Seiskää lujina Virginia U. Jensen ensimmäinen neuvonantaja Apuyhdistyksen ylimmässä johtokunnassa "Älkäämme koskaan unohtako, että rakennamme perhettämme varten ja perheemme kanssa perustusta Lunastajamme kalliolle." Nuorin tyttäreni ja hänen aviomiehensä pyrkivät vuosien ajan hartaasti hankkimaan parhaita lääketieteellisiä neuvoja ja uusinta tieteellistä apua saadakseen vauvan. He paastosivat, he rukoilivat, he toivoivat. Lopulta kauan kaivattu tulos saavutettiin, ja tyttäreni odottaa ensimmäistä lastaan. Äskettäin lääkäri määräsi hänet tarkkoihin tutkimuksiin, jotta saataisiin selville, sujuiko raskaus normaalisti. Tyttäreni odotti tutkimusta erittäin huolestuneena. Määräpäivän lähestyessä hän sai tietää, ettei hänen miehensä pääsisi hänen mukaansa, ja hän kysyi, voisinko minä lähteä hänen kanssaan. Hän sanoi: "Äiti, jos jotakin on vialla kaiken sen jälkeen, mitä olemme joutuneet kokemaan, tarvitsen jonkun olemaan kanssani." Ilahduin saadessani tilaisuuden kurkistaa etukäteen henkilöä, jota rakastaisin ja vaalisin koko iankaikkisuuden. Halusin vakuuttaa tyttärelleni, että kaikki oli kunnossa, mutta sydämessäni minäkin olin huolissani. Tutkittuaan tarkoin ultraäänikuvia lääkäri tuli keskustelemaan kanssamme havainnoistaan. Hänen ensimmäiset sanansa olivat: "Kunpa jokainen vauva näyttäisi näin täydelliseltä!" Pysyin tuskin nahoissani. Kun pääsimme autoomme, en pystynyt enää hillitsemään tunteitani, vaan aloin itkeä. Niin monet tunteet vain tulvivat sisältäni. Itkin toivoen, että jokainen odottava äiti voisi kuulla nuo sanat. Itkin jokaisen sellaisen naisen vuoksi, joka haluaa vauvaa mutta ei voi saada. Kyyneleitä vuoti kaikkien niiden naisten vuoksi, jotka haluavat lapsia mutta jotka eivät ole löytäneet aviomiestä. Lopuksi vuodatin kiitollisuuden kyyneleitä ja toivoin syvästi, että perheemme antaisi tälle vauvalle hänen arvoisensa kodin. Englantilainen runoilija Wordsworth on pukenut sanoiksi niitä tunteita, joita minulla oli tätä lasta ja kotia kohtaan, muistuttaessaan: "On syntymämme unhoitusta, unta – – vaan kiireellämme rippeet kimmelteestä tulemme Luojan eestä." (William Wordsworth, "Oodi kuolemattomuuden vihjeitä varhaisten lapsuusvuosien muistoissa",Runoja, 1949, s. 126, suom. Yrjö Jylhä.) Kotimme täällä ovat pyhiä siksi, että ne ovat yhteydessä taivaalliseen Isäämme ja taivaalliseen kotiimme. Kokemus, joka meillä tyttäreni kanssa oli, tähdensi jälleen kerran selkeästi kodin ja perheen ensiarvoisuutta ja elintärkeyttä. Se muistutti minua myös siitä, että meidät naiset, joilla on luontainen taipumus rakastaa, hoivata ja opettaa, on kutsuttu suojelemaan ja siunaamaan kaikkia, joista perheemme muodostuu. Kun Herra lähettää vauvoja tänne maan päälle, Hän tarvitsee meitä, olivatpa olosuhteemme millaiset hyvänsä, seisomaan lujina ja horjumattomina ja luomaan edelleen koteja, jotka ovat linnoituksia pahuuden nousuvettä vastaan. Meidän tehtävänämme on puolustaa kotia ja perhettä, missä tahansa lienemmekin tämän maan päällä. "Uskon koko sydämestäni, että paras paikka, missä voi valmistautua – – iankaikkiseen elämään, on koti", sanoi presidentti David O. McKay ("Blueprint for Family Living",Improvement Era, huhtikuu 1963, s. 252). Mutta miten kasvattaa vanhurskaita lapsia maailmassa, joka yhä enemmän muistuttaa Sodomaa ja Gomorraa? Presidentti Howard W. Hunter on kertonut tämän historiallisen kertomuksen, joka auttaa minua vastamaan tuohon kysymykseen. Napoleonin sotien viimeinen ja ratkaiseva taistelu käytiin 18. kesäkuuta 1815 Belgiassa Brysselin lähellä sijaitsevassa Waterloon kylässä. Sitä, mikä nykyään tunnetaan Waterloon taisteluna, pidetään nykyhistorian suurena käännekohtana, ja se aiheutti suuria muutoksia Euroopan poliittisissa rajoissa ja valtasuhteissa. Ranskan keisari Napoleonin joukkojen ja brittiläisen