"Vaellat nöyrästi Jumalasi edessä" Vanhin Marlin K. Jensen seitsemänkymmenen koorumien johtokunnasta "Todellinen nöyryys johdattaa meidät väistämättä sanomaan Jumalalle: 'Tapahtukoon sinun tahtosi.'" Yksi viime lokakuun yleiskonferenssin mieleenpainuvista aiheista keskittyi siihen, että sen lisäksi, että olemme huolissamme siitä, mitä me teemme, meidän myöhempien aikojen pyhien tulisi kiinnittää huomiotamme myös siihen, mitä me olemme ja mitä meistä voi tulla.1 Tämä periaate mielessäni kuuntelin viime marraskuussa tarkkaavaisesti presidentti Hinckleyn puhetta kirkon nuorille. Hänen antamansa kuusi mittaamattoman arvokasta viisasta neuvoa kuvailivat sitä, mitä nuorten tulisi olla. Nämä neuvot koskettivat minua, ja varsinkin yksi niistä – nöyryys – kiinnosti minua erityisesti. Kun muutama viikko sitten mainitsin vaimolleni, että presidentti Hinckleyn puheen takia harkitsin tämänpäiväisen puheeni mahdolliseksi aiheeksi nöyryyttä, hän mietti hetken ja vastasi sitten pilke silmäkulmassaan: "Sittenhän sinulle jää vain muutama päivä aikaa hankkia sitä!" Tämän rohkaisemana olen pohtinut sitä, mitä kaikkea liittyy presidentti Hinckleyn kehotukseen olla nöyrä. Ensinnäkin, kenellekään ei pitäisi tulla yllätyksenä, että jotkut sijoittavat nöyryyden toivottavien ominaisuuksien listalla loppupäähän. Viime vuosina on kirjoitettu suosittuja kirjoja suoraselkäisyydestä, maalaisjärjestä, kohteliaisuudesta ja joukosta muita hyveitä, mutta näyttää siltä, että nöyryydelle on varsin pienet markkinat. Selvästikin näinä karkeina aikoina, kun meille opetetaan uhkailuun perustuvaa neuvottelutaitoa ja itsevarmuudesta on tullut liike-elämän malliesimerkki, niin niistä, jotka pyrkivät nöyryyteen, tulee pieni ja ylenkatsottu mutta ratkaisevan tärkeä vähemmistö. Tietoinen nöyryyteen pyrkiminen on myös ongelmallista. Kuulin kerran erään seitsenkymmen-kollegani sanovan nöyryydestä, että "jos luulet olevasi nöyrä, et ole". Hän ehdotti, että meidän pitäisi pyrkiä kehittämään nöyryyttä ja olla varmoja, ettemme tiedä, milloin meistä tulee nöyriä. Silloin me olisimme sitä. Mutta jos ikinä ajattelisimme olevamme nöyriä, me emme olisi sitä.2 Tämä on yksi asia, jonka C. S Lewis opettaa tunnetussa kirjassaan Paholaisen kirjeopisto. Kirjan 14. kirjeessä eräs hyvä mies, jota paholainen ja hänen oppipoikansa yrittävät värvätä puolelleen, kehittyy nöyryydessä, ja paholainen toteaa: "Se on hyvin paha." Suurella näkemyksellä Lewis esittää paholaisen ohjeen apulaiselleen: "Potilaastasi on tullut nöyrä. Oletko kiinnittänyt hänen huomionsa tuohon seikkaan?"3 Onneksi Vapahtaja on antanut meille mallin nöyryyden kehittämisestä. Kun Hänen opetuslapsensa lähestyivät Häntä ja kysyivät "Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?" Hän vastasi asettamalla lapsen heidän keskelleen ja sanomalla: "Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin Jumalan valtakunnassa."4 Tässä kohdassa Vapahtaja opettaa meille, että nöyräksi tuleminen on tulemista lapsen kaltaiseksi. Kuinka lapsen kaltaiseksi tullaan ja mitkä ovat niitä lapsenkaltaisia ominaisuuksia, joita meidän