The Christus statueThe Church of Jesus Christ of Latter-day Saints Search | Feedback | Site Map | Help | Country Sites |
Home Kielet Päävalikko
Yleiskonferenssi
huhtikuu 1999
Tulevia johtajia

Tulevia johtajia

Vanhin Harold G. Hillam
seitsemänkymmenen koorumien johtokunnasta

Rukoukseni on, että te nuoret kasvattaisitte itsessänne kunnioituksen tunteen pyhiä asioita kohtaan, arvostuksen tunteen vanhempia ihmisiä kohtaan sekä halun pitää käskyt. Rukoilen, että te opitte tuntemaan Vapahtajan.

Vanhin Harold G. Hillam

Viime yleiskonferenssissa huomioni kiinnittyi yhteen suhteellisen vähäpätöiseen asiaan. Nimittäin solmioon! Nuorten poikien ja tyttöjen kuoron laulaessa yksi TV-kameroista sattui kuvaamaan erästä kuorossa laulavaa nuorta poikaa. Poika arveli näkevänsä itsensä TV- monitorissa, mutta ehkei hän ollut asiasta aivan varma. Niinpä hän teki näin: heiluttamalla solmiotaan miltei huomaamattomasti hän tiesi ­ kyllä ­ se tosiaankin oli hän!

Tämä yksinkertainen teko synnytti mielessäni ajatusten tulvan. Kääntyessäni katsomaan niitä nuoria poikia ja tyttöjä ajattelin: Nämä lapset edustavat miljoonia muita samanlaisia poikia ja tyttöjä kaikkialla maailmassa. Millainen tämä suurenmoinen kirkko onkaan silloin, kun he saavuttavat saman iän kuin heidän täällä olevat johtajansa, ja mikä osa heillä on oleva kirkon merkittävässä tulevaisuudessa? Ketkä lapsista toimivat seurakunnan tai vaarnan tehtävissä? Onko kahdentoista apostolin koorumin tuleva jäsen mahdollisesti kuuntelemassa konferenssia tai onko hän jopa mahdollisesti täällä istumassa tänään? Kuka nuori poika istuu jonakin päivänä täällä edessä kirkon presidenttinä, kun kirkossa on monta miljoonaa jäsentä enemmän?

Näiden ajatusten pyöriessä jatkuvasti mielessäni oivalsin, että teidän nuorten on tarpeen oppia hyvin monia asioita. Teidän täytyy valmistautua mahtavia vastuullisia tehtäviänne varten aikana, jolloin maailma tuntuu antavan vastustajalle rajattoman vallan tämän vastustaessa kaikkea, mikä on hyvää ja säädyllistä. Teidän on tarpeen oppia monia asioita, mutta saanen kertoa teille kolme asiaa, joiden uskon olevan välttämättömiä.

Ensimmäiseksi on välttämätöntä kasvattaa itsessä kunnioituksen tunne pyhiä asioita sekä muita ihmisiä kohtaan, varsinkin itseään vanhempia ihmisiä kohtaan.

Herra opetti Moosekselle jotakin pyhistä asioista ja paikoista. Kun Mooses lähestyi palavaa pensasta, jota tuli ei kuluttanut, Herra käski: "Älä tule lähemmäksi! Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä." (2. Moos. 3:5.) Meilläkin on mahdollisuus seistä pyhissä paikoissa. Temppeleiden, kirkkorakennusten ja kotienne tulisi herättää teissä kunnioitusta, koska ne ovat pyhiä.

Teidän on tarpeen ymmärtää, minkä kaiken Herra on ilmoittanut olevan pyhää, sekä arvostaa sitä. Yksi kaikkein merkittävimmistä asioista on oman kehonne pyhä luonne. Apostoli Paavali sanoi kehomme olevan Jumalan meille antama temppeli (ks. 1. Kor. 6:19). Millainen murhenäytelmä olisikaan, jos riistäisitte itseltänne elämän tarjoamat mahdollisuudet siten, että tieten tahtoen tuhoaisitte kehonne tai turruttaisitte mielenne huumeilla. Älkää käyttäkö kehoanne moraalittomuuteen. Pukekaa se säädyllisesti ja unohtakaa epäsiisti pukeutumisvillitys. Kun teillä on rohkeutta pukeutua säädyllisesti ja välttää pukeutumisen muotivillityksiä, tulette huomaamaan, että "itsekunnioitus" on kuuliaisuuden kumppani ja että Herra auttaa teitä.

