Myötätunto Presidentti Thomas S. Monson ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa "Emme voi mitenkään tietää, milloin juuri meidän eteemme avautuu etuoikeus ojentaa auttava kätemme." Oklahoma City Oklahoman osavaltiossa on mitä mielenkiintoisin paikka. Toimin aivan hiljattain siellä pidetyssä aluekonferenssissa johtavana virkamiehenä, ja mukanani olivat vanhin Richard G. Scott, vanhin Rex D. Pinegar ja vanhin Larry W. Gibbons. Tila, jossa kokoonnuimme, oli ääriään myöten täynnä kirkon jäseniä ja muita kiinnostuneita. Kuoron esittämät laulut olivat taivaallisia, puheet innoittavia, ja konferenssissa vallinnut ihana henki muistetaan pitkään. Muistelin edellisiä vierailujani tähän paikkaan, osavaltion laulun – "Oklahoma", joka kuuluu Rodgersin ja Hammersteinin musikaalituotantoon – kauneutta sekä siellä asuvien ihmisten suurenmoista vieraanvaraisuutta. Tämän yhteisön myötätuntoisen auttamisen henki oli kuitenkin äärimmäisellä koetuksella 19. huhtikuuta 1995, kun terroristin asettama pommi tuhosi Alfred P. Murrah Federal Building -rakennuksen Oklahoma Cityn keskustassa aiheuttaen 168 ihmisen kuoleman ja lukemattomien muiden loukkaantumisen. Oklahoma Cityn aluekonferenssin jälkeen minut vietiin kauniin ja vertauskuvallisen muistomerkin sisäänkäynnin luo. Muistomerkki kaunistaa aluetta, jossa Murrahin rakennus kerran sijaitsi. Oli synkkä, sateinen päivä, mikä tuntui korostavan sitä tuskaa ja kärsimystä, joka siellä oli koettu. Muistomerkki muodostuu 122 m:n pituisesta heijastavasta altaasta, jonka toisella puolella on 168 tyhjää lasista ja graniitista valmistettua tuolia kunkin surmansa saaneen ihmisen muistoksi. Ne on sijoitettu – niin tarkoin kuin on pystytty määrittelemään – paikkoihin, joista kuolleiden ruumiit löytyivät. Altaan toisella puolella pienellä kummulla kasvaa vanha amerikanjalava – ainoa lähistöllä oleva puu, joka säästyi tuholta. Sille on annettu osuvasti ja hellästi nimi "Eloonjäänyt puu". Kuninkaallisella mahtavuudellaan se kunnioittaa niitä, jotka jäivät henkiin hirveästä räjähdyksestä. Isäntäni kiinnitti huomioni muistomerkin portin yläpuolella olevaan omistuskirjoitukseen: Me tulemme tänne muistelemaan niitä, jotka saivat surmansa, niitä, jotka jäivät henkiin, ja niitä, jotka muuttuivat ikiajoiksi. Tuntekoot kaikki täältä lähtevät väkivallan vaikutuksen. Tarjotkoon tämä muistomerkki lohtua, voimaa, rauhaa, toivoa ja tyyneyttä. Sitten hän julisti kyyneleet silmissään ja tukahtuneella äänellä: "Tämä yhteisö ja kaikki sen kirkot ja kansalaiset ovat heränneet toimimaan yhdessä. Surussamme meistä on tullut voimakkaita. Hengessämme meistä on tullut yhtä." Tulimme siihen tulokseen, että paras sana kuvaamaan tapahtunutta oli myötätunto. Ajatukseni kääntyivät musikaaliin Camelot. Kuningas Arthur unelmoi paremmasta maailmasta, ihanteellisesta yhteydestä ihmisten kesken, ja nähdessään mielessään pyöreän pöydän tarkoituksen hän sanoi: "Väkivalta ei ole voimaa eikä myötätunto ole heikkoutta." Tätä lausumaa kuvaa eräs liikuttava kertomus Pyhän Raamatun Vanhassa testamentissa. Isä Jaakob rakasti erityisesti poikaansa Joosefia, mikä herätti katkeruutta ja kateutta Joosefin veljissä. Seurasi suunnitelma surmata Joosef, mikä lopulta johti siihen, että Joosef joutui syvään kaivoon ilman ruokaa tai vettä henkensä pitimiksi. Kun ohikulkeva kauppiaiden karavaani saapui, Joosefin veljet päättivät myydä Joosefin sen sijaan että olisivat jättäneet hänet kuolemaan. Kaksikymmentä hopeasekeliä vapauttivat Joosefin kaivosta ja veivät hänet lopulta Potifarin