Presidentti Gordon B. Hinckley
Olkaamme Kristuksen tosia opetuslapsia noudattaen kultaista sääntöä, tehden ihmisille niin kuin tahdomme ihmisten tekevän meille.
Rakkaat veljeni ja sisareni, me toivotamme teidät mitä lämpimimmin tervetulleiksi tähän yleiskonferenssiin, josta on tullut kirkon suuri maailmankonferenssi.
Nämä kokoukset tullaan kuulemaan ja näkemään kaikkialla tässä maassa ja Kanadassa sekä suurimmassa osassa muuta maailmaa. En usko, että on olemassa mitään siihen verrattavaa. Lausun tunnustukseni ja kiitokseni kaikille niille, jotka ovat mukana tämän suuren hankkeen monimutkaisissa järjestelyissä.
Me tapaamme palvellaksemme Herraa, julistaaksemme Hänen jumalallisuuttaan ja sitä, että Hän todella elää. Me tapaamme vakuuttuaksemme uudestaan rakkaudestamme Herraan ja tiedostamme, että Hän rakastaa meitä. Kukaan ei voi, sanoipa hän mitä tahansa, himmentää sitä rakkautta.
On olemassa joitakuita, jotka yrittävät. On esimerkiksi olemassa joitakuita toisia uskovia, jotka eivät pidä meitä kristittyinä. Se ei ole tärkeää. Se, minä itse pidämme itseämme on tärkeää. Tunnustamme empimättä, että välillämme on eroavuuksia. Jos näin ei olisi, ei olisi ollut mitään tarvetta evankeliumin palautukseen. Presidentti Packer ja vanhin Ballard puhuivat tästä hiljattain eräässä toisessa tilaisuudessa.
Toivon, että emme kiistele tästä asiasta. Ei ole mitään syytä väitellä siitä. Me yksinkertaisesti todistamme hiljaa ja anteeksipyytelemättä, että Jumala on ilmaissut itsensä ja rakkaan Poikansa avatessaan tämän työnsä täyden ja viimeisen armotalouden.
Me emme saa tulla epämiellyttäviksi, kun me puhumme opillisista eroista. Pisteliäisyydelle ei ole mitään sijaa. Mutta emme voi koskaan luovuttaa tai antaa periksi siitä tiedosta, joka on tullut meille ilmoituksen kautta sekä avainten ja valtuuden saamisen kautta niiden käsien alla, jotka pitivät niitä muinoin hallussaan. Älkäämme koskaan unohtako, että tämä on sen palautus, minkä maailman Vapahtaja perusti. Tämä ei ole kestävien väärien käytäntöjen ja oppien uudistamista, joita on saattanut kehittyä vuosisatojen saatossa.
Me voimme kunnioittaa muita uskontoja ja meidän täytyy tehdä niin. Meidän täytyy tunnustaa se suuri hyvä, jonka ne saavat aikaan. Meidän tulee opettaa lapsiamme olemaan suvaitsevaisia ja ystävällisiä niitä kohtaan, jotka eivät kuulu kirkkoomme. Me voimme tehdä ja me teemme työtä muihin uskontoihin kuuluvien kanssa puolustaen niitä arvoja, jotka ovat tehneet sivilisaatiostamme suuren ja yhteiskunnastamme ainutlaatuisen.
Hiljattain esimerkiksi toimistooni tuli protestantti pappi, joka on mitä tehokkain johtaja loputtomassa taistelussa pornografiaa vastaan. Me olemme kiitollisia hänestä. Me olemme yhtä hänen ja hänen virkaveljiensä kanssa. Me annamme taloudellista tukea hänen organisaatiolleen.
Me voimme tehdä ja me teemme työtä muihin uskontoihin kuuluvien kanssa erilaisissa hankkeissa loppumattomassa taistelussa yhteiskunnallisia epäkohtia vastaan, jotka uhkaavat vaalimiamme arvoja, jotka ovat niin tärkeitä meille kaikille. Nämä henkilöt eivät kuulu kirkkoomme mutta he ovat ystäviämme, naapureitamme ja erilaisissa tarkoituksissa kanssamme työskenteleviä. Lainaamme mielellämme voimiamme heidän pyrkimyksiinsä.
Kaikessa tässä ei ole kuitenkaan opillista kompromissia. Sellaista ei tarvitse olla eikä pidä olla meidän osaltamme. Mutta yhdessä työskennellessämme tunnemme yhteenkuuluvuutta.
Viedessämme eteenpäin ainutkertaista tehtäväämme me toimimme mandaatilla, jonka meille on antanut ylösnoussut Herramme, joka on puhunut tänä viimeisenä ja lopullisena armotaloutena. Tämä on Hänen ainutlaatuinen ja ihana asiansa. Me kerromme ja todistamme Hänestä. Meidän ei kuitenkaan tarvitse tehdä sitä ylimielisesti tai omahyväisesti.
