluttua Dandy ja toinen hevonen kouristelivat tuskissaan ja pian sen jälkeen ne kuolivat." Presidentti McKay jatkoi: "Kuinka Dandyn kaltaisia monet meidän nuoristamme ovatkaan! ­ ­ He ovat impulsiivisia, täynnä elämää, täynnä uteliaisuutta. ­ ­ Myös he ovat kärsimättömiä rajoitusten suhteen, mutta jos heille annetaan tekemistä, jos heitä opastetaan huolella ja oikein, he osoittautuvat tottelevaisiksi ja kyvykkäiksi. Mutta jos heidät jätetään vaeltelemaan ilman opastusta, myös he aivan liian usein rikkovat oikeita periaatteita vastaan, mikä johtaa usein pahan pauloihin, turmioon ja jopa kuolemaan."1 Kurinalaisuus tai kuuliainen alistuminen rajoituksiin on välttämätöntä henkilökohtaiselle kasvullemme ja edistymisellemme. Jokin aika sitten eräässä koko maassa näkyvässä televisio-ohjelmassa kerrottiin vankien kesyttämistä villihevosista. Kun vangit ystävystyivät hevosten kanssa, he oppivat kärsivällisyyttä, mielialojen hallintaa, toisten kunnioittamista ja järjestelmällisen työskentelemisen arvon. Kun he näkivät hevosten oppivan olemaan tottelevaisia heidän käskyilleen, he oivalsivat, kuinka he olisivat välttäneet ne kauheat virheet, jotka olivat johtaneet heidät vankilaan. Lisään, että kuuliaisuus vanhurskaita periaatteita kohtaan olisi tarjonnut heille vapauden sosiaalisista ongelmista, häpeästä ja alennustilasta sekä syyllisyyden tunteista. Hevosten tavoin he pystyisivät yhä oppimaan, edistymään ja yltämään saavutuksiin. Kuulemme monien suostuttelevien äänten vaativan vapautta rajoituksista, eritoten moraalisista rajoituksista. Voimme kuitenkin oppia maan historiaan tutustumalla, että kaikilla menestyneillä yhteiskunnilla on ollut rajoja. Ajatelkaa itseään maata. Se muodostettiin aineesta, ja alussa se oli tyhjä, autio ja pimeä. Sitten tuli järjestys, kun Jumala käski, että valo erotettaisiin pimeydestä. Jumalan käskyä toteltiin, ja maahan tuli sen ensimmäinen päivä ja sen jälkeen sen ensimmäinen yö. Sitten Jumala käski luotavaksi ilmakehän, ja Hän järjesti auringon, kuun ja tähdet loistamaan kunkin määrättynä aikanaan ja vuodenaikanaan. Kun sarja käskyjä oli annettu ja niitä toteltiin, maasta ei ainoastaan tullut asuttava vaan kaunis.2 Veli Jake Garn, entinen yhdysvaltalainen senaattori, matkusti joitakin vuosia sitten avaruuteen amerikkalaisen astronauttiryhmän mukana. Muistellen näkymää taivaiden suunnattomuudesta, jonka he näkivät avaruussukkula Discoverysta, hän sanoi, että maan kiertäminen saa oivaltamaan, että me kaikki olemme Jumalan lapsia ja että maa toimii kuuliaisena Jumalan laeille. Hän puhui myös maan suunnattomasta kauneudesta avaruudesta katsottaessa, ja että se oli kerrassaan henkeäsalpaavaa.3 Tämä maa, jonka päällä me elämme, on yksilöllinen taivaankappale, jolla on oma ainutlaatuinen paikkansa avaruudessa. Mutta se on myös osa aurinkokuntaamme, joka aurinkoa kiertävien kahdeksan muun planeetan, asteroidien, pyrstötähtien ja muiden taivaankappaleiden kanssa muodostaa säädetyn järjestelmän. Samoin kuin maa on planeetta, jolla on oikeutus olemassaoloonsa, niin jokainen meistä on yksilö omassa elinpiirissämme. Me olemme yksilöitä mutta elämme perheissä ja yhteiskunnissa, joissa järjestys luo sopusointuisen järjestelmän, joka tukeutuu kuuliaisuuteen periaatteita kohtaan. Samoin kuin järjestys antoi elämän ja kauneuden maalle, kun se oli pimeä ja tyhjä, se toimii meidänkin kohdallamme. Kuuliaisuus auttaa meitä kehittymään täyteen mittaamme taivaallisen Isämme haluamalla tavalla tullaksemme selestisiksi olennoiksi, jotka jonakin päivänä ovat kelvollisia elämään Hänen kasvojensa edessä. Lisäksi, veljet, toinen vapauden osatekijä on luottamus. Lähes 60 vuotta sitten, kun olin aloittamassa ensimmäisen lähetystyöni, presidentti McKay opetti meille lähetyssaarnaajille merkittävän