kenraali Arthur Wellesleyn, joka tunnetaan paremmin Wellingtonin herttuana, johtamien liittoutuneiden joukkojen välisen suuren taistelun ratkaisevalla hetkellä hätääntynyt upseeri ryntäsi herttuan toimistoon tuoden viestin, että elleivät joukot vetäytyisi välittömästi, niiden olisi antauduttava Ranskan suuremmalle armeijalle. Herttua määräsi: "Seiskää lujina!" "Mutta me kaikki menehdymme", vastasi upseeri. "Seiskää lujina!" vastasi herttua jälleen. (Ks. Howard W. Hunter,That We Might Have Joy, 1994, s. 148.) "Seiskää lujina!" oli herttuan määräys; tuloksena oli voitto. Tästä kaksisanaisesta ohjeesta – seiskää lujina – saan rohkeutta ja ohjausta. Sisaret, me olemme tänä päivänä mukana raivokkaassa taistelussa lastemme, lastenlastemme ja muiden perheenjäsenten mielistä, sydämistä ja vieläpä sieluistakin. Mutta tässä taistelussa meillä on paljon voimallisemmat aseet ja haarniskat kuin Wellingtonin herttuan joukoilla. Meidän ulottuvillamme on se voima, joka tulee uskosta Herraan Jeesukseen Kristukseen, sekä evankeliumin toimitusten voima. Ollaksemme voitokkaita meidän täytyy aseistautua uskolla Herraan Jeesukseen Kristukseen ja seistä lujina vakaumuksessamme. Mormonin Kirjasta luemme laamanilaisista, "jotka olivat kääntyneet totiseen uskoon; eivätkä he luopuneet siitä, sillä he olivat lujat ja kestävät ja järkkymättömät, haluten kaiken kykynsä mukaan ahkeroida pitää Herran käskyt" (3. Ne. 6:14). Vahva ja horjumaton uskonne Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin ja Hänen suunnitelmaansa teitä ja perhettänne varten sekä tieto niistä on suuri suoja ristiriitaisia näkemyksiä ja huonoja vaikutteita vastaan. Kuuliaisuutenne ja uskollisuutenne iankaikkisille liitoille ja käskyille voi tuoda rauhaa ja – niin – vieläpä onnea tämän maailman kaaoksen keskellä. Kun olette aseistautuneet uskolla, te voitte seistä lujina ja luoda taivaallisen Isän lapsille arvollisen kodin. Kerran matkustaessani seudulla, jossa vallitsivat väkivalta ja poliittiset selkkaukset, eräs herkkävaistoinen pappeusjohtaja huomasi pelkoni ja kertoi minulle jotakin, mikä toi lohtua. Hänen poikavuosinaan hänen äitinsä, joka jäi yhtäkkiä yksin ja pennittömäksi, sai voimaa seuraavista sanoista, jotka hän luki eräästä vanhasta kirjasta: "Sanoin miehelle vuoden veräjällä: 'Anna minulle lyhty, että voisin turvassa käydä tuntemattomaan!' Ja hän vastasi: 'Astu pimeään ja pane kätesi Jumalan käteen. Hän on sinulle parempi kuin lyhty ja turvallisempi kuin tuttu tie.'" (Minnie Louise Haskins, julkaisussaThe Oxford Dictionary of Quotations, toim. Angela Partington, 1996, s. 328.) Ystäväni äiti rakensi elämänsä uudelleen ja loi vahvan perustan noudattamalla tätä kehotusta. Minäkin sain huoleni hetkellä tukea menemällä kohti tuntematonta varustettuna sillä tiedolla, että Herran kumppanuus oli parempi kuin mikään kuolevainen suoja. Jotta voimme seistä lujina, meidän täytyy tietää koko sielustamme, että Herra on tukenamme, jos seisomme lujasti juurtuneina Lunastajamme kalliolle. Tämä ajatus ilmaistaan palavasti Helamanin kirjan viidennessä luvussa. "Ja nyt – – muistakaa, muistakaa, että teidän on rakennettava perustuksenne meidän Lunastajamme kalliolle, Lunastajan, joka on Kristus, Jumalan Poika; niin että kun perkele lähettää rajut tuulensa, nuolensa tuulispäänä, kun kaikki hänen rakeensa ja hänen ankara myrskynsä pieksevät teitä, niillä ei ole voimaa vetää teitä alas – – sen kallion tähden, jolle te olette rakennetut, joka on varma perustus, jolle rakentaessaan ihmiset eivät voi sortua" (He. 5:12). Sisaret, Herran lupaukset ovat varmat. Hän on antanut henkensä meidän pelastuksemme tähden. Jotta säilyttäisimme itse lujan aseman ja auttaisimme muita seisomaan lujina, meidän täytyy kylvää palautetun evankeliumin sanoma syvälle sydämeemme ja meidän täytyy