taloon Egyptin maahan. Siellä Joosef menestyi, sillä "Herra oli Joosefin kanssa."1 Yltäkylläisyyden vuosien jälkeen seurasivat nälkävuodet. Keskellä jälkimmäistä ajanjaksoa, kun Joosefin veljet tulivat Egyptiin ostamaan viljaa, tämä Egyptissä suosioon päässyt mies – heidän oma veljensä – siunasi heitä. Joosef olisi voinut kohdella veljiään ankarasti sen tunteettoman ja julman kohtelun takia, jota hän oli aiemmin saanut heiltä osakseen. Hän oli kuitenkin ystävällinen ja armollinen heitä kohtaan ja sai heidän suosionsa ja tukensa näillä sanoilla ja teoilla: "Mutta älkää olko murheissanne älkääkä syyttäkö itseänne siitä, että olette myyneet minut tänne, sillä Jumala lähetti minut teidän edellänne pelastamaan ihmishenkiä. – – Mutta Jumala lähetti minut teidän edellänne, jotta te jäisitte eloon ja teidän sukunne säilyisi maan päällä ja monet pelastuisivat."2 Joosef oli esimerkkinä myötätunnon suurenmoisesta hyveestä. Aikojen keskipäivänä, kun Jeesus kulki Pyhän maan tomuisia polkuja, Hän puhui usein vertauksin. Hän sanoi: "Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin. Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi. Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi. Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta. Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.'" Hyvinkin saattaisi Vapahtaja kysyä meiltä: "Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?" Epäilemättä vastauksemme olisi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta." Nyt kuten silloinkin Jeesus sanoisi: "Mene ja tee sinä samoin."3 Jeesus antoi meille monia esimerkkejä myötätuntoisesta huolehtimisesta. Raajarikkoinen mies Betesdan altaalla, aviorikoksesta syytetty nainen, nainen Jaakobin kaivolla, Jairoksen tytär, Marian ja Martan veli Lasarus – jokainen edusti haavoittunutta Jerikon tiellä. Jokainen tarvitsi apua. Raajarikkoiselle Betesdassa Jeesus sanoi: "Nouse, ota vuoteesi ja kävele."4 Syntiselle naiselle tuli neuvo: "Mene, äläkä enää tee syntiä."5 Auttaakseen naista, joka oli tullut hakemaan vettä, Hän antoi vesilähteen, "joka kumpuaa ikuisen elämän vettä".6 Jairoksen kuolleelle tyttärelle annettiin käsky: "Tyttö, nouse!"7 Haudatulle Lasarukselle Hän sanoi: "Tule ulos!"8 Vapahtaja on aina osoittanut rajatonta kykyä myötätuntoon. Tällä Amerikan mantereella Jeesus ilmestyi kansanjoukolle ja sanoi: "Onko teidän joukossanne sairaita? Tuokaa heidät tänne. Onko teissä rampoja, sokeita, ontuvia, raajarikkoja, pitalisia tai kuivettuneita, kuuroja tai minkäänlaisen sairauden vaivaamia? Tuokaa heidät tänne, niin minä parannan heidät, sillä minun käy teitä sääli. – – Ja hän paransi heidät, joka ainoan."9 Voidaan hyvinkin kysyä syvällinen kysymys: Nämä kertomukset liittyvät maailman Vapahtajaan. Voiko minun omassa elämässäni, minun omalla Jerikon tielläni, todellakin sattua tällainen arvokas kokemus?" Minä ilmaisen vastaukseni Mestarin sanoin: "Tulkaa, niin näette."10 Emme voi mitenkään tietää, milloin juuri meidän eteemme avautuu etuoikeus ojentaa auttava kätemme. Tiellä Jerikoon, jota jokainen meistä matkaa, ei ole nimeä, ja väsynyt matkamies, joka tarvitsee apuamme, saattaa olla joku tuntematon. Se henkilö, jonka kirjoittaman kirjeen saimme jokin aika sitten kirkon päämajaan, ilmaisi aitoa kiitollisuutta. Kuoressa ei ollut lähettäjän osoitetta, mutta postimerkki oli leimattu Portlandissa Oregonissa. "Ensimmäisen presidenttikunnan toimistolle: Salt Lake City osoitti minulle kerran vaellusvuosinani kristillistä vieraanvaraisuutta. Ollessani linja-automatkalla