The Christus statueMyöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko Etsi | Palaute | Sivustokartta | Ohje | Maakohtaiset sivut |
Kotisivu Kielet Päävalikko
Yleiskonferenssi
huhtikuu 2001
Tärkeimmät asiat ensin

Tärkeimmät asiat ensin

Vanhin Richard G. Scott
kahdentoista apostolin koorumista

"Tehkää maan päällä ollessanne kaikkenne saadaksenne ihanneperheen. Tässä teitä auttaa se, että pohditte perhejulistuksen periaatteita ja sovellatte niitä elämäänne."

Vanhin Richard G. Scott

Yhtä riemullisimmista hetkistä elämässänne – kun olitte täynnä odotusta, intoa ja kiitollisuutta – te ette pysty muistamaan. Tämä tapahtui kuolevaisuutta edeltävässä elämässä, kun teille kerrottiin, että vihdoinkin oli tullut teidän aikanne lähteä henkimaailmasta ja asua maan päällä kuolevaisessa ruumiissa. Tiesitte saavanne oppia omakohtaisen kokemuksen kautta ne asiat, jotka toisivat onnea maan päällä ja jotka lopulta johtaisivat teidät korotukseen ja iankaikkiseen elämään kirkastettuina, selestisinä olentoina pyhän Isänne ja Hänen rakkaan Poikansa kasvojen edessä. Ymmärsitte, että tulisitte kohtaamaan haasteita, koska eläisitte sekä vanhurskaiden että pahojen vaikutusten ympäröiminä. Päätitte kuitenkin varmasti, että olipa hinta mikä hyvänsä tai olivatpa ponnistelut, kärsimykset ja koetukset kuinka suuret tahansa, te selviytyisitte voittajina. Teidät oli säästetty tulemaan silloin, kun evankeliumin täyteys olisi maan päällä. Saapuisitte, kun Hänen kirkkonsa ja pyhien temppelitoimitusten suorittamiseen tarvittava pappeuden valtuus olisivat täällä. Odotitte syntyvänne kotiin, jossa vanhemmat rakastaisivat, hoivaisivat ja vahvistaisivat teitä sekä opettaisivat teille totuutta. Tiesitte, että aikanaan teillä olisi mahdollisuus muodostaa oma iankaikkinen perheenne aviomiehenä tai vaimona, isänä tai äitinä. Oi, kuinka teidän on täytynytkään iloita tästä mahdollisuudesta.

Seuraavat sanat ilmaisevat maan päällä olemisenne perimmäisen tarkoituksen:

"Tehkäämme maa, jonka päällä nämä saavat asua;

ja koetelkaamme heitä näin, nähdäksemme, tekevätkö he kaiken, mitä Herra heidän Jumalansa, käskee heidän tehdä;

ja niille, jotka säilyttävät ensimmäisen asemansa, annetaan lisää; mutta ne, jotka eivät säilytä ensimmäistä asemaansa, eivät saa kirkkautta samassa valtakunnassa niiden kanssa, jotka ensimmäisen asemansa säilyttävät; ja niille, jotka säilyttävät toisen asemansa, lisätään kirkkautta heidän päidensä päälle aina ja iankaikkisesti" (KH Aabr. 3:24–26).

Kun Aadam oli asetettu maan päälle, Jumala sanoi: "Tehkäämme ihmiselle apu, joka on hänelle sopiva, sillä ihmisen ei ole hyvä olla yksinänsä" (KH Aabr. 5:14). Aadam ja Eeva muodostivat ensimmäisen perheen. Jumala julisti: "Sen tähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa" (KH Moos. 3:24). He saivat lapsia, jotka myös muodostivat perheitä. "Mutta Aadam ja Eeva, hänen vaimonsa, eivät herjenneet Jumalaa avukseen huutamasta" (KH Moos. 5:16). Perhemalli, joka on olennainen osa Isän onnensuunnitelmaa, luotiin, ja tarvettamme huutaa alati Jumalaa avuksi tähdennettiin. Tällä hetkellä elätte osana tuota suunnitelmaa. Palautetun evankeliumin kautta tiedämme, että on olemassa ihanneperhe. Se on perhe, joka koostuu vanhurskaasta Melkisedekin pappeuden haltijasta ja häneen sinetöidystä vanhurskaasta vaimosta sekä lapsista, jotka ovat syntyneet liiton alaisina tai jotka on sinetöity vanhempiinsa. Äiti on kotona, ja rakkauden ja palvelemisen ilmapiirissä vanhemmat opettavat lapsilleen esimerkkinsä ja ohjeidensa avulla Herran teitä ja totuuksia. Vanhemmat toteuttavat Jumalan heille määräämiä tehtäviä, jotka on mainittu perhejulistuksessa. Lapset kasvavat eläen niiden opetusten mukaisesti, jotka heihin on juurrutettu syntymästä lähtien. Heidän luonteenpiirteikseen muodostuu kuuliaisuus, suoraselkäisyys, rakkaus Jumalaa kohtaan ja usko Hänen pyhään suunnitelmaansa. Aikanaan kukin lapsista etsii kumppanin, jolla on samanlaiset ihanteet ja pyrkimykset. Heidät sinetöidään temppelissä, he saavat lapsia, ja iankaikkinen suunnitelma jatkuu sukupolvien vahvistaessa toisiaan.

