Opin opettamisen voima Vanhin Henry B. Eyring kahdentoista apostolin koorumista Me voimme opettaa jopa lasta ymmärtämään Jeesuksen Kristuksen opin. On siis mahdollista Jumalan avulla opettaa pelastavia oppeja yksinkertaisesti. Valo ja pimeys, hyvä ja paha, ovat olleet sodassa keskenään jo ennen kuin maailmaa oli luotu. Taistelu jatkuu edelleen, ja uhrit tuntuvat lisääntyvän. Meillä on kaikilla lähiomaisia, joita rakastamme ja jotka saavat kärsiä kuolemanenkelin voimien rusikointia, sillä hän haluaisi tehdä kaikki Jumalan lapset onnettomiksi. Monilla meistä on ollut unettomia öitä. Olemme yrittäneet koota kaikki mahdolliset hyvää aikaansaavat voimat niiden voimien lisäksi, jotka ympäröivät vaaraan joutuneita. Me olemme rakastaneet heitä. Me olemme olleet mahdollisimman hyvänä esimerkkinä. Olemme vuodattaneet rukouksia heidän puolestaan. Eräs viisas profeetta antoi meille kauan sitten neuvoja erään toisen voiman käyttämisestä, jota saatamme ajoittain aliarvioida ja niin ollen käyttää liian vähän. Alma oli sellaisen kansan johtaja, jota uhkasi julmien vihollisten aiheuttama tuho. Tämän vaaran uhatessa hän ei voinut tehdä kaikkea, joten hänen oli tehtävä valinta. Hän olisi voinut rakentaa linnakkeita tai koota sotavoimia tai koulutettuja armeijoita. Mutta hänen ainoa toivonsa voitosta oli saada apua Jumalalta, ja hän tiesi sen edellyttävän sitä, että kansan oli tehtävä parannus. Ja niin hän päätti yrittää ensin yhtä asiaa: "Ja kun sananjulistuksella oli suuri vaikutus kansan johdattamisessa sellaisen tekemiseen, mikä on oikein ­ sillä se oli vaikuttanut ihmisten mieliin voimakkaammin kuin miekka tai mikään muu, mitä heille oli tapahtunut ­ Alma siis ajatteli olevan parasta, että he koettaisivat Jumalan sanan voimaa" (Al. 31:5). Jumalan sana on Jeesuksen Kristuksen ja Hänen profeettojensa opettamaa oppia. Alma tiesi, että opin sanoilla oli suuri voima. Ne voivat avata ihmisten mielen näkemään sitä, mikä on hengellistä ja mitä ei voi nähdä luonnollisin silmin. Ja ne voivat avata sydämen tuntemaan rakkautta Jumalaa ja totuutta kohtaan. Vapahtaja käytti hyväksi näitä molempia voiman lähteitä, voimaa avata silmämme ja voimaa avata sydämemme, Opin ja Liittojen Kirjan luvussa 18 opettaessaan oppiaan niille, joiden Hän haluaa palvelevan Häntä lähetyssaarnaajina. Kun kuuntelette, ajatelkaa sitä omassa perheessänne olevaa nuorta miestä, joka tällä hetkellä epäröi valmistautua lähetystyöhön. Tällä tavoin Mestari opetti kahta palvelijaansa, ja tällä tavoin tekin voisitte opettaa Hänen oppiaan sille nuorelle miehelle, jota rakastatte: "Ja nyt, Oliver Cowdery, minä puhun käskien sinulle ja myös David Whitmerille; sillä katso, minä käsken kaikkia ihmisiä kaikkialla tekemään parannuksen, ja minä puhun teille, niin kuin Paavalille, apostolilleni, sillä teidät on kutsuttu samalla kutsumuksella kuin hänet. Muistakaa, että sielut ovat kallisarvoiset Jumalan silmissä." (LK 18:9­10.) Hän aloitti mainitsemalla, kuinka paljon Hän luotti heihin. Sitten Hän taivuttaa heidän sydämensä puoleensa sanomalla, kuinka paljon Hänen Isänsä ja Hän itse