The Christus statueMyöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko Etsi | Palaute | Sivustokartta | Ohje | Maakohtaiset sivut |
Kotisivu Kielet Päävalikko
Yleiskonferenssi
lokakuu 2000
Tämä suurenmoinen vuosi 2000

Tämä suurenmoinen vuosi 2000

Presidentti Gordon B. Hinckley

"Tässä työssä on elinvoimaa, jollaista ei ole koskaan aiemmin tässä määrin nähty."

Presidentti Gordon B. Hinckley

Veljeni ja sisareni, olette suuri innoituksen lähde. Kun katson tätä valtavaa kuulijakuntaa ja oivallan, että teitä on paljon enemmän ympäri maailmaa, sydämeni täyttää suuri rakkaus teitä kaikkia kohtaan. Olette suurenmoinen kansa. Rukoilen, että Pyhä Henki ohjaisi minua puhuessani teille.

Ennen kuin astuin tähän rakennukseen tänä aamuna, sinetöimme tämän suurenmoisen uuden rakennuksen kulmakiven päällyskiven sen merkiksi, että tämä rakennus on nyt valmis.

Me vaalimme kulmakiven vertauskuvallisuutta Jumalan Pojan muistoksi, Hänen, jonka elämälle ja palvelutehtävälle tämä kirkko on rakennettu. Hän ja vain Hän on Pääkulmakivi. Hänen ympärilleen rakentuu apostolien ja profeettojen vahva perustus ja kaiken tämän päälle liittyy koko rakennus yhteen muodostaen kirkon (ks. Ef. 2:21).

Tunnustakaamme siis ­ samoin kuin muistutin ryhmää, joka oli kokoontuneena tänä aamuna kulmakiviseremoniaan ­ että tämä vertauskuva kuvaa maailman Lunastajaa, Jumalan Poikaa, Herraa Jeesusta Kristusta, jonka nimeä tämä kirkko kantaa.

Olen hyvin kiitollinen siitä, että rakennus on nyt täysin valmis. Me kokoonnuimme tänne huhtikuun konferenssiimme ja erääseen toiseen tilaisuuteen viime kesäkuussa. Silloin tämä ei ollut aivan valmis. Nyt tämä rakennus on julistettu täysin valmiiksi ja on saanut pysyvän käyttöluvan.

Tämä vuosi 2000 on ollut merkittävä vuosi kirkolle. Me olemme laajentuneet kaikkialle maailmaan. Olemme ylittäneet 11 miljoonan jäsenen rajan. Se on todella merkittävää.

Olin paikalla vuonna 1947, kun kirkko vietti pioneerien tänne saapumisen satavuotisjuhlaa. Tuolloin vihittiin "Tämä on se paikka" -muistomerkki. Tabernaakkelissa oli suuri juhla ja näytelmä, joka kuvasi kirkon maailmanlaajuista tehtävää. Kaikkien juhlallisuuksien johtoteemana oli, että kirkko oli saavuttanut kasvussaan miljoonan jäsenen rajan. Noin puolet heistä asui Utahissa. Nyt vain noin 15 % asuu täällä, ja silti meillä on täällä enemmän jäseniä kuin koskaan aiemmin. Kun ajattelen, että tänään meillä on 11 miljoonaa jäsentä, tämä mahtava ja ihana seikka tuo mieleen lupauksen tulevaisuudesta.

Olemme levittäytyneet ympäri maailmaa kaikkialle, minne meidän on sallittu mennä. Olemme opettaneet evankeliumia sellaisena kuin se on ilmoitettu tässä aikojen täyttymisen armotaloudessa. Olemme nyt levittäytymässä alueille, joista tuskin edes puhuttiin vuonna 1947. Lähetystyömme on laajentunut ihmeellisellä tavalla.

Luulen käyneeni useimmissa paikoissa, missä kirkko on järjestetty. Olen löytänyt ihania ihmisiä kaikkialta. He ovat myöhempien aikojen pyhiä sanan todellisimmassa merkityksessä. He pyrkivät elämään käskyjen mukaan.