Pyrkikää koko maanpäällisen elämänne ajan toteuttamaan ahkerasti tämän elämän perimmäistä tarkoitusta ihanneperheen kautta. Jos ette ole vielä saavuttaneet tätä ihannetta, tehkää kaikkenne olemalla kuuliaisia ja uskomalla Herraan, jotta määrätietoisesti etenisitte niin lähelle sitä kuin mahdollista. Älkää antako minkään saada teitä luopumaan tästä tavoitteesta. Jos teidän täytyy tehdä olennaisia muutoksia henkilökohtaisessa elämässänne, tehkää ne. Kun teillä on tarpeeksi ikää ja kypsyyttä, hankkikaa itsellenne kaikki mahdolliset temppelin toimitukset. Jos niihin ei vielä tällä hetkellä kuulu sinetöinti temppelissä vanhurskaaseen puolisoon, eläkää sitä päivää varten. Rukoilkaa sen johdosta. Uskokaa, että se tulee osaksenne. Älkää koskaan tehkö mitään sellaista, mikä tekisi teidät siihen kelvottomiksi. Jos olette kadottaneet haaveenne iankaikkisesta avioliitosta, kaivakaa se uudelleen esiin. Jos unelmanne vaatii kärsivällisyyttä, antakaa sille sitä. Veljeni ja minä rukoilimme ja teimme työtä 30 vuotta, ennen kuin äitimme ja kirkkoon kuulumaton isämme sinetöitiin temppelissä. Älkää yrittäkö liikaa. Tehkää parhaanne. Emme pysty sanomaan, saadaanko tämä siunaus verhon tällä vai tuolla puolen, mutta Herra pitää lupauksensa. Äärettömässä viisaudessaan Hän tekee mahdolliseksi kaiken, minkä te olette kelvollisuudellanne oikeutettuja saamaan. Älkää lannistuko. Eläminen mahdollisimman lähellä ihannetta tuo paljon onnea, suurta tyydytystä ja huomattavaa kasvua täällä maan päällä tämänhetkisestä elämäntilanteestanne riippumatta.

Saatana tekee sotajoukkoineen kaikkensa estääkseen teitä saamasta toimituksia, jotka ovat ihanneperheelle välttämättömiä. Hän yrittää estää teitä keskittämästä ajatuksianne ja sydäntänne siihen, että kasvatatte vahvan perheen huolehtimalla lapsistanne Herran vaatimalla tavalla.

Onko mielenkiintoista ja jännittävää tehtävää niin paljon tai ovatko niin monet haasteet painamassa teitä, että teidän on vaikeaa keskittyä siihen, mikä on olennaista? Kun maailman asiat täyttävät elämän, väärät asiat saavat aivan liian usein tärkeimmän sijan. Silloin on helppo unohtaa elämän perimmäinen tarkoitus. Saatanalla on käytössään voimakas ase hyviä ihmisiä vastaan. Se on huomion siirtäminen toisaalle. Hän haluaisi, että hyvät ihmiset täyttäisivät elämänsä "hyvillä asioilla", niin ettei jäisi enää tilaa olennaisille asioille. Oletteko te huomaamattanne jääneet tähän ansaan?

"Ihmiset ovat vapaita lihan mukaan; ja kaikki, mikä on ihmiselle hyväksi, on heille annettu. Ja kaikkien ihmisten puolesta tehdyn suuren välitystyön tähden he voivat vapaasti valita vapauden ja iankaikkisen elämän taikka vankeuden ja kuoleman; – – sillä [perkele] pyrkii siihen, että kaikki ihmiset tulisivat onnettomiksi, kuten hän itse." (2. Ne. 2:27.)

Miksi teille on annettu vapaa tahtonne? Vain elääksenne iloista elämää ja valitaksenne niitä asioita, joita te haluatte tehdä? Vai onko tähän keskeisempi syy – voidaksenne tehdä niitä valintoja, jotka johtavat teidät täydellisemmin toteuttamaan tarkoitustanne täällä maan päällä sekä luomaan elämäänne asioiden tärkeysjärjestyksen, joka turvaa sen kehityksen ja onnen, jotka Herra haluaa teidän saavuttavan.

