Ihmeiden Jumala Sydney S. Reynolds ensimmäinen neuvonantaja Alkeisyhdistyksen ylimmässä johtokunnassa "Uskon, että me kaikki voimme todistaa näistä pienistä ihmeistä." Entisajan Moronin tavoin minä uskon ihmeiden Jumalaan. Moroni kirjoitti meidän armotaloutemme ihmisille: "Katso, minä näytän teille ihmeiden Jumalan, – – ja hän on se sama Jumala, joka on luonut taivaat ja maan ja kaiken, mitä niissä on" (Morm. 9:11). Moroni julisti, että Jeesus Kristus teki monia voimallisia ihmetekoja, että monia voimallisia ihmetekoja tapahtui myös apostolien kätten kautta ja että Jumalan, joka on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti, täytyy olla ihmeiden Jumala nykyään (ks. Morm. 9:18; 9:9). Ajatelkaapa Vanhan testamentin ihmeitä. Muistelkaa Moosesta ja Kaislameren jakautumista kahtia. Ne suuret ihmeet, jotka johtivat israelilaisten vapautumiseen Egyptistä, tarjosivat kaikille heidän tuleville sukupolvilleen kiistattomia todisteita Jumalan olemassaolosta ja Hänen rakkaudestaan heitä kohtaan. Monet Mormonin Kirjan profeetoista, Nefi mukaan luettuna, viittasivat kertomukseen Mooseksesta edistääkseen uskoa ja luottamusta Jumalaan, joka voisi vapauttaa kansansa sen ahdingosta (ks. 1. Ne. 4:1–3). Toiset Mormonin Kirjan profeetat muistuttivat ihmisille, kuinka nämä olivat itse nähneet ihmeitä, joiden tulisi saada heidät vakuuttuneiksi Jumalan voimasta. Uudessa testamentissa apostoli Johannes kertoi, miksi hän oli merkinnyt muistiin monia Vapahtajan ihmeteoista – nimittäin, että me uskoisimme "Jeesuksen olevan Kristus" (Joh. 20:31). Tässä armotaloudessa me todistamme Jeesuksen Kristuksen evankeliumin maan päälle palauttamisen suurta ihmettä. Tämä ihme sai alkunsa siitä, kun eräs nuori poika astui Palmyran lähistöllä olevaan lehtoon New Yorkin osavaltiossa ja vuodatti sydämensä ja esitti kysymyksensä Jumalalle – ihmeiden Jumalalle – jonka hän uskoi voivan vastata hänelle. Ja ihmeitä on seurannut tässä armotaloudessa – voimallisia ihmeitä – mukaan luettuna Mormonin Kirjan esiin tuleminen, joka on itsessään toinen todistus Jeesuksesta Kristuksesta. Aivan yhtä tärkeitä kuin nämä "voimalliset ihmeet" ovat ne pienemmät "yksityiset ihmeet", jotka opettavat meitä jokaista uskomaan Herraan. Näitä ihmeitä tapahtuu, kun me huomaamme Hengen kuiskaukset ja noudatamme niitä elämässämme. Olen kiitollinen opettajasta, joka kannusti oppilaitaan pitämään kirjaa Hengen kuiskauksista eli johdatuksesta elämässään. Hän antoi meille tehtäväksi panna merkille, mitä me tunsimme ja mitä oli seurauksena. Pienet asiat kävivät ilmeisiksi. Eräänä päivänä yritin kuumeisesti saada valmiiksi joitakin opiskelutehtäviä ja valmistautua lähtemään matkalle. Olin juuri käynyt asuntolan alakerran pyykinpesuhuoneessa siirtääkseni vaatteeni pesukoneesta kuivausrumpuun. Valitettavasti kaikki kuivausrummut olivat käytössä, ja niissä kaikissa ohjelma kestäisi vielä pitkän aikaa. Palasin yläkertaan masentuneena ja tietoisena siitä, että siihen mennessä kun nuo kuivausrummut olisivat käyneet läpi ohjelmansa, minun pitäisi olla jo menossa. Olin tuskin palannut huoneeseeni, kun tunsin innoitusta palata alakertaan ja tarkistaa pyykki uudelleen. Typerää, ajattelin – olin juuri tullut sieltä eikä minulla ollut siihen aikaa. Mutta koska pyrin tuolloin kuuntelemaan Hengen innoitusta, menin. Kaksi kuivausrumpua oli tyhjillään – ja minä sain kaiken tehdyksi. Olisiko Herra mahdollisesti voinut olla huolissaan tieni tasoittamisesta niin pienessä mutta minulle niin tärkeässä asiassa? Sen jälkeen olen oppinut monien samankaltaisten kokemusten kautta, että Herra auttaa meitä elämämme joka vaiheessa, kun pyrimme palvelemaan Häntä ja tekemään Hänen tahtonsa. Uskon, että me kaikki voimme todistaa näistä pienistä ihmeistä. Me tunnemme lapsia, jotka pyytävät