totuuden. Sanomatta sanaakaan hän käveli liitutaulun luokse, otti liidun ja kirjoitti: "On parempi olla luotettu kuin rakastettu." Olen pohtinut tuota ajatusta ja nähnyt muutamia hienoja esimerkkejä siitä. Kerron yhden esimerkin pyhistä kirjoituksista. Jaakobin ja Raakelin poika Joosef myytiin orjaksi Egyptiin. Potifarin talossa tapahtuneen petoksen vuoksi Joosef joutui vankilaan. Farao näki kaksi unta, jotka vaivasivat häntä. Kuultuaan ylijuomanlaskijalta Joosefin kyvystä ymmärtää hän kutsui Joosefin tulkitsemaan unet. Innoituksen kautta Joosef kertoi hänelle, että seitsemää yltäkylläistä vuotta seuraisi seitsemän nälkävuotta. Farao ei ainoastaan uskonut paikkansa pitävää unien selitystä vaan luotti Joosefiin ja nimitti hänet arvojärjestyksessä toiseksi faraon jälkeen. Vuodet kuluivat ja nälänhätä koitti. Aikanaan Joosef pelasti kaikki veljensä ja isänsä nälkäkuolemalta.4 Koska Joosef voitti ylempiensä ehdottoman luottamuksen, hän sai nauttia suuresta määrästä vapautta. Joosefin tavoin myös te voitte voittaa toisten luottamuksen, mutta luottamus pitää ansaita. Niin kuin kaikessa, Vapahtaja on esimerkkimme. Apostoli Paavali kirjoitti: "Vaikka hän oli Poika, hän joutui kärsimyksistä oppimaan, mitä on kuuliaisuus."5 Myös me omalla rajallisella tavallamme voimme oppia kuuliaisuutta samalla tavalla kuin Kristus. Pieninä lapsina me opimme kunnioittamaan auktoriteettia totellessamme vanhempiamme ja siten voitamme heidän luottamuksensa. Jos me emme tottele, olemme kuin Jack-poika, jonka isä sanoi hänelle: "Aina kun olet tottelematon, saan lisää harmaita hiuksia." "Vau, isä", Jack vastasi, "sittenhän sinä sait aikaan kaikki isoisän harmaat hiukset."6 Toivon mukaan me opimme koululuokassa lisää kurista, mikä auttaa meitä tulemaan toimeen toisten kanssa. Kun kuuliaisuudesta tulee tavoitteemme, se ei enää ole jotakin, mikä ärsyttää, ja kompastuskiven sijaan siitä tulee rakennuskivi. Kuuliaisuus viisauden sanaa kohtaan auttaa välttämään riippuvuutta, niin ettei meistä tule alkoholin, huumeiden tai tupakan orjia. Meidän kehomme pysyy terveenä ja mielemme kirkkaana, koska tähän periaatteeseen liittyvä lupaus on, että "kaikki pyhät, jotka muistavat pitää nämä sanat ja tehdä niiden mukaan, vaeltaen kuuliaisina käskyille, tulevat saamaan terveyttä napaansa ja ydintä luihinsa."7 Tämän ilmoituksen toisessa lupauksessa sanotaan, että he "tulevat löytämään viisautta ja suuria tiedon aarteita, vieläpä salattuja aarteita."8 Niinpä kuuliaisuuden kautta me saamme myös tietoa. Kuten Vapahtaja sanoi: "Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä."9 Kuuliaisuus tuo rauhaa päätöksentekoon. Jos olemme tehneet vakaan päätöksen noudattaa käskyjä, meidän ei ole tarpeen päättää uudelleen sitä, mitä tietä kulkea, kun kiusaus osuu kohdallemme. Siten kuuliaisuus tuo hengellistä turvallisuutta. Veljet, toinen kuuliaisuuteen liittyvä asia on kuuliaisuutemme hengellisille kuiskauksille. Sekin voi edistää vapautta. Miten usein olemme katuneet sitä, että olemme jättäneet huomiotta korkeammalta taholta kuuluvat kuiskaukset? Ephraim Hanks on hyvä esimerkki nuoren miehen kuuliaisuudesta hengellisiä kuiskauksia kohtaan. Syksyllä 1856, kun hän oli mennyt nukkumaan, hän kuuli äänen sanovan: "Käsikärryillä matkaavat ovat vaikeuksissa, ja sinua tarvitaan. Lähtisitkö auttamaan heitä?" Epäröimättä hän vastasi: "Kyllä, lähden, jos minut kutsutaan." Hän ratsasti nopeasti Draperista Salt Lake Cityyn. Saapuessaan hän kuuli, kuinka vapaaehtoisia kutsuttiin auttamaan viimeisiä käsikärrykomppanioita pääsemään laaksoon. Eph hyppäsi seisomaan ja sanoi: "Minä olen valmis nyt!" Hän oli sanansa mittainen ja lähti välittömästi ja yksin. Kauhistuttava myrsky puhkesi, kun hän oli ajamassa vankkureitaan itään vuorten yli. Se kesti