rakastavat jokaista sielua. Sitten Hän siirtyy oppinsa perustaan. Hän kuvailee, kuinka paljon meillä on syytä rakastaa Häntä: "Sillä katso, Herra, teidän Lunastajanne, kärsi kuoleman lihassa; hän siis kärsi kaikkien ihmisten vaivan, jotta kaikki ihmiset voisivat tehdä parannuksen ja tulla hänen tykönsä. Ja hän on noussut kuolleista voidakseen johdattaa kaikki ihmiset tykönsä, jos he tekevät parannuksen. Ja kuinka suuri onkaan hänen ilonsa sielusta, joka tekee parannuksen." (LK 18:11­13.) Selitettyään heille omaa lähetystehtäväänsä koskevan opin avatakseen heidän sydämensä Hän antaa heille käskynsä: "Sen tähden te olette kutsutut huutamaan parannusta tälle kansalle" (LK 18:14). Lopuksi Hän avaa heidän silmänsä näkemään verhon tuolle puolen. Hän vie heidät ja meidät suuressa pelastussuunnitelmassa kuvattuun tulevaan olemassaoloon, jossa me saamme jonakin päivänä olla. Hän kertoo meille tilaisuuksista ihanaan yhdessäoloon, jonka vuoksi meidän kannattaa antaa kaikkemme: "Ja jos niin tapahtuisi, että te tekisitte työtä koko elinaikanne, huutaen parannusta tälle kansalle ja johdattaisitte vaikka vain yhden sielun minun tyköni, kuinka suuri teidän ilonne olisikaan hänen kanssaan minun Isäni valtakunnassa. Ja vielä, jos te tulette iloitsemaan suuresti yhden sielun kanssa, jonka olette johdattaneet minun tyköni Isäni valtakuntaan, kuinka suuri teidän ilonne olisikaan, jos johdattaisitte monta sielua minun tyköni." (LK 18:15­16.) Noissa muutamissa jakeissa Hän opettaa oppia avatakseen meidän sydämemme Hänen rakkaudelleen. Ja Hän opettaa oppia avatakseen meidän silmämme näkemään hengellisiä tosiasioita, jotka ovat näkymättömiä jokaiselle mielelle, jota Totuuden Henki ei ole valaissut. Tarve avata silmät ja sydämet osoittaa meille, kuinka meidän täytyy opettaa oppia. Oppi saa voimansa silloin, kun Pyhä Henki vahvistaa sen olevan totta. Me valmistamme parhaan kykymme mukaan opetettaviamme vastaanottamaan hiljaisen äänen kuiskaukset. Se vaatii ainakin jonkin verran uskoa Jeesukseen Kristukseen. Se vaatii ainakin jonkin verran nöyryyttä, jonkin verran halua antautua Vapahtajan tahtoon meitä kohtaan. Sillä, jota haluatte auttaa, ei ehkä ole juuri lainkaan näitä kumpaakaan, mutta te voitte hartaasti kehottaa heitä haluamaan uskoa. Ja enemmänkin, te voitte joltakulta toiselta saada uskoa opissa oleviin voimiin. Totuus pystyy valmistamaan tien eteensä. Jo opin sanojen kuuleminen voi juurruttaa uskon siemenen ihmissydämeen. Ja pienen pienikin uskon siemen Jeesukseen Kristukseen avaa tien Hengelle. Me voimme vaikuttaa enemmän omaan valmistautumiseemme. Me iloitsemme pyhissä kirjoituksissa olevasta Jumalan sanasta ja tutkimme elävien profeettojen sanoja. Me paastoamme ja rukoilemme saadaksemme Hengen itsellemme ja sille, jota haluamme opettaa. Koska me tarvitsemme Pyhää Henkeä, meidän on oltava varovaisia ja huolehdittava siitä, ettemme opeta muuta kuin tosi oppia. Pyhä Henki on Totuuden Henki. Hän vahvistaa sen, mitä me opetamme, jos vältämme spekulointia tai omia tulkintojamme. Se voi olla vaikeaa. Me rakastamme sitä ihmistä, johon