Itsekurin voima Presidentti James E. Faust toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa Itsekuri ­ ­ on luonteemme lopullinen koetus. Veljet, olemme tänä iltana luomassa historiaa. Olemme kokoontuneet kaikkein suurimpaan pappeuskokoukseen, joka on koskaan pidetty missään armotaloudessa. Iloitsemme kaikista niistä sadoista tuhansista, jotka osallistuvat suurenmoisen konferenssikeskuksen ulkopuolella. Se, että kokoonnumme ensi kertaa tässä mahtavassa rakennuksessa, on suuri hetki ihmiskunnan historiassa. Olemme kiitollisuudenvelassa Herralle. Hän innoitti presidentti Gordon B. Hinckleyä profeetallisella näkemyksellä, joka sai aikaan tämän rakennuksen rakentamisen ja teki sen kaiken mahdolliseksi. Kiitämme piispa H. David Burtonia, piispa Richard C. Edgleyä, piispa Keith B. McMullinia ja kaikkia, joilla on ollut jotakin tekemistä tämän rakentamisen kanssa. Nyt kun meillä on tämä rakennus, meidän tulee käyttää sitä kansamme uskon vahvistamiseksi. Tänä iltana, veljet, haluan puhua itsekurin voimasta sen laajemmassa merkityksessä. Itsekuri on välttämätöntä Jumalan pappeuden voiman avuksi kutsumisessa. Näin on siksi, että tätä suurenmoista jumalallista vaikuttavaa voimaa voidaan käyttää vain toimimalla vanhurskaasti. Itsekuri edellyttää tahdonvapautta ja luonteenlujuutta. Se tehostaa omia lahjojamme ja kykyjämme merkittävällä tavalla. Se on jalojen miesten voima. Jokaisen ihmissielun, erityisesti pappeudenhaltijoiden, haasteena on valvoa ajatuksiaan, taipumuksiaan, puhettaan, luonnettaan ja halujaan. Eräs hillittävistä asioista saattaa olla pahantuulisuus. Poikana minulla oli punaiset hiukset. Aika ajoin äitini moitti minua siitä, että luonteenlaatuni sopi yhteen hiusteni kanssa. Ihmisillä oli tapana kutsua minua nimellä "Red" ('punainen'). Ne olivat kovia sanoja. Luulen oppineeni maltillisuutta. Punatukkaiset eivät ole ainoita, joiden on opittava valvomaan kuritonta luonnetta. Tahdonvoima on välttämätöntä, jottei ärtymys kaappaa tunteitamme valtaansa. Äskettäin eräässä paikallislehdessä kirjoitettiin ilmiöstä, joka liittyy liikenteen määrän kasvuun teillämme: "Tämä on tavallista ruuhka-aikaan: torven toitotusta, puskurissa kiinni ajamista, rivoja eleitä. Jopa avoin väkivalta lisääntyy ajokulttuurissamme." Joskus itsehillintä katoaa. Kutsumme sitä "rattiraivoksi". Olen usein ihmetellyt sitä, miten joidenkin miesten persoonallisuus muuttuu, kun he pääsevät autonsa ratin taakse, lasin ja metallin suojiin. Jollakin tavoin se tuntuu oikeuttavan heidän töykeän käytöksensä. Rattiraivoa ei aiheuta ruuhkautuva liikenne vaan asenne. Kun jotkut ajajat käyvät kärsimättömiksi ja ylettömän riidanhaluisiksi, he saattavat menettää malttinsa ja aiheuttaa vakavia vammoja, jopa kuoleman, muille maantiellä liikkujille. Itsekuri on haaste jokaiselle ihmiselle. Vain me itse voimme hallita taipumuksiamme ja intohimojamme. Itsekuria ei voi ostaa rahalla eikä maineella. Se on luonteemme lopullinen koetus. Se vaatii nousemista elämämme syvistä laaksoista ja kapuamista omalle Mount Everestillemme. Kokoaikaisina lähetyssaarnaajina ollessamme saamme suurenmoista opetusta itsekurista. Opimme nousemaan ylös silloin kun meidän pitäisikin, tekemään työtä silloin kun meidän pitäisikin ja menemään nukkumaan silloin kun meidän pitäisikin. Yleisesti ottaen kokoaikaisia lähetyssaarnaajia ihaillaan ja jopa kunnioitetaan, vaikka heidän sanomaansa ei otettaisikaan niin hyvin vastaan kuin toivoisimme. Ensimmäinen presidenttikunta ja muut johtavat auktoriteetit tapaavat monia valtionpäämiehiä, suurlähettiläitä ja ministereitä kaikkialta maailmasta. Aiheen