"Tulkaa, vaeltakaamme Herran valossa!" Mary Ellen Smoot Apuyhdistyksen ylijohtaja Hänen sylinsä on avoinna meille jokaiselle. Hänen totuutensa ovat selvät ja kirkkaat, ja Hänen kutsunsa on varma. Minusta on aina ollut ihanaa saada kutsuja. Onko teistä? Kuvitteletteko koskaan, että teidät kutsutaan jonakin päivänä johonkin upeaan tilaisuuteen, jossa annetaan tunnustusta teidän tärkeydellenne, teidän mittaamattomalle arvollenne? Odotus on ainakin yhtä hauskaa kuin itse tilaisuus. Arkiaskareetkin saavat uutta jännitystä ja sisältöä, kun valmistautuu tilaisuuteen, johon on saanut kutsun, ja tekee suunnitelmia sen varalta. Vielä nykyäänkin mikä tahansa postissa saapuva vähänkään kutsua muistuttava kirje avataan ensimmäiseksi. Kaikki kutsut eivät valitettavasti ole saman arvoisia. Jotkin tulevat viettelyksinä tai vetoomuksina. Tulivatpa ne sitten postissa, tietokoneen kautta tai televisiosta, ne voivat houkutella ja kiusata ­ ja itse asiassa johtaa harhaankin. Mutta kaikeksi onneksi ne kutsut, joita saamme pyhistä kirjoituksista, profeetoilta ja Pyhältä Hengeltä, ovat kutsuja, joihin voimme luottaa. Ne antavat meille suuntaa, rauhaa, lohtua ja iloa. Hiljainen ääni puhuu meille ja kehottaa vanhurskaaseen elämään. Meidän täytyy tarkoin kuunnella Hänen kutsuaan ja tutkia sieluamme. Kun teemme niin, synkät pilvet väistyvät ja Jumalan ihana valo täyttää olemuksemme. Herralta tulevat kutsut ovat elintärkeitä. Ne ohjaavat meidät takaisin taivaallisen Isämme luokse ja johtavat meitä totuuteen ja vanhurskauteen. Ne todella tunnustavat meidän äärettömän arvomme Jumalan tyttärinä. Ne ovat ihanan henkilökohtaisia. Ne tulevat taivaalliselta Isältämme. Hän puhuu meille kutsuvalla kielellä: "Tulkaa minun luokseni." "Seuraa minua." "Lähtekää." Apuyhdistyksen ylin johtokunta haluaisi tänä iltana esittää kutsun teille jokaiselle: "Tulkaa, vaeltakaamme Herran valossa!" (Jes. 2:5.) Päättäkää reagoida pyyntöön RSVP, joka on ranskan kielinen lyhennys ja tarkoittaa "vastausta pyydetään". Jesaja näki monien ihmisten menevän Herran huoneeseen, oppivan Jumalan teitä ja elävän rauhassa toistensa kanssa. Hän halusi kaikkien osallistuvan. Ja niin hän kutsui heitä, kuten me kutsumme nyt: "Tulkaa, vaeltakaamme Herran valossa!" (Jes. 2:5.) Isoisoisoisäni Israel Stoddard otti vastaan kutsun liittyä kirkkoon vuonna 1842. Sitten hän otti vastaan toisen kutsun liittyä pyhien joukkoon, ja perhe muutti New Jerseystä Nauvooseen. Kun presidentti Brigham Young esitti kutsun lähteä perässään länteen, he ottivat kutsun vastaan. Ylittäessään Mississippijokea perhe katsoi taakseen ja näki, kuinka heidän kotinsa poltettiin. Jäätyään ankarien luonnonvoimien ja vaikeuksien armoille heidän äitinsä kuoli, viiden viikon kuluttua kuoli vastasyntynyt vauva, ja pian sen jälkeen menehtyi isäkin. Kuten isoäitini kirjoitti: "Tämän takia jäivät Stoddardin viisi lasta kodittomiksi ja miltei rahattomiksi, mutta eivät vaille ystäviä, sillä pyhät olivat heille hyviä." Tämä kutsu vaati vanhempien ja heidän pienen lapsensa hengen, mutta