Rukous Vanhin Henry B. Eyring kahdentoista apostolin koorumista "Kun meillä on – – uskoa, me voimme rukoilla sitä, mitä tarvitsemme, ja olla kiitollisia siitä, mitä tahansa saammekin. Ainoastaan tämän uskon avulla me rukoilemme niin uutterasti kuin Jumala vaatii." Maailma tuntuu olevan sekaisin. On sotien melskettä ja sanomia sodista. Kokonaisten maanosien talous horjuu. Sateiden puutteen vuoksi satoja menetetään eri seuduilla kaikkialla maailmassa. Ja vaarassa olevat ihmiset ovat täyttäneet taivaan rukousten tulvalla. Julkisesti ja yksityisesti he pyytävät Jumalalta apua, lohdutusta ja ohjausta. Olette viime aikoina todennäköisesti minun laillani huomanneet, että rukouksista on tullut paitsi lukuisampia, myös hartaampia. Kokouksissa istun usein korokkeella lähellä henkilöä, jota on pyydetty pitämään rukous. Olen viime aikoina kuunnellut ihmeissäni. Puhutut sanat ovat selvästi Jumalan innoittamia, sekä paljonpuhuvia että viisaita. Äänensävy on rakastavan lapsen, joka tavoittelee apua, ei kuten me saattaisimme pyytää maalliselta vanhemmalta, vaan kaikkivoivalta taivaalliselta Isältä, joka tietää tarpeemme ennen kuin pyydämmekään. Tällainen turvautuminen palavaan rukoukseen, kun maailma tuntuu olevan sijoiltaan, on yhtä vanha kuin ihmiskunta. Murheellisten tapahtumien ja vaaran aikoina ihmiset kääntyvät rukouksessa Jumalan puoleen. Jopa muinainen kuningas Daavid näkisi, mitä on tapahtumassa. Muistatte hänen Psalmien kirjassa olevat sanansa: "Herra on sorrettujen turva, hän on suoja ahdingon aikana. Sinuun luottavat kaikki, jotka tuntevat sinut. Sinä, Herra, et hylkää ketään, joka etsii sinulta apua."1 Hartaiden rukousten suuri lisääntyminen ja rukoilemisen julkinen hyväksyminen ovat olleet minun ja muiden mielestä merkille pantavia. Useammin kuin kerran viime päivien aikana joku on sanonut minulle hyvin painokkaasti ja huolestuneena: "Toivon, että tämä muutos säilyy." Huoli on aiheellinen. Oma, henkilökohtainen kokemuksemme ja Jumalan aikakirjat Hänen kanssakäymisestään lastensa kanssa opettavat meille sen. Riippuvuus Jumalasta voi äkisti haalistua, kun rukouksiin vastataan. Ja kun vaikeudet vähenevät, niin käy rukouksillekin. Mormonin Kirja toistaa tuon surullisen kertomuksen yhä uudelleen. Helamanin kirjasta: "Oi, kuinka olette saattaneet unohtaa Jumalanne juuri samana päivänä kuin hän on teidät pelastanut?"2Ja myöhemmin samassa kirjassa, sen jälkeen kun Jumala on vastannut rukouksiin armollisella hyvyydellä, tätä hirvittävää kaavaa kuvaillaan jälleen: "Ja tästä me voimme nähdä, kuinka petollisia ja kuinka epävakaisia ihmislasten sydämet ovat; ja me voimme nähdä, että Herra suuressa, äärettömässä hyvyydessänsä siunaa niitä ja antaa niiden menestyä, jotka häneen turvaavat. Ja me voimme nähdä, että juuri silloin, kun hän antaa kansansa menestyä, niin että sen pellot enentyvät ja samoin sen lammaskatraat ja karjalaumat, sen kulta ja hopea ja kaikenkaltaiset kalleudet; ja säästää sen hengen ja pelastaa sen sen vihollisten käsistä; pehmittää sen vihollisten sydämet, niin etteivät nämä julistaisi sotia sitä vastaan; sanalla sanoen, tekee kaikenkaltaista kansansa menestyksen ja onnen hyväksi; juuri silloin se paaduttaa sydämensä ja unohtaa Herran, Jumalansa, ja polkee Pyhän jalkoihinsa – ja tämän se tekee elämänsä helppouden ja ylen suuren menestyksensä tähden. Ja tästä me näemme, että ellei Herra kurita kansaansa monin ahdistuksin, ellei hän rankaise sitä kuolemalla ja kaikenlaisella rutolla, se ei häntä