Kun olen tavannut heitä ja keskustellut heidän kanssaan, olen oppinut Paavalin sanojen todellisen merkityksen:

"Yhdestä ihmisestä [Jumala] on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat,

jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet. 'Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä:

hänessä me elämme, liikumme ja olemme. ­ ­ "Me olemme myös hänen sukuaan.'" (Ap. t. 17:26­28.)

Meistä on tullut suuri yleismaailmallinen yhteisö, valtava veljien ja sisarien perhe Herrassa. Tässä miesten ja naisten, poikien ja tyttöjen, kaikkien Korkeimman pyhien suuressa kansanliikkeessä me laulamme marssiessamme eteenpäin:

Mun silmäni on nähneet Herran tulon kirkkauden;
Hän polkee viinikuurnan, tuhoo vihan rypäleet.
Hän päästää irti kauhistavan miekan kiivauden;
Totuus eteenpäin marssien.
("Battle Hymn of the Republic", Hymns, 60.)

Tässä työssä on elinvoimaa, jollaista ei ole koskaan aiemmin tässä määrin nähty.

Koulutuksen alueella olemme perustaneet seminaari- ja instituuttiohjelman kaikkialle, missä kirkko on aloittanut toimintansa. Se vaikuttaa oppilaiden elämään ympäri maailman. Instituutissa nuoret aikuiset löytävät mukavaa seuraa, oppivat, seurustelevat keskenään ja jopa löytävät aviomiehen tai -vaimon samoin uskovien keskuudesta.

Viime kuukausien aikana olemme ilmoittaneet, että Ricks College, erinomainen, uraauurtava oppilaitos, jonka tarjoama koulutus on tähän asti ollut kaksivuotista, laajenee tarjoamaan nelivuotista koulutusta ja muuttuu nimeltään BYU­Idahoksi. Tarkoituksena ei ole millään tavoin väheksyä sen suuren miehen nimeä, jonka mukaan koulu sai nimensä. Tämä laajentaa monien nuorten miesten ja naisten koulutusmahdollisuuksia. Hyvästä oppilaitoksesta tulee näin entistäkin parempi. Tällä tavoin kirkko pyrkii laajentamaan maallisen koulutuksen mahdollisuuksia tämän kirkon koulun puitteissa, jossa opetetaan uskoa elävään Jumalaan ja Hänen jumalalliseen Poikaansa, meidän Herraamme.

Toinen seikka, jolla on merkittävät seuraukset ja joka on korostunut tämän vuoden 2000 aikana, on temppelien rakentaminen. Se on ollut ihme. Viime sunnuntaina vihimme Bostonissa Massachusettsissa kirkon sadannen toiminnassa olevan temppelin.

Tulin ensimmäiseen presidenttikuntaan heinäkuussa 1981 presidentti Kimballin neuvonantajaksi. Sen jälkeen on vihitty käyttöön 81 näistä sadasta temppelistä. Silloin oli toiminnassa vain 19 temppeliä.

Viisikymmentäkolme uutta temppeliä ­ yli puolet nyt toimivasta sadasta temppelistä ­ on vihitty sen jälkeen kun minut viisi vuotta sitten asetettiin kirkon presidentiksi. Mainitsen tämän vain muistuttaakseni teitä tämän dramaattisen kasvuvauhdin kiihtymisestä.

Kun konferenssissa ilmoitin, että toivon meidän näkevän sadannen temppelin vihkimisen ennen vuoden 2000 päättymistä, mietin, olisiko se mahdollista. En osaa kyllin kiittää niitä monia miehiä ja naisia, jotka ovat tehneet pitkää ja uutteraa työpäivää saadakseen tämän ihmeen aikaan. Jotkut näistä uusista temppeleistä ovat pienempiä. Mutta jokainen toimitus, joka voidaan suorittaa Suolajärven temppelissä, joka on suurin, voidaan suorittaa näissä pienemmissä temppeleissä. Nämä temppelit on tarkoitettu yksinomaan toimitusten suorittamista varten. Ne ovat kauniita rakennuksia ja joka suhteessa hyvin rakennettuja. Ja niiden ansiosta tuhansien ja taas tuhansien jäsentemme on paljon helpompaa matkustaa Herran huoneeseen.