se sitoi heidät yhteen iankaikkisuudeksi. Miettikäämme hetki, mitä Herran valossa vaeltaminen tarkoittaa. Ensinnäkin meillä on silloin valoa ­ valoa kasvoillamme, valoa suhtautumisessamme, valoa silloinkin kun meitä ympäröi pimeys. Ja se tarkoittaa myös sitä, että meillä on tarkoitus ja päämäärä. Vapahtaja opetti meille tien kertoessaan elämänsä viimeisellä viikolla vertauksen kymmenestä morsiusneidosta, vertauksen talenteista ja vertauksen lampaista ja vuohista. Haluaisin tarkastella kolmea Kristuksen opetusta käyttäen oppaanani Matteuksen 25. luvussa olevia vertauksia. Kun kuuntelemme ja tottelemme, meistä tulee valon ja totuuden sisaria. Ensiksi, vertaus kymmenestä morsiusneidosta opettaa meitä vaeltamaan Hänen valossaan olemalla hengellisesti valmistautuneita. Vapahtaja vertasi taivasten valtakuntaa kymmeneen morsiusneitoon, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät sulhasta vastaan. Morsiusneidoista viisi varasi mukaansa öljyä lamppujaan varten, ja kun sulhanen tuli, he olivat valmiit vastaanottamaan hänet. Kun tyhmät viisi säntäsivät ostamaan lisää öljyä, sulhanen tuli, ja vain "ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssaan" (ks. Matt. 25:1­10). Sisaret, olemmeko me valmiit? Valmistaudummeko me yksilöinä ja yhteisönä sitä avokätistä lahjaa varten, jonka Herra on luvannut kaikille, jotka pysyvät uskollisina? Olemmeko me valmiit ottamaan vastaan Hänen valonsa? Presidentti Kimball on antanut ohjeita siitä, kuinka voimme täyttää lamppumme öljyllä: "Osallistuminen sakramenttikokouksiin lisää öljyä lamppuihimme pisara pisaralta vuosien varrella. Paastoaminen, perherukous, kotiopetus ja kotikäyntiopetus, ruumiillisten mielitekojen kurissa pitäminen, evankeliumin saarnaaminen, pyhien kirjoitusten tutkiminen, jokainen uskollisuuden ja kuuliaisuuden teko on varastoomme kertynyt pisara. Ystävälliset teot, uhrien ja kymmenysten maksaminen, siveät ajatukset ja teot, avioliiton solmiminen liitossa iankaikkisuudeksi ­ ­ myös nämä antavat lisää öljyä, jolla varustettuna voimme olla valmiit keskellä yötä."1 Saanen kertoa teille erään sisaren tunteista siitä, kuinka Apuyhdistys auttoi häntä valmistautumaan hengellisesti. Hänen uskonsa innoitti minua niin, että pyysin häntä kirjoittamaan todistuksensa muistiin ja lähettämään sen minulle. Saanen lukea osan siitä. Hän kirjoittaa: "Mikä siunaus Apuyhdistys onkaan ollut elämässäni. Olin eronnut ­ pienen tyttären yksinhuoltajaäiti. Olin myös menettänyt pojan. Vietin tuntikausia polvillani pyytäen apua Vapahtajaltani ja taivaalliselta Isältäni. Mutta ­ oli olemassa Apuyhdistys. Se oli minun järjestöni. Kamppailin koko viikon yrittäen elättää pienen tyttäreni ja itseni pienellä palkallani ja vähäisellä koulutuksellani. Joka sunnuntai menimme kirkkoon. Minusta tuntui, että se, että kävin Apuyhdistyksessä joka viikko, auttoi minua tulemaan vahvemmaksi ja paremmaksi sisareksi. En silti ollut poissa muistakaan kokouksista. Menin koska tiesin, että minun oletettiin olevan siellä. Menin ja nautin sitten sanasta