muista."3 Ja sitten saman kohdan myöhemmistä sanoista me opimme, miksi me niin helposti unohdamme siunaustemme lähteen ja lakkaamme tuntemasta tarvetta rukoilla uskossa: "Voi kuinka mielettömiä ja kuinka turhuuteen kiintyviä ja kuinka syntisiä ja perkeleellisiä, kuinka nopeita pahaan ja kuinka hitaita hyvään ovat ihmislapset, ja kuinka auliita kallistamaan korvansa pahan sanoille ja kiinnittämään sydämensä maailman turhuuksiin! Kuinka nopeat ylpistymään, kuinka nopeat rehentelyyn ja tekemään kaikenlaista syntiä, ja kuinka hitaat he ovat muistamaan Herraa Jumalaansa ja kallistamaan korvansa hänen neuvoillensa, kuinka hitaat kulkemaan viisauden polkuja! Katso, he eivät halua, että Herra, heidän Jumalansa, joka on heidät luonut, heitä johtaisi ja hallitsisi; hänen suuresta hyvyydestänsä ja hänen heitä kohtaan osoittamastansa armosta huolimatta he vähät välittävät hänen neuvoistansa eivätkä halua häntä oppaaksensa."4 Nämä pyhien kirjoitusten kolme lyhyttä jaetta ilmaisevat meille kolme syytä surulliseen ajautumiseen pois nöyrästä rukouksesta. Ensimmäiseksi, samalla kun Jumala pyytää meitä hartaasti rukoilemaan, sielumme vihollinen halveksii ja sitten pilkkaa sitä. Toisessa Nefin kirjassa oleva varoitus on tosi: "Ja nyt, rakkaat veljeni, minä huomaan, että te vielä pohditte sydämessänne; ja minua murehduttaa, että minun täytyy puhua tästä asiasta. Sillä jos te kuuntelisitte Henkeä, joka opettaa ihmisiä rukoilemaan, te tietäisitte, että teidän täytyy rukoilla; sillä paha henki ei opeta ihmistä rukoilemaan, vaan opettaa hänelle, ettei hänen pidä rukoilla."5 Toiseksi, Jumala unohdetaan turhamaisuuden vuoksi. Hiukkanen menestystä ja rauhaa tai edes vähäinen käänne parempaan voi antaa meille itseriittoisuuden tunteita. Voimme nopeasti tuntea, että hallitsemme omaa elämäämme, että muutos parempaan on omaa ansiotamme eikä Jumalan, joka on yhteydessä meihin Hengen hiljaisen äänen kautta. Ylpeys luo sisällemme melua, jonka vuoksi meidän on vaikea kuulla Hengen hiljaista ääntä. Ja pian emme turhamaisuudessamme enää edes koeta kuunnella sitä. Saatamme nopeasti alkaa ajatella, ettemme tarvitse sitä. Kolmas syy on juurtunut syvälle sisimpäämme. Olemme rakastavan taivaallisen Isän henkilapsia, Isän, joka asetti meidät kuolevaisuuteen nähdäkseen, haluaisimmeko – haluaisimmeko vapaaehtoisesti – pitää Hänen käskynsä ja tulla Hänen rakkaan Poikansa tykö. He eivät pakota meitä. He eivät voi, sillä se olisi esteenä onnensuunnitelmalle. Joten meissä on Jumalan antama halu olla vastuussa omista valinnoistamme. Tämä halu tehdä omat valintamme on osa pyrkimistä kohti iankaikkista elämää. Mutta jos katsomme elämää ainoastaan kuolevaisilla silmillämme, se voi tehdä riippuvuuden Jumalasta vaikeaksi tai jopa mahdottomaksi, kun tunnemme niin voimakasta halua olla itsenäisiä. Tämä tosi oppi voi kuulostaa ankaralta: "Sillä luonnollinen ihminen on Jumalan vihollinen ja on ollut Aadamin lankeemuksesta lähtien ja on oleva iankaikkisesta iankaikkiseen, ellei hän noudata Pyhän Hengen kehoituksia ja riisu pois luonnollista ihmistä ja tule pyhäksi Herran Kristuksen sovituksen kautta ja muutu lapsen kaltaiseksi, alistuvaiseksi, sävyisäksi, nöyräksi ja kärsivälliseksi, täyty rakkaudesta ja alistu halusta kaikkeen, mitä Herra katsoo hyväksi panna hänen kannettavaksensa, aivan kuin lapsi alistuu isänsä tahtoon."6 Ne, jotka alistuvat lapsen tavoin, tekevät niin, koska he tietävät, että Isä haluaa ainoastaan lastensa onnea ja että vain Hän tuntee