tulisi kehittää? Kuningas Benjamin tarjoaa ohjausta syvällisessä saarnassaan Mormonin Kirjassa: "Sillä luonnollinen ihminen on Jumalan vihollinen ja on ollut Aadamin lankeemuksesta lähtien ja on oleva iankaikkisesta iankaikkiseen, ellei hän noudata Pyhän Hengen kehoituksia ja riisu pois luonnollista ihmistä ja tule pyhäksi Herran Jeesuksen Kristuksen sovituksen kautta ja muutu lapsen kaltaiseksi, alistuvaiseksi, sävyisäksi, nöyräksi ja kärsivälliseksi, täyty rakkaudesta ja alistu halusta kaikkeen, mitä Herra katsoo hyväksi panna hänen kannettavaksensa, aivan kuin lapsi alistuu isänsä tahtoon"5 Kuningas Benjamin näyttää opettavan, että lapsen kaltaiseksi tuleminen on asteittainen hengellisen kehityksen prosessi, jossa meidän apunamme on Pyhä Henki ja oma luottamuksemme Kristuksen sovitukseen. Tämän prosessin kautta me lopulta saavutamme lapsenkaltaiset ominaisuudet: sävyisyyden, nöyryyden, kärsivällisyyden, rakkauden ja hengellisen alistuvaisuuden. Todellinen nöyryys johdattaa meidät väistämättä sanomaan Jumalalle: "Tapahtukoon sinun tahtosi." Ja koska se, mitä me olemme, vaikuttaa siihen, miten me toimimme, meidän alistuvaisuutemme heijastuu meidän tapaamme kunnioittaa, olla kiitollisia ja ottaa vastaan halukkaasti tehtäviä, ohjausta ja ojennusta. Brigham Youngin jälkeläisten perimätietoon perustuva tarina kuvaa nöyryyden alistuvaista luonnetta. Tarina kertoo, että kerran julkisessa kokouksessa profeetta Joseph Smith – kenties koemielessä – moitti ankarasti Brigham Youngia jostakin, mitä tämä oli tehnyt tai jättänyt tekemättä – moitteen syy ei ole selvillä. Kun profeetta lopetti nuhtelunsa, kaikki huoneessa olevat odottivat Brigham Youngin vastausta. Tämä voimallinen mies, joka myöhemmin tunnettiin Herran leijonana, sanoi yksinkertaisesti ja nöyrästi äänellä, jonka kaikki tunnistivat vilpittömäksi: "Joseph, mitä haluat minun tekevän?"6 Tuon vastauksen voima tuo jo itsessään tunteen nöyryydestä. Se muistuttaa meitä siitä, että ihmiskunnan historian rohkein ja rakkaudentäyteisin teko – Kristuksen sovitusuhri – oli suurin myös nöyryydessä ja alistuvaisuudessa. Jotkut saattavat miettiä, täytyykö niiden, jotka pyrkivät nöyryyteen, taipua ikuisesti muiden ihmisten vahvojen mielipiteiden ja kantojen edessä. Vapahtajan elämä varmastikin on todisteena siitä, että todellinen nöyryys on kaikkea muuta kuin alistumista, heikkoutta ja nöyristelyä. Toinen hyödyllinen näkökulma nöyryyteen saadaan tutkimalla sen vastakohtaa – ylpeyttä. Aivan kuten nöyryys johdattaa meidät muihin hyveisiin, kuten kohtuullisuuteen, oppivaisuuteen ja vaatimattomuuteen, ylpeys johtaa moniin muihin paheisiin. Myöhempien aikojen pyhien teologian mukaan juuri ylpeyden kautta Saatanasta tuli kaiken totuuden vastustaja. Juuri tämän ylimielisyyden lisääntymistä muinaisen Kreikan viisaat kuvasivat varmana tuhon tienä. Presidentti Ezra Taft Benson piti 12 vuotta sitten voimallisen konferenssipuheen, jossa hän julisti ylpeyden olevan "yleismaailmallinen synti, suuri pahe".7 Hän opetti, että ylpeys on pohjimmaiselta luonteeltaan kilpailevaa ja viittasi tähän C. S. Lewisin