ja erityisesti Apuyhdistyksestä. Se oli minun 'apuni' ja 'yhdistykseni'. Kuuluin sinne, tunsin olevani osa sitä. Kadotin itseni oppiaiheisiin, toisten palvelemiseen ­ ­ ja pienen lapseni hyväksi. Huomasin, että jos pidin mieleni ja käteni kiireisinä, jäi vähemmän aikaa ajatella menneisyyden tuskaa ­ ­ Mutta se, mitä muistan eniten kaikilta noilta vuosilta oli se, että tunsin kuuluvani ­ ­ siihen järjestöön, jonka Herrani ja Vapahtajani on antanut kaikille sisarille, ei vain minulle."2 Olemme sisaria Apuyhdistyksessä auttaaksemme toisiamme valmistautumaan päivään, jolloin sulhanen palaa. Kun otamme aktiivisesti osaa Apuyhdistykseen, ovat lamppumme täynnä. Uskomme pysyy vahvana. Yksi lahjoista, jonka Jumala on luvannut kaikille, jotka pyrkivät vakaasti etsimään Häntä, on usko. Vanhin Bruce R. McConkie selitti: "Usko on Jumalan lahja, joka suodaan palkinnoksi henkilökohtaisesta vanhurskaudesta. Sitä annetaan aina, kun on vanhurskautta, ja mitä suuremmassa määrin on kuuliaisuutta Jumalan laeille, sitä suuremmassa määrin uskoa suodaan."3 Usko ja kaikki hengelliset lahjat ovat kaikkien niiden saatavilla, jotka ovat halukkaita elämään ne saadakseen. Ajattelemme monta kertaa, että pelkästään se, että on kirkon jäsen, oikeuttaa meidät kaikkeen, mitä Jumala on luvannut. Jokainen siunaus edellyttää kuitenkin kuuliaisuutta. Herra on julistanut: "Kun me saamme jonkin siunauksen Jumalalta, niin se tapahtuu kuuliaisuudesta sitä lakia kohtaan, johon se perustuu" (LK 130:21). Saamme voimaa elämällä käskyjen mukaan. Jos me siis haluamme vaeltaa Herran valossa, me panemme hengellistä jalkaa toisen eteen. Kuljemme hengellisen valmistautuneisuuden polkua niin kuin pyhät kirjoitukset ja elävät profeettamme sen osoittavat. Olemme täysin mukana Apuyhdistyksessä. Tämä yhdistys, jonka profeettamme perustivat ja jota he johtavat jumalallisen innoituksen kautta, ei ole pelkkä sunnuntaikokous. Se on järjestö, jonka tehtävänä on tuoda sisaria ja heidän perheitään Kristuksen tykö. Toiseksi, kun teemme työtä pappeusjohtajien ohjauksella ja sopusoinnussa sen ja toistemme kanssa, Herra haluaa meidän vaeltavan Hänen valossaan kehittämällä lahjojamme. Toinen vertaus, jonka Vapahtaja kertoi viimeisen elinviikkonsa aikana, oli vertaus talenteista. Te kaikki tunnette kertomuksen ja sen sanoman. Sallikaa minun käydä se läpi kanssanne. Herra vertasi taivaan valtakuntaa mieheen, joka "oli muuttamassa pois maasta. Hän kutsui puheilleen palvelijat ja uskoi koko omaisuutensa heidän hoitoonsa. Yhdelle hän antoi viisi talenttia hopeaa, toiselle kaksi ja kolmannelle yhden." (Matt. 25:14­15.) Kun isäntä vaati tilitykset talenteista, hän oli tyytyväinen siihen, joka oli saanut viisi talenttia ja hankkinut toiset viisi. Hän oli tyytyväinen myös siihen palvelijaan, joka oli saanut kaksi talenttia ja hankkinut kaksi lisää. Mutta hän ei ollut lainkaan tyytyväinen siihen palvelijaan, jolle oli annettu yksi talentti ja joka oli kaivanut sen maahan. Hän otti talentin pois tältä palvelijalta ja antoi sen toiselle. (Ks. jakeet 