esiin noustessa nämä mahtavat ja vaikutusvaltaiset miehet puhuvat usein ihaillen ja kunnioittaen niistä lähetyssaarnaajista, joita he ovat nähneet omassa kotimaassaan. Nuoret vanhimpamme toimivat esikuvina nuorille miehille. Kun he tulevat kotiin, joitakuita arvostellaan siitä, että he ovat omahyväisiä säilyttäessään säädyllisen ulkomuotonsa ja pitäessään hiuksensa siististi leikattuina. En saata ymmärtää, miten kotiin palannutta lähetyssaarnaajaa voidaan pitää omahyväisenä, jos hän koettaa elää niiden tasovaatimusten ja periaatteiden mukaan, joita hän on opettanut Herran edustajana ihmisille siellä missä on palvellut. Tietenkään kotiin palanneiden lähetyssaarnaajien ei odoteta pukeutuvan valkoiseen paitaan ja solmioon kaiken aikaa. Mutta epäsiisteihin vaatteisiin pukeutuminen ja omituisten hiustyylien omaksuminen, jotta voisi näyttää muka trendikkäältä, ei ole sopivaa sellaiselle, jolla on pappeuden jumalallinen valtakirja. Kotiin palanneet lähetyssaarnaajat ovat esimerkkeinä Aaronin pappeuden nuorille miehille, joista tulee tulevaisuuden lähetyssaarnaajia. Usein se, mitä Aaronin pappeuden haltijat näkevät, on paljon vakuuttavampaa kuin se, mitä heille sanotaan. Usein miehet ja naiset yrittävät saada huomiota ja tunnustusta osakseen siltä ryhmältä, jolta he hakevat hyväksyntää. Tällainen vertaisryhmän painostus saattaa saada heidät tekemään asioita, joita he eivät muutoin tekisi. Tämä on osoitus heikkoudesta eikä voimasta. Herra lupaa meille Moronin kautta: "Ja jos ihmiset tulevat minun tyköni, minä osoitan heille heidän heikkoutensa. Minä annan ihmisille heikkoutta, että he olisivat nöyriä; ja minun armossani on kyllin kaikille, jotka nöyrtyvät minun edessäni: sillä jos he nöyrtyvät minun edessäni ja uskovat minuun, minä teen sen, mikä on heikkoa, heidän väkevyydeksensä."1 Kaikkein yksinkertaisimmin sanottuna itsekuri on niiden asioiden tekemistä, joita meidän pitää tehdä, ja niistä asioista pidättäytymistä, joita emme saa tehdä. Se edellyttää voimaa, tahdonlujuutta ja rehellisyyttä. Kun tiedon valtatien liikenne muuttuu parkkipaikaksi, meidän on yhä enemmän luotettava omiin moraalin suodattimiimme erottaaksemme hyvän pahasta. Niin ihmeellinen väline kuin Internet monin tavoin onkin, sen käyttämiseen liittyy jotakin hypnoottista. Viittaan nimenomaan loputtomaan ajanviettoon keskustelupalstoilla tai pornosivuilla vierailemiseen. Siirryn nyt omien yksityisten ajatustemme hallitsemisen taitoon. Siinä valtakunnassa omatunto on ainoa tuomari, joka voi puhaltaa pelin poikki silloin kun menetämme hallinnan. Jollemme pidä ajatuksiamme aisoissa, ne voivat juosta villeinä. Mielemme on yksi osa meissä, joka todella vaatii kuria ja valvomista. Uskon, että pyhien kirjoitusten lukeminen on paras pesukone epäpuhtaille tai hillittömille ajatuksille. Niille, jotka ovat kelvollisia ja arvollisia siihen, pyhän temppelin puhtaus voi kohottaa ajatuksemme maallisten yläpuolelle. Kun harrastin urheilua ja palvelin armeijassa, kuulin ilmaisuja, jotka saivat minut häpeämään niiden kuulemista. Jos, kuten Samuel Johnson esitti, "kieli on ajatusten vaate"2, silloin se kieli, jota kuulemme televisiossa, elokuvissa ja vieläpä kouluissamme, on kehno esitys tämänhetkisestä ajattelustamme. Olen huolissani siitä, että nuoret turtuvat, kun he jatkuvasti kuulevat tai käyttävät tätä huonoa kieltä. Uskon, että luonteenlujuutta omaava nuori mies ei ole ruokoton puheissaan. Jumalan pyhän pappeuden haltijat eivät saa milloinkaan käyttää saastaista kieltä tai rivoja eleitä. Puhun nyt siitä, miten ehdottoman tärkeätä on hallita kaikki ruumiilliset