rukouksessa apua löytääkseen jonkin kadonneen esineen ja sitten löytävät sen. Me tiedämme nuoria, jotka keräävät rohkeutta seisoa Jumalan todistajina ja tuntevat Hänen tukea antavan kätensä. Me tunnemme ystäviä, jotka maksavat kymmenyksensä viimeisillä rahoillaan ja sitten kuin ihmeen kautta huomaavat pystyvänsä maksamaan opiskelumaksunsa tai vuokransa tai jollakin tavalla hankkimaan ruokaa perheelleen. Voimme kertoa kokemuksista, jolloin rukouksiimme on vastattu, ja pappeuden siunauksista, jotka ovat antaneet rohkeutta, tuoneet lohtua tai palauttaneet terveyden. Nämä päivittäiset ihmeet auttavat meitä tuntemaan Herran käden vaikutuksen elämässämme. Tämä asia on pyörinyt kovasti mielessäni niiden kokemusten vuoksi, joita perheellämme on ollut muutaman viimeisen kuukauden aikana. Tyttäremme ja hänen puolisonsa saivat odottaa aikansa ennen kuin löysivät toisensa, ja vaikka he halusivat lapsia koko sydämestään, heillä oli vuosikausia vaikeuksia tämän unelman toteuttamisessa. He rukoilivat ja pyysivät pappeuden siunauksia ja lääketieteellistä apua, ja lopulta he olivat haltioissaan saadessaan kuulla odottavansa kaksosia. Asiat eivät kuitenkaan sujuneet ilman ongelmia, ja kolme ja puoli kuukautta ennen laskettua aikaa tuleva äiti joutui sairaalan synnytysosastolle. Aluksi lääkärit suhtautuivat toiveikkaasti synnytyksen siirtämiseen muutamalla viikolla. Pian jouduttiin kuitenkin sen kysymyksen eteen, jäisikö heille edes niitä kahta vuorokautta, jotka tarvittiin vauvojen kehittymättömien keuhkojen vahvistamiseksi lääkityksellä toimintakykyisiksi. Vastasyntyneiden teho-osastolta tuli käymään sairaanhoitaja, joka näytti pariskunnalle kuvia koneista, joihin vauvat kytkettäisiin, jos he syntyisivät elävinä. Hän selitti riskejä: mahdollisia silmävammoja, keuhkojen kasaan painumista, fyysisiä vammoja, aivovaurioita. Pariskunta kuunteli nöyränä mutta toiveikkaana, ja sitten huolimatta kaikesta siitä, mitä lääkärit pystyivät tekemään, näytti ilmeiseltä, että nämä vauvat olivat tulossa. Vauvat syntyivät elävinä. Ensin tyttövauva ja sitten poikavauva – jotka painoivat yhteensä alle 1 800 grammaa – kiidätettiin teho-osastolle ja kytkettiin hengityskoneisiin ja happiletkuihin. Heille laitettiin suonensisäiset kanyylit ja he joutuivat jatkuvaan tarkkailuun. He eivät saa altistua liialliselle valolle, he eivät saa altistua liialliselle melulle, heidän kemiallinen tasapainonsa edellyttää jatkuvaa tarkkailua, kun sairaala miljoonia markkoja maksavine laitteineen ja monine ihanine lääkäreineen ja sairaanhoitajineen yrittää jäljitellä äidin kohdun ihmettä. Joka päivä tapahtuu paljon pieniä ihmeitä: kasaan painunut keuhko paranee ja vastoin kaikkea todennäköisyyttä jatkaa sitten oikealla tavalla toimintaansa; keuhkokuume voitetaan; pahempia infektioita puhkeaa ja ne voitetaan; suonensisäiset kanyylit lakkaavat toimimasta ja niitä vaihdetaan. Kahden ja puolen kuukauden kuluttua poikavauva on kaksinkertaistanut painonsa ja kykenee hengittämään lisähapen avulla. Hän ei enää tarvitse hengityskonetta, hän oppii syömään, ja hänen kiitolliset vanhempansa vievät hänet valvontalaitteineen kotiin. Tyttövauva kiskoo jatkuvasti hengityskoneen letkun irti ja saa aina hälytyksen soimaan hoitohuoneessa. Kenties hän haluaa pysytellä mukana veljensä vauhdissa, me mietimme, mutta joka kerta hänen hengityksensä lamaantuu, eikä hän yksinkertaisesti pysty hengittämään itsekseen. Hänen kurkkunsa on niin tulehtunut, että toisinaan hoitohenkilökunnalla on suuria vaikeuksia työntää letku takaisin, ja hän on vähällä kuolla. Hänen jatkuva riippuvuutensa hengityskoneesta on esteenä hänen normaalille kehitykselleen. Lopulta kun tyttövauvan pieni veli on ollut kotona kahden kuukauden ajan, lääkäreistä tuntuu, että heidän on pakko ehdottaa, että