16­30.) Uskon täysin, että meidän talenttimme eli lahjamme kehittyvät, kun meidät kutsutaan palvelemaan. Jos otamme kutsun uskollisesti vastaan, löytyy kätkössä olevia lahjoja kuten rakkaus, myötätunto, arvostelukyky, taito olla hyvä ystävä, rauhantekijä, opettaja, johtaja, kodinhoitaja, kirjoittaja, tutkija ­ ne kaikki ovat lahjoja. Olin teini-ikäisenä vanhempieni kanssa vaarnakonferenssissa. Vanhin Harold B. Lee oli johtava virkailija ja puhuja. Isä oli ollut koko yön jalkeilla kastelemassa kymmenen eekkerin [neljän hehtaarin] suuruista mansikkapeltoaan. Hän taisteli pysyäkseen hereillä ja hävisi taistelun suurimman osan aikaa. Mutta hänen mieleensäkään ei olisi tullut olla poissa vaarnakonferenssista, varsinkin kun hän tiesi, että vanhin Lee puhuisi. Me kaikki yllätyimme hiukan, kun vanhin Lee nousi ja alkoi kutsua muutamia nuoria naisia yleisön joukosta lausumaan toodistuksensa. Isä, joka oli yleensä oikeassa sellaisissa asioissa, tönäisi minua ja sanoi: "Sinä olet seuraava puhuja." Ajattelin: Ei hän varmastikaan kutsu minua, kun istun juhlasalin ensimmäisellä rivillä. Katsoessani käytävää pitkin tajusin, kuinka kaukana olin puhujankorokkeesta. Minut kutsuttiin seuraavaksi. Ja se oli takuulla pisin matka, jonka olen elämässäni kävellyt. Otin vastaan tuon kutsun vanhin Leeltä, ja kun kävelin takaisin paikalleni, ystävälliset ihmiset yleisön joukosta puristivat minua käsivarresta tai taputtivat minua kädelle. Tuo kokemus kohotti minua, ja meitä jokaista kohottaa se, että keräämme rohkeutta ottaa vastaan kutsuja Herralta ja Hänen johtajiltaan. Kutsu kulkea Herran kanssa on pitkä matka. Kun me kirkkomme 4 200 000 naista muodostamme sisarpiirin ja käytämme lahjojamme, me voimme muuttaa tämän maailman. Yksi ihminen voi vaikuttaa. Jokaisella teistä on ainutlaatuisia lahjoja. Käyttäkää lahjojanne toisten palvelemiseen. Jos mielitte vaeltaa Herra valossa, niin löytäkää yksilölliset vahvuutenne ja kehittäkää niitä. Saatte suurta iloa jakaessanne epäitsekkäästi toisten kanssa kaikkea sitä, mitä Herra on teille antanut. Kolmanneksi, kolmesta vertauksesta viimeisessä Vapahtaja esittää kutsun vaeltaa Herran valossa palvelemalla yksityistä ihmistä. Hän kertoo vertauksen lampaista ja vuohista ja sanoo oikealla puolellaan oleville lampaille: "Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni. ­ ­ Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle." (Matt. 25:34­36, 40.) Kun vaellamme Herran valossa, me emme kulje yksin. Me otamme sisariamme ja veljiämme kädestä. Opetamme perhettämme ja vahvistamme sitä. Rakastamme ja palvelemme seurakuntaperhettämme ja ojennamme auttavan kätemme yksittäisille jäsenille. Profeetta Joseph Smith lausui: "Ei mikään ole yhtä suuressa määrin omiaan saamaan ihmisiä hylkäämään syntiä kuin se, että joku ottaa heitä kädestä ja valvoo heitä hellästi. Kun ihmiset osoittavat vähänkin ystävällisyyttä ja rakkautta minua kohtaan, niin voi, millä voimalla se vaikuttaakaan mieleeni, kun taas päinvastaisella menettelyllä on taipumus karhita esiin