Jatkamme temppeleiden rakentamista. Ennen tämän vuoden loppua vihimme vielä kolme temppeliä. Jatkamme niiden rakentamista tulevaisuudessakin mutta emme ehkä samaan tahtiin kuin tämän vuoden aikana, mutta näitä pyhiä huoneita rakennetaan edelleenkin jatkuvasti kansamme tarpeisiin.

Kansamme on syvästi kiitollista. Toivon ja uskon, että Herra on mielissään.

Ja uutena merkittävänä saavutuksena tänä vuonna me vihimme nyt tänään tämän suuren konferenssikeskuksen. Tämä rakennus on merkittävä ja ainutlaatuinen. Kun tätä ensimmäisen kerran mietittiin ja suunniteltiin, tarkoituksemme ei ollut rakentaa maailman suurinta jumalanpalvelushuonetta. Me halusimme suunnitelman, joka vastaisi kansamme tarpeita.

Tabernaakkeli, joka on palvellut meitä erinomaisesti yli vuosisadan, oli jo yksinkertaisesti riittämätön tarpeisiimme.

Tämän keskuksen rakentamiseen ryhtyminen oli suuri ja vakava asia. Tietenkin me olimme tietoisia kaikista sähköisistä keinoista välittää puhujakorokkeelta esitetyt sanomat kaikkialle. Mutta olimme myös tietoisia siitä, että hyvin monet halusivat istua samassa salissa puhujan kanssa, kuten on tilanne tänä aamuna. Kuten sanoin ilmoittaessani päätöksestä aloittaa rakentaminen: "Tämän keskuksen rakentaminen on ollut rohkea hanke. Kannoimme siitä huolta. ­ ­ Kuuntelimme sitä koskevia Hengen kuiskauksia [kun rukoilimme siitä]. Ja vasta kun tunsimme Herran vahvistavan äänen, me päätimme edetä." ("Kaikkeen maailmaan todistuksena", Liahona, heinäkuu 2000, s. 4.)

Ilmoitin päätöksestämme huhtikuun 1996 yleiskonferenssissa. Sanoin tuossa tilaisuudessa:

"Olen pahoillani siitä, etteivät kaikki, jotka haluaisivat tulla kanssamme tabernaakkeliin tänä aamuna, voi päästä sisään. Ulkona temppeliaukiolla on paljon kuulijoita. ­ ­

Toivoisin sydämestäni, että kaikki, jotka haluavat tulla sisään, voisivat tulla. Noin vuosi sitten ehdotin veljille, että kenties on koittanut aika, jolloin meidän pitäisi tutkia mahdollisuutta rakentaa toinen pyhitetty kokouspaikka, mittasuhteiltaan paljon suurempi, niin että siihen mahtuisi ihmisiä kolme, neljä kertaa enemmän kuin tähän tabernaakkeliin mahtuu." ("Tämä ihana pääsiäisaamu", Valkeus, heinäkuu 1996, s. 66.)

Vähän yli vuotta myöhemmin oli maanmurtotilaisuus, joka pidettiin 24. heinäkuuta 1997, esivanhempiemme tähän laaksoon saapumisen 150-vuotispäivänä.

Maanmurtotilaisuuden päätteeksi presidentti Packer piti loppurukouksen. Rukouksessaan hän pyysi, että Herra varjelisi henkeäni, niin että voisin olla mukana tämän uuden rakennuksen vihkimistilaisuudessa. Olen kiitollinen tuohon pyyntöön saadusta ilmiselvästä vastauksesta.

