Me olemme luojia Mary Ellen Smoot Apuyhdistyksen ylijohtaja Luokaamme koteja, jotka ovat täynnä rakkautta ja tyyneyttä. Lievittäkäämme kärsimystä. Luokaamme itsellemme ja muille kestävä todistus iankaikkisista totuuksista. Me olemme kaikki luojia. Kuljemme ajan siltaa, joka ylittää uuden vuosituhannen kynnyksen. Tämä on jännittävää ja merkityksellistä aikaa. Nämä ovat päiviä, joista profeetat ovat ennustaneet. Tämä on uskon, mahdollisuuksien ja ihmeiden aikaa. Ihmettelen, kun ajattelen tätä maailmaa, jonka kauneus on niin runsasta, jonka toiminta niin täydellistä. Jeesus Kristus loi tämän maailman taivaallisen Isämme johdolla. Luominen on yksi Jumalalle ominaisista tunnuspiirteistä. Hän ottaa muodotonta ainetta ja muovaa sen tähdiksi, planeetoiksi ja aurinkokunniksi. "Luvutta olen maailmoja luonut"1, hän kertoo meille. Veljeni ja sisareni, me olemme Jumalan lapsia. Eikö meidän pitäisi olla Isämme työssä? Eikö meidänkin pitäisi olla luojia? Saatat sanoa: "Minä en ole luova." Olen täällä kertomassa sinulle, että sinä olet luova. Te olette luojia. Oletko koskaan saanut vauvaa hymyilemään? Oletko koskaan opettanut ketään antamaan anteeksi? Oletko auttanut ketään oppimaan lukemaan? Valmistanut perheillan? Järjestänyt sukukokouksen? Ehkäpä olet saanut innoitusta tehdä jotakin jonkun hyväksi, jonka luona käyt kotikäynneillä tai kotiopetuksella ­ jotakin, millä on ollut suuri merkitys heidän elämässään. Jos olet tehnyt joitain näistä asioista, olet ollut luova. Luomisen raaka-aineita on kaikkialla ympärillämme. Presidentti David O. McKay opetti: "Me olemme elämän kuvanveistäjiä, edessämme veistämättömät sielumme. Jokainen meistä veistää sielua."2 Uskon, että me veistämme sieluja ­ omaamme ja muiden ­ päivittäin. Päättäkäämme nyt tehdä näistä sieluista puhtaita ja siveitä. Luokaamme koteja, jotka ovat täynnä rakkautta ja tyyneyttä. Lievittäkäämme kärsimystä. Luokaamme itsellemme ja muille kestävä todistus iankaikkisista totuuksista. Vierailin äskettäin perheen luona, jonka nuori äiti oli kuollut synnyttäessään viidettä lastaan. Odotin kohtaavani tuskaa, mutta kohtasinkin toivoa ja päättäväisyyttä. Aviomies säilytti rakkaassa muistossaan heidän yhteistä aikaansa. Heidän lapsensa ymmärsivät pelastussuunnitelman ja tiesivät, että he voisivat olla äitinsä kanssa jälleen, iankaikkisesti. Äidillä ei ollut koskaan ollut liian kiire pitääkseen huolta rakkaimmistaan. Nuorella iällään tämä sisar oli palvellut Apuyhdistyksen johtajana, asettaen avioliittonsa ja perheensä aina etusijalle. Kun vierailin tämän kuolleen sisaren äidin luona, tämä mainitsi, että hänelle oli ollut tärkeintä kasvattaa tyttäristään vanhurskaita naisia. Vaikka hänen tyttärensä elämä katkesi nuorena, tämä tytär oli luonut kodissaan evankeliumin mukaisen vanhurskaan elämän kuvakudoksen. Yhdessä Apuyhdistyksen ylimpänä johtokuntananne loimme pappeusjohtajiemme johdolla julistuksen Apuyhdistyksemme sisarille kaikkialla maailmassa. Julistus muistuttaa meitä siitä, keitä me olemme, ja kodin, perheen ja henkilökohtaisen elämän kehittämisilta on varattu näiden taitojen kehittämiseen. Tunnistammeko elämässämme olevat mahdollisuudet luomiseen? Arvostammeko lahjoja, kykyjä ja valittuja henkiä, jotka Jumala on antanut meille? Jaammeko sydämemme, mielemme ja käsiemme luomistyöt muiden kanssa? Eräs toinen äiti, joka on neuvonantaja vaarnan Apuyhdistyksen johtokunnassa, sai aikaan huomattavan palveluhankkeen vaarnassaan siitä huolimatta, että valtavat terveydelliset ongelmat uhkasivat häntä. Paaston ja rukouksen avulla tapahtui ihmeitä, ja yhden vaarnan sisaret loivat jotain tavallisesta poikkeavaa kylmissään oleville sekä nälkäisille ja sairaille. Kuka tietää, kuinka monen elämää on siunattu, koska yksi nainen kieltäytyi keskittymästä vastoinkäymisiinsä, ja sen sijaan loi tämän palvelun kuvakudoksen, muistomerkin ihmissielun myötätunnosta ja jaloudesta. Tämän tarinan toistavat kymmenet tuhannet uskolliset jäsenet joka vuosi. Viime vuoden heinäkuussa johtava piispakunta lähetti kirjeen, jossa ehdotettiin, että jokainen, joka halusi auttaa lievittämään