opettaa sitä kodeissamme. Antakaa omassa kodissanne lapsillenne ja rakkaillenne se hengellinen haarniska, jota he tarvitsevat lähtiessään päivittäin luotanne ja kotinne turvallisesta linnakkeesta. Opettakaa rakkaitanne turvautumaan taivaan voimiin paaston ja rukouksen kautta. Opettakaa heille, että lepopäivän pyhittäminen auttaa heitä pysymään erillään maailmasta. Opettakaa heitä olemaan kuuliaisia. Opettakaa heitä etsimään Jumalan hyväksyntää eikä ihmisten. Opettakaa heille, että ainoa reitti takaisin taivaalliseen kotiimme on Vapahtajan rakastaminen ja seuraaminen ja pyhien liittojen ja käskyjen vastaanottaminen ja noudattaminen. Evankeliumin totuudet ja tieto pelastussuunnitelmasta ovat aseita, joita perheenne jäsenet voivat käyttää saadakseen voiton Saatanan pahoista voimista. Rooleissamme vaimoina, äiteinä, isoäiteinä, sisarina ja täteinä meidän täytyy pysyä horjumattomina roolimalleina. Koska rakastamme perheemme jäseniä, haluamme antaa heille vahvan vanhurskaan mallin noudatettavaksi. Kaikella, mitä teemme ja sanomme, sillä, miten pukeudumme, sillä, miten vietämme aikamme, kaikilla tekemillämme valinnoilla me osoitamme, mihin uskomme, ja siitä tulee heille malli, jota he noudattavat. Lucy Mack Smith, profeetta Joseph Smithin äiti, kirjoitti historiassaan, että keväällä 1803 hän ja hänen miehensä olivat hyvin huolissaan uskonnosta. Hän kirjoittaa omasta totuudenetsinnästään: "Vetäydyin läheiseen metsikköön, jossa rukoilin Herraa, – – että tosi evankeliumi tuotaisiin esiin" (History of Joseph Smith, toim. Preston Nibley, 1958, s. 43). Kuulostaako tutulta? Seitsemäntoista vuotta myöhemmin keväällä 1820 profeetta Joseph Smith päätyi totuudenetsinnässään "ratkaisuun 'anoa Jumalalta' – –. Niin tämän päätökseni mukaan – – vetäydyin metsään, yksinäisyyteen, yrittääkseni." (KH J. S. 13–14.) Onko yhteensattuma, että sekä äiti että poika valitsivat metsikön paikaksi, jossa he pyytäisivät Jumalaa ilmoittamaan heille totuuden? Josephin rukous siunasi koko maailmaa Jeesuksen Kristuksen evankeliumin palauttamisella. Uskossa lujana seisovan naisen vanhurskas esimerkki siunaa lukemattomia muita. Niin paljon kuin rakastankin sitä, että olen vaimo ja äiti, myönnän, ettei se ole aina helppoa. Osaan arvostaa tunteita, joita eräs koulutyttö ilmaisi, kun ystäväni, hänen opettajansa, pyysi luokkaa kirjoittamaan kirjeitä Jumalalle. Sharon kirjoitti: "Rakas Jumala, sinun on takuulla hyvin vaikea rakastaa jokaista maailman ihmistä. Meidän perheessä on vain viisi henkeä, mutta minä en pysty siihen." Samalla tavoin olen varma, että minun perheeni jäsenet voisivat kertoa teille, ettei heidän ole aina helppo rakastaa minua. Olen kuitenkin samaa mieltä vanhin Loren C. Dunnin kanssa, joka sanoi: "Ei voi olla mitään kallisarvoisempaa tai kestävämpää kuin perhe" ("Our Precious Families",Ensign, marraskuu 1974, s. 9). Huolimatta siitä, kuinka vaikeaa perhe-elämä saattaa aika ajoin olla, niin se työ, jota teemme perheessämme, on äärimmäisen arvokasta. Kun teitä masentaa eivätkä asiat suju perheessänne niin kuin haluaisitte, seiskää lujina uskossa ja sanokaa niin kuin eräs pieni koulutyttö kirjeessään Jumalalle: "Rakas Jumala, minä teen parhaani." Älkää antako perhe-elämään luonnollisesti kuuluvien vaikeuksien lannistaa itseänne aiheettomasti tai häiritä sitä rakkautta, jota voimme osoittaa perheissä. Aseistakaamme itsemme uskolla ja seiskäämme lujina vakaumuksessamme. Älkäämme koskaan unohtako, että rakennamme perhettämme varten ja perheemme kanssa perustusta Lunastajamme kalliolle. Pankaamme kätemme Jumalan käteen. Herran avulla voimme rakentaa koteja, jotka ovat vanhurskaita linnoituksia. Siunatkoon Herra teitä pyrkimyksissänne seistä lujina puolustaen kotia ja perhettä. Tämä on rukoukseni Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.