Tänään me vihimme keskuksen rakennukseksi, jossa voimme palvella Jumalaa, iankaikkista Isää, ja Hänen ainoaa Poikaansa, Herraa Jeesusta Kristusta. Me toivomme ja rukoilemme, että tältä korokkeelta välittyy edelleenkin maailmaan julistuksia todistuksesta ja opista, uskosta elävään Jumalaan ja kiitollisuudesta Lunastajamme suuresta sovitusuhrista.

Me vihimme tämän myös huoneeksi, jossa voidaan esittää luonteeltaan korkeatasoista taidetta.

Täällä tämä loistava tabernaakkelikuoro laulaa kiitoshymnejä. Täällä muut musiikkiryhmät esiintyvät viihdyttäen suuria joukkoja. Täällä esitetään näytelmiä, jotka kuvaavat kauniisti ja taiteellisesti tämän liikkeen historiaa sekä monia muita aiheita.

Kyvykkäät ammattilaiset ovat rakentaneet tämän keskuksen parhaimmista materiaaleista. Olemme kiitollisuudenvelassa kaikille, jotka ovat osallistuneet tämän suurenmoisen keskuksen rakentamiseen kirkon konferensseja ja muita tarkoituksia varten.

Me aavistamme muidenkin ryhmien haluavan käyttää tätä rakennusta. Teemme sen mahdolliseksi säännöin, jotka varmistavat sen, että sitä käytetään sopusoinnussa niiden tarkoitusperien kanssa, joita varten se tänään vihitään.

Kyseessä ei ole museoesine, vaikka arkkitehtuuri onkin erinomaista. Kyseessä on paikka, jota käytetään Kaikkivaltiaan kunniaksi ja Hänen ikuisten tarkoitustensa toteuttamiseksi.

Olen hyvin kiitollinen siitä, että meillä on tämä keskus. Olen hyvin kiitollinen siitä, että se on valmis. Urkuja täytyy vielä hieman virittää, ja se kestää jonkin aikaa. Suosittelen, että tutustutte tätä aihetta käsitteleviin erinomaisiin artikkeleihin, jotka ilmestyvät Ensignin lokakuun numerossa.

Kun tarkastelen tätä aivan temppelin vieressä sijaitsevaa suurenmoista rakennusta, mieleeni tulevat Jesajan suuret profeetalliset sanat:

"Tulee vielä aika, jolloin Herran pyhäkön vuori seisoo lujana. Ylimpänä vuorista se kohoaa, korkeimpana kukkuloista, ja kansat virtaavat sinne.

Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: ­ Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, nouskaamme Jaakobin Jumalan pyhäkköön! Hän opastaa meitä tiellään, ja me, me tahdomme kulkea hänen polkujaan, sillä Siionista tulee Herran sana ja Jerusalemista kaikuu Jumalan puhe. ­ ­

Jaakobin lapset, tulkaa, vaeltakaamme Herran valossa!" (Jes. 2:2­3, 5.)

Uskon, että tämä profetia koskee historiallista ja ihanaa Suolajärven temppeliä. Mutta uskon myös, että se liittyy tähän suurenmoiseen keskukseen. Sillä tältä korokkeelta kaikuu Jumalan laki samoin kuin Herran sana ja todistus.

Siunatkoon Jumala meitä kansana. Olemme löytäneet uuden vauhdin tämän vuosituhannen ensimmäisenä vuonna. Vaeltakaamme suuren Jehovan, Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalan, jalanjäljissä. Vaeltakaamme Hänen valossaan, joka oli maailman Messias, Jumalan Poika, ja joka sanoi itsestään: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani." (Joh. 14:6.) Tämä on nöyrä rukoukseni Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