Kosovon pakolaisten hätää, voisi tehdä täkkejä ja lähettää ne myöhempien aikojen pyhien humanitaariseen keskukseen jaettavaksi edelleen. Aikomuksemme oli koota ja lähettää 30 000 täkkiä. Olemme saaneet yli 125 000 täkkiä. Näitä täkkejä on lähetetty paitsi kärsiville Kosovossa, myös katastrofien uhreille Turkissa, Venezuelassa, Meksikossa ja muissa maissa, kuten Mosambikissa ja Zimbabwessa. Tämän menneen vuoden aikana minulla oli etuoikeus matkustaa Kosovoon, jossa kiedoin henkilökohtaisesti monia näistä täkeistä kiitollisten ja kyynelsilmäisten lasten ja naisten ympärille. Olemme huomanneet, että tämän suuren organisaation ansiosta me voimme luoda omissa kodeissamme mahdollisuuksia opettaa perhettä, ystäviä ja naapureita palvelemaan ja auttamaan muita toisella puolella maailmaakin. Apuyhdistyksen ja kirkon humanitaaristen palveluiden nimissä me voimme olla luojia. Eikö tämä olekin jännittävää? Meidän jokaisen on kysyttävä itseltämme, Mitä minä luon omasta elämästäni, ajastani, tulevaisuudestani? Ensinnäkin, menkää sinne, minne Henki johdattaa. Olkaa hiljaa ja kuunnelkaa. Taivaallinen Isänne johdattaa teitä, kun lähestytte Häntä. Syventykää sekä muinaisten että nykyajan profeettojen pyhiin sanoihin, ja Henki on puhuva teille. Olkaa kärsivällisiä, anokaa uskossa, ja te saatte ohjausta luovissa hankkeissanne. Toiseksi, älkää halvaantuko virheiden tekemisen pelosta. Työntäkää kätenne elämänne saveen ja aloittakaa. Rakastan sitä, kuinka muinainen Rebekka vastasi Abrahamin palvelijalle, joka tuli etsimään vaimoa Iisakille. Hänen vastauksensa oli yksinkertainen ja suora. Hän sanoi: "Tahdon."3 Rebekka olisi voinut kieltäytyä. Hän olisi voinut pyytää palvelijaa odottamaan, kunnes hänelle järjestettäisiin asianmukaiset läksiäiset, kunnes hän saisi uuden puvuston, kunnes hän olisi laihtunut muutaman kilon tai kunnes sää olisi lupaavampi. Hän olisi voinut sanoa: "Mitä vikaa Iisakissa on, kun hän ei voi löytää vaimoa koko Kanaaninmaasta?" Mutta hän ei tehnyt niin. Hän toimi, ja niin tulisi meidänkin toimia. Viivyttelyn aika on ohi. Aloittakaa! Älkää pelätkö. Tehkää parhaanne. Tietysti teette virheitä. Jokainen tekee niitä. Oppikaa niistä ja menkää eteenpäin. Kolmanneksi, tukekaa muita matkan varrella. Jokainen ihminen tämän maan päällä on ainutlaatuinen. Meillä kaikilla on erilaisia kiinnostuksen kohteita, kykyjä ja taitoja. Me kaikki olemme eri tasoilla fyysisesti, hengellisesti ja emotionaalisesti. Viimeiseksi, iloitkaa. Luominen ei ole raatamista. Luominen virtaa rakkaudesta. Kun me teemme sitä, mitä me rakastamme, me iloitsemme matkan varrella. Jos olet onneton, jos tunnet itsesi uupuneeksi, huolestuneeksi tai pettyneeksi, saanen pyytää sinua kokeilemaan jotain. Sen sijaan että kieriskelisit ongelmissasi, keskity jonkin merkittävän luomiseen, jonkin, jolla on iankaikkista merkitystä. Ravitse jonkun todistusta, vahvista jotakin ihmissuhdetta, kirjoita sukuhistoriaa, mene temppeliin, palvele. Lue perhejulistus ja Apuyhdistyksen julistus; sitoudu elämään niiden periaatteiden mukaisesti ja riemuitse. Me olemme iloista kansaa. Me olemme niiden joukossa, jotka kulkevat ajan sillan yli yhtenä suurimmista hetkistä tämän maailman historiassa. "Nyt ei ole aika laahata jalkoja tai painaa hartioita lysyyn", presidentti Gordon B. Hinckley on neuvonut, "lakatkaa etsimästä myrskyjä ja nauttikaa täydemmin auringonpaisteesta."4 Rukoilen, että myöhempien aikojen pyhinä olisimme Isämme työssä ja loisimme elämästämme jotain enemmän. Olipa tilanteemme millainen hyvänsä, me voimme rukoilla Jesajan tavoin: "Mutta olethan sinä, Herra, meidän isämme! Me olemme savea, sinä saven valaja, kaikki me olemme sinun kättesi tekoa."5 Olkoon työmme ja kirkkautemme heijastus Hänen työstään ja kirkkaudestaan, on nöyrä rukoukseni. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. VIITTEET 1. KH Moos. 1:33. 2. Julkaisussa Francis M. Gibbons, David O. McKay, Apostle to The World, 1986, s. 228. 3. 1. Moos. 24:58. 4. Standing for Something: Ten Neglected Virtues That Will Heal Our Hearts and Homes, 2000, s. 101. 5. Jes. 64:7.