kaikki kovat tunteet ja masentaa ihmismieltä."4 Voimme kaikki saada mielen ylennystä puheesta, jonka Eliza R. Snow piti ensimmäistä Apuyhdistystä perustettaessa. Hän sanoi: "­ ­ Jumala katsoo puoleenne, enkelit kirjoittavat muistiin salaiset tekonne ­ ­. Rukoilkaamme päivittäin ja yrittäkäämme tulla hienostuneemmiksi ­ ­ ja kasvattaa lapsemme kohteliaiksi ja hienostuneiksi, jotta he voisivat olla hyödyllisiä ­ ­ yhteiskunnassa." Ja sitten hän jatkoi: "Pyrkikää tekemään kodista onnellinen, pitäkää lapsenne erossa turmeltuneesta seurasta, ja samalla kun ahkeroitte pukeaksenne heidät siististi, älkää unohtako kannustaa heidän mieltänsä niillä periaatteilla, joilla on taipumus kohottaa ja jalostaa heitä, ja valmistakaa heitä olemaan tulevaisuudessa hyödyksi Jumalamme valtakunnalle."5 Kun otamme kokosydämisesti vastaan Herran kutsun vaeltaa Hänen valossaan, meistä tulee hengellisesti valmistautuneita, me kehitämme lahjojamme ja ojennamme kätemme Jumalan perheelle. Kun vaellamme Hänen valossaan, meistä tulee rohkeita ja vakaumuksellisia naisia. Meistä tulee naisia, joilla on näkemystä, naisia, joilla on päämäärä, ja naisia, joilla on iankaikkinen arvo. Liittykää meihin rakentamaan hengellistä voimaa, säteilemään maailmaan totuutta ja juhlimaan perhettä. Olemme maailmanlaajuinen sisarpiiri ­ ­ turvan ja suojan piiri. Me olemme Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon Apuyhdistys. Pyydämme teitä ottamaan vastaan kutsumme tulla kotiin, kotiin Herran syliin ja teitä rakastavien ja tarvitsevien sisartenne pariin. Jesaja näki meidät omana aikanamme. Hän näki kaikkien kansojen menevän Herran pyhäkköön ja vaeltavan Hänen valossaan. Hän tiesi, että Herra tarvitsisi teitä uskomattomaksi hyvään vaikuttavaksi voimaksi ja Jumalan pappeuden voimalliseksi välineeksi. Kuninkaallisen papiston johdolla Apuyhdistys auttaa perustamaan Jumalan valtakuntaa maan päälle. Valtakunta perustetaan mitä varmimmin, ja Kristus tulee hallitsemaan henkilökohtaisesti. Kaikki, jotka ottavat vastaan Hänen kutsunsa, saavat tuntea Hänen syleilynsä ja kuulla suloiset sanat: "Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. ­ ­ Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä sen valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten." (Matt. 25:23­34.) Lausun sisarillemme kaikkialla maailmassa todistuksen Jeesuksen Kristuksen evankeliumin totuudesta. Hänen sylinsä on avoinna meille jokaiselle. Hänen totuutensa ovat selvät ja kirkkaat, ja Hänen kutsunsa on varma. Rukoilen, että oivallamme Apuyhdistyksemme elintärkeän roolin pappeuden johdolla ja sopusoinnussa sen kanssa naisten ja perheiden auttamisessa valmistautumaan korotukseen. Olkaamme esimerkillisiä naisia ja puolustakaamme rohkeasti totuutta. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. VIITTEET 1. Faith Precedes the Miracle (1972), s. 256. 2. Käytetty luvalla. 3. Bruce R. McConkie, Mormon Doctrine, 2. painos, s. 264. 4. Profeetta Joseph Smithin opetuksia (1985), s. 239. 5. Woman's Exponent, 1. toukokuuta 1891, s. 164.