yritämme vaikuttaa. Hän ei ehkä ole piitannut siitä opista, jota hänelle on opetettu. On houkuttelevaa yrittää jotakin uutta tai sensaatiomaista. Mutta me saamme Pyhän Hengen olemaan kanssamme huolehtimalla siitä, että opetamme vain tosi oppia. Yksi varmimmista keinoista välttää joutumasta lähellekään väärä oppia on se, että päätämme opettaa yksinkertaisesti. Tämä yksinkertaisuus antaa varmuutta, eikä mitään menetetä. Me tiedämme sen siitä, että Vapahtaja on käskenyt meitä opettamaan pienille lapsille kaikkein tärkeintä oppia. Kuunnelkaa Hänen käskyänsä: "Ja vielä, sikäli kuin vanhemmat, joilla on lapsia Siionissa tai jossakin sen järjestetyssä vaarnassa, eivät opeta heitä ymmärtämään oppia parannuksesta, uskosta Kristukseen, elävän Jumalan Poikaan, sekä oppia kasteesta ja Pyhän Hengen lahjasta kätten päällepanon kautta kahdeksan vuoden iässä, niin synti on oleva vanhempien pään päällä" (LK 68:25). Me voimme opettaa jopa lasta ymmärtämään Jeesuksen Kristuksen opin. On siis mahdollista Jumalan avulla opettaa pelastavia oppeja yksinkertaisesti. Meillä on suurenmoisin tilaisuus nuorten suhteen. Paras ajankohta opettamiselle on varhain, kun lapset ovat vielä immuuneja sielunvihollisen kiusauksille, ja jo kauan ennen kuin heidän saattaa on vaikeampi kuulla totuuden sanoja henkilökohtaisten ongelmiensa hälinässä. Viisas vanhempi ei koskaan menettäisi tilaisuutta koota lapset yhteen oppimaan Jeesuksen Kristuksen oppia. Sellaiset hetket ovat hyvin harvinaisia verrattuina vihollisen toimiin. Jokaista hetkeä kohti, jolloin lapsen elämässä ilmenee opin voima, voi olla satoja sellaisten sanomien ja mielikuvien hetkiä, jotka kieltävät tai sivuuttavat pelastavat totuudet. Meidän ei pitäisi kysyä, olemmeko liian väsyneitä valmistautuaksemme opettamaan oppia tai olisiko parempi yrittää saada lapsi lähemmäksi pitämällä vain hauskaa tai alkaako lapsi ehkä ajatella, että me saarnaamme liian paljon. Meidän täytyy kysyä: "Kun minulla on niin vähän aikaa ja niin harvoja tilaisuuksia, niin mitkä lausumani opin sanat vahvistavat heitä heidän uskoonsa kohdistuvia hyökkäyksiä vastaan, joita varmasti tulee?" Sanat, jotka tänä päivänä lausutte, ovat kenties niitä, jotka he muistavat. Ja tämä päivä on pian mennyttä. Vuodet kuluvat, me opetamme oppia parhaan kykymme mukaan, ja jotkut eivät silti reagoi siihen. Se on surullista. Mutta pyhien kirjoitusten kertomukset perheistä antavat toivoa. Ajatelkaa Alma nuorempaa ja Enosta. He muistivat kriisinsä hetkellä isänsä sanat, Jeesuksen Kristuksen opin sanat. Se pelasti heidät. Teidän opetuksenne tuosta pyhästä opista muistetaan. Mieleenne saattaa hiipiä kaksi epäilystä. Te saatatte miettiä, tunnetteko te oppia tarpeeksi opettaaksenne sitä. Ja jos olette jo yrittäneet opettaa sitä, saatatte miettiä, miksi ette näe paljonkaan hyviä seurauksia siitä. Omassa suvussani on tarina nuoresta naisesta, jolla oli rohkeutta alkaa opettaa oppia, kun hän oli vielä uusi käännynnäinen eikä hänellä ollut juuri lainkaan koulutusta. Ja se tosiasia, että hänen opetustensa vaikutukset eivät ole lakanneet, antaa