taipumukset. Näitä saatetaan eräässä mielessä kutsua "piikiksi ruumiissa"3. Harry Emerson Fosdick tarjoaa tärkeän taustayhteyden itsehillinnälle: "Kieltäymys ­ ­ ei ole se kielteinen, luotaantyöntävä asia, jolle usein pudistelemme päätämme. Eräässä mielessä ei ole olemassakaan sellaista asiaa kuin kieltäymys, sillä se, mitä me sillä nimellä kutsumme, on välttämätön hinta, jonka maksamme niistä asioista, joihin olemme sydämemme kiinnittäneet."4 Yksi henkilökohtaisen voiman suurista lähteistä on puhtaus. Alfred Lord Tennyson esitti tämän osuvasti kirjoittaessaan: "Voimani on kuin kymmenen voima, sill' sydämeni puhdas on."5 Kaikesta sydämestäni kehotan teitä hartaasti, te suurenmoiset nuoret: Älkää viekö salaista häpeää mukananne avioliittoonne. Ette voi kenties milloinkaan unohtaa sitä. Haluatte kulkea elämän läpi puhtaan omantunnon antaman voiman avustamana. Se sallii teidän kerran seisoa Luojanne edessä ja sanoa: "Sieluni on puhdas." Kieltäymys ei ole rajoittavaa. Se on vapauttavaa. Se on polku vapauteen. Se on voimaa. Se on puhtauden olennainen osa. Shakespeare ilmaisi sen hyvin näytelmänsä henkilön Hamletin kautta: Tän' yönä himo hillitkää, se toisen Hillinnän tekee hiukan helpommaksi Ja sitä helpommaks taas seuraavan; Näet, tapa luonnon sinetin voi muuttaa, Pirunkin voittaa, ihmevoimall' ajaa Sen ulos.6 Heber J. Grant oli kirkon presidenteistä ensimmäinen, joka minulla oli etuoikeus tavata. Hän oli todellinen suurmies. Me ihailimme häntä, sillä hänen suuri päättäväisyytensä itsekurin suhteen oli osa hänen suurta voimaansa. Hänen isänsä kuoli hänen ollessaan vasta vuoden ikäinen ja hänen leskeksi jäänyt äitinsä ponnisteli kovasti kasvattaakseen hänet. Heber oli tunnollinen auttaessaan äitiään ja yrittäessään pitää tästä huolta. "Kun hän oli vanhempi ja halusi liittyä baseball-joukkueeseen, ­ ­ toiset [pojat nauroivat] hänelle ­ ­ ja nimittivät häntä 'nynnyksi', sillä hän ei kyennyt heittämään palloa pesältä toiselle. Hänen joukkuetoverinsa kiusasivat häntä siihen pisteeseen, että ­ ­ hän ­ ­ päätti pelata niiden yhdeksän joukossa, jotka voittaisivat Utahin territorion mestaruuden. Hän osti baseball-pallon ja harjoitteli tunti toisensa perään heittämällä palloa naapurin vanhan ladon seinään. Usein hänen kättään särki niin, että hän kykeni tuskin ­ ­ nukkumaan öisin. Hän jatkoi harjoittelemista, ­ ­ paransi suoritustaan ja eteni joukkueesta toiseen, kunnes hän viimein [onnistui] pelaamaan siinä joukkueessa, joka voitti territorion mestaruuden!"7 Toinen osoitus Heber J. Grantin itsekurista oli hänen päättäväisyytensä tulla hyväksi kirjoittajaksi. Hänen käsialansa oli niin kehnoa, että kun kaksi hänen ystävistään tarkasteli sitä, ensimmäinen sanoi: "Tuo kirjoitus näyttää harakanvarpailta." "Ei", sanoi toinen, "se näyttää siltä kuin salama olisi iskenyt mustepulloon." Tämä kävi tietenkin nuoren Heber Grantin luonnolle. Ollessaan vasta teini-ikäinen hän työskenteli tunnollisesti puhtaaksikirjoittajana vakuutusyhtiö H. R. Mann ja kumppanin toimistossa, ja "hänelle tarjottiin kolminkertaista palkkaa, jotta hän muuttaisi San Franciscoon kirjuriksi. Myöhemmin hänestä tuli kaunokirjoituksen ja kirjanpidon opettaja [Utahin] yliopistoon. Itse asiassa käsialanäyte, jonka hän antoi ennen kuin täytti seitsemäntoista, voitti ensimmäisen palkinnon territorion messuilla päihittäen neljä ammattikirjuria."8 Laulaminen oli myös yksi presidentti Grantin haasteista. Pienenä lapsena hän ei pysynyt nuotissa. Heberin täytettyä 10 vuotta musiikinopettaja yritti opettaa häntä laulamaan kaikkein yksinkertaisimman laulun mutta luovutti viimein