Se, kuinka toimimme ja pukeudumme, kuvastaa tuntemaamme kunnioitusta sitä kohtaan, missä olemme ja keitä olemme. Kerron teille esimerkin. Yksi luonnollisista asioista, joihin lähetystyössä törmää, on se muutos, joka tapahtuu uusissa käännynnäisissä, varsinkin pienissä pojissa, nuorissa miehissä ja isissä. Kun he käyvät kirkon kokouksissa, he haluavat näyttää samanlaisilta kuin lähetyssaarnaajat. Tämä kertoo paljon siitä, miten tärkeää on näyttää Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäseneltä.

Profeettojen sanat muinaisissa pyhissä kirjoituksissa sekä nykyajan ilmoituksissa ovat myös pyhiä. Ne ovat Herran sanat meille. Suhtautukaa niihin kunnioituksella kuuntelemalla tarkasti ja sitten muuttamalla elämänne niiden mukaiseksi.

Kehotan teitä, nuoret, omaksumaan tavan osoittaa aina kunnioitusta, kohteliaisuutta ja hienotunteisuutta sekä omia vanhempianne että muita kohtaan, varsinkin itseänne vanhempia ihmisiä kohtaan. Isäni opetti minulle, että jokaisella ihmisellä niin kirkossa kuin sen ulkopuolellakin on arvonimi, kuten herra, rouva, veli, sisar, piispa, vanhin tai presidentti, ja että heitä tulisi puhutella kunnioittavasti. Kun olin kuusivuotias, isä teki tämän periaatteen minulle selväksi tehtyäni sen kauhean virheen, että kutsuin lähikauppamme kauppiasta tämän etunimellä. Lähdettyämme kaupasta isä opetti minulle lujasti, että olin osoittanut kunnioituksen puutetta olemalla niin tuttavallinen vanhempaa henkilöä kohtaan. En ole koskaan unohtanut sitä kokemusta, enkä ole 60 vuoden jälkeenkään unohtanut sen kauppiaan nimeä. Muistan jopa hänen etunimensäkin.

Toiseksi on välttämätöntä oppia käskyt ja noudattaa niitä omasta valinnasta. Ennen kuin voitte noudattaa käskyjä, teidän täytyy oppia tuntemaan ne. Te opitte käskyt, kun teitä opetetaan. Juuri siksi perheillat, kirkon luokat ja seminaari ovat niin tärkeitä. Te tunnette käskyt Hengen kautta rukoilemalla, henkilökohtaisesti tutkimalla ja omakohtaisen ilmoituksen avulla.

Teidän tulee pitää mielenne puhtaana, jotta voitte tunnistaa Hengen hiljaiset kuiskaukset ja toimia niiden mukaisesti. Valikoikaa huolella se tieto, jonka päästätte sisälle mieleenne. Karttakaa maailman äänekästä sekamelskaa. Televisio, elokuvat ja varsinkin Internet voivat tarjota avoimen ikkunan, josta voitte katsella maailman kaukaisiin ääriin. Ne voivat antaa teille tietoa, joka on kohottavaa, hyvää ja innoittavaa. Mutta väärin käytettynä tämä joukkoviestintätekniikka voi täyttää mielenne niin turmiollisilla ajatuksilla, ettette enää kykene kuulemaan Hengen vienoa kuiskausta. Eläkää jokainen päivä niin, että voitte olla sopusoinnussa Hengen kanssa, kuten poikaprofeetta Samuel, niin pystytte vastaamaan Herralle: "Puhu, Herra, palvelijasi kuulee" (1. Sam. 3:9).