minulle kärsivällisyyttä odottaa oman työni hedelmiä. Mary Bommeli oli isoisoäitini. En ole koskaan tavannut häntä. Hänen tyttärentyttärensä kuuli hänen kertovan tarinansa ja kirjoitti sen muistiin. Mary syntyi vuonna 1830. Lähetyssaarnaajat opettivat hänen kotiväkeään Sveitsissä, kun hän oli 24-vuotias. Hän asui yhä kotona ja kutoi ja möi kankaita auttaakseen perheen toimeentulossa heidän pienellä maatilallaan. Kun perhe kuuli Jeesuksen Kristuksen palautetun evankeliumin oppia, he tiesivät sen olevan totta. Heidät kastettiin. Maryn veljet kutsuttiin lähetystyöhön, ja he lähtivät ilman rahakukkaroa ja laukkua. Muu perhe myi omaisuutensa lähteäkseen Amerikkaan kokoontumaan pyhien kanssa. Rahat eivät riittäneet kaikkien matkaan. Mary jäi vapaaehtoisesti jälkeen, koska hänestä tuntui, että hän pystyisi ansaitsemaan kankaankudonnasta tarpeeksi tullakseen toimeen ja säästääkseen matkaansa varten. Hän löysi tiensä Berliiniin ja erään naisen kotiin, joka palkkasi hänet kutomaan kangasta perheen vaatetusta varten. Hän asui palvelijanhuoneessa ja pystytti kangaspuunsa talon olohuoneeseen. Berliinissä oli siihen aikaan lainvastaista opettaa Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon oppia. Mutta Mary ei voinut pitää hyviä uutisia omana tietonaan. Talon rouvalla ja hänen ystävillään oli tapana kokoontua kangaspuiden ympärille kuuntelemaan sveitsiläistytön opetusta. Hän puhui taivaallisen Isän ja Jeesuksen Kristuksen ilmestymisestä Joseph Smithille, enkelien vierailuista ja Mormonin Kirjasta. Kun hän pääsi Alman kertomuksiin, hän opetti oppia ylösnousemuksesta. Tämä aiheutti hieman ongelmia hänen kudontaansa. Niihin aikoihin kuoli paljon lapsia aivan pienenä. Kangaspuiden ympärillä olevilta naisilta oli kuollut lapsia, joiltakin heistä useampiakin. Kun Mary opetti totuutta, että pienet lapset ovat selestisen valtakunnan perillisiä ja että nuo naiset voisivat jälleen olla heidän kanssaan ja Vapahtajan ja taivaallisen Isämme kanssa, niin naiset puhkesivat kyyneliin. Marykin itki. Heidän silmistään vierivät kyyneleet kastelivat kankaan, jota Mary oli kutonut. Maryn opetus aiheutti vakavammankin ongelman. Vaikka Mary pyysi hartaasti naisia olemaan puhumatta siitä, mitä hän oli heille kertonut, he kuitenkin puhuivat siitä. He kertoivat riemullisesta opista ystävilleen. Ja niin oveen koputettiin eräänä iltana. Ovella oli poliiseja. He veivät Maryn vankilaan. Matkalla hän kysyi poliisilta sen tuomarin nimeä, jonka eteen hänen oli määrä mennä seuraavana aamuna. Hän kysyi, oliko tuomarilla perhettä. Hän kysyi, oliko tämä hyvä isä ja hyvä aviomies. Poliisi hymyili kuvaillessaan tuomaria maailmanmieheksi. Vankilassa Mary pyysi kynää ja paperia. Hän kirjoitti tuomarille kirjeen. Hän kirjoitti Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksesta, kuten sitä kuvataan Mormonin Kirjassa, sekä henkimaailmasta ja siitä, kuinka kauan tuomari joutuisi ajattelemaan ja miettimään elämäänsä ennen kuin joutuisi viimeiselle tuomiolle. Hän kirjoitti tietävänsä, että tuomarilla oli elämässään paljonkin sellaista, mistä hänen pitäisi