Kuten Pietari sanoi, me olemme "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa". Miksi? Jotta me voisimme "julista[a] hänen suuria tekojaan, joka [m]eidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa" (1. Piet. 2:9).
Tekopyhä asenne ei sovi meille. Olen saanut kirjeen yhteisössämme asuvalta mieheltä, joka ei ole kirkon jäsen. Hän kertoo, että hänen pienen tyttärensä koulutoverit, jotka ovat myöhempien aikojen pyhiä, ovat sulkeneet tyttären ryhmän ulkopuolelle ja kiusanneet häntä. Hän kertoo toisen tapauksen, jossa lapsella niin väitetään oli uskonnollinen medaljonki kaulassaan ja MAP-kirkkoon kuuluva lapsi repäisi sen pois. Toivon, että tämä ei ole totta. Jos se on, pyydän anteeksi niiltä, joita on loukattu.
Nouskaamme tuollaisen käytöksen yläpuolelle ja opettakaamme lapsemme tekemään samoin. Olkaamme Kristuksen tosia opetuslapsia noudattaen kultaista sääntöä, tehden ihmisille niin kuin tahdomme ihmisten tekevän meille. Voimistakaamme omaa uskoamme ja lastemme uskoa, ollen samalla ystävällisiä niille, jotka eivät kuulu kirkkoomme. Rakkaus ja kunnioitus voittaa kaiken vihamielisyyden. Ystävällisyydestämme saattaa tulla kaikkein vakuuttavin todiste siitä mihin uskomme.
Nyt toiseen asiaan. Olin viikko sitten New Yorkin Palmyrassa. Vihin siellä kaksi rakennusta. Toinen oli entisöity siitä pienestä hirsitalosta, jossa Joseph Smithin perhe sillä seudulla aluksi asui. Juuri siinä vaatimattomassa talossa Joseph päätti mennä läheiseen lehtoon esittämään Jumalalle kysymyksen ja kokemaan verrattoman näyn Isästä ja Pojasta.
Juuri tässä kodissa ilmeistyi enkeli Moroni Joseph-pojalle kutsuen häntä nimeltä ja kertoen, että Jumalalla oli hänelle työ tehtäväksi ja että hänen nimeään "tultaisiin mainitsemaan sekä hyvällä että pahalla kaikkien kansanheimojen, sukukuntien ja kielten keskuudessa ja että sen maine olisi sekä hyvä että paha kaikkien ihmisten parissa" (KH J. S. Hist. 1:33).
Kuinka maalaispoika, juurikaan kouluja käymätön, olisi voinut uskaltaa sanoa sellaista? Ja silti se kaikki on tapahtunut ja lisääntyy jatkuvasti, kun tätä palautettua evankeliumia opetetaan kautta maailman. Palmyrassa ollessani vihin myös E. B. Grandinin rakennuksen, missä Mormonin Kirjan ensimmäinen painos painettiin vuosina 1829 ja 1830. Oli rohkea hanke painaa sellaista, mitä herra Grandin piti aluksi petkutuksena, ja ottaa 5 000 kappaleen painos, mikä oli siihen aikaan hyvin suuri. Minulla on ilo muistuttaa, että sen ajan jälkeen olemme painaneet yli 88 miljoonaa kappaletta tätä merkittävää teosta. Olen kiitollinen siitä, että meillä on tämä vanha rakennus, jonka eräs antelias kirkon jäsen on ostanut ja lahjoittanut kirkolle. Pelkkä sen olemassaolo todistaa tämän kirjan, tämän Jumalan Pojan huomionarvoisen testamentin, paikkansapitävyydestä.
Kuka voi sen luettuaan rehellisesti kieltää sen jumalallisen alkuperän? Arvostelijat saattavat yrittää selittää sen olemattomaksi. Mitä kovemmin he yrittävät, sitä uskottavammaksi käy todenmukainen kertomus sen esiintulosta tomusta puhuvana äänenä.
Kuinka kiitollinen olenkaan todistuksesta, jolla Jumala on minua siunannut todistuksesta Joseph Smithin jumalallisesta kutsumuksesta, ensimmäisen näyn todellisuudesta, pappeuden palauttamisesta, Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon totuudesta.
Niinpä, rakkaat veljeni ja sisareni, iloitkaamme yhdessä, kun nyt juhlimme kiitollisuudella niitä ihania oppeja ja tapoja, jotka ovat tulleet lahjana Herralta tänä kaikkein loistavimpana ajanjaksona Hänen työssään. Olkaamme aina kiitollisia näistä kallisarvoisista lahjoista ja etuoikeuksista ja toimikaamme oikein osassamme niinä, jotka rakastavat Herraa. Kutsun teidät kuuntelemaan niitä sanoja, jotka lähtevät tältä puhujankorokkeelta niiden tuomina, jotka on kutsuttu teidän palvelijoiksenne. Olkaamme siunattuja, rukoilen nöyrästi Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.