lainaukseen: "Pelkkä omistaminen ei tuota ylpeydelle mitään iloa; se iloitsee vasta kun sillä on enemmän kuin naapurilla. Sanomme, että joku on ylpeä rikkaudestaan tai viisaudestaan tai ulkonäöstään, mutta se ei pidä paikkaansa. Ihminen on ylpeä siitä, että hän on rikkaampi tai viisaampi tai miellyttävämmän näköinen kuin muut. Jos kaikista muistakin tulisi yhtä rikkaita tai viisaita tai miellyttävän näköisiä, hänellä ei enää olisi ylpeilemisen aihetta. Itsensä vertaaminen toisiin, mielihyvä siitä että on muiden yläpuolella, se ihmisen ylpeäksi saa. Kun kilpailu puuttuu, ei ole ylpeyttäkään."8 Kuinka mielenkiintoinen kuvaus tämän päivän erittäin kilpailullisesta ja niin ollen ylpeästä maailmasta. Kuinka lisäksi tärkeä muistutus niille meistä, joita on siunattu evankeliumin täyteydellä, jotta välttäisimme sekä kopeuden että alentuvuuden edellytykset ja ilmenemiset kaikissa ihmissuhteissamme. Mietin joskus, millainen maailma olisi, jos meillä kaikilla olisi enemmän nöyryyttä. Kuvitelkaapa maailma, jossa sana me korvaisi sanan minä tärkeimpänä pronominina. Ajatelkaa, miten se, että normina olisi oppiminen ilman ylimielisyyttä, vaikuttaisi tiedon hankkimiseen. Pohtikaa, millainen ilmapiiri olisi avioliitossa tai perheessä – tai missä tahansa organisaatiossa – jos aidon nöyryyden ansiosta virheet voitaisiin vapaasti myöntää ja antaa anteeksi, jos uskaltaisimme kehua toisia pelkäämättä heidän hyötyvän kustannuksellamme, ja jos osaisimme kuunnella yhtä hyvin kuin nyt osaamme puhua. Tarkastelkaa, mitä etuja on elämästä sellaisessa yhteiskunnassa, jossa statusasiat olisivat vasta toissijaisia, jonka kansalaiset kantaisivat enemmän huolta vastuistaan kuin oikeuksistaan ja jossa vallanpitäjät saattaisivat toisinaan astua esiin ja nöyrästi tunnustaa: "Minä voin olla väärässä." Täytyykö tarpeemme olla "oikeassa" olla niin kaiken kuluttavaa? Varmastikaan tämä suvaitsemattomuus muita ihmisiä ja heidän näkemyksiään kohtaan ei ole mitään vähempää kuin ylpeys, jota kreikkalaiset pitivät hengenvaarallisena syntinä ja josta he varoittivat. Tulee pohtineeksi, kuinka eri lailla viimeaikaista maailmanhistoriaa kirjoitettaisiin, jos sen avainhenkilöt olisivat taipuneet nöyryyden lempeille kuiskauksille. Mikä vielä tärkeämpää, miettikää nöyryyden roolia parannuksen prosessissa. Eikö juuri nöyryys, yhdistettynä vahvaan uskoon Kristukseen, kuljeta rikkoneen Jumalan luo rukouksessa, loukatun osapuolen luo pyytämään anteeksi ja tarvittaessa pappeusjohtajan luo tunnustamaan? Olen kiitollinen niistä nöyryyden esimerkeistä, joita olen kohdannut elämässäni. Erään kostean heinäkuisen iltapäivän helteessä ja sen turhauttamana isäni ylireagoi nuorekkaisiin maanviljelymöhläyksiini ja rankaisi minua tavalla, joka tuntui minusta tehtyyn rikkeeseen nähden kohtuuttomalta. Myöhemmin hän tuli luokseni, pyysi anteeksi ja ilmaisi luottamuksensa kykyihini, mitä arvostin kovasti. Tuo nöyryyden osoitus on pysynyt mielessäni yli 40 vuoden ajan. Olen nähnyt ihanassa vaimossani jatkuvaa nöyryyttä. Kuten Nefi, joka kääntyi Lehin ohjauksen puoleen sen jälkeen kun Lehi oli