tien. Tämä todistus meillä täytyy olla jatkaaksemme rukoilemista kuten alistuva lapsi sekä hyvinä että vaikeina aikoina. Kun meillä on tätä uskoa, me voimme rukoilla sitä, mitä tarvitsemme, ja olla kiitollisia siitä, mitä tahansa saammekin. Ainoastaan tämän uskon avulla me rukoilemme niin uutterasti kuin Jumala vaatii. Kun Jumala on käskenyt meitä rukoilemaan, Hän on käyttänyt sellaisia sanoja kuten "rukoilkaa lakkaamatta" ja "rukoilkaa alati" ja "voimallinen rukous". Nuo käskyt eivät edellytä monisanaisuutta. Itseasiassa Vapahtaja on sanonut meille, ettemme me tarvitse rukoillessamme monia sanoja. Jumalan edellyttämä rukoilemisen uutteruus ei vaadi korusanaisuutta eikä tuntikausien yksinäisyyttä. Tätä opetetaan selkeästi Alman kirjoituksissa Mormonin Kirjassa: "Ja kun ette huuda Herran puoleen, antakaa sydämenne täyttyä ja ylitse vuotaa lakkaamattomasta rukouksesta oman onnenne ja myös niiden onnen puolesta, jotka teitä ympäröivät."7 Sydämemme voi kääntyä Jumalan puoleen ainoastaan, kun se on täynnä rakkautta Häntä kohtaan ja luottamusta Hänen hyvyyteensä. Joseph Smith antoi meille jo poikana esimerkin siitä, kuinka me voimme oppia rukoilemaan Jumalan rakkauden täyttämästä sydämestä ja sitten rukoilla lakkaamatta läpi koettelemusten ja siunausten täyttämän elämän. Joseph lähti lehtoon rukoilemaan uskoen siihen, että rakastava Jumala vastaisi hänen rukoukseensa ja lievittäisi hänen hämmennystään. Hän sai tuon varmuuden lukemalla Jumalan sanaa ja saamalla todistuksen sen totuudesta. Hän sanoi lukeneensa Jaakobin kirjeestä: "– – pyytäköön sitä Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta."8Hänen uskonsa kysyä Jumalalta rukouksessa oli seurausta pyhien kirjoitusten kohdan mietiskelystä, joka sai hänet vakuuttuneeksi Jumalan rakastavasta luonteesta. Hän rukoili, kuten meidän täytyy, uskoen rakastavaan Jumalaan. Joseph rukoili päättäen paitsi kuunnella myös totella. Hän ei kysynyt ainoastaan saadakseen tietää totuuden. Hän oli sitoutunut toimimaan sen mukaisesti, mitä tahansa Jumala ilmoittaisi hänelle. Hänen kirjallinen selontekonsa tekee selväksi sen, että hän rukoili vakain mielin ja oli lujasti päättänyt noudattaa saamaansa vastausta. Hän kirjoitti: "Milloinkaan ei ole mikään kirjoitustenkohta käynyt voimallisemmin ihmissydämeen kuin tämä silloin minun. Se tuntui väkevänä täyttävän sydämeni jokaisen sopen. Mietin sitä yhäti uudestaan ja uudestaan, ymmärtäen, että jos joku, niin minä tarvitsen viisautta Jumalalta; sillä enhän tiennyt, mitä tehdä, ja saamatta enemmän viisautta, kuin mitä minulla silloin oli, en koskaan tietäisikään; sillä eri lahkojen uskonnonopettajat ymmärsivät samat raamatunkohdat niin eri tavoin, että se oli omiaan hävittämään kaiken luottamuksen kysymyksen ratkaisemiseen Raamattuun vetoamalla."9 Isä ja Hänen rakas Poikansa ilmestyivät Josephille vastauksena tämän rukoukseen. Ja kuten hän oli halannut, hänelle kerrottiin, kuinka menetellä. Hän totteli kuin lapsi. Hänen käskettiin olla liittymättä yhteenkään kirkkoon. Hän teki, kuten häntä käskettiin. Ja uskollisuutensa tähden hänen rukouksiinsa vastattiin tulevina päivinä ja kuukausina ja vuosina valkeuden ja totuuden runsaudella. Jeesuksen Kristuksen evankeliumin täyteys ja Jumalan valtakunnan avaimet palautettiin maan päälle. Josephin nöyrä riippuvuus Jumalasta johti evankeliumin sekä valtuuden ja pyhien toimitusten palauttamiseen. Tämän palautuksen ansiosta meillä on mahdollisuus valita mitä korvaamattomin riippumattomuus – olla vapaita synnin orjuudesta Jeesuksen Kristuksen sovituksen puhdistavan voiman kautta. Joseph Smithin kutsumus oli ainutlaatuinen, ja kuitenkin hänen nöyrä rukouksensa voi olla hyödyllisenä esikuvana meille. Hän aloitti, kuten meidän tulee, uskomalla rakastavaan Jumalaan, joka voi ja haluaa olla kanssakäymisissä meidän kanssamme ja auttaa meitä. Tämä usko oli peräisin vaikutelmista, joita hän sai mietiskellessään pyhissä kirjoituksissa olevia Jumalan palvelijoiden sanoja. Me voimme ja meidän täytyy kääntyä usein ja perusteellisesti Jumalan sanan puoleen. Jos meistä tulee välinpitämättömiä pyhien kirjoitusten tutkimisessamme, meistä tulee välinpitämättömiä myös rukouksissamme. Emme ehkä lakkaa rukoilemasta, mutta rukouksistamme tulee itseään toistavampia, kaavamaisempia, ne jäävät vaille vilpittömyyttä. Sydämemme ei voi ylitse vuotaa Jumalan puoleen, jota emme tunne, ja pyhät kirjoitukset ja elävien profeettojen sanat auttavat meitä tuntemaan Hänet. Kun tunnemme Hänet paremmin, me rakastamme Häntä enemmän. Meidän täytyy myös palvella Häntä rakastaaksemme Häntä. Joseph Smith teki niin ja antoi lopulta henkensä Hänen palveluksessaan. Joseph rukoili aikomuksenaan olla kuuliainen. Tämä kuuliaisuus käsittää aina lähimmäisten palvelemisen. Palveleminen Jumalan työssä antaa meidän tuntea osittain sitä, mitä Hän tuntee, ja tulla tuntemaan Hänet. "Sillä kuinka ihminen voi tuntea isännän, jota hän ei ole palvellut, vaan on hänelle vieras ja on kaukana hänen sydämensä aivoituksista ja aikeista?"10Kun rakkautemme Häntä kohtaan lisääntyy, samoin käy myös meidän halullemme lähestyä Isää rukouksessa. Tämän konferenssin puheet ja musiikki opastavat teitä tekemään sitä, mikä auttaa teitä vastustamaan vaaraa ajautua pois hartaasta rukouksesta. Se, mitä kuulette, kehottaa teitä kääntymään pyhien kirjoitusten puoleen. Seuratkaa näitä kehotuksia. Teitä muistutetaan tässä konferenssissa palvelemisesta, johon sitouduitte astuessanne kasteen vesiin. Valitkaa kuuliaisuus. Jos mietiskelette pyhiä kirjoituksia ja alatte tehdä sitä, mitä liitoin lupasitte Jumalalle tehdä, voin luvata teille, että te tunnette suurempaa rakkautta Jumalaa kohtaan ja enemmän Hänen rakkauttaan teitä kohtaan. Ja kun niin on, rukouksenne kumpuavat sydämestä täynnä kiitosta ja pyyntöjä. Te tunnette suurempaa riippuvuutta Jumalasta. Te saatte rohkeutta ja päättäväisyyttä toimia Hänen palveluksessaan pelotta ja rauha sydämessänne. Te rukoilette aina. Ettekä te unohda Häntä, toipa tulevaisuus tullessaan mitä tahansa. Todistan teille siitä, että Isä Jumala elää. Hän rakastaa meitä. Hän kuulee rukouksemme ja Hän vastaa niin kuin meille on parasta. Oppiessamme tuntemaan Hänet Hänen sanojensa kautta ja Hänen palveluksessaan, me rakastamme Häntä enemmän. Tiedän, että se on totta. Jeesuksen Kristuksen evankeliumin täyteys ja Jeesuksen Kristuksen tosi kirkko on palautettu profeetta Joseph Smithin kautta. Pappeuden avaimet ovat ainoastaan tässä kirkossa. Tiedän yhtä varmasti kuin elän, että presidentti Gordon B. Hinckley pitää hallussaan ja käyttää avaimia maan päällä. Jeesus Kristus elää – tiedän sen – ja Hän johtaa kirkkoaan tänä päivänä. Hän opettaa teitä tässä konferenssissa palvelijoidensa välityksellä. Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen. VIITTEET 1. Ps. 9:10–11. 2. He. 7:20. 3. He. 12:1–3. 4. He. 12:4–6. 5. 2. Ne. 32:8. 6. Moosia 3:19. 7. Al. 34:27. 8. Jaak. 1:5; ks. KH J. S. Hist. 11. 9. KH J. S. Hist. 12. 10. Moosia 5:13.