epätoivoisena. Tultuaan 26 vuoden iässä apostoliksi hän pyysi professori Simsiä opettamaan häntä laulamaan. Kuunneltuaan häntä professori vastasi: "Kyllä te laulamaan opitte, mutta haluaisin olla 40 mailin (n. 64 km) päässä, kun opettelette sitä." Tämä vain antoi hänelle haasteen yrittää entistä voimakkaammin.9 Kerran presidentti Grant sanoi: "Olen harjoitellut ylistyslaulua10 kolmesta neljäänsataan kertaan, ja siinä on ainoastaan neljä riviä, enkä vieläkään osaa laulaa sitä."11 Aikakirjoihin on merkitty, että matkalla Arizonaan vanhin Rudger Clawsonin ja vanhin J. Golden Kimballin kanssa presidentti Grant "kysyi heiltä, voisiko hän matkalla laulaa sata laulua. He luulivat hänen laskevan leikkiä ja sanoivat: 'Sopii hyvin, siitä vaan!' Neljänkymmenen ensimmäisen jälkeen he vakuuttivat hänelle, että jos hän laulaisi vielä loput kuusikymmentä laulua, he molemmat saisivat hermoromahduksen. Hän lauloi vielä ne kuusikymmentä laulua."12 Harjoiteltuaan koko elämänsä ajan Heber J. Grant edistyi jonkin verran laulutaidossa, mutta ei kenties niin paljon kuin baseballissa ja kaunokirjoituksessa, jotka hän oppi hallitsemaan mestarillisesti. Presidentti Grantilla oli lempisitaatti Ralph Waldo Emersonilta, jota noudattaen hän eli: "Se, mitä hellittämättä teemme, käy helpommaksi, ei siksi, että se olisi muuttunut, vaan siksi, että voimamme ovat lisääntyneet." Pappeudenhaltijoina me emme saa etsiä tekosyitä, kun menetämme itsehillintämme. Vaikka olosuhteemme olisivatkin haasteelliset, me voimme kaikki tavoitella itsekuria. Henkilökohtaisen tyytyväisyyden suurenmoiset siunaukset tulevat osaksemme, kun teemme niin. Itsekuri kuuluu läheisesti yhteen hengellisyyden kanssa, joka on kuolevaisuuden keskeinen tavoite. Kuten presidentti David O. McKay kerran sanoi: "Hengellisyys on tieto itsensä voittamisesta ja läheisestä yhteydestä Jumalaan. Hengellisyys ajaa yksilöä voittamaan vaikeudet ja hankkimaan yhä enemmän voimaa. Yksi elämän ylevimmistä kokemuksista on se, kun voi tuntea sielunsa voimien tulevan esiin ja totuuden avartavan sielua."13 Toivottomasti rampautuneena William Ernest Henley voitti fyysisen tilansa asettamat rajoitukset sydämessään ja mielessään, kun hän kirjoitti "Invictuksen": Yöstä joka ylläin kaartuu Sysimustasta tavoitan. Jumalia kiitän mä Sielustani avarasta. Elämän lyödessä maahan En suutani aukaissut. Kohtalon ryhmysauvan alla On pääni verinen, mutta painu ei ­ ­ Kuinka ahdas se portti onkaan Kuinka ankarat tuomioni Omaa kohtaloain minä ohjaan: Olen sieluni kapteeni.14 Veljet, todistan koko sydämestäni ja sielustani, että itsekurin voimalla me voimme periä ne siunaukset, jotka taivaallisella Isällämme on varattuna uskollisille pojilleen. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. VIITTEET 1. Et. 12:27. 2. The Oxford Dictionary of Quotations, 4. painos, toim. Angela Partington, s. 368. 3. 2. Kor. 12:7. 4. The Meaning of Service, 1920, s. 83. 5. The Oxford Dictionary of Quotations, s. 689. 6. William Shakespearen draamat, suom. Paavo Cajander, 1953, osa I, "Hamlet", s. 7. 7. Roderick L. Cameron, Tenacity, Brigham Young University Speeches of the Year, 1. joulukuuta, 1964, s. 3. 8. David C. Call, Success ­ Spiritual and Temporal, Brigham Young University Speeches of the Year, 30. marraskuuta, 1965, s. 6. 9. Ks. Cameron, Tenacity, s. 2. 10. "Nyt kiitä Herraa, kaikki maa", MAP-lauluja, 162. 11. Julkaisussa Conference Report, huhtikuu 1900, s. 61. 12. Cameron, Tenacity, s. 3. 13. Gospel Ideals, 1953, s. 390. 14. "Invictus. In Mem. R. T. H. B.", lainattu julkaisussa The Oxford Dictionary of Quotations, s. 332.