koko maan poikki Kaliforniaan astuin linja-autosta Salt Lake Cityn terminaalissa, sairaana ja vavisten välttämättömän lääkityksen puutteen aiheuttaman pahenevan unettomuuden vuoksi. Paetessani päätä pahkaa Bostonissa vallinneesta vaikeasta tilanteesta olin kokonaan unohtanut lääkkeeni. Istuin temppeliaukion hotellin ravintolassa masentuneena. Syrjäsilmällä näin erään pariskunnan lähestyvän pöytääni. "Onko kaikki hyvin, nuori mies?" kysyi nainen. Nousin ylös, ja itkien ja hieman poissa tolaltani kerroin tarinani ja sen, kuinka tukalassa tilanteessa olin. He kuuntelivat tarkkaan ja kärsivällisesti minun melko hajanaisesti etenevää kertomustani, ja sitten he ottivat huolehtiakseen tilanteesta. He puhuivat ravintolan johtajan kanssa ja kertoivat sitten minulle, että voisin syödä siellä viiden päivän ajan niin paljon kuin halusin. He veivät minut viereisen hotellin tiskille ja hankkivat minulle huoneen viideksi päiväksi. Sitten he ajoivat minut sairaalaan ja pitivät huolen siitä, että sain tarvitsemani lääkkeet, jotka todellakin olivat minun pelastusköyteni mielen tasapainoon ja hyvinvointiin. Toipuessani ja kerätessäni voimiani pidin tärkeänä sitä, että kävin päivittäisessä tabernaakkelin urkuesityksessä. Tuon soittimen taivaallinen sointi sen vaimeimmasta sävelestä sen täyteen mahtavaan kajahdukseen on ylevin tuntemani ääni. Olen hankkinut tabernaakkelin urkujen ja kuoron levyjä ja kasetteja, joiden voin luottaa milloin tahansa tyynnyttävän ja tukevan maahan painuvaa mielialaani. Viimeisenä päivänä hotellissa ennen kuin jatkoin matkaani palautin avaimeni, ja minulle oli viesti tuolta pariskunnalta: 'Voit maksaa meille takaisin osoittamalla hyväntahtoista ystävällisyyttä jollekulle muulle vaikeuksissa olevalle sielulle matkasi varrella.' Se olikin jo tapanani, mutta päätin olla entistä tarkkaavaisempi huomatakseni jonkun, joka tarvitsisi apua elämässään. Toivotan teille kaikkea hyvää. En tiedä, ovatko nämä todellakin 'myöhempiä aikoja', joista pyhissä kirjoituksissa puhutaan, mutta tiedän, että nuo kaksi kirkkonne jäsentä olivat pyhiä minulle niinä epätoivon hetkinä, jolloin olin hädässä. Ajattelin vain, että saattaisitte haluta tietää." Mikä esimerkki huolehtivasta myötätunnosta. Eräässä yksityisessä hoitolaitoksessa ylimpänä vallitsi myötätunto. Hoitolaitoksen omisti Edna Hewlett. Potilaille, jotka halusivat elää viimeiset päivänsä hänen hellässä hoidossaan, oli jonotuslista, sillä Edna oli enkeli ihmiseksi. Hänellä oli tapana pestä ja muotoilla jokaisen potilaan hiukset. Hän pesi vanhuksia ja puki heidät kirkkaisiin ja puhtaisiin vaatteisiin. Vuosien mittaan vieraillessani sen seurakunnan leskien luona, jota olin kerran johtanut, minulla oli yleensä tapana aloittaa vierailuni Ednan laitoksesta. Hän toivotti minut aina tervetulleeksi iloisella hymyllään ja vei minut olohuoneeseen, jossa joukko potilaita oli istumassa. Minun täytyi aina aloittaa Jeannie Burtista, joka oli vanhin – 102-vuotias kuollessaan. Hän oli tuntenut minut ja perheeni syntymästäni saakka. Kerran Jeannie kysyi vahvalla skotlantilaisella korostuksellaan: "Tommy, oletko viime aikoina käynyt Edinburghissa?" Vastasin: "Olen, ei siitä ole kovinkaan kauan, kun olin siellä." "Eikö siellä olekin kaunista!" hän vastasi. Jeannie sulki iäkkäät silmänsä kuin olisi haaveillut itsekseen. Sitten hän vakavoitui. "Olen maksanut hautajaiseni etukäteen – käteisellä. Sinä puhut hautajaisissani ja lausut Tennysonin runon 'Särkän yli'. Annahan nyt kuulua!" Tuntui siltä, että jokainen silmä oli luotu minuun, ja niin