hetkellisesti horjunut, vaimoni on pysynyt rinnallani 34 vuotta ja tukenut ja rakastanut minua jatkuvasti "heikkoudestani huolimatta".9 Olen usein syvästi liikuttunut nöyryyden osoituksista pyhissä kirjoituksissa. Miettikääpä Johannes Kastajaa, joka julisti Vapahtajasta: "Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi."10 Ajatelkaa Moronia, joka anoi meitä olemaan tuomitsematta häntä hänen vajavaisuutensa tähden ja kiittämään ennemminkin Jumalaa, että hän on ilmoittanut Moronin vajavaisuuden, jotta me voisimme oppia olemaan ymmärtäväisempiä kuin Moroni oli.11 Meidän ei pidä myöskään unohtaa Mooseksen huudahdusta tämän koettua Jumalan ja Hänen luomistyönsä suuruuden: "Tästä minä tiedän, että ihminen ei ole mitään, jota asiaa en ollut koskaan ajatellut."12 Eikö tämä, että Mooses tiedosti täydellisen riippuvuutemme Jumalasta, ole todellisen nöyryyden alku? Yhdyn englantilaisen kirjailijan John Ruskinin ikimuistoisiin sanoihin: "Todellisen suurmiehen ensimmäinen testi on hänen nöyryytensä." Hän jatkoi: "En tarkoita nöyryydellä henkilön oman voiman epäilemistä. – – [Mutta todellisilla] suurmiehillä – – on outo – – tunne, että – – suuruus ei tule heistä itsestään vaan heidän kauttaan. – – Ja he näkevät jotain jumalista – – kaikissa muissa ihmisissä, – – ja he ovat loputtoman, järjettömän, uskomattoman armeliaita."13 Vanhan Testamentin profeetta Miika oli meidän aikamme profeetan, presidentti Hinckleyn, tavoin huolissaan siitä, kuinka edistää nöyryyden kehittymistä. Hän sanoi kansalleen: "Hän on ilmoittanut sinulle, ihminen, mikä hyvä on; ja mitä muuta Herra sinulta vaatii, kuin että teet sitä, mikä oikein on, rakastat laupeutta ja vaellat nöyrästi Jumalan edessä?"14 Siunatkoon Jumala meitä kaikkia, että vaeltaisimme nöyrästi Hänen edessään ja kaikkien ihmisten edessä. Todistan, että presidentti Gordon B. Hinckley on tosi profeetta ja että hänen neuvonsa nöyryydestä tulee Jumalalta. Todistan, että Jeesus Kristus, Jumalan sävyisä ja nöyrä Poika, on esimerkkinä nöyryydestä. Tiedän, että me tulemme polvistumaan nimenomaan nöyryydessä Vapahtajan jalkojen juureen Hänen tuomittavikseen.15 Eläkäämme elämämme niin, että valmistaudumme tuota nöyrää hetkeä varten. Tätä rukoilen Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. VIITTEET 1. Neal A. Maxwell, "Maailman riuhtaisut ja kiskaisut", Liahona, tammikuu 2001, s. 43; Dallin H. Oaks, "Haaste muuttua", Liahona, tammikuu 2001, s. 40. 2. Albert Choules jr, seitsemänkymmenen koorumin kokouksen julkaisematon pöytäkirja, 15. huhtikuuta 1993. 3. Paholaisen kirjeopisto, 1980, suom. Tyyni Tuulio, s. 63. 4. Matt. 18:1, 4. 5. Moosia 3:19. 6. Ks. Truman G. Madsen, "Hugh B. Brown – Youthful Veteran", New Era, huhtikuu 1976, s. 16. 7. "Kavahtakaa ylpeyttä", Valkeus, heinäkuu 1989, s. 5. 8. Tätä on kristinusko, 1978, suom. Marja Liljeqvist, s. 120. 9. 2. Ne. 33:11. 10. Joh. 3:30. 11. Morm. 9:31. 12. KH Moos. 1:10. 13. The works of John Ruskin, toim. E. T. Cook ja Alexander Wedderburn, 39 osaa, (1903–1912), 5. osa, s. 331. 14. Miika 6:8, vuoden 1933 raamatunkäännös. 15. Ks. Moosia 27:31; LK 88:104.