OHJEET HOOSIANNA-HUUTOON

Veljet ja sisaret, pidän hetken kuluttua vihkimisrukouksen, johon te kaikki voitte liittyä mukaan. Välittömästi vihkimisrukouksen päätyttyä pyydämme teitä kaikkia, jotka haluatte osallistua siihen, nousemaan ja esittämään kanssamme hoosianna-huudon. Tämä pyhä tervehdys Isälle ja Pojalle esitetään jokaisen temppelin vihkimisen yhteydessä. Se on esitetty myös muutamassa historiallisesti merkittävässä tilaisuudessa kuten Suolajärven temppelin lakikiven asettamistilaisuudessa ja kirkon viettäessä satavuotisjuhlaansa vuoden 1930 yleiskonferenssissa. Meistä on sopivaa esittää huuto täällä vihkiessämme tämän suuren rakennuksen. Sen kaltaisen rakentamiseen emme ehkä enää koskaan ryhdy. Jos tiedotusvälineissä mainitaan tästä, ymmärrettäköön, että tämä on meille hyvin pyhä ja henkilökohtainen asia. Me pyydämme heitä suhtautumaan siihen hienotunteisesti ja kunnioittavasti.

Näytän nyt, kuinka huuto esitetään. Kaikki ottavat puhtaan valkoisen nenäliinan, pitävät sitä kädessä yhdestä kulmasta ja sanovat sitä heiluttaen yhteen ääneen "hoosianna, hoosianna, hoosianna Jumalalle ja Karitsalle" kolmeen kertaan ja sen jälkeen "aamen, aamen ja aamen".

Toistan, että ne, jotka haluavat osallistua huutoon, nousevat seisomaan ja esittävät huudon välittömästi vihkimisrukouksen jälkeen. Ne, jotka haluavat istua, voivat tehdä niin. Ellei teillä ole valkoista nenäliinaa, voitte heiluttaa kättänne. Ne, jotka ovat muualla kuin täällä, voivat yhtyä huutoon, jos olosuhteet ovat siihen sopivat.

Huudon päätyttyä tabernaakkelikuoro laulaa ilman eri ilmoitusta Hoosianna-hymnin ["Hosannah Anthem"], jonka Evan Stephens sävelsi Suolajärven temppelin vihkiäisiin vuonna 1893. Kuoronjohtajan merkistä yleisö laulaa yhdessä kuoron kanssa W. W. Phelpsin kirjoittaman laulun "Nyt liekkinä loistavi Henki Herran", joka laulettiin ensimmäisen kerran Kirtlandin temppelin vihkiäisissä vuonna 1836.

Sen jälkeen loppurukouksen pitää veli W. Don Ladd seitsemänkymmenen koorumista, ja konferenssi jatkuu jälleen kello 14 tänään iltapäivällä.

Rakkaat veljet ja sisaret, pyydän teitä nyt painamaan päänne ja sulkemaan silmänne, niin että voimme yhtyä vihkimisrukoukseen.

VIHKIMISRUKOUS

Oi Jumala, iankaikkinen Isämme, kiitollisin sydämin me lähestymme Sinua rukouksessa tänä historiallisena sapatinpäivänä, kun vihimme tämän suurenmoisen konferenssikeskuksen.

Tämä rakennus on pystytetty Sinun kunniaksesi ja kirkkaudeksesi. Tämä on osa suurten rakennusten ryhmää, jotka on vihitty Sinun tarkoitustesi toteuttamiseksi ja Sinun työsi eteenpäin viemiseksi. Tämä rakennus on pyhän temppelin vieressä, jota esivanhempamme rakensivat yli 40 vuoden ajan. Julkisivu on kohti historiallista tabernaakkelia, joka on palvellut kansaasi hyvin yli vuosisadan ajan. Lähellä on Assembly Hall, jota käytetään moniin eri tarkoituksiin.

Melko lähellä ovat kirkon toimistorakennus, hallintorakennus ja Joseph Smithin muistorakennus. Lähellä ovat myös Lion House ja Beehive House, jotka molemmat ovat luonteeltaan historiallisia. Toisessa suunnassa ovat kirkon historia- ja taidemuseo sekä sukututkimuskirjasto.

Tästä suurenmoisesta uudesta rakennuksesta on näköala niihin kaikkiin ja se täydentää niiden moninaisuutta, käyttökelpoisuutta ja kauneutta. Yhdessä ne todistavat työsi väkevyydestä ja elinvoimasta sekä muodostavat kirkkosi päämajan ja lähteen, josta totuus vierii eteenpäin täyttäen koko maailman.