Kolmanneksi on välttämätöntä kasvattaa itsessä rakkaus Vapahtajaa kohtaan. Tieto Vapahtajasta kuuluu luonnollisena osana uskonnolliseen kasvatukseemme. Vapahtajan tunteminen edellyttää henkilökohtaista kuuliaisuutta, rukousta, Hengen läheisyyttä ja ilmoitusta.

Haluan puhua hetkisen teidän opettajillenne: Te vanhemmat, pappeusjohtajat, piispat ja vaarnanjohtajat sekä Alkeisyhdistyksen, Nuorten Naisten, Nuorten Miesten ja pyhäkoulun opettajat. Herra on muistuttanut jokaiselle: "Sielut ovat kallisarvoiset Jumalan silmissä" (LK 18:10). Meillä jokaisella on vastuullinen tehtävä opettaa ja johtaa näitä ihania nuoria miehiä ja nuoria naisia sekä koskettaa heidän elämäänsä omalla esimerkillämme. Kuten laulussa sanotaan: "Kuinka voivat he tietää, ellemme heille [kerro]?" Ja kenties voisimme lisätä: "Kuinka voivat he tietää, ellemme heille näytä?" (Children's Songbook, s. 182­185.)

Jokaisella johtajalla ja jokaisella opettajalla jokaisessa maailman kolkassa on vastuullinen tehtävä opettaa evankeliumia Hengen kautta. Niillä pojilla ja tytöillä, joita te opetatte, on mahdollisuudet tulla sekä merkittäviksi isiksi ja äideiksi että tuleviksi, kunnioitetuiksi kirkon johtajiksi. Toivon, että te voitte nähdä mielessänne jokaisen heistä heidän tärkeissä tulevissa tehtävissään. Jossakin joku opettaja todellakin opettaa erästä nuorta poikaa, joka jonakin päivänä istuu näillä istuimilla palvellessaan Herran profeettana. Kuinka ihana mahdollisuus teillä onkaan.

Palaan nyt sinuun, nuori ystäväni, joka heiluttelit solmiota, niin, se todellakin olet sinä. Sinusta ja miljoonista sinun kaltaisistasi ­ jos valmistaudutte hyvin ­ tulee uskollisia kirkon äitejä ja isiä sekä Herran tulevia johtajia. Teistä tulee niitä opettajia ja johtajia, jotka jatkavat kirkon vakiinnuttamista kaikkialle maailmaan. Haluatte todennäköisesti aika ajoin katsoa peiliin ja muistuttaa itseänne edessänne olevasta suuresta tehtävästä, ja kenties haluaisitte jopa heiluttaa solmiotanne vain muistuttaaksenne itseänne edessänne olevasta tärkeästä tehtävästä. Olkaa tehtävissänne luotettavia ja yleviä.

Rukoukseni on, että te nuoret kasvattaisitte itsessänne kunnioituksen tunteen pyhiä asioita kohtaan, arvostuksen tunteen vanhempia ihmisiä kohtaan sekä halun pitää käskyt. Rukoilen, että te opitte tuntemaan Vapahtajan ja että Hänen sovitustaan koskeva ymmärryksenne jatkuvasti lisääntyy. Pyydän Herraa auttamaan teitä läpi elämänne, niin että te voisitte liittää oman todistuksenne nykyajan elävien profeettojen ja apostolien todistukseen heidän julistaessaan: "Hänen asianmukaisesti asetettuina apostoleinaan me todistamme, että Jeesus on elävä Kristus, Jumalan kuolematon Poika. Hän on suuri kuningas Immanuel, joka seisoo tällä hetkellä Isänsä oikealla puolella. Hän on maailman valkeus, elämä ja toivo. Hänen tiensä on se polku, joka johtaa onneen tässä elämässä ja iankaikkiseen elämään tulevassa maailmassa. Jumalalle kiitos Hänen jumalallisen Poikansa vertaansa vailla olevasta lahjasta." (Elävä Kristus ­ Apostolien todistus). Tästä minäkin todistan Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

 
© 2008 Intellectual Reserve, Inc. All rights reserved.   Rights and use information.  Privacy policy