varmaan olikin. Vedin syvään henkeä ja aloitin: Auringonlasku ja iltatähtönen ja yksi selkeä kutsu vain! Vaan älkää seiskö surren, te saattajain, kun avomerelle mä suuntaan purren.11 Jeannien hymy oli hyväntahtoinen ja taivaallinen – sitten hän huudahti: "Voi, Tommy, se oli kaunista. Mutta katso, että harjoittelet sitä vähäsen ennen minun hautajaisiani!" Niin teinkin. Jossakin vaiheessa kuolevaista palvelutyötämme esiin astuu epävarma askel, kalpea hymy, sairauden tuska – kesän häipyminen, syksyn saapuminen, talven kylmyys ja kokemus, jota nimitämme kuolemaksi ja joka kohtaa kaikki ihmiset. Se kohtaa vanhukset heidän kulkiessaan horjuvin jaloin. Sen kutsun kuulevat ne, jotka ovat tuskin saavuttaneet elonmatkan puolivälin. Usein se hiljentää pienten lasten naurun. Ympäri maailmaa esitetään päivittäin murheellista näytelmää, jossa rakkaat surevat jättäessään jäähyväisiä pojalle, tyttärelle, veljelle, sisarelle, äidille, isälle tai rakkaalle ystävälle. Vapahtajan hellät jäähyväissanat äidilleen julmalta ristiltä ovat erityisen sydämeenkäyvät: "Kun Jeesus näki, että hänen äitinsä ja rakkain opetuslapsensa seisoivat siinä, hän sanoi äidilleen: 'Nainen, tämä on poikasi!' Sitten hän sanoi opetuslapselle: 'Tämä on äitisi!' Siitä hetkestä lähtien opetuslapsi piti huolta Jeesuksen äidistä."12 Muistakaamme, että hautajaisten jälkeen kukat kuihtuvat, ystävien osanotto muuttuu muistoiksi, ja rukoukset ja puheet himmenevät mielen sokkeloissa. Surevat huomaavat useinkin olevansa yksin. Poissa on lasten nauru, nuorten hälinä ja poismenneen elämänkumppanin hellä, rakastava huolenpito. Kello tikittää äänekkäämmin, aika kuluu hitaammin, ja neljä seinää voivat todella muodostaa vankilan. Ylistän niitä, jotka hellällä huolenpidolla ja myötätuntoisella huolehtimisella ruokkivat nälkäisiä, vaatettavat alastomia ja majoittavat kodittomia. Häneltä, joka huomaa varpusenkin putoavan, ei jää huomaamatta tällainen palveleminen. Isämme myötätunnossa ja Hänen jumalallisen suunnitelmansa mukaisesti pyhät temppelit suovat Hänen lapsilleen rauhan, joka ylittää kaiken ymmärryksen. Nykyään presidentti Gordon B. Hinckleyn johdolla uusien valmiiden tai rakenteilla olevien temppeleiden määrä on hämmästyttävää ajateltavaa. Taivaallisen Isän myötätuntoinen huolenpito lapsistaan täällä maan päällä ja niistä, jotka ovat siirtyneet tuonpuoleiseen, ansaitsee kiitollisuutemme. Kiitos olkoon Herralle ja Vapahtajalle Jeesukselle Kristukselle Hänen elämästään, Hänen evankeliumistaan, Hänen esimerkistään ja Hänen siunatusta sovitustyöstään. Palaan ajatuksissani Oklahoma Cityyn. Mielestäni ei ole pelkkä yhteensattuma, että tuossa kaupungissa seisoo nyt Herran temppeli kaikessa kauneudessaan taivaan lähettämänä majakkana näyttämässä tietä iloon täällä maan päällä ja iankaikkiseen iloon tämän jälkeen. Muistakaamme Psalmin sanat: "Illalla on vieraana itku mutta aamulla ilo."13 Hyvin todellisella tavalla Mestari puhuu meille: "Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen."14 Kuunnelkaamme Hänen koputustaan. Avatkaamme sydämemme ovi, niin että Hän – todellisen myötätunnon elävä esimerkki – voi astua sisään. Tätä rukoilen vilpittömästi Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. VIITTEET 1. 1. Moos. 39:2. 2. 1. Moos. 45:5, 7. 3. Ks. Luuk. 10:30–37. 4. Joh. 5:8. 5. Joh. 8:11 6. Ks. Joh. 4:14. 7. Mark. 5:41. 8. Joh. 11:43. 9. 3. Ne. 17:7, 9. 10. Joh. 1:39. 11. "Särkän yli", rivit 1–4; ks. myös "Yksinäisten pitkä jono", Valkeus, lokakuu 1981, s. 86. 12. Joh. 19:26, 27. 13. Ps. 30:6. 14. Ilm. 3:20.