kolme päivää, ja lunta oli niin paljon, että oli mahdotonta saada vankkureita kulkemaan sen läpi. Niin Eph päätti jatkaa matkaa ratsain. Hän otti kaksi hevosta, toisen ratsuksi ja toisen kuormahevoseksi, ja valitsi reittinsä huolella lumen halki vuorille. Illan tullen hän leiriytyi yksin South Pass -solaan. Ollessaan käymässä levolle nälkäiset pyhät tulivat hänen mieleensä, ja vaistomaisesti hän pyysi Herraa lähettämään hänen luokseen biisonin. Kun hän rukouksen päätteeksi avasi silmänsä, hän hätkähti nähdessään biisonin seisomassa vain 50 jaardin päässä. Hän tähtäsi, ja yhdellä laukauksella hän sai eläimen kierimään alas poteroon, johon hän oli leiriytynyt. Aikaisin seuraavana aamuna hän otti kaksi hevostaan ja biisonin lihat ja pääsi Ice Spring Benchille saakka. Siellä hän ampui toisen biisonin, vaikka oli harvinaista kohdata biisoneita sillä alueella niin myöhäisenä vuodenaikana. Leikattuaan lihat pitkiksi suikaleiksi hän lastasi hevosensa ja jatkoi matkaansa kulkien iltaan asti. Ja nyt lainaan Ephin omaa kertomusta: "Auringonvaloa oli luullakseni vielä tunniksi jäljellä lännestä, kun näin kaukaisuudessa jotakin, joka näytti mustalta vanalta lumessa. Päästyäni lähemmäksi näin, että se liikkui, ja tyytyväisenä havaitsin, että se oli kauan odotettu kapteeni Edward Martinin johtama käsikärrykomppania. ­ ­ Kun he näkivät minun tulevan, he tervehtivät minua sanomattomalla ilolla, ja kun he näkivät tuoreen lihan, jonka toin leiriin, heidän kiitollisuutensa oli rajatonta. Kuulin jonkun ympärilläni parveilevista sanovan: 'Ole kiltti ja anna minulle pieni pala lihaa.' Ja toinen huudahti: 'Lapsiraukkani ovat kuolemaisillaan nälkään, anna minulle vähän.' Ja kyynelet silmissään lapset huusivat: 'Anna minulle vähän, anna minulle vähän.' ­ ­ Viisi minuuttia myöhemmin molemmat hevoseni olivat vapautuneet ylimääräisestä kuormastaan, ja kaikki liha oli poissa, ja muutaman seuraavan tunnin aikana ihmiset innoissaan valmistivat ja söivät lihaa kiitollisin sydämin."10 Epäilemättä Ephraim Hanksin kuuliaisuus hengellisiä kuiskauksia kohtaan sai hänestä tulemaan etujoukkojen sankarin, kun hän pakottautui eteenpäin yksin läpi talvimyrskyn pelastamaan monien pioneerien hengen. Koska hän kuunteli Hengen kuiskauksia ja oli kuuliainen johtavien veljien ohjeille, Ephistä tuli merkittävä vapauttava voima epätoivoisesti ponnistelevien pioneerien elämässä. Vapaus ja riippumattomuus ovat arvokkaita lahjoja, jotka saamme, kun olemme kuuliaisia Jumalan laeille ja Hengen kuiskauksille. Jos haluamme välttää tuhon, joka oli presidentti McKayn hevosen Dandyn ja sen kumppanin kohtalo, täytyy olla aitoja ja opastavia kaiteita, joiden ylitse me emme saa mennä. Aidat, joiden sisäpuolella meidän täytyy pysyä, ovat ilmoitetun totuuden periaatteet. Kuuliaisuus niitä kohtaan tekee meistä todella vapaita saavuttaaksemme parhaimmat saavutuksemme ja kirkkauden, joka taivaallisella Isällämme on varattuna kullekin meistä. Todistan teille kuuliaisuuden tärkeydestä. Haluan myös todistaa teille, veljeni, profeetan viitasta, joka lepää presidentti Hinckleyn harteilla, minkä vuoksi hänen on mahdollista saada innoitusta ja opastusta tämän kirkon päältä, Herralta ja Vapahtajalta. Sanon tämän Hänen, Jeesuksen Kristuksen, pyhässä nimessä. Aamen. VIITTEET 1. Lainattu julkaisussa Stories for Mormons, toim. Rick Walton ja Fern Oviatt, 1983, s. 86­87. 2. Ks. KH Aabr. 4. 3. Henkilökohtainen keskustelu E. Jake Garnin kanssa 23. helmikuuta 1999. 4. Ks. 1. Moos. 37; 39­42. 5. Hepr. 5:8. 6. Mukailtu julkaisusta Braude's Treasury of Wit and Humor, toim. Jacob M. Braude, 1964, s. 147. 7. LK 89:18. 8. LK 89:19. 9. Joh. 7:17. 10. Ks. Sidney Alvarus Hanks ja Ephraim K. Hanks Scouting for the Mormons on the Great Frontier, 1948, s. 132, 133, 135­136, 140.