tehdä parannus ja mikä särkisi hänen perheensä jäsenten sydämen ja toisi hänelle suurta surua. Hän kirjoitti läpi yön. Aamulla hän pyysi poliisia viemään hänen kirjeensä tuomarille. Tämä teki niin. Myöhemmin tuomari kutsui poliisin puheilleen. Maryn kirjoittama kirje oli kumoamaton todiste siitä, että hän opetti evankeliumia ja rikkoi siis lakia. Siitä huolimatta ei kestänyt kauankaan, kun poliisi palasi Maryn selliin. Hän kertoi Marylle, että kaikki syytteet oli hylätty ja että Mary oli vapaa lähtemään niillä perusteilla, jotka hän oli maininnut kirjeessään. Se, että hän oli opettanut Jeesuksen Kristuksen palautetun evankeliumin oppia, oli avannut silmiä ja sydämiä siinä määrin, että hän joutui vankilaan. Ja se, että hän oli julistanut tuomarille parannuksen oppia, vapautti hänet vankilasta. (Ks. Theresa Snow Hill, Life and Times of Henry Eyring and Mary Bommeli, 1997, s. 15­22.) Mary Bommelin opetus kosketti muitakin kuin noita kangaspuiden ympärillä olevia naisia sekä tuomaria. Isäni, Maryn pojanpoika, puhui kanssani iltaisin kuolemansa lähestyessä. Hän puhui riemukkaista jälleennäkemisistä, joita pian tulisi henkimaailmassa. Saatoin miltei nähdä kirkkaan auringonpaisteen ja hymyt tuossa paratiisin kolkassa hänen puhuessaan asiasta niin vakuuttavasti. Eräässä yhteydessä kysyin häneltä, oliko hänellä jotakin sellaista, mistä hänen pitäisi tehdä parannus. Hän hymyili. Hän naurahti pehmeästi sanoessaan: "Ei, Hal, olen tehnyt parannusta koko ajan." Se oppi paratiisista, jota Mary Bommeli opetti noille naisille, oli hänen pojanpojalleen todellinen. Ja jopa tuomarille opetetulla opilla oli ollut hyvä vaikutus isäni elämään. Mary Bommelin opetus ei pääty tähän. Kertomus hänen sanoistaan välittää tosi opin hänen sukunsa vielä syntymättömille sukupolville. Koska hän uskoi, että uusikin käännynnäinen tunsi tarpeeksi oppia opettaakseen sitä, niin hänen jälkeläistensä sydän ja mieli avautuvat, ja he vahvistuvat taistelussa. Teidänkin jälkeläisenne tulevat opettamaan oppia toisilleen, koska te olette opettaneet sitä. Oppi voi tehdä enemmän kuin avata mielet hengellisille asioille ja sydämet Jumalan rakkaudelle. Samalla kun tuo oppi tuo iloa ja rauhaa, sillä on myös voima avata suut. Noiden berliiniläisten naisten tavoin teidänkään jälkeläisenne eivät pysty pitämään hyviä uutisia omana tietonaan. Olen kiitollinen siitä, että saan elää aikana, jolloin meillä ja perheillämme on palautetun evankeliumin täyteys. Olen kiitollinen Vapahtajan rakkaudentyöstä meitä kohtaan ja niistä elämän sanoista, jotka Hän on meille antanut. Rukoilen, että me saamme jakaa nuo sanat niiden kanssa, joita rakastamme. Todistan, että Jumala, meidän Isämme, elää ja rakastaa kaikkia lapsiaan. Jeesus Kristus on Hänen ainoa Poikansa lihassa ja meidän Vapahtajamme. Hän on noussut ylös. Meidät voidaan pestä puhtaiksi kuuliaisuuden kautta Jeesuksen Kristuksen evankeliumin laeille ja toimituksille. Pappeuden avaimet on palautettu. Presidentti Gordon B. Hinckleyllä on nuo avaimet. Tiedän, että se on totta. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.