Me kiitämme Sinua hyvin monista työlleen omistautuneista ja erittäin taitavista miehistä ja naisista, jotka ovat tehneet pitkään ja uutterasti työtä saadakseen tämän valmiiksi. Anna heidän tuntea ylpeyttä saavutuksistaan.

Ollessamme kokoontuneina tähän kirkkosi suureen yleiskonferenssiin, jonka kokoukset välittyvät ihmisille ympäri maailman, me painamme kunnioittavasti päämme edessäsi.

Sinulta saamamme pyhän pappeuden valtuudella ja ainoan Poikasi, Herran Jeesuksen Kristuksen, nimessä me vihimme ja pyhitämme tämän Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon konferenssikeskuksen. Me vihimme sen Sinulle, Isällemme ja Jumalallemme, ja rakkaalle Pojallesi, Lunastajallemme, jonka nimeä kirkkosi kantaa.

Me vihimme sen kansasi kokoontumispaikaksi, jonne he voivat tulla yhteen kuulemaan Herran sanaa sellaisena kuin sen puhuvat palvelijasi, jotka toimivat profeettoina, näkijöinä ja ilmoituksensaajina sekä todistajina maailmalle siitä, että Herra Jeesus Kristus todella elää ja että Hänen nimensä on ainoa nimi, jonka kautta ihmiset voivat pelastua.

Me vihimme sen aina perustuksista, joilla se lepää, sen tornin huippuun asti. Me vihimme tämän mahtavan juhlasalin, joka on suunnittelultaan ja mittasuhteiltaan ainutlaatuinen ja joka on rakennettu tarjoamaan paikan niille tuhansille, jotka tulevina vuosina kokoontuvat tänne palvelemaan Sinua ja nauttimaan tervehenkisestä ja ihanasta viihteestä.

Lausuttakoon Sinun nimesi tällä korokkeella kunnioituksen ja rakkauden hengessä. Muistettakoon Poikasi nimeä jatkuvasti pyhyydessä. Kuulukoon todistus jumalallisesta työstäsi täältä kaikkialle maailmaan. Julistettakoon vanhurskautta ja tuomittakoon pahuus. Puhuttakoon uskon sanomaa rohkeasti ja vakuuttavasti. Kaikukoon oppisi julistus kansoille.

Vaikka maa järisisi, säilyköön tämä suurenmoinen rakennus lujana ja turvallisena valppaan huolenpitosi alla. Älköön koskaan tässä salissa kohotettako pahuuden ääntä halventamaan Sinua, Poikaasi, palautettua kirkkoasi tai sen profeettoja ja johtajia, jotka ovat johtaneet sitä vuosien varrella. Suojele tätä rakennusta luonnon myrskyiltä sekä ilkityöntekijöiden ja tuhoojien häpäiseviltä käsiltä. Suojele sitä konflikteilta ja terroriteoilta. Katsokoot kaikki ohikulkijat, kuuluivatpa he mihin uskontokuntaan hyvänsä, tätä rakennusta arvostaen ja ihaillen.

Olkoon tämä suuri juhlasali korkeatasoisen viihteen esityspaikka, koti sellaiselle taiteelle, joka on kohottavaa ja joka vahvistaa kansan kulttuuria. Älköön täällä koskaan esitettäkö mitään, mikä ei ole arvokasta, tai mitään, mikä ei tuo esiin jumalallisen luontosi mukaista kauneutta.

Me vihimme suuret urut, kauniit aulat ja muut huoneet, pysäköintialueen ja kaikki muut tähän rakennukseen kuuluvat tilat ja välineet. Olkoon kaikki niin sisällä kuin ulkonakin kaunista katsojan silmissä. Olkoon tämä huone monikäyttöinen, kulttuurihuone, taidehuone, jumalanpalvelushuone, uskon huone, Jumalan huone.