Tapasin äskettäin erään älykkään nuoren miehen, jolla oli suuret mahdollisuudet. Hän ei osannut päättää, lähtisikö hän lähetystyöhön vai ei. Hän on päättänyt, ettei mene vielä nyt yliopistoon. Vapaa-aikanaan hän tekee vain sitä, mitä haluaa. Hän ei käy töissä, koska hänen ei tarvitse ja koska se veisi aikaa huvittelulta. Hän läpäisi seminaarin ilman että suurestikaan ajatteli henkilökohtaisesti soveltaa hankkimaansa tietoa. Totesin: "Teet tänään päätöksiä, jotka näyttävät antavan sinulle haluamasi: helpon elämän runsaine nautintoineen eikä juurikaan uhrauksia. Voit tehdä sitä jonkin aikaa, mutta jokainen tekemäsi päätös kuitenkin rajoittaa tulevaisuuttasi. Suljet pois mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja. Tulee aika, eikä se ole kovinkaan kaukana, jolloin vietät loppuelämäsi tehden asioita, joita et halua tehdä, ja paikoissa, joissa et halua olla, koska et ole valmistautunut. Et käytä mahdollisuuksiasi hyväksesi."

Mainitsin, kuinka kaikki, mikä minulle on tärkeää, alkoi kypsyä lähetyskentällä. Lähetystyöpalvelu ei ole jotakin sellaista, mitä me teemme itseämme varten, ja kuitenkin se kasvattaa suuresti ja valmentaa tulevaisuutta varten. Lähetyssaarnaajat keskittyvät muihin ihmisiin eivätkä itseensä. He lähestyvät Herraa ja todella oppivat Hänen opetuksiaan. He löytävät ihmisiä, jotka kiinnostuvat heidän sanomastaan mutta eivät ole varmoja sen tärkeydestä. Lähetyssaarnaajat yrittävät kaikin keinoin – rukoilemalla, paastoamalla ja todistamalla – auttaa ihmisiä ottamaan totuuden vastaan. Lähetystyö opettaa olemaan Hengen johdatettavana, ymmärtämään maan päällä olemisemme tarkoituksen ja sen, kuinka täyttää se. Annoin hänelle siunauksen. Kun hän lähti, rukoilin vilpittömästi, että Herra auttaisi häntä asettamaan asiat oikeaan tärkeysjärjestykseen. Muutoin häneltä jää elämän tarkoitus täyttämättä.

Ajatelkaa jyrkkänä vastakohtana erään toisen nuoren miehen esimerkkiä. Olen vuosia seurannut, kuinka hänen vanhempansa ovat opettaneet häntä pienestä pitäen elämään horjumatta Jumalan käskyjen mukaan. Esimerkillään ja ohjeillaan he kasvattivat häntä totuudessa yhdessä muiden lasten rinnalla. He edistivät kurinalaisuuden ja uhrautuvaisuuden kehittymistä arvokkaiden päämäärien saavuttamiseksi. Tämä nuori mies valitsi uimisen juurruttaakseen luonteeseensa näitä ominaisuuksia. Varhaisaamun harjoitustunnit vaativat itsekuria ja uhrauksia. Ajan kuluessa hänestä tuli erinomainen tuossa urheilulajissa.

Sitten tulivat haasteet – esimerkiksi uintimestaruuskilpailut sunnuntaina. Osallistuisiko hän? Järkeilisikö hän poikkeuksen sääntöönsä olla uimatta sunnuntaisin auttaakseen joukkuettaan voittamaan mestaruuden? Ei, hän ei taipunut edes tovereittensa voimakkaan painostuksen alla. Häntä nimiteltiin ja jopa pahoinpideltiin fyysisesti. Mutta hän ei taipunut. Ystävien hyljeksintä, yksinäisyys ja painostus toivat mukanaan surun ja kyynelten hetkiä. Mutta hän ei taipunut. Hän sai oppia omakohtaisesti sen, mikä meidän jokaisen on tultava tuntemaan – Paavalin Timoteukselle antaman neuvon todellisuuden: "Mutta vainon kohteeksi joutuvat kaikki ne, jotka haluavat elää hurskaasti Kristuksen Jeesuksen omina" (2. Tim. 3:12). Vuosien saatossa tämä johdonmukainen vanhurskaan elämän malli – joka muodostuu sadoista oikeista päätöksistä, joista jotkut on tehty suurten haasteiden edessä – on kehittänyt luonteen, jossa on vahvuutta ja kykyä. Nyt kun hän on lähetyssaarnaaja, hänen toverinsa arvostavat häntä, koska hän osaa tehdä työtä, hän tuntee totuuden, hänen omistautumisensa on horjumatonta ja hän on päättäväinen kertomaan evankeliumista. Hän, joka oli aikaisemmin toveriensa hylkäämä, on nyt toveriensa kunnioittama johtaja. Onko näissä esimerkeissä sanomaa teille?