tyttövauvalle tehtäisiin leikkaus, jossa hänen henkitorveensa avataan reikä, joka auttaa häntä hengittämään. Leikkauksessa hänen kylkeensä tehtäisiin avanne, ja se saattaisi ratkaista hänen suolisto-ongelmansa mutta vaikuttaisi hänen pieneen kehoonsa vielä monien kuukausien ja kenties koko hänen elämänsä ajan. Vanhempien painiskellessa tämän päätöksen kanssa eräs rakas täti lähetti koko suvulle viestin. Hän selitti tilanteen – kuinka kiire asialla olisi, kuinka tärkeää tyttövauvan olisi päästä eroon hengityskoneesta – ja ehdotti, että me jälleen kerran liittäisimme uskomme yhteen ja rukoillen ja paastoten pyytäisimme vielä yhtä ihmettä – jos se olisi Herran tahto. Päättäisimme paastomme rukoukseen joulukuun 3. päivän iltana. Saanen lukea otteen kirjeestä, joka lähetettiin suvulle joulukuun 4. päivän aamuna. "Rakas suku, ihmeellisiä uutisia! Siunauksia Herralta. Sydämelliset kiitoksemme rukouksistanne ja paastostanne meidän pienen tyttäremme puolesta. Eilisaamuna hän pääsi pois hengityskoneesta, ja tätä kirjoittaessamme hän on tullut toimeen ilman sitä jo kokonaisen vuorokauden. Meistä se on ihme. Hoitohenkilökunta on yhä varovainen hänen tulevaisuutensa ennustamisessa, mutta me olemme hyvin kiitollisia Herralle ja teille. Rukoilemme, että tämä merkitsee sitä, että hänen sairaalassaolonsa päättyisi pian. Ja me uskallamme jopa toivoa, että hän pääsisi jouluksi kotiin." Tämä pieni tyttö pääsi jouluksi kotiin, ja kummallekin pienokaiselle kuuluu tällä hetkellä "ihan hyvää". Meidän perheemme on kokenut, kuinka oma Kaislameremme on jakautunut kahtia, ja olemme valmiit todistamaan, että nykyään – samoin kuin oli ennen ja on oleva iankaikkisesti – on olemassa "ihmeiden Jumala", joka rakastaa lapsiaan ja haluaa siunata heitä. Teidän laillanne mekin tiedämme, etteivät kaikki Herralle osoitetut pyynnöt eivätkä kaikki paastot saa tätä samaa toivottua vastausta. Meidänkin sukumme on joutunut kokemaan rakkaiden kuoleman, vakavia sairauksia, avioeron aiheuttaman koettelemuksen sekä lapsia, jotka valitsevat toisen tien. Me emme aina ymmärrä niitä syitä, joita näiden kuolevaisuuden myötä tulevien koetusten taustalla on. Mutta uskomme on kasvanut, ja niin on kenties teidänkin uskonne, kun olemme nähneet, kuinka rakkaamme, ystävämme ja ihmiset, jotka tunnemme vain nimeltä, kestävät kaikkein vakavimmat koettelemukset Herraan uskoen. Hekin tuntevat ihmeiden Jumalan ja äärimmäisessä hädässään todistavat, että mitä tahansa tulevaisuus heille tuokin tullessaan, niin Herra tuntee heidät ja rakastaa heitä ja siunaa heitä. Heidät sinetöidään Häneen ja toisiinsa iankaikkisesti, ja he ovat valmiit alistamaan oman tahtonsa Hänen tahtoonsa. Kuinka he ovat päässeet tähän vaiheeseen? Kuinka pääsemme osallisiksi siitä hiljaisesta ihmeestä, jonka Herra saa aikaan, kun Hän muuttaa meidät lapsensa Jumalan valtakunnan kelvollisiksi perijöiksi? Uskon, että se on mahdollista, koska "Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän" (Joh. 3:16). Uskon, että se tapahtuu, kun me noudatamme Pyhän Hengen kehotuksia ja riisumme pois luonnollisen ihmisen ja täytymme rakkaudesta (ks. Moosia 3:19). "Kaikki ihmiset voivat pelastua Kristuksen sovituksen ansiosta olemalla kuuliaiset evankeliumin laeille ja toimituksille" (3. uskonkappale). Kaikki ihmiset – se tarkoittaa minua, se tarkoittaa teitä – me voimme jokainen päästä osallisiksi sovituksesta, joka on suurin kaikista Jumalan ihmeistä. Jumala todellakin jakoi Kaislameren kahtia, ja Hän todellakin antoi meille Mormonin Kirjan. Hän voi parantaa meidät synneistämme, ja Hän voi ja Hän haluaa siunata meitä lapsiaan meidän jokapäiväisessä elämässämme. Tiedän, että Hän elää ja rakastaa meitä ja että Hän on tänä päivänä ihmeiden Jumala. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.