Ilmaiskoon se kansasi julistusta, että "jos on jotakin hyveellistä, rakastettavaa, hyvältä kuuluvaa tai kiitettävää, sitä me etsimme" (13. uskonkappale).

Isä, kun me nyt vihimme tämän konferenssikeskuksen, me vihimme samalla myös sen yhteydessä olevan teatterin. Se on kaunis rakennus, suunniteltu palvelemaan kokouspaikkana, esittävän taiteen pitopaikkana ja monenlaisissa muissa ylentävissä käyttötarkoituksissa, jotka edistävät kaikkea sitä, mikä on kaunista ja jalostavaa. Suojele ja siunaa sitä samoin kuin olemme rukoilleet Sinua suojelemaan ja siunaamaan konferenssikeskusta.

Vihimme tänä päivänä myös pysäköintitilat, jotka on rakennettu Main Streetin alle, sekä kaikki parannustyöt, joita on tehty aivan Herran huoneen, Jumalamme temppelin, edessä olevalle alueelle.

Pidettäköön tätä paikkaa rauhan tyyssijana, keitaana keskellä kiireistä kaupunkia. Olkoon se paikka, jossa väsynyt voi istahtaa mietiskelemään sitä, mikä on Jumalan, sekä luonnon kauneutta. Kaunistukseksi käytetyt puut ja pensaat, kukat ja vesi luovat kaikki yhdessä hiljaisen kauneuden saarekkeen keskelle tätä suurta kukoistavaa yhteisöä. Saakoon kirkkosi jäsenten halu parantaa ja kaunistaa tätä aluetta arvostusta kaikilta ohikulkijoilta.

Rukoilemme, että yhä useammat suhtautuisivat myönteisesti siihen, mitä on tehty, niin että se saavuttaisi yleismaailmallisen hyväksynnän ja arvostuksen. Me rukoilemme siunauksiasi tälle yhteisölle ja tälle osavaltiolle. Tämä on aluetta, jonne kansasi tuli etsimään turvaa kokemaltaan sorrolta. Nyt tästä on tullut suuri yleismaailmallinen yhteisö, jonne on kerääntynyt ihmisiä kaikkialta tästä maasta ja koko maailmasta. Huomatkoot kaikki täällä asuvat ja tänne tulevat yhteisön ainutlaatuisen ja miellyttävän ilmapiirin. Suo, että me kirkkosi jäsenet olisimme vieraanvaraisia ja ystävällisiä. Suo, että säilyttäisimme ne mittapuut ja tavat, joista meidät tunnetaan, ja että sallisimme muille etuoikeuden palvella "miten, missä ja mitä tahansa" (11. uskonkappale).

Siunaa meitä, niin että olisimme hyviä lähimmäisiä ja avuliaita kaikille. Kohottakaamme jokaisen ahdingossa olevan kädet ja voimistakaamme heidän rauenneet polvensa. Eläkäämme kaikki rauhassa toinen toistamme arvostaen ja kunnioittaen.

Kaikkivaltias Jumala, olemme hyvin kiitollisia ihanista siunauksistasi, joita olemme saaneet. Ota vastaan kiitollisuutemme. Pidä muinaiset lupauksesi niille, jotka lahjoittavat kymmenyksensä ja uhrinsa, joiden ansiosta tämä kaikki on ollut mahdollista. Avaa taivaan ikkunat ja vuodata heille siunauksia.

Me rakastamme Sinua ja jumalallista Poikaasi. Me haluamme tehdä tahtosi. Me ylistämme pyhää nimeäsi. Me kohotamme äänemme ylistyshymneihin. Me todistamme Sinusta ja Lunastajastamme, verrattomasta Pojastasi. Majesteettinen on Sinun tiesi, loistava on iankaikkisen suunnitelmasi kudos kaikille, jotka vaeltavat kuuliaisina Sinulle.

Rukoilemme, että soisit meille hyväksyvän hymysi. Herramme Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.

 
© 2009 Intellectual Reserve, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.   Tekijän- ja käyttöoikeudet.  Yksityisyyden suoja