Vaikka tekemästämme hyvästä onkin usein seurauksena tervehenkistä hauskuutta, se ei ole kuitenkaan maan päällä olemisemme päätarkoitus. Pyrkikää tietämään, mikä on Herran tahto, ja tekemään se, älkääkä pelkästään sitä, mikä on miellyttävää tai mikä tekee elämästä helppoa. Olette saaneet Hänen onnensuunnitelmansa. Tiedätte, mitä teidän pitää tehdä, tai voitte päästä siitä selvyyteen tutkimisen ja rukouksen kautta. Tehkää se halukkaasti.

Herra julisti:

"Sillä katso, ei ole soveliasta, että minä käsken kaikessa; sillä se, joka pakotetaan kaikkeen, on laiska eikä ymmärtäväinen palvelija; siksi hän ei saa mitään palkkaa. – –

Ihmisten pitäisi tehdä innokkaasti työtä hyvän asian puolesta ja tehdä paljon omasta vapaasta tahdostaan ja olla paljon vanhurskauden aikaansaajina;

sillä heissä on voima toimia oman tahtonsa mukaan. Ja jos ihmiset tekevät hyvää, he eivät suinkaan jää palkkaansa vaille.

Mutta se, joka ei tee mitään, ennen kuin häntä käsketään, ja ottaa vastaan käskyn epäilevin sydämin ja vitkastelee sen täyttämisessä, on tuomittu." (LK 58:26–29.) Tämä tarkoittaa edistymisen ja kehittymisen pysähtymistä.

Meille kaikille on selviö, että ihminen saa sitä, mistä hän maksaa. Tämä on totta myös hengellisten asioiden kohdalla. Te saatte sitä, mitä maksatte kuuliaisuudesta, uskosta Jeesukseen Kristukseen ja niiden totuuksien ahkerasta soveltamisesta, joita olette oppineet omassa elämässänne. Se, mitä saatte, on luonteenne muovautuminen, voimavarojenne kasvu ja se, että täytätte menestyksellisesti täällä maan päällä olemisenne tarkoituksen – koeteltavana olemisen.

Kerta toisensa jälkeen hautajaisissa lausutaan, että vainaja perii selestisen kirkkauden kaikki siunaukset, vaikka hän ei ole millään tavalla tehnyt itseään oikeutetuksi niihin siten, että olisi saanut välttämättömät toimitukset ja pitänyt vaaditut liitot. Näin ei tule tapahtumaankaan. Tällaiset siunaukset voi ansaita vain täyttämällä Herran vaatimukset. Hänen armonsa ei syrjäytä Hänen lakinsa vaatimuksia. Ne pitää täyttää.

Jotkin paikat ovat pyhiä ja pyhitettyjä, ja niissä tuntuu olevan helpompi huomata Pyhän Hengen ohjaus. Temppeli on sellainen paikka. Etsikää rauhan ja hiljaisuuden tyyssija, missä voitte aika ajoin mietiskellä ja antaa Herran asettaa elämällenne suunnan. Meidän kaikkien täytyy silloin tällöin tarkistaa sijaintimme ja varmistua siitä, että olemme oikealla tiellä. Ehkäpä te joskus lähitulevaisuudessa hyödytte seuraavasta omakohtaisesta itsetutkistelun hetkestä:

Mitkä ovat tärkeimmät tavoitteeni, jotka minun pitää saavuttaa ollessani maan päällä?

Kuinka käytän vapaa-aikani? Käytänkö siitä jatkuvasti osan tärkeimpien tavoitteideni toteuttamiseen?

Teenkö jotakin, mitä tiedän ettei minun pitäisi tehdä? Jos on, teen parannuksen ja lopetan sen tekemisen nyt.

Silloin kun teillä on rauhallinen hetki, kirjoittakaa muistiin vastauksenne. Miettikää niitä. Tehkää mahdollisesti tarvittavat muutokset.

Asettakaa tärkeimmät asiat etusijalle. Tehkää maan päällä ollessanne kaikkenne saadaksenne ihanneperheen. Tässä teitä auttaa se, että pohditte perhejulistuksen periaatteita ja sovellatte niitä elämäänne. Todistan, että Herra elää. Hän rakastaa teitä. Kun elätte kelvollisesti ja etsitte vilpittömästi Hänen apuaan, Hän opastaa ja vahvistaa teitä tahtonsa tuntemisessa ja siinä, että te kykenette tekemään sen. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

 
© 2009 Intellectual Reserve, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.   Tekijän- ja käyttöoikeudet.  Yksityisyyden suoja